Elämäni kuoleman keskellä Kambodžassa – pitkä matkani vapauteen

KERTONUT WATHANA MEAS

OLI vuosi 1974, ja olin taistelemassa punaisia khmerejä vastaan Kambodžassa. Olin upseerina Kambodžan armeijassa. Eräässä taistelussa vangitsimme yhden punaisten khmerien sotilaan. Se mitä hän kertoi minulle Pol Potina tulevaisuudensuunnitelmista, muutti elämäni ja sai minut aloittamaan pitkän matkan, sekä kirjaimellisesti että hengellisesti.

Mutta antakaahan, kun vien teidät odysseiani alkuun. Synnyin vuonna 1945 Phnom Penhissä Kambodžassa eli Kampucheassa, kuten maan nimi khmerin kielellä kuuluu. Äidilläni oli aikanaan tärkeä virka salaisen poliisin palveluksessa. Hän toimi prinssi Norodom Sihanoukin, maan hallitsijan, erikoisagenttina. Koska hän jäi yksin minun kanssani ja aikataulu oli tiivis, hänestä tuntui, että minut oli pakko jättää kasvatettavaksi buddhalaiseen temppeliin.

Buddhalainen taustani

Olin kahdeksan vuoden vanha mennessäni asumaan buddhalaisen päämunkin luokse. Siitä lähtien vuoteen 1969 saakka jaoin aikani temppelin ja kodin kesken. Munkki, jota palvelin, oli Chuon Nat, Kambodžan silloinen ylin buddhalainen auktoriteetti. Työskentelin jonkin aikaa hänen sihteerinään ja avustin häntä buddhalaisten pyhän kirjan, ”Kolmen korin” (Tipitaka, sanskritiksi Tripitaka), kääntämisessä eräästä muinaisintialaisesta kielestä khmeriksi.

Vuonna 1964 minut vihittiin munkiksi, jona palvelin vuoteen 1969 saakka. Tuona aikana minua vaivasivat monet kysymykset, kuten miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä ja miten se sai alkunsa. Näin ihmisten yrittävän miellyttää jumaliaan monin eri tavoin, mutta he eivät tienneet, miten nämä voisivat ratkaista heidän ongelmansa. En kyennyt löytämään tyydyttävää vastausta buddhalaisista kirjoituksista niin kuin eivät toisetkaan munkit. Olin niin pettynyt, että päätin lähteä temppelistä ja lakkasin elämästä munkkina.

Liityin lopulta vuonna 1971 Kambodžan armeijaan. Minut lähetettiin tuon vuoden tienoilla Vietnamiin, ja koulutustaustani vuoksi minut ylennettiin vänrikiksi ja määrättiin iskujoukkoihin. Taistelimme kommunistisia punaisia khmerejä ja Vietkongin joukkoja vastaan.

Sota ja muutoksia Kambodžassa

Minusta tuli sodan kovettama veteraani. Totuin näkemään kuolemaa lähes päivittäin. Olin itse mukana 157 taistelussa. Kerran punaiset khmerit piirittivät meitä viidakon uumenissa yli kuukauden ajan. Yli 700 miestä kuoli. Meitä jäi vain viitisentoista henkiin – minä olin yksi heistä ja olin haavoittunut. Mutta pääsin pois elävänä.

Toisella kertaa vuonna 1974 vangitsimme punaisten khmerien sotilaan. Kuulustellessani häntä hän kertoi, että Pol Pot aikoi eliminoida kaikki entisen hallituksen aikaiset virkamiehet, myös armeijan palveluksessa olevat. Hän neuvoi minua jättämään kaiken sikseen ja pakenemaan. Hän sanoi: ”Vaihda jatkuvasti nimeä. Älä kerro kenellekään, kuka olet. Teeskentele tietämätöntä ja koulunkäymätöntä. Älä kerro kenellekään entisestä elämästäsi.” Päästettyäni hänet menemään takaisin kotiinsa tuo varoitus jäi soimaan mieleeni.

