Nuoret kysyvät:

Miksi veljeni saa osakseen kaiken huomion?

”Minua vaivaa se, että kun veljeni ja sisareni käyttäytyvät huonosti, he saavat paljon huomiota – myönteistä ja kielteistä. Mutta koska minä olen yleensä tottelevainen, sitä pidetään itsestään selvänä.” (18-vuotias Kay)a

”Veljilleni ja sisarilleni osoitetaan enemmän huomiota ja heitä kohdellaan paremmin. Kun minä sitten saan huomiota, se tulee pääasiassa neuvoina. Minusta tuntuisi mukavammalta, jos tietäisin, että heitäkin neuvotaan.” (15-vuotias Ruth)

”Minusta tuntuu, että vanhemmat veljeni ja sisareni saavat enemmän etuoikeuksia ja huomiota.” (13-vuotias Bill)

SIITÄ päivästä lähtien kun synnymme, me kaikki tarvitsemme vanhempiemme huomiota. Ja jos sinusta tuntuu siltä, ettet saa omaa osaasi, saatat ymmärrettävästikin olla loukkaantunut ja vihainen. Varsinkin jos joku sisaruksistasi – vanhin, nuorin, parhaiten käyttäytyvä tai jopa tottelemattomin – näyttää kaiken aikaa olevan valokeilassa. Sinusta voi jopa tuntua samalta kuin Daavidista, kun hän kirjoitti: ”Minut on unohdettu niin kuin kuollut, joka ei ole kenenkään sydämessä, minusta on tullut kuin särkynyt astia.” (Psalmit 31:​12.)

Voi olla tuskallista katsella, miten sisaresi tai veljesi saa osakseen huomiota, jota sinä itse haluaisit. Mutta merkitseekö tämä välttämättä sitä, ettei sinua rakasteta? Ei toki. Joskus nuoret saavat osakseen erityishuomiota, koska heillä on poikkeuksellisia kykyjä tai ulospäin suuntautunut luonne. 11-vuotias Kenneth sanoo: ”Vaikka pikkuveljeni Arthur on vasta kolmannella luokalla, hän soittaa viidesluokkalaisten yhtyeessä. Hän on hyvä myös urheilussa ja matematiikassa. Itse asiassa hän saa kiitettäviä kaikista aineista koulussa. Joskus ajattelen, että ihmiset pitävät hänestä enemmän kuin minusta, mutten ole hänelle kateellinen. No, ehkä vähän.”

Jotkut nuoret taas tuntuvat saavan leijonanosan vanhempiensa ajasta yksinkertaisesti siksi, että he ovat esikoisia – tai kuopuksia. Raamatussa kerrotaan nuoresta miehestä Joosefista: ”Israel rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiaan, koska hän oli hänen vanhalla iällä saamansa poika.” (1. Mooseksen kirja 37:​3, 4.) Toisaalta 18-vuotiaasta Toddista tuntui siltä, että hänen veljeään suosittiin, koska tämä oli heistä vanhin. Hän muistelee: ”Kerran meitä pyydettiin tuomaan kouluun mieluisin vauvakuva erästä projektia varten. Löysin itsestäni vain muutaman kuvan ja huomasin, että isoveljestäni oli paljon enemmän kuvia. Ihmettelin, mistä se johtui.”

Monesti erityishuomiota osoitetaan kuitenkin sen vuoksi, että jollakulla sisaruksista on ongelmia – ehkä sellaisia, mistä sinä et tiedä mitään. ”Kun olin siinä kuudentoista, isoveljeni kävi läpi vaikeita aikoja”, selittää nyt 22-vuotias Cassandra. ”Hän ei ollut varma, halusiko hän todella palvella Jehovaa, ja vanhempani keskittivät lähes kaiken huomionsa häneen. En voinut siihen aikaan ymmärtää, mistä se johtui. Minusta tuntui, etteivät he välittäneet minusta lainkaan. Se suretti minua ja sai minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi – ja tavallaan myös suututti minua.”

