Nuoret kysyvät:
Miten voin seurustella etäällä asuvan kanssa?
”Olin juuri saattanut takaisin hotelliin ryhmän Jehovan todistajien kansainväliseen konventtiin tulleita vieraita. Olin lähdössä kotiin, kun eräs toinen ryhmä kulki ohi. Niinpä jäin siihen juttelemaan ja tapasin Odetten. Osuimme yhteen vielä myöhemminkin sillä viikolla. Päätimme kirjoitella toisillemme, ja kun olimme parin vuoden ajan tutustuneet näin toisiimme, aloimme seurustella.” (Tony)
MAAILMA on kutistunut. Edullisten lentojen, maailmanlaajuisten puhelinyhteyksien, nopean postinkuljetuksen ja Internetin kehittyminen viime vuosikymmeninä on avannut uusia mahdollisuuksia romansseille. Ja ajatus seurustelusta satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä olevan kumppanin kanssa saattaa tuntua monella tapaa houkuttelevalta, etenkin jos avioitumismahdollisuudet kotiseudulla näyttävät rajallisilta.
Joillekin pariskunnille tämäntyyppinen seurustelu on osoittautunut siunaukseksi. ”Olemme olleet onnellisesti naimisissa 16 vuotta”, kertoo Tony. Jotkut saattavat jopa väittää, että kun seurusteleva pari asuu kaukana toisistaan, he voivat oppia tuntemaan toisensa ilman fyysisen vetovoiman sokaisevaa vaikutusta. Mutta olipa tällaisella seurustelulla millaisia hyviä puolia tahansa, siihen liittyy myös ainutlaatuisia haasteita.
Miten oppia tuntemaan toinen toisensa?
On parasta tietää mahdollisimman paljon ihmisestä, jonka kanssa ajattelee avioitua. Naimisissa oleva Frank sanoo kuitenkin omasta kokemuksestaan: ”Ei ole helppoa oppia tuntemaan todellista ihmistä, ’sydämen salaista ihmistä’.” (1. Pietarin kirje 3:4.) Doug, toinen kristitty joka seurusteli tällä tavoin, myöntää: ”Kun muistelen niitä aikoja, tajuan, ettemme tunteneet toisiamme kovin hyvin.”
Onko tosiaan mahdollista oppia tuntemaan joku, joka asuu satojen tai tuhansien kilometrien päässä? On, mutta se voi vaatia tavallista enemmän ponnistelua. ”Meillä ei ollut varaa soitella, joten kirjoitimme kirjeitä kerran viikossa”, sanoo Doug. Joannelle ja Frankille kirjeenvaihto ei kuitenkaan riittänyt. ”Aluksi kirjoitimme kirjeitä ja kokeilimme puhelinta”, kertoo Joanne. ”Sitten Frank lähetti minulle pienen nauhurin. Nauhoitimme uuden nauhan joka viikko.”
Rehellisyys – ainoa keino
Pidetäänpä yhteyttä millä tavalla tahansa, on tärkeää olla rehellinen. ”Jos valehtelee, se tulee esiin myöhemmin ja vaikuttaa haitallisesti suhteeseen”, huomauttaa kristitty vaimo Ester. ”Olkaa rehellisiä toisillenne. Ole rehellinen itsellesi. Jos et ole samaa mieltä jostain asiasta, älä jätä sitä sikseen. Puhu siitä.” Apostoli Paavali antaa hyvän neuvon: ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Efesolaisille 4:25; vrt. Heprealaisille 13:18.)
