Jäinen katastrofi
”KANSAKUNNAN historian pahin luonnononnettomuus.” Näin kuvaili The Toronto Star -lehti viime tammikuista jäätävää rajuilmaa, joka teki tuhoja Ontarion, Québecin ja New Brunswickin provinsseissa Kanadassa. Yhdysvalloissa presidentti Bill Clinton julisti Mainen ja New Hampshiren sekä osia Vermontista ja New Yorkin osavaltion pohjoisosasta onnettomuusalueiksi.
Myrskyn syyksi luettiin noin 35 kuolemantapausta, ja jäätävä vesisade kesti sen aikana jopa viisi päivää. Sellainen sade kestää yleensä vain muutaman tunnin, mutta tällä kertaa lämmin ylempi ilmakerros pysyi paikallaan kylmän ilmamassan päällä. Kun sade siis osui johonkin pintaan, vesi jäätyi heti. Tämän vuoksi jääkerrokset kasvoivat viidestä kahdeksaan senttimetrin paksuisiksi. Jään painon alla monet puut, voimalinjat, sähköpylväät ja voimajohtopylväät romahtivat maahan – usein kauhistuttavin seurauksin.
Québecissä sadat valtavankokoiset, teräksiset voimajohtopylväät luhistuivat, ikään kuin ne olisi tehty tinapaperista. Eräs huolestunut päivittäismatkustaja kertoi: ”Näin – – [tornin] vääntyvän edessäni aivan kuin se olisi ollut muovia. Se vääntyi kahtia, rutistui sitten palloksi ja romahti. Johdot makasivat pitkin valtatietä. Ensimmäisen sorruttua kolme seuraavaa kaatui perässä.”
Jään kertymisen vuoksi tuli voimalinjoja alas yli 120000 kilometriä – määrä joka olisi riittänyt maapallon ympäri kolme kertaa! Kanadassa oli kolmesta neljään miljoonaa ihmistä ilman sähköä ja lämpöä, jotkut kolme viikkoa ja pitempäänkin.
Mainen osavaltiossa, missä kuvernööri Angus King julisti hätätilan, oli yli 200000 ihmistä ilman sähköä. ”Tämä on suurin tällainen onnettomuus, joka on koskaan kohdannut tätä osavaltiota”, kuvernööri sanoi. New Yorkin kuvernööri George Pataki ilmoitti: ”Kokonaiset kaupungit ovat täysin vailla sähköä.”
Saint Lawrencen joen varrella, sen eteläpuolella, tuhoutui myrskyn aikana noin 30000 puista sähköpylvästä. Jäätävän sateen kestettyä 17 tuntia Jim Kelly, joka asuu lähellä tuota jokea New Yorkissa, kirjoitti: ”Emme näe enää ulos ikkunoista. Se ei ole vain huurretta tai huurua vaan kiinteää jäätä. Joka puolelta taloa kuuluu ääniä.”
Kelly selitti: ”Kauempaa kuuluu ääniä, jotka kuulostavat laukauksilta. Pam! Hiljaisuus. Pam! Hiljaisuus. Pam, pam!” Myöhemmin hän sai tietää, että nuo äänet tulivat katkeavista puista ja rikki paukahtelevista puhelinpylväistä.
Ironista kyllä maisema näytti häikäisevän kauniilta, vaikka tuho olikin riehunut sen keskellä. Ontarion pelättiin menettäneen ehkä 20 miljoonaa vaahteraa, mikä vaikuttaisi voimakkaasti vaahterasiirapin tuotantoon. Muuan kasvattaja suri: ”Puut ovat pelkkiä tikkuja, jotka sojottavat kohti taivasta.”
”Kaunis taistelutanner”
Toronto Star -lehden otsikko kuvaili yllä olevin sanoin Montrealia, Kanadan toiseksi suurinta kaupunkia. ”Kadut ovat täällä kuin pommin jäljiltä!” yksi asukas huudahti. Erään alustavan arvion mukaan vahingot nousivat pelkästään Montrealin alueella yli 500 miljoonaan Kanadan dollariin eli yli 1,8 miljardiin Suomen markkaan.
Muuan Ontariossa sijaitsevan Bellevillen asukas sanoi: ”Täällä näyttää siltä kuin ydinsota olisi ohi. Kaikki on valkoisen hileen peitossa – aavemaista.” Hän sanoi sitä ”aavemaiseksi kauneudeksi”.
