Rikollisuudesta vapaa maailma pian todellisuutta!
MAAILMAN nykyistä tilaa katsellessamme on selvää, että meidän on hyvin vaikeaa estää sitä vaikuttamasta itseemme niin, ettemme tekisi mitään pahaa. Todellisuudessa kaikki me olemme syntyneet epätäydellisinä ja olemme taipuvaisia tekemään sellaista, mikä on tuomittavaa (1. Kuninkaiden kirja 8:46; Job 14:4; Psalmit 51:5). Ja koska Saatana Panettelija on karkotettu taivaasta, hän ponnistelee enemmän kuin koskaan ennen aiheuttaakseen vaikeuksia (Ilmestys 12:7–12).
Seuraukset ovat olleet kauheat. Esimerkiksi 4000 skotlantilaislapsen tutkimuksesta kävi ilmi, että kaksi kolmasosaa 11–15-vuotiaista oli jo tehnyt rikoksia. Koko Britannian käsittänyt tutkimus osoitti, että lähes kolmannes nuorista ei saanut myymälävarkauksien tähden tunnonvaivoja. Yli puolet myönsi, että jos kaupan kassa antaisi heille rahasta takaisin liikaa, he pitäisivät tämän rahan.
Italialainen teos Lʹoccasione e lʹuomo ladro (Tilaisuus ja varas) luo lisävaloa siihen, miksi ihmiset varastavat. Kirjassa sanotaan, että varkailla on ”vähän itsehillintää” ja että he ovat ”kyvyttömiä siirtämään halujensa tyydyttämistä tuonnemmaksi”. Kirjan mukaan useimmat varkaat eivät ole ammattirikollisia, vaan yksinkertaisesti ”opportunisteja, jotka ovat valmiita käyttämään erilaisia tilanteita hyödykseen”.
Kirjassa tehdään myös se kiintoisa havainto, miksi monet ”pidättyvät rikkomasta lakia”. Kirjan loppupäätelmän mukaan syynä ei ole se, että he ”pelkäisivät oikeudellisia seuraamuksia, vaan se, että heillä on moraaliarvoja, jotka estävät heitä tekemästä niin”. Mistä ihmiset voivat oppia tällaisia oikeita moraaliarvoja?
Opetus joka on välttämätöntä
Tarkastellaanpa, mitä monet viestintäkanavat nykyisin opettavat. Esimerkiksi elokuvien ja television yleisesti välittämä sanoma on, että väkivalta, aviorikos ja loukkaava käyttäytyminen ovat hyväksyttäviä. Ei sen tähden ole mikään ihme, että ihmisillä on hyvin vähän itsehillintää. Toisaalta Raamatun viisas opetus kuuluu: ”Joka on hidas vihastumaan, on parempi kuin väkevä mies, ja henkensä hillitsevä on parempi kuin kaupungin valloittaja.” (Sananlaskut 16:32.)
Tämän päivän propagandan huomioon ottaen ei pitäisi olla mikään yllätys, että monet ovat ”kyvyttömiä siirtämään halujensa tyydyttämistä tuonnemmaksi”. Yhä uudelleen kuullaan sanottavan: ”Osta nyt ja maksa myöhemmin.” ”Ole hyvä itsellesi.” ”Sinä ansaitset parasta.” ”Pidä huoli omista eduistasi.” Omien halujen tyydyttämisestä annetaan se kuva, että se on normaalia ja sopivaa. Tällainen itsekeskeisyys on kuitenkin vastoin sitä Raamatun opetusta, jonka mukaan ”ette pidä silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitanne, vaan henkilökohtaisesti kiinnostuneina myös toisten asioita” (Filippiläisille 2:4).
Etkö olekin yhtä mieltä siitä, että useimmat niistä, jotka ovat epärehellisiä, ovat opportunisteja? Ikävä kyllä on yhä enemmän näitä ihmisiä, jotka ovat halukkaita käyttämään erilaisia tilanteita omaksi hyödykseen. He eivät kysy, onko jokin moraalisesti sopivaa vai ei. Heidän ainut huolenaiheensa on se, voivatko he tehdä jotakin jäämättä siitä kiinni.
Mitä tarvitaan? Moraaliarvoja, kuten edellä todettiin. Ne estävät ihmisiä syyllistymästä rikollisiin tekoihin, halveksimasta elämän pyhyyttä, häpäisemästä avioliiton pyhyyttä, ylittämästä sopivan käytöksen rajoja ja muulla tavoin loukkaamasta toisten oikeuksia. Ne, jotka eivät ole oppineet tällaisia arvoja, ovat Raamatun mukaan ’menettäneet kaiken moraalitajunsa’ (Efesolaisille 4:19). Tällaisten jumalattomien ihmisten rikollisen käyttäytymisen takia me emme nykyään voi elää maailmassa, josta rikollisuus olisi poissa.