Miksi heillä on suosikkinsa

Joskus vanhemmat syyllistyvät kuitenkin suoranaiseen suosimiseen. Eräs äiti tunnusti: ”Tiedän, että poikani Paul on tuskaisan tietoinen siitä, miten ylpeitä olemme tyttärestämme. Hän on sanonut meille aivan suoraan: ’Sinä ja isä katsotte aina toisianne, kun Liz sanoo jotakin.’ Aluksi emme tienneet, mitä hän tarkoitti. Sitten tajusimme, että vaihdoimme jatkuvasti sellaisia ’eikö hän olekin mainio’ -⁠katseita. Siitä lähtien kun Paul sai meidät huomaamaan asian, olemme tosissamme yrittäneet olla tekemättä sitä enää.”

Mutta miksi vanhemmilla ylipäätään on suosikkinsa? Yksi tekijä voi olla heidän oma kasvatuksensa. Esimerkiksi jos äitisi varttui kuopuksena, hän saattaa samaistua voimakkaammin nuorimmaiseensa. Hän saattaa huomaamattaan pitää helposti tämän puolta. Tai toinen vanhemmista saattaa tuntea hengenheimolaisuutta sitä lasta kohtaan, jolla on samanlainen luonne kuin hänellä tai yhteinen kiinnostuksen kohde hänen kanssaan. Ajattelehan, mitä Raamattu kertoo Iisakin ja Rebekan suhteesta heidän kaksospoikiinsa Jaakobiin ja Esauhun: ”Pojat kasvoivat, ja Esausta tuli taitava metsämies, kedon mies, mutta Jaakobista moitteeton mies, joka asui teltoissa. Ja Iisak rakasti Esauta, sillä se tiesi riistaa hänen suuhunsa, kun taas Rebekka rakasti Jaakobia.” (1. Mooseksen kirja 25:​27, 28.)

Mitä sinun pitäisi tehdä, jos vanhempasi tuntuvat suosivan yhtä sisaruksistasi?b Voisit ehkä yrittää puhua siitä vanhemmillesi rauhallisesti ja syyttämättä (Sananlaskut 15:​22). Kun kuuntelet heitä kunnioittavasti, saatat pystyä näkemään tilanteen heidän näkökulmastaan. Tämä voi osaltaan vähentää turhautuneisuuttasi (Sananlaskut 19:​11). Eräs murrosikäinen nuori sanoo: ”Minua todella vaivasi se, että äitini piti enemmän veljestäni kuin minusta. Kun kysyin häneltä siitä, hän selitti pitävänsä veljestäni, koska tämä on hyvin samanlainen kuin isä. Ja koska minä olen paljolti äidin kaltainen, isä pitää minusta. Samoin koska äiti ja minä olemme hyvin samanlaisia, käymme toistemme hermoille. Ja koska isäni ja veljeni ovat hyvin samanlaisia, he ärsyttävät toisiaan valtavasti. Heti kun hän selitti asian tällä tavalla, pystyin hyväksymään sen – vaikken ollutkaan siitä kovin ilahtunut.”

Erilainen kohtelu – epäoikeudenmukaistako?

Miksi sitten vanhemmat eivät yksinkertaisesti voi kohdella jokaista täsmälleen samalla tavalla? Beth, joka on nyt 18-vuotias, sanoo: ”Kun olin noin 13-vuotias, minusta tuntui, että veljeäni ja minua olisi pitänyt kohdella tasavertaisesti – täsmälleen samalla tavalla. Mutta minä olin se, jolle aina huudettiin, kun taas hän pääsi aina pälkähästä. Ja hän sai viettää enemmän aikaa isän seurassa, kun he korjasivat autoa. Se tuntui tosi epäreilulta.”

