Katolinen kirkko ja kehitysoppi

Herätkää!-lehden Italian-kirjeenvaihtajalta

HUHTIKUUN 26. päivänä 1882 pidettiin Charles Darwinin hautajaiset Westminster Abbeyssä Lontoossa. Joistakuista saattaa tuntua siltä, että kirkko oli mitä epäsopivin paikka haudata mies, jota syytetään siitä, että hän ’syöksi Jumalan valtaistuimelta’ evolutionistisella luonnonvalintateoriallaan. Darwinin hauta on kuitenkin ollut siellä yli sata vuotta.

Sen jälkeen kun Darwinin Lajien synty julkaistiin vuonna 1859, teologien asenne kehitysteoriaa kohtaan vähitellen muuttui. Teologi Carlo Molari kirjoitti siitä, miten ”avoimen sodan” kausi antoi tietä ”tulitauolle” tämän vuosisadan alussa. Sitten 1900-luvun puolivälissä, kuten hän sanoi, solmittiin ”aselepo” ja lopulta nykyinen ”rauha”.

Ennen Darwinia

Ajatus kehityksestä ei toki ollut alkuaan Darwinin esittämä. Muinaiset filosofit olivat teorioineet eliölajin muuttumisesta toiseksi lajiksi. Ensimmäisten nykyaikaisten kehitysopillisten teesien esittäjiksi voidaan jäljittää monet 1700-luvun naturalistit.

1700- ja 1800-luvuilla monet oppineet esittivät erilaisia kehitysteorioita, vaikka sanaa ”kehitys” käytettiin harvoin. Darwinin isoisä Erasmus Darwin (1731–1802) toi eräässä teoksessaan julki useita kehitysopillisia ajatuksia, ja tuo teos oli katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luettelossa.

Miksi ”avoin sota” kehittyi

Jotkut ei-uskonnollisessa maailmassa näkivät Darwinin teorian käyttökelpoisena välineenä papiston vallan heikentämiseksi. Näin puhkesi ankara taistelu. Vuonna 1860 saksalaiset piispat vakuuttivat: ”Esi-isämme ovat suoraan Jumalan luomia. Me julistamme siksi täysin Pyhän Raamatun ja uskon vastaiseksi niiden mielipiteen, jotka uskaltavat väittää, että ihminen, mitä hänen ruumiiseensa tulee, polveutuu epätäydellisestä olemuksesta spontaanin muuttumisen kautta.”

Samoin paavi Pius IX ylisti toukokuussa 1877 ranskalaista lääkäriä Constantin Jamesia kehitysopin vastaisen ja 1. Mooseksen kirjan luomiskertomusta puoltavan julkaisun johdosta. Konfliktin ensimmäinen vaihe huipentui sarjaan kirjeitä, jotka katolisen kirkon raamattutoimikunta julkaisi vuosina 1905–09. Yhdessä niistä toimikunta julisti, että ensimmäiset kolme lukua 1. Mooseksen kirjasta ovat historiallisia ja ne tulee ymmärtää ”todellisena historiana”.

”Tulitauko” ja ”aselepo”

Mutta samalla kun Darwinin teorian arvostus kasvoi akateemisissa piireissä, jotkut katoliset teologit, muiden muassa ranskalainen jesuiitta Teilhard de Chardin, alkoivat kääntyä kehitysoppiin. Vaikka Teilhardin käsitykset erosivat sovinnaisen kehitysopin kannattajien käsityksistä, hän piti vuodesta 1921 lähtien ”biologisen evoluution – – todellisuutta yhä varmempana”. Sovinnollinen suuntaus katolisen uskon ja kehitysopin välillä tuli yhä ilmeisemmäksi.

Vuonna 1948 eräs toinen jesuiitta totesi: ”Yli 20 vuoden ajan on sellaisten täysin epäilyksettä oikeaoppisten teologien määrä lisääntynyt poikkeuksellisen paljon, jotka julistavat sovun [kehitysopin ja katolisen uskon välillä] olevan mahdollinen, mikäli pysytään määrärajoissa.” Samoihin aikoihin katolisen kirkon raamattutoimikunta perui suurelta osin sen, mitä se oli vuonna 1909 kirjoittanut 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen puolesta.