Myrskyn jälkeisellä viikolla, kun sadattuhannet olivat vieläkin ilman sähköä ja pakkanen oli kova, poliisi alkoi evakuoida ihmisiä suojiin. ”Pyydämmekö vai käskemmekö heitä?” eräs konstaapeli kysyi.
”Heidän täytyy lähteä ulos”, vastuussa oleva poliisi vastasi. ”Mutta olkaa diplomaattisia.” Hän lisäsi: ”Tämähän on kuin sota-aikaan.”
Vähältä piti -tilanteita
Koska suuressa osassa Montrealia ei ollut sähköä, liikennevalot eivät toimineet ja metro oli suljettu. Myrskyn viimeiseen päivään mennessä kaupunkia palvelevasta viidestä sähkönjakeluasemasta neljä oli joko lakannut toimimasta tai sortunut. Millaisin mahdollisin seurauksin?
”Iltapäivällä kävi ilmi, että koko Montreal oli vaarassa jäädä ilman sähköä – ja ilman vettä”, selitti Québecin pääministeri Lucien Bouchard. ”Vettä oli jäljellä kahden tunnin ajaksi, koska kaksi vesilaitosta olivat lakanneet toimimasta.” Kun ihmiset polttivat kynttilöitä ja vesi oli vaarassa loppua täysin, katastrofin syntymisen mahdollisuudet olivat suuret.
Eräs onnettomuus vältettiin kaksi viikkoa myöhemmin, kun 1889 ihmisen joukko oli kokoontunut 24. tammikuuta kierroskonventtia varten Jehovan todistajien konventtisaliin Montrealiin. Yön aikana Montrealin oli peittänyt yli 20 senttimetrin paksuinen märän lumen kerros, ja konventin aamupäiväohjelman aikana seinissä ja katossa havaittiin vaurioita. Iltapäiväohjelma peruutettiin ja läsnäolijoita pyydettiin menemään koteihinsa, vaihtamaan vaatteensa ja tulemaan takaisin paikalle töihin.
Tunnin kuluttua kolmesataa lapioilla, hakuilla ja muilla välineillä varustautunutta vapaaehtoista alkoi raivata valtavaa 7100 neliömetrin suuruista kattoa. Kun päällä oleva lumi oli luotu, jääkerroksen huomattiin olevan paikoin yli 60 senttimetrin paksuinen! Jää sahattiin moottorisahoilla neliön mallisiksi kappaleiksi ja ne kiskottiin katon reunalle ja tipautettiin alas. Lunta ja jäätä poistettiin suunnilleen 1700 tonnia! Myöhemmässä tarkastuksessa paljastui, että sen ansiosta sisäkatot palautuivat kohdalleen ja seinien halkeamat sulkeutuivat. Ohjelma jatkui turvallisesti sunnuntaiaamuna.
He auttoivat toinen toistaan
Jotkut alueen ihmiset kyllä yrittivät hyötyä toisten vastoinkäymisistä, mutta niin kuin ensimmäisellä vuosisadallakin, monet osoittivat sateen ja kylmyyden aikana ”poikkeuksellista ihmisystävällisyyttä” (Apostolien teot 28:2). Romessa New Yorkissa ilmestyvä Daily Sentinel -lehti kertoi Jehovan todistajista, jotka lähtivät liikkeelle auttamaan ihmisiä: ”Miehet kokoontuivat järjestäytymistä varten Watertownin valtakunnansalilla, ja heidät lähetettiin sieltä useiden jäsenten taloille. Mutta he päätyivät auttamaan myös näiden kadun varrella asuvia naapureita.”
Kirjoituksessa sanottiin, että tämä hätäapu oli suunnattu ihmisille ”kautta koko alueen Adamsissa, Potsdamissa, Malonessa, Ogdensburgissa, Plattsburghissa, Massenassa, Gouverneurissa ja Ellenburgissa”. Jotkut vapaaehtoiset järjestivät koteihin muutamaksi tunniksi lämpöä vetämällä johdot generaattoreihin, jolloin keskuslämmitysuunit saatiin toimimaan. Lämpötila oli monin paikoin pudonnut myrskyn jälkeen harmillisesti alle 18 pakkasasteeseen.
Kerran poliisit näkivät todistajien käyvän kodeissa ja erehtyivät luulemaan heitä varkaiksi. Kun todistajat selittivät, mitä he olivat tekemässä, yksi poliiseista sanoi, että Jehovan todistajat olivat auttaneet myrskyn jälkeen hänen Montrealissa asuvaa isäänsä, vaikka tämä ei itse olekaan todistaja. Poika ilmaisi arvostavansa annettua apua.
