Kartografia – avain maailman tuntemiseen
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KANADAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”Paratiisi on jossain päin Kaukoitää. Jerusalem on kaikkien kansakuntien ja valtioiden keskipisteessä, ja itse maailma on valtavien vesimassojen ympäröimä litteä kiekko. Tällaisessa maailmassa munkit, keskiaikaiset kartanpiirtäjät, ajattelivat elävänsä.”
NÄIN lukee toimituksen esipuheessa eräässä karttakirjassa (The Reader’s Digest Great World Atlas). Tällaiset uskonnolliset käsitykset, jotka eivät saa mitään tukea Raamatusta, selittävät osaltaan, miksi kartografia eli kartanpiirustus ei juuri edistynyt keskiajan alkupuolella.
Kartoista saa perusluonteista tietoa maantieteestä, joka sinänsä antaa olennaista tietoa ympärillämme olevasta maailmasta. Monet eivät kuitenkaan tiedä maantieteestä paljonkaan enempää kuin keskiaikaiset ihmiset. Kirjailija Mark Twain havainnollisti noin sata vuotta sitten kuvitteellisen henkilöhahmon Huck Finnin avulla, mikä oli ongelmana hänen päivinään. Huck ja hänen ystävänsä Tom Sawyer olivat ”ilmapallossa” korkealla ilmassa, ja Huck vakuutti ystävälleen, etteivät he olleet vielä saapuneet Indianan osavaltioon, koska maa oli edelleen vihreää. Huck oli pannut merkille, että kartalla Indiana oli punainen.
Lähempänä meidän aikaamme muuan yhdysvaltalainen keskiasteen opettaja pyysi ensimmäisellä maantiedon tunnilla alkajaisiksi jotain oppilasta näyttämään maailmankartalta, missä Yhdysvallat sijaitsee. Hän noudatti tätä tapaa kymmenen vuoden ajan. Hän kertoi, että tuona aikana ei yksikään ensiksi – eikä toiseksi – valituista oppilaista kyennyt osoittamaan sormella Yhdysvaltoja! Ehkä vielä yllättävämpää on se, että Time-lehden mukaan ”kolme kymmenestä amerikkalaisesta ei osaa sanoa, missä kartalla on pohjoinen ja missä etelä”.
Kartanpiirustuksen historiaa
Kartan piirtäminen on varhaisimpia ja merkittävimpiä viestinnän muotoja. Karttoja on kaiverrettu kiveen ja puuhun. Niitä on piirretty hiekkaan, paperille ja pergamentille. Niitä on maalattu nahalle ja kankaalle. Niitä on jopa hahmoteltu lumeen.
Kirjan The World Book Encyclopedia mukaan vanhin tunnettu kartta laadittiin noin vuonna 2300 eaa. Kirjassa selitetään, että se on ”pieni babylonialainen savitaulu, jossa luultavasti osoitetaan erään maa-alueen paikka vuorien reunustamassa laaksossa”. Babylonialaiset tekivät kaupunkien muureista samanlaisia savipiirroksia, jotka olivat varhaisia pyrkimyksiä toteuttaa kaupunkisuunnittelua.
Aleksandriassa 100-luvulla toiminut kreikkalainen maantieteilijä Ptolemaios tiesi, että maa oli pyöreä, aivan kuten Raamattu oli paljastanut 700-luvulla eaa. sanoessaan Jumalasta, että Hän ”asuu maan piirin yllä” (Jesaja 40:22). Equinox-lehden mukaan Ptolemaioksen piirustukset ovat ”ensimmäisiä muistiin merkittyjä yrityksiä laatia kuvausta maailmankaikkeudesta, kartoittaa tunnetun maailman muotoa”.
