Tiet – sivistyksen valtaväyliä
HAMASTA muinaisuudesta asti ihmiset ovat pitäneet toisiinsa yhteyttä laajojen rautatie- ja maantieverkkojen välityksellä. Ne todistavat ihmisen halusta matkustaa ja harjoittaa kauppaa – samoin kuin halusta käydä sotia ja luoda maailmanvaltoja. Tiet tosiaan paljastavat myös ihmisluonnon synkemmän puolen.
Teiden historia – ensimmäisistä jalkojen ja kavioiden tallaamista poluista nykyisiin monikaistaisiin moottoriteihin – on enemmän kuin matka menneisyyteen. Se on tutkimusmatka ihmisen sisimpään.
Varhaisia teitä
”Luultavasti ensimmäisiä vakavasti otettavia teiden rakentajia olivat mesopotamialaiset”, sanotaan tietosanakirjassa The New Encyclopædia Britannica. Nämä kansat asuivat Tigris- ja Eufratjokien seudulla. Tietosanakirjassa jatketaan, että heidän juhlakulkueita varten rakennetut tiensä ”olivat päällystettyjä teitä, joissa oli kiinnitetty poltettua tiiltä ja kiveä bitumilaastiin”. Se muistuttaa sitä, mitä Raamattu kertoo ikivanhoista rakennusaineista: ”Tiili oli siis heillä kivenä, mutta bitumi oli heillä laastina.” (1. Mooseksen kirja 11:3.)
Jotta muinaiset israelilaiset olisivat voineet täyttää uskonnolliset velvollisuutensa, tiet olivat välttämättömiä. Lähes 1500 vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää heitä käskettiin: ”Kolme kertaa vuodessa tulee jokaisen miespuolisen teistä ilmaantua Jehovan, sinun Jumalasi, eteen [hengelliseen juhlaan] siihen paikkaan, jonka hän valitsee.” (5. Mooseksen kirja 16:16.) Tuoksi paikaksi tuli Jerusalem, ja usein koko perheet olivat läsnä noissa iloisissa tilaisuuksissa. Hyvät tiet olivat ehdottoman tarpeellisia!
Ilmeisesti päätiet rakennettiin hyvin. Juutalainen historioitsija Flavius Josefus sanoi Salomosta, joka hallitsi tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää: ”Hän ei laiminlyönyt teiden kunnossapitoa, vaan päällysti Jerusalemiin johtavat tiet mustilla kivillä.”
Israelissa oli kuusi turvakaupunkia, jotka tarjosivat suojan tahattomille tappajille. Myös näihin kaupunkeihin johtavat tiet pidettiin hyvässä kunnossa. Juutalaisen perimätiedon mukaan jokaisessa risteyksessä oli hyvin hoidettu tienviitta, joka opasti lähimpään turvakaupunkiin. (4. Mooseksen kirja 35:6, 11–34.)
Teistä tuli elintärkeitä laajenevalle kaupankäynnille, ja entisaikojen halutuimpia kauppatavaroita oli silkki. Kerrotaan, että kauan ennen kuin Israelista tuli kansakunta, kiinalaiset keksivät, kuinka silkkiä voi valmistaa erään toukan kehräämästä langasta, mutta he pitivät sen valmistuksen salaisuutena Kristuksen syntymän jälkeiseen aikaan asti. Jo sitä ennen silkistä oli tullut niin suosittua lännessä, että Geoffrey Hindley kertoo kirjassaan käskyistä, joiden tarkoitus oli ”estää miehiä käyttämästä sitä”, koska sitä ”pidettiin naismaisena” (A History of Roads).
Kauppareitti, jota pitkin silkkiä tuotiin Kiinasta, tunnettiin silkkitienä. Kun Marco Polo matkusti tuota tietä pitkin Kiinaan 1200-luvun lopulla, se oli ollut olemassa jo 1400 vuotta. Yli 2000 vuoden ajan silkkitie oli maailman pisin tie. Se oli lähes 13000 kilometriä pitkä ja ulottui silkin kotikaupungista Shanghaista Kiinasta Gadesiin (nykyiseen Cádiziin) Espanjaan.
Sotilaallinen merkitys
Suurimmat tienrakennuksen edistysaskeleet olivat seurausta voimakkaasta halusta luoda maailmanvaltoja. Esimerkiksi Rooman imperiumi rakensi keisareiden aikana teitä pitkin Eurooppaa, Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää yhteensä arviolta 80000 kilometriä. Kun roomalaiset sotilaat eivät olleet sodassa, heidät määrättiin joskus rakentamaan ja korjaamaan teitä.
Teiden merkitys alueiden valtaamisessa on käynyt ilmi nykyaikanakin. Adolf Hitlerin halu saada muita kansoja valtaansa kiihtyi nopeasti sen jälkeen kun hän oli vuonna 1934 käynnistänyt moottoriteiden rakennusohjelman. Historioitsija Hindleyn mukaan tämän ohjelman myötä Saksa sai ”maailman ensimmäisen moottoritieverkon”.
Tienrakennus tieteenhaarana
Roomalaiset maanmittarit rakensivat viivasuoria teitä groma-nimisen laitteen avulla. Kivenhakkaajat veistivät erittäin taidokkaita kilometripylväitä, ja insinöörit säätivät tielle painorajoituksen. Teissä oli perustus ja kestävä päällyste. Mutta oleellista niiden pitkäikäisyyden kannalta oli se, että niissä käytettiin nerokasta ojitusjärjestelmää, jota tehostettiin loivasti kaarevalla pinnalla, ja ne korotettiin maastoa ylemmäksi. Tästä juontaa juurensa englannin kielen valtatietä vastaava sana ”highway” ’korkea tie’. Kaupoissa myytiin jopa tiekarttoja.
