Kuunvuoret

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

VUOSISATOJA eli sellainen huhu, että jossakin Keski-Afrikassa on lumen peittämiä vuoria – Niilin todellinen alkulähde. Tuntui kuitenkin epätodennäköiseltä, että Afrikassa voisi olla lähellä päiväntasaajaa lunta. 100-luvun alussa kreikkalainen maantieteilijä Ptolemaios katsoi silti olevan viitteitä siihen suuntaan, että tällaiset vuoret ovat olemassa, ja hän käytti niistä nimeä, joka latinalaisessa muodossaan kuuluu Lunae Montes ’Kuunvuoret’.a

Näitä vuoria etsittiin vuosisatojen kuluessa, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta. Tutkimusmatkailija Henry Stanley – joka tuli kuuluisaksi siitä, että hän löysi tri David Livingstonen – näki kuitenkin eräänä päivänä 1800-luvun loppupuolella sattumalta jotakin. Pilvipeite, joka oli kätkenyt nämä vuoret ennen häntä niillä tienoilla liikkuneilta tutkimusretkeilijöiltä, hajosi hetkeksi, jolloin Stanley näki vilaukselta ryhmän suurenmoisen kauniita lumipeitteisiä vuorenhuippuja. Hän oli löytänyt Kuunvuoret. Hän kuitenkin kutsui niitä paikallisten asukkaitten siihen aikaan käyttämällä nimellä Ruwenzori, joka merkitsee ’sateentekijää’.

Nykyään ollaan yleisesti yhtä mieltä siitä, että Niilin vesimäärästä on vain vähäinen osa peräisin Ruwenzorivuorilta. Silti niitä edelleenkin kutsutaan kansan suussa Kuunvuoriksi. Ja vaikka monet retkikunnat ovat käyneet tutkimassa tätä mahtavaa vuorijonoa, sitä kuitenkin verhoaa yhä salaperäisyys. Ruwenzorin vuoristo sijaitsee lähellä päiväntasaajaa aivan sen pohjoispuolella, ja se on luonnollisena rajana Ugandan ja Kongon demokraattisen tasavallan välillä. Pituutta sillä on noin 130 kilometriä ja leveyttä 50 kilometriä.

Päinvastoin kuin useimmat Itä-Afrikan vuoret, jotka ovat entisiä tulivuoria, Ruwenzorin vuorijono on valtavan suuri maankuoren lohko, joka suunnattoman voimakkaan maankuoren sisäisen paineen vaikutuksesta on vuosituhansia sitten kohonnut ympäristöään korkeammaksi. Vaikka Ruwenzorivuoret kohoavat 5109 metrin korkeuteen, niitä pääsee vain harvoin näkemään. Suurimman osan ajasta vuoristo on usvan ja pilvien peitossa.

Kuten nimikin jo osoittaa, Ruwenzorivuoret saavat vettä ja lunta ylenpalttisesti, ja ”kuiva” kausi on vain vähän ”kosteaa” kautta kuivempi. Käveleminen voi siksi olla joillakin alueilla vaarallista, sillä liejua saattaa olla vyötäisiin asti. Kaatosateet ovat uurtaneet monia ihastuttavia, pieniä järviä, joista saa kosteutensa myös se kasvillisuus, joka tavattoman tiheänä kerroksena peittää vuorenrinteitä. Ruwenzorivuoret ovatkin koti monille epätavallisille kasveille, joista jotkin kasvavat valtavan suuriksi.

Esimerkiksi lobeliat, jotka muistuttavat jättimäisiä karvaisia sormia, ovat muualla yleensä alle 30 senttimetrin pituisia, mutta Ruwenzorivuorilla ne saattavat kasvaa 6 metrin mittaisiksi. Haarovarunkoisten villakkojen latvukset ovat näöltään kuin suuria kaalinpäitä. Oma lukunsa ovat sammalen peittämät, 12-metriset puukanervat. Kaikenväriset ja kaikentyyppisiä tuoksuja levittävät kukat lisäävät maiseman kauneutta. Alueella elää myös hyvin monenlaisia, kauniita lintuja, ja joitakin niistä tavataan ainoastaan Ruwenzorivuorilla. Vuorten alarinteillä elää norsuja, simpansseja, kirjoantilooppeja, leopardeja ja gueretsa-apinoita.

Mahtavat näkymät

Ne, jotka lähtevät kapuamaan vuoristopolkuja, kulkevat trooppisen sademetsän läpi ja ylittävät Bujukujoen monta kertaa. Päästyään 3000 metrin korkeuteen he voivat katsoa taakseen ja nähdä suoraan alhaalla suuren Itä-Afrikan hautavajoaman – joka on henkeäsalpaavaa katseltavaa.

Korkeammalle mentäessä vastaan tulee alempi Bigosuo, mätästävää heinää ja kanervapuita kasvava suoalue. Täällä on usein polviin asti liejua. Jyrkän nousun jälkeen olemme ylemmällä Bigosuolla ja Bujukujärven rannalla, Bujukulaakson korkeimmassa kohdassa, noin 4000 metrin korkeudessa, josta avautuu mahtava näkymä Mount Bakerille, Mount Luigi di Savoialle, Mount Stanleylle ja Mount Spekelle, vuorijonon kuuluisimmille huipuille.

Ylempänä on pysyvä Elenan jäätikkö. Täällä on pantava jalkaan jääkengät ja käytettävä köyttä ja jäähakkuja, jotta voisi kiivetä jäätikölle. Sen jälkeen on vuorossa kävely Stanleyn tasangon poikki ylös Mount Stanleyllä sijaitsevalle vuorenhuipulle, Margheritalle, Ruwenzorin vuorijonon korkeimmalle kohdalle. Ollessamme näin korkealla meillä on tilaisuus katsella alhaalla eteemme levittäytyvää, todella vaikuttavaa vuorenhuippujen, laaksojen, metsien, jokien ja järvien panoraamaa.

Tätä vuorijonoa ei suinkaan ole vielä valloitettu. Ruwenzorivuoret ovat vasta alkaneet paljastaa salaisuuksiaan. Alue on sekä geologisesti että eläin- ja kasvikuntansa puolesta vielä suureksi osaksi tuntematonta. Ruwenzorivuoret ovat siis yhä salaperäisyyden verhoamia, ja niiden salaisuudet tuntee täysin aukottomasti ainoastaan niiden viisas ja kaikkivoipa Luoja. Hän on tosiaankin Se, ”jolle vuorten huiput kuuluvat” (Psalmit 95:4).

[Alaviite]

[Kuvat s. 16, 17]

1. Ruwenzori on yleensä paksun pilven peitossa

2. ”Sateentekijän” kaatosateet kostuttavat sen sammalen peittämiä rinteitä

3. Polun varrelta tapaa monenlaisia kukkia ja tuoksuja