Mistä asioista pitäisi ehdottomasti keskustella? Kaikkien seurustelevien parien tulisi puhua muun muassa tavoitteistaan, lapsista, raha-asioista ja terveydestä. Jotkin seikat voivat kuitenkin vaatia erikoishuomiota. Esimerkiksi toisen teistä – tai molempien – täytyy muuttaa, jos menette naimisiin. Oletko halukas siihen ja pystytkö siihen, henkisesti ja tunneperäisesti? Mistä tiedät sen? Oletko muuttanut joskus aiemmin tai ollut erossa perheestäsi pitempiä aikoja? Joannen tuleva aviomies halusi, että he molemmat palvelisivat vapaaehtoisina työntekijöinä Vartiotorni-seuran, tämän lehden julkaisijan, päätoimistossa. ”Hän kysyi, pystyisinkö elämään pienessä huoneessa ja vähällä rahalla”, muistelee Joanne. ”Siitä piti keskustella.”
Jos seurustelukumppanisi on kotoisin toisesta maasta, oletko halukas sopeutumaan uuteen kulttuuriin? ”Pidätteko toistenne kulttuurista jo valmiiksi päivittäisessä elämässä?” Frank kysyy. ”Puhukaa näistä suurista kysymyksistä seurustelun alkuvaiheessa. Mitä nopeammin saatte sen selville, sitä parempi – ennen kuin olette sijoittaneet suhteeseen liikaa tunteita tai rahaa.” Arkielämä toisen kulttuurin piirissä on tosiaan toista kuin muutaman päivän lomamatka. Onko sinun opeteltava uusi kieli? Pystytkö sopeutumaan aivan erilaisiin elinoloihin? Voisiko toisaalta olla niin, että olet ihastunut tuohon kulttuuriin etkä niinkään tuohon ihmiseen? Sellainen ihastus luultavasti laimenee ajan myötä. Avioliitto sitoo kuitenkin kaksi ihmistä toisiinsa pysyvästi (Matteus 19:6).
Tony kertoo: ”Eräs tuntemani tyttö, joka on kotoisin muualta päin maapalloa, meni naimisiin jonkun karibialaisen kanssa. Hänestä saarelaiselämä oli kuitenkin vaikeaa. Oli aina kuuma ja hän sairastui. Ruoka oli erilaista ja hänellä oli ikävä perhettään. Niinpä he yrittivät elää vaimon kotimaassa. Mutta miehen mielestä sikäläinen elämäntyyli oli liian materialistinen, ja hän ikävöi sitä läheisyyttä, josta hän oli nauttinut perheensä ja naapuriensa keskellä. Nyt he asuvat erillään, mies kotimaassaan ja vaimo omassaan. Heidän kaksi lastaan jäävät ilman kahden vanhemman rakkautta ja huomiota.”
Avioituminen sellaisen kanssa, joka on kotoisin kaukaa, ehkäpä toisesta kulttuurista, asettaa muitakin haasteita. Oletteko valmistautuneita tavallista suurempiin matka- ja yhteydenpitokuluihin? Lydia muistelee: ”Phil aina pilaili, että meidän täytyy mennä naimisiin, koska hänen puhelinlaskunsa ovat niin valtavat, mutta nyt meillä on maksettavana minun soittoni äidille!” Entä jos kuvaan tulee mukaan lapsia? Joskus lapset eivät varttuessaan opi tuntemaan sukulaisiaan juuri ollenkaan, koska he eivät pysty puhumaan heidän kanssaan edes puhelimessa kielivaikeuksien takia. Nämä ongelmat eivät tietenkään ole voittamattomia, mutta tulisi laskea tällaisen avioliiton kustannukset (vrt. Luukas 14:28).
Millainen hän todella on?
Mistä tietää, onko ystävä todella avoin ja vilpitön? ”Jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää”, sanotaan Matteuksen 7:17:ssä. Eli millaisia ovat hänen tekonsa? Vastaako toiminta sanoja? Tukeeko hänen menneisyytensä sitä, mihin hän väittää tähtäävänsä tulevaisuudessa? ”Aivan ensimmäiseksi otimme selville toistemme hengelliset tavoitteet”, selittää Ester. ”Hän oli ollut kokoaikaisena evankelistana kahdeksan vuotta, ja se antoi minulle luottamusta siihen, että hän tosiaan halusi jatkaa.”