Muuan historioitsija sanoo: ”Joutuessaan vastatusten roomalaisten tienrakennussaavutusten kanssa kirjoittajan täytyy pakostakin jarruttaa superlatiivien käyttöä. Liekö mikään muu ihmisen menneisyyden yksittäinen aikaansaannos palvellut yhtä kestävällä tavalla kuin Italian tiet.”
Roomasta etelään vievä Via Appia on kirjan A History of Roads mukaan ”ensimmäinen minkään pituinen päällystetty tienpätkä länsimaisen ihmisen historiassa”. Tämä kuuluisa valtatie oli keskimäärin kuusi metriä leveä, ja se oli päällystetty suurilla laavakivillä. Kun apostoli Paavalia vietiin vankina Roomaan, reitti kulki tätä tietä pitkin, ja siitä on joitakin osuuksia käytössä vieläkin (Apostolien teot 28:15, 16).
Monien mielestä Etelä-Amerikan muinaiset intiaanit olivat yhtä hämmästyttäviä tienrakentajia kuin roomalaiset. Inkat rakensivat 1200–1500-luvuilla 16000 kilometrin mittaisen tieverkon, joka yhdisti tuon lähes kymmenmiljoonaisen kansan. Nämä tiet risteilivät pitkin karuimpia ja jylhimpiä seutuja, mitä kuvitella saattaa: ne halkoivat aavikoita ja sademetsiä ja ylittivät jopa Perun mahtavat Andit!
The New Encyclopædia Britannicassa kerrotaan eräästä tiestä seuraavasti: ”Andien reitti oli ainutlaatuinen. Maantie oli 7,5 metriä leveä ja kulki ristiin rastiin yli korkeimpien vuorijonojen kiemurrellen serpentiininä ja viettäen loivasti. Sen varrella oli umpikallioon hakattuja tunneleita sekä tukiseinämiä, joita oli rakennettu satoja metrejä kannattamaan maantietä. Rotkoja ja kuiluja oli täytetty lujasti muuratuilla kivillä, ja leveimpien vuorijokien yli oli pingotettu villasta tai kuidusta tehtyjä riippusiltoja. Päällyste oli useimmilla alueilla kiveä, ja asfaltin tyyppisiä materiaaleja käytettiin laajalti.”
Inkat eivät tunteneet hevosta, mutta heidän tieverkkonsa on sanottu olleen ”todellinen juoksurata kuninkaallisille sanansaattajille”. Eräs historioitsija sanoo: ”Koko matkan varrella oli parin kilometrin välein levähdysasemia, joista kuhunkin oli sijoitettu pieni varuskunta ja ammattijuoksijoiden vaihtomiehet. Jokainen etappi oli riittävän lyhyt nopeaa vaihtoa varten, ja tämä yötä päivää toiminut palvelu pystyi toimittamaan viestin pääkaupungista Cuzcosta 2000 kilometrin päähän Quiton kaupunkiin viidessä päivässä. Se merkitsi keskimäärin 15 kilometrin tuntivauhtia tiellä, joka kulki koko ajan vähintään neljän kilometrin korkeudella merenpinnasta – tällaiseen nopeuteen ei vakituinen Rooman keisarillinen posti yltänyt milloinkaan!”
Murhenäytelmien aiheuttaja
Ihmiselimistön valtasuonet voivat tukkeutua, mikä saattaa johtaa traagisiin seurauksiin. Myös tiet, jotka ovat myötävaikuttaneet elämän laadun paranemiseen, voivat tukkeutua ja kääntää tilanteen päinvastaiseksi. Sademetsien, erämaiden, viidakoiden ja luonnonpuistojen halki kulkevat tiet vaativat veronsa luonnolta. Ja usein myös luonnonkansat ja heidän metsässä sijaitsevat kotinsa kärsivät. Eräässä tienrakennusta käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Vaikka Transamazônica-valtatie rakennettiin edistyksen nimessä, se tuhosi laajoja alueita sademetsää ja koitui monien metsän asukkaiden onnettomuudeksi, kun se hävitti heidän koko elämäntapansa.” (How We Build Roads.)
Myös kaupungit ovat kokeneet ankaran vastaiskun, kun joka vuosi kasvava liikenne tukkii niiden valtaväyliä. Jossain vaiheessa, mikäli varoja riittää, rakennetaan moottoriteitä. Mutta ajan oloon ne lisäävät liikenteen määrää ja saastumista, mikä sairastuttaa miljoonia ihmisiä. Lisäksi liikenteessä kuolee kautta maailman vuosittain puolisen miljoonaa ihmistä ja vammautuu 15 miljoonaa, osa vakavasti. Vertailun vuoksi mainittakoon, että ensimmäisessä maailmansodassa kuoli noin yhdeksän miljoonaa sotilasta. Mutta sitten tuo sota loppui. Liikennekuolemat sen sijaan jatkuvat – yli tuhat ihmistä menehtyy päivästä toiseen!
Tiemme kertovat monessa mielessä meistä paljon. Ne ovat kuin luonnekuvaus, josta ilmenevät vahvat ja heikot puolemme. Ne osoittavat myös, mitä me ajattelemme tästä huolenpitoomme uskotusta suurenmoisesta planeetasta.
[Kuva s. 21]
Via Appia, jota pitkin apostoli Paavali matkusti, on yhä käytössä
[Kuva s. 22]
Joka vuosi liikenteessä kuolee puolisen miljoonaa ihmistä