Raamatun näkökanta

Onko kristillisessä yhtenäisyydessä sijaa erilaisuudelle?

YHTENÄISYYS on välttämätöntä kristillisessä seurakunnassa. Eripuraisuus oppikysymyksissä aiheuttaisi kiivaita väittelyitä, erimielisyyttä ja vihollisuutta (Apostolien teot 23:6–10). Raamattu sanoo, että ”ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” (1. Korinttilaisille 14:33). Niinpä kristittyjä kehotetaan puhumaan yhtäpitävästi ja olemaan yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa (1. Korinttilaisille 1:10).

Kannustavatko nämä ja muut samanlaiset raamatunkohdat kristittyjä olemaan joka suhteessa ehdottoman yhdenmukaisia? (Johannes 17:20–23; Galatalaisille 3:28.) Vastustaako Raamatussa kuvailtu tosi kristillisyys yksilöiden erilaisuutta? Odotetaanko kaikkien kristittyjen sulautuvan jonkinlaiseen jäykkään muottiin?

Jumala vetää meitä puoleensa yksilöinä

Jotkut ihmiset uskovat vakaasti, että Raamattukin on vain väline, jolla voidaan hallita mielivaltaisesti ihmismassoja. On totta, että jotkin uskontokunnat ovat usein käyttäneet Raamattua väärin tällä tavoin. Jeesus kuitenkin maalasi eteemme hyvin erilaisen kuvan Raamatusta ja sen jumalallisesta Tekijästä. Hän kuvaili Jumalaa persoonaksi, joka on syvästi kiinnostunut jokaisesta luodustaan.

Johanneksen 6:44:ssä Jeesus selitti: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” Tässä käytetty verbi ei tarkoita, että Jumala kiskoo ihmisiä vastoin heidän tahtoaan. Sen sijaan Jumala vetää heitä hellästi vetoamalla heidän sydämeensä. Eräs raamatunoppinut selitti, että Jumalalta tuleva vaikutus tekee mielen halukkaaksi uskomaan. Luoja ei pidä ihmisperhettä kasvottomana massana. Hän arvioi jokaisen yksilön erikseen ja vetää lempeästi puoleensa niitä, joiden sydän on oikealla tavalla asennoitunut (Psalmit 11:5; Sananlaskut 21:2; Apostolien teot 13:48).

Pane merkille, kuinka joustava apostoli Paavali oli. Hän otti huomioon eri yksilöiden erityiset tarpeet ja myönsi, että erilainen kansallisuus ja tausta vaikuttavat ihmisten näkökantoihin. Sitten hän muotoili sanottavansa tämän mukaisesti. Hän kirjoitti: ”Minusta tuli juutalaisille kuin juutalainen voittaakseni juutalaisia – –. Heikoille minusta tuli heikko voittaakseni heikot. Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia.” (1. Korinttilaisille 9:20–22.)

Paavali ei selvästikään suhtautunut ihmisiin kaavamaisesti tai kohdellut heitä kaikkia samalla tavalla. Hän kannusti heitä seuraavasti: ”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” (Kolossalaisille 4:6.) Paavalin ja toisten kristittyjen tuli ottaa huomioon kunkin ihmisen ainutlaatuisuus ja arvostaa sitä voidakseen auttaa häntä.

Jumalan alkuperäinen tarkoitus

Tällainen ihmisen arvostaminen yksilönä jatkuu myös sen jälkeen, kun hänestä tulee osa kristillistä seurakuntaa. Jumalan palvelijat eivät huku massaan, joka on täydellisen yhdenmukainen ja joka mukautuu ehdottomasti valtaapitävien tahtoon. Päinvastoin he muodostavat laajan persoonallisuuksien kirjon ja heillä on erilaisia taitoja, tapoja ja mielipiteitä. Ihmisen yksilöllisyyttä ei pidetä harmillisena tai kiusallisena. Se on osa Jumalan alkuperäistä tarkoitusta.

Niinpä uudessa maailmassa, joka Raamatussa on luvattu vanhurskaille, ihmisten täydellisyys sallii rikkaan monimuotoisuuden (2. Pietarin kirje 3:13). Sopivasti hakuteoksessa Insight on the Scripturesa kommentoidaan tähän liittyen otsikon ”Täydellisyys” (Perfection) alla: ”Täydellisyys ei kuitenkaan merkitse vaihtelun puuttumista, niin kuin usein ajatellaan. Eläinkunnassa, joka on Jehovan ’täydellisen työn’ tuote (1Mo 1:20–24; 5Mo 32:4), on suunnattomasti vaihtelua.”

Teoksessa jatketaan: ”Täydellisestä planeetta Maasta ei myöskään puutu vaihtelua, muutoksia eikä vastakohtia; siihen mahtuu yksinkertaista ja monimutkaista, korutonta ja koristeellista, hapanta ja makeaa, karkeaa ja sileää, niittyjä ja metsiä, vuoria ja laaksoja. Siihen kuuluu varhaiskevään piristävä raikkaus, kesän lämpö ja sininen taivas, syksyn väriloisto ja vastasataneen lumen puhdas kauneus (1Mo 8:22). Täydelliset ihmiset eivät siis tule olemaan kaavamaisen yhdenmukaisia ihmisiä, joilla on samanlainen persoonallisuus ja samat kyvyt ja taidot.”