Mutta ihmisten kohteleminen eri lailla ei välttämättä ole epäoikeudenmukaista. Mietipä, miten Jeesus Kristus kohteli apostoleitaan. Aivan varmasti hän rakasti kaikkia kahtatoista, mutta silti hän pyysi vain kolmea heistä todistamaan eräitä erikoistapahtumia, muun muassa Jairoksen tyttären ylösnousemusta sekä kirkastusnäkyä (Matteus 17:​1; Markus 5:​37). Lisäksi Jeesuksen ja apostoli Johanneksen välinen ystävyys oli erityisen läheinen (Johannes 13:​23; 19:​26; 20:​2; 21:​7, 20). Kohdeltiinko heitä eri lailla? Selvästikin. Oliko se epäoikeudenmukaista? Ei suinkaan. Nimittäin vaikka Jeesus on ehkä pitänyt erityisesti joistakuista, hän ei sivuuttanut muiden apostolien tarpeita (Markus 6:​31–34).

Samoin joku sisaruksistasi saa ehkä osakseen erityishuomiota kykyjen, persoonallisuuden tai tarpeiden vuoksi. Tämän havaitseminen voi tietenkin olla tuskallista. Mutta kysymys kuuluu: lyödäänkö sinun tarpeitasi todellakin laimin? Kun sinä tarvitset vanhempiesi neuvoa, apua tai tukea, ovatko he valmiita auttamaan? Jos näin on, voitko todellakin sanoa, että sinä olet epäoikeudenmukaisuuden uhri? Raamatussa meitä kannustetaan kohtelemaan toisia ”heidän tarpeittensa mukaan” (Roomalaisille 12:​13). Koska sinä ja sisaruksesi olette yksilöitä, joilla on erilaiset tarpeet, vanhempiesi on aivan mahdotonta kohdella teitä aina samalla tavalla.

Beth, jota lainasimme aiemmin, tajusikin jossain vaiheessa, että toisten kohteleminen samalla tavalla ei ole aina oikeudenmukaista ja että toisten oikeudenmukainen kohteleminen ei ole aina heidän kohtelemistaan samalla tavalla. Hän sanoo: ”Opin ymmärtämään, että veljeni ja minä olemme kaksi erilaista ihmistä ja meitä pitää kohdella eri lailla. Näin jälkeenpäin en voi käsittää, etten tajunnut sitä nuorempana. Se johtuu varmaankin siitä, miten asioita katselee siinä iässä.”

Tarkkanäköisyyden oppiminen

Se miten katselet asioita, vaikuttaa tosiaan paljon siihen, miten reagoit tilanteeseen. Tunteesi voivat sävytettyjen linssien tavoin saada asiat värittymään mielessäsi. Ja tunneperäinen tarve saada osakseen vanhempien huomiota ja heidän hyväksyntänsä on voimakas. Tutkijat Stephen Bank ja Michael Kahn toteavat: ”Vaikka vanhemmat kykenisivätkin toteuttamaan mahdottoman unelman ja onnistuisivat kohtelemaan kovin erilaisia lapsiaan tasapuolisesti, kukin lapsi ajattelisi vanhempien suosivan jotakuta toista lasta.”

Esimerkiksi palaahan siihen, mitä sanoivat ne kolme nuorta, joita lainattiin alussa. Heidän tilanteensa vaikuttaisi synkältä, ellei otettaisi huomioon yhtä tosiasiaa: he ovat sisaruksia! Kukin heistä tosiaan kuvittelee, että toiset saavat osakseen enemmän huomiota ja että hän on se, joka jää paitsioon! Meillä on siis usein hiukan vääristynyt kuva asioista. ”Tarkkanäköinen mies on hengeltään viileän rauhallinen”, sanotaan Sananlaskujen 17:​27:ssä. Tarkkanäköisyys on sitä, että näkee asiat realistisesti ja objektiivisesti, ei tunteellisesti. Se voi auttaa sinua tajuamaan, että vaikka vanhempasi eivät ehkä kohtele teitä samalla tavalla, he ajattelevat pohjimmiltaan teidän kaikkien parasta! Tämän tajuaminen voi auttaa sinua välttämään suuttumuksen ja katkeruuden tunteet.

Entä jos näyttää kuitenkin olevan aihetta ajatella, ettet saa osaksesi sitä huomiota, joka sinulle kuuluu? Mitä voit tehdä? Sitä käsitellään tulevassa Herätkää!-lehdessä.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 26]

Sisarusten erilainen kohtelu voi tuntua epäoikeudenmukaiselta