Sitten vuonna 1950 Pius XII:n kiertokirjeessä Humani generis sanottiin, että katoliset oppineet voisivat pitää kehitysteoriaa uskottavan tuntuisena olettamuksena. Paavi kuitenkin sanoi: ”Katolinen usko velvoittaa meitä pitämään kiinni siitä ajatuksesta, että sielut ovat suoraan Jumalan luomia.”

Miksi niin sanottu rauha?

Carlo Molari toteaa, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta Vatikaanin 2. ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen ”epäilykset kehitysopillisia teorioita kohtaan on lopullisesti voitettu”. Lokakuussa 1996 paavi Johannes Paavali II antoi seuraavan paljonpuhuvan lausunnon: ”Nykyään, lähes puoli vuosisataa [Pius XII:n] kiertokirjeen julkaisemisen jälkeen, uusi tieto saa meidät tunnustamaan, että evoluutioteoria on enemmän kuin pelkkä olettamus. On todella merkittävää, että tutkijat ovat edistyvästi hyväksyneet tämän teorian.”

Historioitsija Lucio Villari sanoi tätä paavin lausuntoa ”ratkaisevaksi myönnytykseksi”. Konservatiivisessa italialaisessa Il Giornale -⁠lehdessä oli otsikko ”Paavi sanoo että olemme ehkä polveutuneet apinoista”. Ja Time-lehdessä esitettiin sellainen päätelmä, että paavin myönnytys ”heijastaa sitä hyväksyntää, jonka kirkko on suonut evoluutioteorialle”.

Mikä on syynä siihen, mitä on sanottu ”täksi [katolisten johtajien] enemmän tai vähemmän vapautuneeksi suuntautumiseksi evolutionismiin”? Miksi roomalaiskatolinen kirkko on tehnyt rauhan kehitysopin kanssa?

On selvää, että monet katoliset teologit pitävät Raamattua ”ihmisten sanana”, eivät ”Jumalan sanana” (1. Tessalonikalaisille 2:​13; 2. Timoteukselle 3:​16, 17). Katolinen kirkko panee enemmän painoa aikamme evolutionistien sanalle kuin Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, sanalle, joka vahvisti 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen todeksi sanomalla: ”Ettekö ole lukeneet, että hän, joka loi heidät, teki heidät alusta pitäen mieheksi ja naiseksi?” (Matteus 19:​4.) Kenen mielipide ansaitsee sinun mielestäsi enemmän painoa?

[Tekstiruutu s. 13]

Jehovan todistajat ja kehitysoppi

Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti puolustaneet sitä Kristuksen opetusta, että Jumala loi suoraan ensimmäisen ihmisparin ja ”teki heidät – – mieheksi ja naiseksi” (Matteus 19:​4; 1. Mooseksen kirja 1:​27; 2:​24). Vuonna 1886 Tuhatvuotissarastus-kirjasarjan (sanottiin myöhemmin Raamatun tutkielmiksi; suom. 1910) ensimmäisessä osassa viitattiin darvinismiin ”paikkansapitämättömänä oppina”, ja vuonna 1898 kirjasessa Kehitysoppi Raamatun valossa (suom. 1911) puolustettiin Raamatun luomiskertomusta. Raamatun luomiskertomusta kannatettiin myös kirjoissa Uusi luomus (1904; suom. 1914) ja Luominen (1927; suom. 1929) sekä Vartiotornin ja Kultaisen Ajan varhaisissa kirjoituksissa.

Samaan aikaan kun paavi Pius XII levitti kiertokirjettään Humani generis vuonna 1950, Jehovan todistajat julkaisivat kirjasen Kehitysoppi uutta maailmaa vastaan (suom. 1951). Tässä kirjasessa esitetään tieteellisiä ja historiallisia todisteita Raamatun luomiskertomuksen puolesta ja tuomitaan joidenkin pappien yritykset liittää ”yhteen kehitysoppi ja Raamattu”. Myös kirjassa Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos? (1967; suom. 1968) puolustetaan Raamatun luomiskertomusta samoin kuin vuonna 1985 julkaistussa kirjassa Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? sekä monissa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien kirjoituksissa.

Jehovan todistajat ovat tällä tavalla auttaneet monia perehtymään musertaviin todisteisiin siitä, että Jumala ”meidät on tehnyt emmekä me itse” (Psalmit 100:​3).