Miten uusi maailma tulee
Monet tietenkin tekevät parhaansa ollakseen rehellisiä, kohdellakseen toisia ihmisiä kunnioittavasti ja huomaavaisesti sekä varoakseen syyllistymästä laittomuuksiin. Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että kaikki ihmiset maailmassa haluaisivat nähdä tämän vaivan. Monet eivät halua toimia siten, aivan samoin kuin useimmat niistä, jotka elivät vanhurskaan Nooan päivinä, eivät olleet halukkaita tekemään sitä, mikä oli oikein. Tuossa väkivallan täyttämässä maailmassa ainoastaan Nooa perheineen varoi jumalatonta käyttäytymistä, ja näin he saivat Jumalan hyväksymyksen. Hävittämällä jumalattomat ihmiset vedenpaisumuksessa Luojamme sai aikaan maailman, joka oli jonkin aikaa vapaa rikollisuudesta.
On tärkeää muistaa tämä: Raamatun kertomus vedenpaisumuksesta ja jumalattomien ihmisten tuhoutumisesta on muutakin kuin vain mielenkiintoinen tarina. Jeesus Kristus selitti: ”Niin kuin tapahtui Nooan päivinä, niin tulee olemaan myös Ihmisen Pojan päivinä.” (Luukas 17:26; 2. Pietarin kirje 2:5; 3:5–7.) Aivan kuten Jumala hävitti ennen vedenpaisumusta olleen väkivaltaisen maailman, hän tulee hävittämään myös nykyisen rikollisuutta täynnä olevan maailman.
Se tosiasia, jonka Jeesukselle rakas apostoli Johannes seuraavassa ilmaisee, on peräisin luotettavasta tietolähteestä: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.) Nykyisen maailman loppu raivaa tilaa uudelle maailmalle, jonka asukkaista Raamattu sanoo: ”[Jumala] asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole.” (Ilmestys 21:3, 4.)
Raamatussa kerrotaan myös, miten tästä uudesta maailmasta tulee todellisuutta: ”Jumalattomat puolestaan karsitaan pois maasta, ja petolliset siitä repäistään pois.” (Sananlaskut 2:22.) Koska ainoastaan rehelliset ihmiset jäävät jäljelle maapallolle, seuraava Raamatun profetia toteutuu: ”Sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.” (Psalmit 37:11.)
Jumalan uudessa maailmassa eivät eläimetkään enää vahingoita ihmisiä. Raamattu ennustaa: ”Ja susi on viivähtävä uroskaritsan luona, ja itse leopardi asettuu levolle vohlan viereen, ja vasikka ja harjakas nuori leijona sekä syöttöeläin ovat yhdessä, ja pikkupoika niitä johdattelee. – – Ne eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” (Jesaja 11:6–9; 65:17; 2. Pietarin kirje 3:13.)
Jumalan uusi maailma on lähellä
Hyvä uutinen on se, että nämä rauhaisat olosuhteet ovat pian todellisuutta kaikkialla maailmassa. Miksi voimme olla siitä niin varmoja? Koska Jeesus oli ennustanut, mitä tapahtuisi vähän ennen tämän maailman loppua. Hän oli ennustanut muun muassa: ”Kansakunta nousee kansakuntaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee olemaan nälänhätää ja maanjäristyksiä paikassa toisensa jälkeen.” Hän jatkoi: ”Laittomuuden lisääntymisen vuoksi useimpien rakkaus kylmenee.” (Matteus 24:7, 12.)
Eräs Jeesuksen apostoli oli myös ennustanut: ”[Nykyisen maailman] viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, pöyhkeitä, rienaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä, – – vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, – – nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia.” (2. Timoteukselle 3:1–5.) Me elämme nyt varmasti nykyisen maailman ”viimeisiä päiviä”! Siksi se korvataan pian Jumalan vanhurskaalla, uudella maailmalla!
Raamattua tutkimalla miljoonat ovat saaneet varmuuden siitä, että maailma ilman rikollisuutta ei ole utopiaa, ja he ovat noudattaneet kutsua ottaa vastaan opetusta Luojamme, Jehova Jumalan, teistä (Jesaja 2:3). Haluaisitko liittyä heidän joukkoonsa? Oletko halukas näkemään vaivaa saadaksesi elää uudessa maailmassa, jossa ei ole rikollisuutta?
Jeesus ilmaisi, mikä on välttämätöntä kaikkein ensimmäiseksi. Hän selitti: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” Ikuinen hyvinvointisi on siis riippuvainen siitä, että tutkit Jumalan sanaa ja toimit oppimasi mukaan. (Johannes 17:3.)
[Kuva s. 8, 9]
Raamatussa kuvaillaan uutta maailmaa, jossa ei ole rikollisuutta, ja kerrotaan, miten me voimme päästä sinne