Harvat tiesivät Ptolemaioksen kartoista ennen kuin ne painettiin kartastoksi 1400-luvun lopulla. Sen jälkeen merenkulkijat, esimerkiksi Kolumbus, Cabot, Magalhães, Drake ja Vespucci, saivat niistä maantieteellistä tietoa. Nykyäänkin Ptolemaioksen pallonmuotoon piirretty maailmankartta muistuttaa nykyaikaisia karttoja, vaikka hänen kartallaan Euraasia onkin suhteettoman suuri. Valittujen Palojen Suuressa Maailmankartastossa sanotaan: ”Tämä erhe johti siihen, että Kolumbus Atlanttia ylittäessään aliarvioi Aasian etäisyyden eikä oivaltanut saapuneensa Uuteen maailmaan.” Tämä niin sanottu Uusi maailma, Amerikka, joka on saanut nimensä Amerigo Vespuccin mukaan, liitettiin ensimmäisen kerran maailmankarttaan vuonna 1507.
Kartanpiirtäjien tietämys tarkentui niiden merimatkojen ansiosta, jotka tämän jälkeen tehtiin löytöretkien aikakaudella noin vuosina 1500–1700. Heidän kartoistaan tuli strategisia asiakirjoja, joita on sanottu ”hallituksen vallankäytön välineiksi” ja ”sota-aseiksi”. Kartanpiirtäjät tekivät vaitiololupauksen, työskentelivät eristyksissä ja suojelivat karttojaan henkensä kaupalla. Jos vihollinen nousi laivaan, kartat – joita säilytettiin painoin varustetussa säkissä – heitettiin mereen. Pitkän aikaa kansat varjelivat tarkoin virallisia karttojaan, ja sodan aikana vain harvat saivat tarkastella niitä.
Kun löydettiin uusia maita, vanhat rajat oli määriteltävä uudelleen. Flaamilainen maantieteilijä Gerhardus Mercator (1512–94) täytti tämän tarpeen piirtämällä ensimmäisen tieteellisen karttakirjan. Hän käytti kirjassaan titaani Atlaksen, mytologisen jättiläisen, hahmoa, ja sen jälkeen sana atlas on alkanut tarkoittaa karttakokoelmaa.
Nykypäivän kartografia
Sitä mukaa kuin maantieteellinen tietämys lisääntyi, karttojen laatu parani. Uudet kartoitusmenetelmät vaikuttivat merkittävästi tähän kehitykseen. Canadian Geographic -lehti kuvailee, miten lannistava tehtävä kartoittajilla oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa: ”Kuumuudessa ja kylmyydessä, hevosen selässä, kanootilla, lautalla ja jalan – – [he] kartoittivat kaupunkeja ja pientiloja, metsiä ja peltoja, liejuisia teitä sekä itikoita kuhisevia soita. He mittasivat pituutta mittaketjuilla ja kulmia teodoliiteilla. He ottivat kiintopisteiksi tähtiä – – ja luotasivat rannikkovesiä.”
Tällä 1900-luvulla kartoituksessa on alettu käyttää hyväksi ilmakuvia, joita on otettu lentokoneisiin asennetuilla kameroilla. Sitten 1950-luvulla satelliitit siirsivät kartoituksen avaruusaikaan. 1980-luvun lopulla maaston kartoittajat saattoivat tunnissa määrittää satelliittivastaanottimien avulla maantieteellisiä paikkoja koko maapallolta, kun muutama vuosi aiemmin siihen oli mennyt kuukausia.
Kartanpiirtäjät käyttävät nykyään hyväkseen elektroniikkaa. He ajantasaistavat karttansa satelliitteihin asennetuilla laitteilla ja niitä täydentävillä monimutkaisilla maanpäällisillä laitteilla. Kartanvalmistajat voivat syöttää erikoisohjelmin varustettuihin tietokoneisiin valtavat määrät kartografista ja muunlaista tietoa. Niinpä kartta voidaan tehdä mittatyönä muutamassa minuutissa tarvitsematta turvautua aikaa vievään käsin erikoisvälineillä raamustamiseen.
Maantieteellisen tietojärjestelmän GIS:n ansiosta karttaan voidaan lisätä melkein millaista tietoa tahansa. Tällä järjestelmällä voidaan kaupungin tiekartasta valmistaa minuutin välein päivitetty versio, jonka avulla liikenneruuhkia voidaan purkaa. Sillä voidaan myös seurata ja opastaa valtateillä liikkuvia rekkoja ja jopa ohjailla heinänviljelyä karjanhoitajien avuksi.