Meille sotilaille oli sanottu, että me taistelimme maamme puolesta, ja kuitenkin me tapoimme kambodžalaisia. Punaiset khmerit, valtaan pyrkivän kommunistisen ryhmittymän jäsenet, olivat omaa kansaamme. Itse asiassa suurin osa Kambodžan yhdeksästä miljoonasta asukkaasta on khmerejä, vaikka useimmat heistä eivät kuulukaan punaisiin khmereihin. Mielestäni siinä ei ollut mitään järkeä. Tapoimme viattomia maanviljelijöitä, joilla ei ollut aseita eikä mitään tekemistä sodan kanssa.

Taistelusta palaaminen oli aina sydäntä riipivä kokemus. Vaimot ja lapset olivat paikalla odottamassa levottomina, palasiko mies tai isä. Jouduin kertomaan monelle heistä, että heidän perheenjäsenensä oli kuollut. Kaikessa tässä buddhalaisuutta koskeva ymmärrykseni ei tuonut minulle mitään lohtua.

Mieleeni muistuu, miten tilanne muuttui Kambodžassa. Ennen vuotta 1970 maassa oli suhteellisen rauhallista ja turvallista. Useimmilla ihmisillä ei ollut asetta; aseen omistaminen ilman lupaa oli laitonta. Ryöstöjä ja varkauksia tapahtui hyvin vähän. Mutta kun sisällissota alkoi Pol Potin ja hänen joukkojensa kapinasta, kaikki muuttui. Aseita oli joka paikassa. Jopa 12–13-vuotiaita nuoria koulutettiin sotapalvelukseen, ampumaan ja tappamaan. Pol Potin väki sai suostuteltua jotkut lapset tappamaan vieläpä omat vanhempansa. Sotilaat sanoivat lapsille: ”Jos rakastatte maatanne, teidän täytyy vihata vihollisianne. Jos vanhempanne ovat valtion palveluksessa, he ovat meidän vihollisiamme ja teidän täytyy tappaa heidät – tai teidät itsenne tapetaan.”

Pol Pot ja puhdistus

Vuonna 1975 Pol Pot voitti sodan ja Kambodžasta tuli kommunistinen valtio. Pol Pot alkoi puhdistaa maata opiskelijoista, opettajista, valtion virkamiehistä ja kaikista muista koulutuksen saaneista. Jos jollakulla oli silmälasit, hänet voitiin tappaa, koska hänen oletettiin olevan kouluja käynyt! Pol Potin hallitus pakotti useimmat ihmiset pois kaupungeista ja siirsi heidät maaseudulle maanviljelijöiksi. Kaikkien piti pukeutua samalla tavalla. Meidän täytyi tehdä työtä 15 tuntia päivässä; ruokaa ei ollut riittävästi, ei lääkkeitä, ei vaatteita ja vain kaksi tai kolme tuntia unta. Päätin lähteä kotimaastani ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Muistin tuon punaisten khmerien sotilaan neuvon. Heitin pois kaikki valokuvat, paperit ja kaikki mahdolliset langettavat todisteet. Kaivoin kuopan ja hautasin joitakin asiakirjojani. Sitten matkasin länteen kohti Thaimaata. Se oli vaarallista. Minun täytyi vältellä tiesulkuja ja olla todella varovainen ulkonaliikkumiskiellon aikana, koska ainoastaan punaiset khmerit saivat matkustaa, jos heillä oli virallinen lupa.

Menin eräälle alueelle ja asuin siellä ystäväni luona jonkin aikaa. Sitten punaiset khmerit siirsivät kaikki ihmiset tuosta paikasta toisaalle. He alkoivat tappaa opettajia ja lääkäreitä. Minä karkasin kolmen ystävän kanssa. Piileskelimme viidakossa ja söimme niitä hedelmiä, joita satuimme puista löytämään. Päädyin lopulta Battambangin provinssissa sijaitsevaan pieneen kylään, jossa asui muuan ystäväni. Yllätyksekseni löysin sieltä myös sen entisen sotilaan, joka oli neuvonut minulle, miten paeta! Koska olin päästänyt hänet vapaaksi, hän piti minua piilossa kuopassa kolmen kuukauden ajan. Hän käski erästä lasta tiputtamaan minulle ruokaa katsomatta kuoppaan.