Oletetaanpa kuitenkin, että seurustelukumppanistasi ei oikein saa selville, mikä hän on miehiään. Älä tyydy siihen toivoen vain parasta. Tutki syvemmältä! Kysy MIKSI? Sananlasku sanoo: ”Neuvo miehen sydämessä on kuin syvät vedet, mutta tarkkanäköinen mies sen ammentaa esiin.” (Sananlaskut 20:5.) ”Kokematon uskoo joka sanan, mutta terävänäköinen harkitsee askeleitaan”, varoittaa toinen sananlasku (Sananlaskut 14:15).
Kasvotusten
Toista ei kuitenkaan voi oppia tuntemaan kirjeitse tai puhelimitse kuin jossain määrin. On kiinnostavaa, että vaikka apostoli Johannes kirjoitti useita kirjeitä kristityille veljilleen ja ne osaltaan vahvistivat paljon heidän keskinäistä kiintymystään, hän sanoi: ”Vaikka minulla on teille paljon kirjoitettavaa, en halua tehdä sitä paperin ja musteen välityksellä, vaan toivon tulevani teidän luoksenne ja puhuvani kanssanne kasvotusten.” (2. Johanneksen kirje 12.) Mikään ei tosiaan vedä vertoja henkilökohtaiselle yhdessäololle. Toisen teistä voisi olla käytännöllistä jopa muuttaa tilapäisesti, jotta voisitte olla lähempänä toisianne. Näin se, joka muuttaa, saisi lisäksi kokemusta mahdollisen uuden kotipaikkansa ilmastosta ja elinoloista.
Miten yhteisestä ajasta saa parhaimman hyödyn? Tehkää jotain sellaista, missä toisen ominaisuudet paljastuvat. Tutkikaa yhdessä Jumalan sanaa. Tarkkailkaa toisianne seurakunnan kokouksissa ja kenttäpalveluksessa. Tehkää yhdessä kotitöitä; voitte vaikkapa siivota ja käydä kaupassa. Voi olla hyvin valaisevaa nähdä, miten toinen käyttäytyy kiireisen aikataulun puristuksessa.a
Myös tulevien sukulaisten kanssa tulisi viettää aikaa. Yritä rakentaa heihin hyvä suhde – tuleehan heistä sinun perhettäsi, jos te kaksi menette naimisiin. Tunnetko heidät? Tuletteko keskenänne toimeen? Joanne neuvoo: ”Molempien perheiden on hyvä tavata toisensa, jos suinkin mahdollista.” Tony huomauttaa lisäksi: ”Ystäväsi tulee kohtelemaan sinua samalla tavalla kuin hän kohtelee omaa perhettään.”
Seurustelettepa kasvotusten tai puhelimitse ja kirjeitse, älkää hätäilkö ratkaisuissanne (Sananlaskut 21:5). Jos käy ilmi, että avioliitto teidän kahden välillä ei yksinkertaisesti onnistuisi, olisi viisasta keskustella seurustelun lopettamisesta (Sananlaskut 22:3). Toisaalta tarvitaan ehkä vain enemmän aikaa avoimelle, rehelliselle yhteydenpidolle.
Seurusteleminen etäällä asuvan kanssa voi olla vaikeaa, mutta myös palkitsevaa. Joka tapauksessa kyse on vakavasta asiasta. Älkää pitäkö kiirettä. Opetelkaa tuntemaan toisenne. Jos sitten päätätte mennä naimisiin, seurustelu jää mieleenne aikana, johon liittyy kauniita muistoja ja jota ei tarvitse katua.
[Alaviite]
a Lisää aineistoa seurustelusta Jehovan todistajien julkaisemassa kirjassa Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia s. 255–260.
[Kuva s. 15]
Puhukaa ehdottomasti muun muassa tavoitteistanne, lapsista ja raha-asioista seurustelun alkuvaiheessa