Toisten huomioon ottaminen

Tosi kristillisyys ei kuitenkaan hyväksy itsekästä välinpitämättömyyttä lähimmäisiä kohtaan. Apostoli Paavali piti tarkasti silmällä jokaista piirrettä elämässään ja käytöksessään välttyäkseen kompastuttamasta toisia. Hän sanoi Korintin seurakunnalle kirjoittamassaan kirjeessä: ”Me emme millään tavalla anna aihetta kompastumiseen, jottei palvelustamme moitittaisi.” (2. Korinttilaisille 6:3.) Toisinaan meidän täytyy hillitä omia henkilökohtaisia halujamme ja asettaa toisten tarpeet etusijalle. Paavali kirjoitti Rooman kristityille: ”On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.” (Roomalaisille 14:21.)

Samalla tavoin nykyään joku voi päättää olla käyttämättä alkoholia sellaisen ihmisen seurassa, jolla on vaikeuksia hallita juomistaan (1. Korinttilaisille 10:23, 24). Tällainen päätös ei synny pakonomaisesta pyrkimisestä yhtenäisyyteen, vaan se on jalo osoitus huomaavaisuudesta ja rakkaudesta. ”Kristuskaan ei miellyttänyt itseään.” Jeesus oli yksilö, mutta hän ei pitänyt kiinni mieltymyksistään toisten tunteiden kustannuksella. (Roomalaisille 15:3.)

Silti tosi kristillisyyden virkistävimpiä piirteitä on se, että se kunnioittaa yksilöllistä vapautta ja erilaisia mieltymyksiä Raamatun antamien suuntaviivojen rajoissa. Se opettaa, että Jumala loi meidät erilaisiksi ja ainutlaatuisiksi. 1. Korinttilaiskirjeen 2:11:ssä sanotaan: ”Kuka ihmisten joukosta tuntee ihmisen asiat paitsi ihmisen henki, joka hänessä on?” Me yritämme ymmärtää toisia ihmisiä mahdollisimman hyvin. Mutta tämä raamatunjae antaa ymmärtää, että meissä jokaisessa on ainutkertaisuutta, jota itsemme lisäksi ymmärtää vain Luojamme. Meissä on ”sydämen salainen ihminen”, josta me paljastamme asioita oman tahtomme mukaan (1. Pietarin kirje 3:4).

Yhdenmukaisuus ja erilaisuus – herkkä tasapaino

Apostoli Paavali oli hyvä esimerkki kristillisestä tasapainosta. Huolimatta arvovallastaan, joka hänellä oli Kristuksen apostolina, hän varoi tyrkyttämästä mielipiteitään toisille.

Paavalilla oli esimerkiksi hyvin voimakas näkemys naimattomuuden eduista tässä epätäydellisessä maailmassa. Hän itse oli naimaton kirjoittaessaan, että ”niillä, jotka menevät [naimisiin], tulee kuitenkin olemaan ahdistusta lihassaan” ja että ”[leski] on onnellisempi, jos hän pysyy sellaisena kuin on, minun mielipiteeni mukaan”. Se seikka, että nämä hänen sanansa ovat osa henkeytettyä Jumalan sanaa, osoittaa, että hänen mielipiteessään ei ollut mitään väärää. Paavali kuitenkin myös sanoi: ”Vaikka menisitkin naimisiin, et tekisi syntiä.” (1. Korinttilaisille 7:28, 40.)

Suurin osa apostoleista oli ilmeisesti naimisissa olevia miehiä, mikä ilmenee seuraavista Paavalin sanoista: ”Eikö meillä ole valta kuljettaa sisarta vaimona, niin kuin muut apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät?” (1. Korinttilaisille 9:5.) Kristityt tiesivät, että tässä asiassa heillä oli mahdollisuus tehdä Paavalin näkemyksestä eroavia valintoja ja että hän kunnioittaisi heitä silti.

Jumalan palvojat ovat aina saaneet ilmaista uskoaan sopusoinnussa ainutkertaisen persoonallisuutensa kanssa. Itse asiassa Jumala salli Raamatun kirjoittajien käyttää omaa yksilöllistä tyyliään kirjoitustyössään. Esimerkiksi Nehemia kirjoitti kaikessa nöyryydessä kirjansa minämuodossa (Nehemia 5:6, 19). Toisaalta taas apostoli Johannes ei vaatimattomuudesta käyttänyt evankeliumissaan kertaakaan omaa nimeään ja harvoin edes viittasi itseensä. Jumala hyväksyi molemmat tyylit ja säilytti ne Raamatussa.

Samankaltaisia esimerkkejä tasapainoisuudesta ja järkevyydestä löytyy läpi koko Raamatun. Kristillinen yhtenäisyys ei selvästikään sulje pois erilaisuutta. Monenlaiset taustat ja näkemykset voivat tietysti johtaa eripuraisuuteen siinä tapauksessa, että hengelliset ominaisuudet puuttuvat (Roomalaisille 16:17, 18). Mutta kun ’pukeudumme rakkauteen, joka on täydellinen yhdysside’, opimme hyväksymään toisten ainutlaatuiset luonteenpiirteet ja iloitsemaan niistä (Kolossalaisille 3:14).

Raamattu sanoo: ”Ottakaa sen tähden toinen toisenne tervetulleina vastaan, niin kuin Kristuskin on ottanut meidät tervetulleina vastaan, Jumalan kunnia silmämääränä.” (Roomalaisille 15:7.) Jumalan hengen avulla kristityt voivat saavuttaa herkän tasapainon: säilyttää yhtenäisyyden ja samalla iloita seurakunnassa olevista ainutkertaisista persoonallisuuksista.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 14]

Luoja ei pidä ihmisperhettä kasvottomana massana

[Huomioteksti s. 15]

Meissä jokaisessa on ainutkertaisuutta, jota itsemme lisäksi ymmärtää vain Luojamme