Erityisen pahoin kärsivät myrskystä noin sata Montrealin eteläpuolella sijaitsevaa kaupunkia ”pimeyden kolmioksi” kutsutulla alueella. Nämä kaupungit olivat kymmenen päivää myrskyn jälkeen vieläkin ilman sähköä. Itse asiassa monet ihmiset olivat ilman sähköä yli kuukauden ajan! Lähellä Torontoa sijaitsevassa Jehovan todistajien haaratoimistossa tehtiin järjestelyjä erityiskäyntien hyväksi, jotta tällä alueella asuvia voitaisiin auttaa. Sovittuun jakelukeskukseen kuljetettiin tarvikkeita, muun muassa lamppuöljyä, paristoja ja taskulamppuja, ja sieltä ne jaettiin tarvitseville.
Lisäksi järjestettiin kristittyjä vanhimpia määrittämään noilla alueilla asuvien tarpeet. Yksi vanhinten ryhmä vieraili viikon aikana 11 seurakunnassa ja piti monia kannustavia kokouksia. Kukaan ei halunnut lähteä kotiin näiden kokoontumisten jälkeen, joissa oli tarjolla hengellistä rohkaisua. Ihmiset vain viipyivät ja viipyivät, juttelivat ja vertailivat kokemuksiaan ja nauttivat toveruudesta. Kokousten läsnäolijamäärät olivatkin kaikkien aikojen huipussa myrskyn jälkeisinä viikkoina.
Monet joilla oli jokin lämmönlähde, kuten puukamiina tai generaattori sähkön tuottamista varten, ottivat koteihinsa tervetulleina vastaan niitä, joilla ei ollut lämpöä kotonaan. Joidenkin todistajien luona asui jopa 20 ihmistä. Majoitustiloja tarjosivat myös useat sellaiset, jotka asuivat ilman sähköä jääneen alueen ulkopuolella. Esimerkiksi ”pimeyden kolmiosta” noin 800 kilometrin päässä sijaitsevan Sept-Îlesin kaupungin todistajat tarjoutuivat majoittamaan 85 perhettä.
Kaukaisten maaseutualueiden, muun muassa Rimouskin, todistajat hakkasivat ja toimittivat polttopuuta. Jotkut jopa vaivautuivat kirjoittamaan raamatunkohtia lähettämiinsä halkoihin. Eräs todistaja jakoi puulahjansa naapurin kanssa, joka ei ole todistaja. Tämä sai halon, johon oli kirjoitettu psalmi 55:16: ”Jehova itse pelastaa minut.” Halko kädessään hän katsoi ylös ja sanoi: ”Kiitos, Jehova.”
Mitä tästä kaikesta opittiin?
Monet järkyttyivät siitä, miten helposti sähkövoiman saanti estyy ja miten riippuvaisia he ovat sähköstä. ”Sanonpahan vain, että kun me rakennamme uuden talon”, eräs mies sanoi, ”siinä tulee olemaan puukamiina, siinä tulee olemaan generaattori – – ja siinä tulee olemaan kaasuliesi.”
Lähes kuusi viikkoa myrskyn jälkeen eräs kommentoija pohti: ”Jäätä oli paljon, pimeyttä oli paljon ja oli paljon aikaa ajatella, ja se on paljon helpompaa, kun televisio on kiinni.” Sitten hän huomautti: ”Alttiutemme luonnonvoimille yllätti meidät.”
Raamatun tutkijat pohtivat Luojan lupausta ennallistaa maa maailmanlaajuiseksi paratiisiksi sen jälkeen kun tämä asiainjärjestelmä on poistettu, aivan niin kuin hän poisti tämän kaltaisen maailman kerran aiemminkin (Matteus 24:37–39; 2. Pietarin kirje 2:5). Kertoessaan mahdollisesta asevarastostaan Jumala tiedustelee: ”Oletko astunut lumen varastohuoneisiin, tai näetkö myös rakeiden [mukaan lukien jäätävän sateen] varastohuoneet, niiden jotka olen säästänyt ahdingon ajaksi, taistelun ja sodan päiväksi?” (Job 38:22, 23.)
[Kuva s. 17]
Voimajohtopylväät romahtivat ikään kuin ne olisivat olleet tinapaperia
[Kuva s. 18]
Mahdollinen katastrofi vältettiin, kun vapaaehtoiset poistivat lunta ja jäätä konventtisalin katolta
[Kuva s. 18]
Polttopuuta myrskyn uhreille