Nuoret kysyvät:
Kenen pitäisi olla roolimallini?
”Hän oli huippulahjakas koripallonpelaaja. Kaikki ystäväni pitivät hänestä. Hän oli roolimallini, ja halusin olla samanlainen kuin hän ja omistaa samoja asioita kuin hän.” (Ping, nuori aasialaispoika)
ROOLIMALLEIKSI kutsutaan usein sellaisia ihmisiä, joita ihaillaan ja jäljitellään. Kirjailija Linda Nielsen havainnoi: ”Nuoret jäljittelevät ihmisiä, joihin he voivat samastua ja jotka saavat sellaista huomiota ja sellaisia palkintoja, joita he itse kiihkeästi haluavat.” Siksi nuoret ovat taipuvaisia ihailemaan ikätovereitaan, jotka ovat suosittuja tai viehättäviä. Mutta monia nuoria vetävät puoleensa roolimalleina erityisesti elokuvatähdet, muusikot ja urheilijat.
Tietenkin useimpien kuuluisuuksien julkinen imago on pelkkä taidokas mielikuvituksen tuote, huolellisesti suunniteltu juoni, jonka tarkoitus on peittää virheet, herättää ihailua ja ennen kaikkea myydä! Ping, jota edellä lainattiin, myöntää: ”Ostin kaikki koripallosankaristani tehdyt videot ja pidin samanmerkkisiä vaatteita ja kenkiä kuin hän.” Jotkut nuoret pukeutuvat samalla tavalla kuin heidän televisio- tai urheilusankarinsa, he kampaavat hiuksensa ja jopa kävelevät ja puhuvat samalla tavalla kuin heidän idolinsa.
Hyviä ja huonoja roolimalleja
Mutta saatat kysyä, mitä pahaa toisten ihailemisessa on. Se riippuu siitä, ketä ihailet. Raamattu sanoo: ”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananlaskut 13:20.) Raamattu ei kannusta meitä seuraamaan ihmisiä (Matteus 23:10). Mutta se kyllä kehottaa meitä olemaan ”niiden jäljittelijöitä, jotka perivät lupaukset uskon ja kärsivällisyyden välityksellä” (Heprealaisille 6:12). Noiden sanojen kirjoittaja, apostoli Paavali, oli erinomaisena esimerkkinä varhaiskristityille. Niinpä hän saattoi sanoa: ”Tulkaa minun jäljittelijöikseni, niin kuin minä olen Kristuksen jäljittelijä.” (1. Korinttilaisille 11:1.)
Timoteus-niminen nuori mies teki juuri niin. Hän ystävystyi läheisesti Paavalin kanssa heidän yhteisillä lähetysmatkoillaan. (Apostolien teot 16:1–4.) Paavali alkoi pitää Timoteusta ’rakkaana ja uskollisena lapsenaan Herrassa’ (1. Korinttilaisille 4:17). Paavalin tukemana Timoteuksesta tuli huomattava kristitty mies (Filippiläisille 2:19–23).
Mitä voi kuitenkin tapahtua, jos valitset väärän roolimallin? Nuori mies nimeltä Richard kertoo: ”Kun olin 15-vuotias, koulutoveristani Mariosta tuli paras ystäväni. Vanhempani olivat kristittyjä, ja he yrittivät auttaa minua hengellisesti. Mutta Marion elämään kuului kaikkea hauskaa: diskoja ja juhlia, moottoripyöriä ja muuta sellaista. Hän sai tehdä mitä halusi ja milloin halusi. Mutta minä en. Niinpä kun täytin 16, sanoin vanhemmilleni, etten halunnut enää olla kristitty, enkä myöskään ollut.”
Onko kuuluisuuksien ja urheilusankarien pitämisessä roolimalleina samanlaisia vaaroja? Kyllä on. Ei ole väärin ihailla urheilijan, näyttelijän tai muusikon taitoa. Mutta kysy itseltäsi: Millaisen esimerkin nämä ihmiset antavat henkilökohtaisessa elämässään? Eivätkö monet urheilusankarit, muusikot ja muut esiintyvät taiteilijat ole tunnettuja sukupuolisesta moraalittomuudestaan sekä huumeiden ja alkoholin käytöstään? Eikö ole niinkin, että monet heistä elävät onnetonta ja tyhjää elämää rahoistaan ja kuuluisuudestaan huolimatta? Kun katsot asioita tältä kannalta, mitä hyvää tällaisten ihmisten jäljittelemisestä voisi koitua?