Kartat – todellisuuden heijastumia?
”Kartta voi valehdella, mutta se ei koskaan laske leikkiä”, kirjoitti runoilija Howard McCordin. Esimerkiksi autoilijaa ei naurata, kun paperinpalalle käsin hahmoteltu kartta antaa väärää tietoa siitä, mistä liittymästä hän pääsee määräkohteeseensa. Me otaksumme, että kaikki kartat ovat totuudenmukaisia ja heijastavat todellisuutta. Näin ei kuitenkaan ole.
Muuan arkistonhoitaja hankki Kanadassa sijaitsevan Québecin värikkään seinäkartan ja huomasi siinä jälkeenpäin seikan, joka näytti räikeältä virheeltä. ”Koko Labrador oli sisällytetty osaksi Québeciä”, hän selitti. ”Kun mainitsin asiasta eräälle työtoverilleni, hän sanoi ällistyksekseni, ettei se luultavasti ollut erehdys vaan tahallista tosiasioiden vääristelyä.” Nähtävästi Québec ei ollut koskaan tyytyväinen siihen, että raja päätettiin vetää vuonna 1927 Labradorin ja Québecin väliin, ja niinpä tämä ei-toivottu tosiasia ei käynyt ilmi tästä kartasta.
Arkistonhoitajan työtoveri mainitsi muitakin karttoja, joissa annettiin tahallaan väärää tietoa. Myöhemmin arkistonhoitaja kirjoitti Canadian Geographic -lehteen artikkelin ”Harhaanjohtavia karttoja”, jossa korostettiin, että ”kartanpiirustustaitoa voidaan käyttää helposti tukemaan jotain nimenomaista näkökantaa”. Hän kirjoitti: ”Minulle oli aina opetettu, että kartat kuvaavat uskollisesti todellisuutta, ja silti tässä oli nyt karttoja, jotka olivat täynnä valheita!”
Vuonna 1991 torontolainen The Globe and Mail -lehti kertoi, että ”muuan japanilainen virkamiesvaltuuskunta, jonka maan hallitus vaatii omistusoikeutta Neuvostoliiton hallinnassa olevaan Kuriilien saarijonoon, pyysi – – [National Geographic Societya] merkitsemään tämän kiistanalaisen alueen karttaansa eri värillä”. Miksi he halusivat, että väri vaihdettaisiin? National Geographicin pääkartografi John Garver nuorempi selitti: ”He halusivat, että väri vaihdettaisiin vihreäksi, koska Japani on merkitty tähän karttaan vihreällä.”
Kartan väreillä voidaan siis herättää tiettyjä mielleyhtymiä tai korostaa jotain piirrettä. Esimerkiksi vuonna 1897, kun Klondikejoen sivuhaaran varrelta oli löydetty kultaa, kartat edistivät varsin tehokkaasti tälle alueelle suuntautunutta ryntäystä, johon osallistui arviolta satatuhatta kullanetsijää. Kartanvalmistajat värittivät Alaskan ja Yukonin voimakkaan keltaiseksi, mikä viittasi suuriin onnistumismahdollisuuksiin.
Muunlaiset asenteet voivat vaikuttaa vielä paljon hätkähdyttävämmin siihen, miltä kartta näyttää. Esimerkiksi vuonna 1982 valmistettiin ”Ylösalainen kartta”, jossa eteläinen pallonpuolisko on ylhäällä. Miksi? Koska ajateltiin, että ylhäällä oleminen viittasi ylemmyyteen ja arvokkuuteen ja että tällainen kartta vaikuttaisi myönteisesti maailman köyhiin maihin, jotka sijaitsevat eteläisellä pallonpuoliskolla.
