Hän ei antanut periksi

LOKAKUUN 5. päivänä 1995 leikattiin 14-vuotias Matt Tapio aivorungossaan olevan kasvaimen vuoksi. Kasvain osoittautui pahanlaatuiseksi. Tämä oli ensimmäinen niistä monista leikkauksista, joita hänelle vielä tehtäisiin seuraavien kahden ja puolen vuoden aikana. Hänelle alettiin antaa kemoterapiaa ja sädehoitoa.

Matt asui Michiganissa Yhdysvalloissa, missä hän oli kunnallisessa koulussa ja kävi kristillisissä kokouksissa. Aina tilaisuuden tullen hän puhui uskonkäsityksistään opettajien ja luokkatovereiden kanssa ja osallistui toisten luona käymiseen julkisessa sananpalveluksessa. Ollessaan sairaalassa useaan otteeseen – hän vietti elämänsä kahdesta ja puolesta viimeisestä vuodesta 18 kuukautta sairaaloissa – hän levitti siellä tapaamilleen ihmisille satoja Raamattuun perustuvia julkaisuja.

Monesti näytti siltä, ettei Matt selviytyisi, mutta joka kerta hän toipui nopeasti. Kerran matkalla sairaalaan hän sai kohtauksia ja lakkasi hengittämästä. Hänelle ruvettiin antamaan puhallus-paineluelvytystä, ja hän virkosi. Kun Matt tuli tajuihinsa, hän alkoi itkeä ja sanoi kovalla äänellä: ”Minä olen taistelija! Olen taistelija! En ole mikään luovuttaja!” Ihmiset sanoivat, että nimenomaan Mattin usko Jumalaan piti hänet elossa niin pitkään.

Matt toteutti hartaan toiveensa 13. tammikuuta 1996, kun hän kävi kasteella Jehova Jumalalle vihkiytymisen vertauskuvaksi. Hänet kastettiin yksityisessä uima-altaassa tulehdusvaaran vuoksi. Muutaman päivän kuluttua hän oli taas sairaalassa leikattavana. Elokuussa 1997 Matt oksenteli lakkaamatta viikkojen ajan, mutta hänen tilansa vakaantui, kun hänet leikattiin jälleen.

Kaiken tämän keskellä Matt säilytti hyvän huumorintajunsa ja laski leikkiä lääkäreiden ja hoitajien kanssa. He eivät voineet käsittää, miten hänellä saattoi olla niin mahtava huumorintaju. Yksi lääkäreistä sanoi hänelle: ”Matt, jos minä olisin sinun housuissasi, niin minä kyllä pitäisin verhon kiinni, peittäisin pääni ja käskisin kaikkia häipymään.”

Helmikuussa 1998 koitti yksi viimeisistä kerroista, jolloin Matt palasi sairaalasta kotiin. Hän oli niin riemuissaan siitä, että oli elossa ja kotona, että hän sanoi heti sisään päästyään: ”Olen niin onnellinen! Pidetään rukous.” Sitten hän kertoi Jehovalle rukouksessa onnestaan. Kaksi kuukautta myöhemmin, 19. huhtikuuta, hän lopulta menehtyi syöpään.

Tätä ennen kuunneltiin Jehovan todistajien kokouksessa, joka pidettiin paikallisessa valtakunnansalissa, Mattin nauhoitettu haastattelu. Häneltä kysyttiin: ”Mitä haluaisit sanoa sananpalveluksestamme ja kristillisistä kokouksistamme niille meistä, joilla on kohtalaisen hyvä terveys?”

Matt vastasi: ”Tehkää voitavanne nyt. – – Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. – – Mutta tapahtuipa mitä tahansa, älkää koskaan lakatko todistamasta Jehovasta.”