On totta, että kuuluisuuksien hiustyylin, vaatetuksen tai puhetavan jäljitteleminen voi tuntua vähäpätöiseltä asialta. Mutta se voi olla ensimmäinen askel siihen, että annat maailman ’puristaa itsesi omaan muottiinsa’ (Roomalaisille 12:2, Phillips). Tuo muotti saattaa ensin tuntua miellyttävältä. Mutta jos annat täysin periksi sen vaikutukselle, se voi muovata sinua tavoilla, jotka varmasti johtavat sinut ristiriitaan Jumalan kanssa. ”Ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa”, sanoo Raamattu Jaakobin kirjeen 4:4:ssä.
Miten hyvä roolimalli voi auttaa sinua
Sellaisen ihmisen jäljittelemisellä, joka näyttää hyvää esimerkkiä, voi kuitenkin olla myönteinen vaikutus elämääsi! Toisten kristittyjen joukosta voit löytää monia, jotka ovat esimerkkejä ”puhumisessa, käytöksessä, rakkaudessa, uskossa, siveellisessä puhtaudessa” (1. Timoteukselle 4:12). Sinun täytyy tosin olla varovainen valitessasi itsellesi seuraa jopa kristillisen seurakunnan sisäpuolella (2. Timoteukselle 2:20, 21). Mutta yleensä ei ole vaikea saada selville, ketkä seurakunnassa todella ’vaeltavat totuudessa’ (2. Johanneksen kirje 4). Heprealaiskirjeen 13:7:ssä esitetään seuraava periaate: ”Tarkastellessanne, millaiseksi heidän käytöksensä osoittautuu, jäljitelkää heidän uskoaan.” Useimpien ikätovereittesi tapauksessa jää vielä nähtäväksi, millaiseksi heidän käytöksensä osoittautuu. Mutta seurakunnassa on iäkkäämpiä, jotka ovat todistaneet uskollisuutensa, ja on viisasta tutustua heihin.
”Tutustua iäkkäisiin?” saatat kysyä. Myönnettäköön, ettei se ehkä aluksi kuulosta vetoavalta. Mutta muistelepa, millainen suhde Timoteuksella ja hänen vanhemmalla ystävällään apostoli Paavalilla oli. Paavali näki Timoteuksen mahdollisuudet ja kannusti tätä ”kohentamaan kuin tulta sitä Jumalan lahjaa”, joka hänessä oli (2. Timoteukselle 1:6). Eikö olisikin hyödyllistä, että joku auttaisi ja rohkaisisi sinua, kannustaisi sinua kasvattamaan niitä lahjoja, joita sinä olet Jumalalta saanut?
Nuori Bryan huomasi tämän pitävän paikkansa. Hän taisteli alemmuudentunteita vastaan, kun hän tutustui seurakunnassa erääseen itseään vanhempaan naimattomaan avustavaan palvelijaan. Bryan sanoo: ”Ihailen hänen rakkaudellista kiinnostustaan toisiin, myös minuun, hänen palvelusintoaan ja hänen hienoja puheitaan.” Bryan hyötyy jo nyt siitä henkilökohtaisesta huomiosta, jota hän on saanut tältä vanhemmalta kristityltä. Hän myöntää suoraan: ”Se on auttanut minua muuttumaan siitä, millainen olin aikaisemmin – ujo ja mitäänsanomaton persoonallisuus.”
Vanhemmat roolimalleina
Kirjassa Adolescence—Generation Under Pressure sanotaan, että vanhemmat ovat ”tärkein yksittäinen, ulkopuolinen vaikuttaja, joka joko auttaa keskivertonuorta saavuttamaan tyydyttävän identiteetin tai hidastaa hänen edistymistään”. Kirjassa sanotaan edelleen, että ilman tällaista selvää suunnantajua ja identiteettiä nuorista ”tulee kuin peräsimettömiä laivoja, jotka muuttavat suuntaa jokaisen ohi kulkevan aallon mukaan”.