Aikanaan pääsin pakenemaan ja löysin äitini, tätini ja sisareni, jotka hekin olivat pakomatkalla Thaimaan rajalle. Se oli murheellista aikaa elämässäni. Äiti oli sairas, ja lopulta hän kuoli pakolaisleirillä tautiin ja ruoan puutteeseen. Elämääni osui kuitenkin yksi valon ja toivon säde. Tapasin Sopheap Umin, naisen josta tuli vaimoni. Pakenimme yhdessä tätini ja sisareni kanssa yli Thaimaan rajan ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisleiriin. Sukumme maksoi korkean hinnan Kambodžan sisällissodassa. Menetimme 18 sukulaista, muiden muassa veljeni ja kälyni.

Uusi elämä Yhdysvalloissa

Taustamme tarkistettiin pakolaisleirillä, ja YK yritti löytää meille sponsorin, niin että voisimme mennä Yhdysvaltoihin. Lopultakin menestystä! Vuonna 1980 saavuimme Saint Pauliin Minnesotan osavaltioon. Tiesin, että minun oli opittava englantia niin pian kuin mahdollista, jos aioin edetä uudessa kotimaassani. Sponsorini lähetti minut kouluun vain muutamaksi kuukaudeksi, vaikka minun piti opiskella kauemmin. Sen sijaan hän järjesti minut töihin erään hotellin talonmieheksi. Mutta vähäisen englannin kielen taitoni takia se oli yhtä huvittavien erehdysten sarjaa. Omistaja pyysi minua tuomaan tikkaat, ja minä kannoin hänelle roskat!

Pelottava käynti

Vuonna 1984 olin töissä yövuorossa ja nukuin päivällä. Me asuimme alueella, jolla aasialaisten ja mustien välit olivat hyvin kireät. Rikokset ja huumeet olivat yleisiä. Eräänä aamuna vaimoni herätti minut kello kymmeneltä ja kertoi, että ovellamme oli musta mies. Häntä pelotti, koska hän ajatteli tämän tulleen ryöstämään meidät. Kurkistin ovessa olevan reiän läpi, ja siinä seisoi hyvin pukeutunut musta mies salkku kädessä, ja hänellä oli valkoinen mies mukanaan. Minusta mikään ei näyttänyt olevan vialla.

Kysyin, mitä hän oli myymässä. Hän näytti minulle Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. En ymmärtänyt yhtään mitään. Yritin kieltäytyä ottamasta niitä, koska pari kuukautta aiemmin olin mennyt lankaan ja maksanut protestanttiselle myyntimiehelle 165 dollaria (yli 800 markkaa) viiden kirjan sarjasta. Tuo musta mies kuitenkin näytti minulle lehdessä olevia kuvia. Ne olivat niin miellyttäviä ja kauniita! Ja hän hymyili leveästi ja ystävällisesti. Niinpä lahjoitin yhden dollarin ja otin ne.

Noin kahden viikon kuluttua hän tuli takaisin ja kysyi, oliko minulla khmerinkielistä Raamattua. Minulla tosiaankin sattui olemaan yksi nasarealaiskirkosta saatu, vaikka en ymmärtänytkään sitä. Mutta minuun teki vaikutuksen se, että kaksi eri rotuihin kuuluvaa miestä oli tullut ovelleni. Sitten hän kysyi minulta: ”Haluatko oppia englantia?” Totta kai halusin, mutta selitin, ettei minulla ollut rahaa maksaa oppitunneista. Hän sanoi, että hän opettaisi minua ilmaiseksi Raamattuun perustuvan julkaisun avulla. Siitä huolimatta etten tiennyt, mitä uskontoa hän edusti, ajattelin itsekseni: ainakaan minun ei tarvitse maksaa, ja opin lukemaan ja kirjoittamaan englantia.

