”Taivaspa kuitenkin on auki”!
”HALU lentää on yhtä vanha kuin ihmiskunta”, sanoi historioitsija Berthold Laufer kirjassa The Prehistory of Aviation. Muinaisten kreikkalaisten, egyptiläisten, assyrialaisten ja itämaalaisten mytologiassa on legendoja kuninkaista, jumalista ja sankareista, jotka yrittivät valjastaa lentotaidon palvelukseensa. Lähes kaikissa näissä tarinoissa kerrotaan ihmisistä, jotka jäljittelivät lintujen siivekästä lentoa.
Esimerkiksi kiinalaiset kertovat viisaasta ja rohkeasta keisari Šunista, jonka arvellaan eläneen yli kaksituhatta vuotta ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää. Legenda kertoo, että kun Šun havaitsi jääneensä loukkuun palavan vilja-aitan katolle, hän verhosi itsensä höyhenillä ja pelastautui lentämällä. Muuan toinen tarina kertoo, että hän hyppäsi tornista turvallisesti maahan käyttäen kahta suurta kaislahattua laskuvarjona.
Kreikkalaisilla on kolmetuhatta vuotta vanha kertomus Daidaloksesta, suuresta taiteilijasta ja keksijästä, joka teki itselleen ja pojalleen Ikarokselle sulista, langasta ja vahasta siivet, jotta he voisivat paeta Kreetasta, missä heitä pidettiin vankeina. ”Taivaspa kuitenkin on auki: me lennämme sinne”, Daidalos julisti. Aluksi siivet toimivat erinomaisesti. Mutta haltioituneena kyvystään liidellä taivaalla Ikaros lensi aina vain korkeammalle, kunnes auringon kuumuus sulatti siipiä koossa pitävän vahan. Poika syöksyi alapuolella olevaan mereen ja kuoli.
Tällaiset tarinat ovat kiihottaneet niiden keksijöiden ja filosofien mielikuvitusta, jotka ovat halunneet kovasti toteuttaa tavoitteen todellisesta lentämisestä. Jo 200-luvulla kiinalaiset rakensivat ja kokeilivat leijoja ja osoittivat ymmärtävänsä joitakin ilmailun periaatteita kauan ennen kuin tällaisia kokeita alettiin tehdä Euroopassa. 1400-luvulla venetsialainen lääkäri Giovanni da Fontana teki yksinkertaisia kokeita puusta ja paperista tehdyillä raketeilla, jotka laukaistiin ruutia räjäyttämällä. Noin vuonna 1420 da Fontana kirjoitti: ”Olen tosiaan vakuuttunut siitä, että ihmiseen on mahdollista kiinnittää siivet, joita voidaan liikutella keinotekoisesti ja joiden avulla hän voi kohottaa itsensä ilmaan ja liikkua paikasta toiseen, nousta torneihin ja ylittää vesiä.”
1500-luvulla taidemaalari, kuvanveistäjä ja taitava koneinsinööri Leonardo da Vinci laati karkeita luonnoksia helikoptereista ja laskuvarjoista sekä liikkuvin siivenkärjin varustetuista liitokoneista. Todistusaineisto viittaa siihen, että hän rakensi mallikappaleita ainakin joistakin ilma-aluksista, joita hän oli suunnitellut. Yksikään hänen suunnittelemistaan laitteista ei kuitenkaan ollut todella käyttökelpoinen.
Seuraavien kahden vuosisadan ajalta on monenlaisia kertomuksia uhkarohkeista miehistä, jotka kiinnittivät kehoonsa tekosiipiä ja yrittivät räpytellä niitä hypätessään alas mäenrinteiltä ja torneista. Nämä varhaiset ”koelentäjät” olivat uskaliasta ja seikkailunhaluista lajia – mutta heidän yrityksensä olivat täysin hyödyttömiä.
Kuumailmapallo ja ”helposti syttyvä kaasu”
Vuonna 1783 kiiri kaikkialla Pariisissa ja Ranskan maakunnissa uutinen hämmästyttävästä läpimurrosta ilmailun alalla. Veljekset Joseph-Michel ja Jacques-Étienne Montgolfier olivat havainneet, että he saivat pienet paperi-ilmapallot nousemaan nopeasti ja pehmeästi taivaalle, kun he täyttivät ne kuumalla ilmalla. Heidän ensimmäinen suuri kuumailmapallonsa tehtiin paperista ja puuvillasta ja täytettiin suuresta roviosta saadulla pahanhajuisella savulla. Miehittämätön ilmapallo nousi ensilennollaan yli 1800 metrin korkeuteen. Marraskuun 21. päivänä 1783 ilmapallo lennätti kahta matkustajaa, joita yleisö nimitti ilmailijoiksi, 25 minuutin ajan Pariisin yllä. Samana vuonna toinen keksijä, Jacques Charles, toi julkisuuteen ensimmäisen kaasutäytteisen ilmapallon, jossa täyteaineena oli vety eli ”helposti syttyvä kaasu”, joksi sitä tuolloin kutsuttiin.
Kun ilmapallotekniikka kehittyi, taivas alkoi ”aueta” nopeasti seikkailunhaluisille ilmailijoille. Vuonna 1784 ilmapallot kohosivat jo yli 3400 metrin korkeuteen. Vain vuotta myöhemmin Jean-Pierre-François Blanchardin onnistui ylittää Englannin kanaali vetyilmapallolla, jossa kuljetettiin maailman ensimmäiset lentokirjeet. Vuoteen 1862 mennessä ilmailijat olivat tehneet matkoja Euroopan halki ja eri puolille Yhdysvaltoja sekä onnistuneet saavuttamaan yli kahdeksan kilometrin korkeuden!
Nämä varhaiset ilmailijat olivat kuitenkin täysin tuulten armoilla; ilmapallojen lentosuuntaa tai -nopeutta ei voinut mitenkään säätää. Kun polttoaineella ja sähköllä käyvien ilmalaivojen kehityksessä tapahtui edistystä 1800-luvun jälkipuoliskolla, lentoa voitiin ohjata enemmän, mutta makkaran muotoiset, ilmaa kevyemmät ilmalaivat kulkivat hitaasti, tavallisesti 10–30 kilometriä tunnissa. Ilmailua täytyi lähestyä uudesta näkökulmasta, jotta ihminen voisi ”kohottaa itsensä ilmaan ja liikkua paikasta toiseen”, kuten da Fontana oli ennustanut.
[Kuva s. 4]
Taruhenkilöt Daidalos ja Ikaros
[Kuva s. 4]
Leonardo da Vinci
[Lähdemerkintä]
Kirjasta Leonardo da Vinci, 1898
[Kuva s. 4]
Montgolfierin veljekset suunnittelivat ensimmäisen matkustajia kuljettavan kuumailmapallon