Tämä neuvo heijastaa sitä, mitä opetuslapsi Jaakob kirjoitti yli 1900 vuotta sitten ja mikä on kirjoitettu muistiin Jaakobin kirjeen 1:6:een: ”Pyytäköön jatkuvasti uskossa, lainkaan epäilemättä, sillä se, joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja jota puhallellaan sinne tänne.” Todennäköisesti tunnet joitakuita nuoria, jotka ovat juuri tällaisia. He pyrkivät elämään tämän päivän elämyksiä varten ajattelematta lainkaan huomista.
Onko sinua siunattu Jumalaa pelkäävillä vanhemmilla, jotka ovat hyvinä esimerkkeinä seurakunnassa? Jos on, annatko heidän vaikuttaa itseesi? Vai taisteletko heitä vastaan joka käänteessä? Vanhempasi eivät toki ole täydellisiä. Mutta älä sulje silmiäsi heidän hyviltä ominaisuuksiltaan, joita sinun kannattaa jäljitellä. ”Ihailen valtavasti vanhempiani”, kirjoittaa Jarrod-niminen nuori kristitty. ”Heidän kestävä palvelusintonsa, heidän tapansa kohdata taloudelliset vastoinkäymiset sekä heiltä saamani kannustus aloittaa kokoaikainen palvelus vaikuttivat kaikki minuun myönteisesti. Vanhempani ovat aina olleet roolimallejani.”
Paras roolimalli
Kun Gallup-tutkimuskeskus kysyi Yhdysvalloissa joiltakuilta nuorilta, kuka heidän mielestään oli suurin historiallinen henkilö, useimmat valitsivat jonkun yhdysvaltalaisen poliitikon. Vain kuusi prosenttia valitsi Jeesuksen Kristuksen. Raamattu kuitenkin kertoo, että Jeesus Kristus jätti meille täydellisen ’mallin seurataksemme tarkoin hänen askeleitaan’ (1. Pietarin kirje 2:21; Heprealaisille 12:3). Hän kannustaa opetuslapsiaan oppimaan hänestä (Matteus 11:28, 29). Mutta miten se tapahtuu?
Tutustu perusteellisesti Jeesuksen elämään. Koeta lukea evankeliumikertomukset kokonaan läpi Suurin ihminen joka koskaan on elänyt -kirjan ohella.a Pane merkille, miten Jeesus opetti, miten sääliväisesti hän kohteli ihmisiä ja miten rohkea hän oli paineen alaisena. Huomaat, että Jeesus on paras roolimalli, jota voit koskaan jäljitellä.
Mitä paremmin opit tuntemaan täydellisen roolimallin, sitä vähemmän tunnet vetoa ikätovereihisi tai kuuluisuuksiin, joiden vaikutus on epäterve. Muistatko, kuinka kovasti Ping ihannoi erästä urheilusankaria? Ping pelaa yhä mielellään koripalloa silloin tällöin, mutta hän on tajunnut, että on typerää jäljitellä kuuluisuuksia.
Entä Richard? Hänen roolimallivalintansa johti hänet hylkäämään kristillisen uskon. Richard tutustui kuitenkin erääseen alle 30-vuotiaaseen Simon-nimiseen mieheen, joka oli Jehovan todistaja. ”Simon ystävystyi kanssani”, sanoo Richard, ”ja auttoi minua näkemään, että elämästä voi nauttia tinkimättä Raamatun periaatteista. Aloin pian kunnioittaa Simonia, ja hänen esimerkkinsä vaikutti merkittävästi siihen, että palasin seurakuntaan ja vihin elämäni Jehovalle. Olen nyt paljon onnellisempi, ja elämälläni on todellinen tarkoitus.”
Roolimallin valinnalla on siis todella merkitystä!
[Alaviite]
a Julkaissut Jehovan todistajat.
[Kuva s. 13]
Hyvämaineisten vanhempien ystävien seura voi auttaa sinua