Opin englantia ja Raamatun totuuksia

Se oli hidas prosessi. Hän näytti minulle Raamatun ensimmäistä kirjaa, 1. Mooseksen kirjaa, ja sitten minä sanoin khmeriksi: ”Lo ca bat.” Hän sanoi: ”Raamattu”, ja minä sanoin: ”Compee.” Aloin edistyä ja olin motivoitunut. Minulla oli tapana ottaa töihin mukaan englanti–khmer-sanakirjani, Vartiotorni-lehti, Raamatun Uuden maailman käännös ja khmerinkielinen Raamattuni. Tutkin ja opettelin englantia tauoilla, sana sanalta, vertaamalla julkaisuja toisiinsa. Tämä hidas prosessi, viikoittaiset oppitunnit mukaan lukien, vei yli kolme vuotta. Mutta viimeinkin osasin lukea englantia!

Vaimoni kävi edelleen buddhalaisessa temppelissä, ja hän jätti ruokaa tarjolle esi-isiä varten. Siitä hyötyivät tietysti ainoastaan kärpäset! Minulla oli monia syvälle pinttyneitä pahoja tapoja, jotka juonsivat juurensa armeija-ajoistani ja buddhalaisuudesta. Kun olin munkkina, ihmiset tapasivat tuoda uhrilahjoja, myös savukkeita. He uskoivat, että jos munkki polttaisi nuo savukkeet, oli kuin esi-isät polttaisivat ne. Niin minusta tuli nikotiinin orja. Lisäksi armeijassa ollessani join rankasti ja poltin oopiumia saadakseni rohkeutta taisteluihin. Kun aloin tutkia Raamattua, minun piti siis tehdä monia muutoksia. Juuri silloin havaitsin, että rukous on suuri apu. Voitin pahat tapani vain muutamassa kuukaudessa. Miten se ilahduttikaan muuta perhettä!

Minut kastettiin todistajaksi vuonna 1989 Minnesotassa. Sain niihin aikoihin tietää, että Long Beachissa Kaliforniassa oli khmerinkielisten todistajien ryhmä ja myös suuri kambodžalainen väestönosa. Keskusteltuamme asiasta vaimoni kanssa päätimme muuttaa Long Beachiin. Se sai aikaan todella merkittävän muutoksen! Ensin kastettiin sisareni, sitten tätini (joka on nyt 85-vuotias) ja vaimoni. Seuraavaksi kävivät kasteella kolme lastani. Aikanaan sisareni meni naimisiin erään todistajan kanssa, joka palvelee nyt seurakunnan vanhimpana.

Olemme kohdanneet täällä Yhdysvalloissa monia koetuksia. Meillä on ollut suuria taloudellisia vaikeuksia ja joitakin terveysongelmia, mutta pitämällä kiinni Raamatun periaatteista olemme säilyttäneet luottamuksemme Jehovaan. Hän on siunannut ponnisteluani hengellisellä saralla. Vuonna 1992 minut nimitettiin palvelemaan seurakunnassa avustavana palvelijana, ja vuonna 1995 minusta tuli vanhin täällä Long Beachissa.

Pitkä matka, jonka aloitin ollessani buddhalainen munkki ja sen jälkeen upseeri sodan repimän Kambodžan taistelukentillä, on toistaiseksi päättynyt rauhaan ja onnellisuuteen uudessa kodissamme ja kotimaassamme. Ja meillä on uusi uskomme Jehova Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Tieto siitä, että ihmiset tappavat yhä toisiaan Kambodžassa, tuottaa minulle tuskaa. Perheelläni ja minulla on sitä suurempi syy odottaa ja julistaa luvattua uutta maailmaa, jossa sodista tehdään loppu ja kaikki ihmiset vilpittömästi rakastavat lähimmäistään niin kuin itseään! (Jesaja 2:2–4; Matteus 22:37–39; Ilmestys 21:1–4.)

[Alaviite]

[Kartta/Kuva s. 16]

VIETNAM

LAOS

THAIMAA

KAMBODŽA

Battambang

Phnom Penh

Niiltä vuosilta, joina olin buddhalainen munkki

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuva s. 18]

Perheeni kanssa valtakunnansalilla