Eräs kartanpiirtäjien haaste
Silloinkin, kun kartografi haluaa kuvata todellisuutta, kartan laatiminen tasolle aiheuttaa ongelman. Tämä johtuu siitä, että kun pallon pinta piirretään tasolle, syntyy vääristymiä. Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että appelsiinin kuori yritetään levittää tasoksi. Mantereiden muodot saattavat olla oikeita, mutta mantereet ovat toisiinsa nähden väärän kokoisia. Siksi John Garver nuorempi sanoi: ”Ainoa täsmällinen kartta on pallokartta.” Mutta koska karttapalloja on hankala kuljettaa mukana, tasolle kuvattu, värikäs maailmankartta on arvostettu ja hyödyllinen.
Vuonna 1988 National Geographic julkaisi uuden maailmankartan. Käsitellessään tätä tapausta Time-lehti selitti, millaisen ongelman edessä kartanpiirtäjät ovat: ”Karttojen piirrokset eivät yleensä kuvasta mantereiden ja merien todellisia muotoja ja keskinäisiä mittasuhteita.” Tämä on helppo havaita, kun vertaa National Geographic Societyn vuonna 1988 julkaisemaa maailmankarttaa tämän saman seuran aiempiin maailmankarttoihin.
Time-lehdessä sanottiin näistä radikaaleista muutoksista: ”Uudessa maailmankartassa, jonka – – [National Geographic Society] lähettää yhdelletoista miljoonalle jäsenelleen, Neuvostoliitto on menettänyt 47 miljoonaa neliökilometriä, lähes kaksi kolmasosaa siitä alueesta, jonka se näytti käsittävän National Geographicin kartoissa menneen puolen vuosisadan aikana.”
Ptolemaioksen ajoista lähtien kartografit ovat kamppailleet maailman eri alueiden keskinäisiä mittasuhteita koskevan ongelman kanssa. Esimerkiksi siinä projektiossa, jota National Geographic käytti 66 vuotta, Alaska on viisi kertaa oikeaa kokoansa suurempi! Tällaiset vääristymät auttavat ymmärtämään, miksi Arthur Robinson, jota monet pitävät yhdysvaltalaisten kartografien guruna, sanoi: ”Kartanpiirustus on yhtä paljon taidetta kuin tiedettäkin.” National Geographic Societyn vuonna 1988 käyttöön ottamassa kartassa oli Garverin mukaan ”maantieteen ja estetiikan välillä paras mahdollinen tasapaino, mikä tuolloin voitiin saavuttaa”.
Millaiset ovat tulevaisuudennäkymät?
Kartanpiirustukseen sisältyy selvästikin paljon enemmän kuin monet tajuavat. Mitä enemmän maapallosta saadaan tietoa, sitä tarkempia kartat voivat olla. Tätä tietoa voi kuitenkin olla vaikea saada. Siksi Lloyd A. Brown kirjoitti vuosia sitten: ”Ihmisten vuosisatoja unelmoima koko maailman käsittävä karttojen kartta saa odottaa, kunnes kaikki ihmiset voivat pelkäämättä purjehtia naapurimaan rannikolla ja kulkea maitse tai lentoteitse minkä tahansa maan poikki tulematta ammutuiksi tai pysäytetyiksi. Ehkä jonain päivänä se on valmis.”
Onneksi koko maapallo tullaan Raamatun ennustusten mukaan yhdistämään Jumalan nimittämän Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, hallitusvallan alaisuudessa. Muuan Raamatun ennustus sanoo Jeesuksesta: ”Hänellä on alamaisia merestä mereen ja Virrasta maan ääriin saakka.” (Psalmit 72:8.) Kun rajariidat ja poliittinen kilpailuasetelma lopulta poistetaan eikä taistelevia valtioita enää ole, voidaan valmistaa täydellinen maailmankartta.
[Kuvat s. 16, 17]
Ptolemaios ja hänen maailmankarttansa
Gerhardus Mercator
[Lähdemerkinnät]
Ptolemaios ja Mercator: Culver Pictures; Ptolemaioksen maailmankartta: Gianni Dagli Orti/Corbis; maapallo: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.; sivujen 16–19 tausta: The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck