Hengissä hirmumyrskystä!

Hurrikaani Mitchin viime vuonna aiheuttamat tuhot pääsivät otsikoihin kaikkialla maailmassa. Vähälle huomiolle ovat kuitenkin jääneet Jehovan todistajien usein urheat ponnistelut hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Seuraava raportti osoittaa vaikuttavalla tavalla, miten tosi kristillisyys ja veljeys voivat osoittautua voitokkaiksi pahimmissakin olosuhteissa.

LOKAKUUN 22. päivänä 1998 Karibianmeren lounaisosien vedet panivat alulle tuhoisan myrskyn. Se ilmaantui trooppisena matalapaineena. Yhdessä vuorokaudessa se oli kehittynyt trooppiseksi hirmumyrskyksi ja saanut nimen, joka muistetaan vielä pitkään pelon ja ahdistuksen tuntein: Mitch. Voimistuessaan se lähti kulkemaan pohjoiseen. 26. lokakuuta se oli jo viidennen suuruusluokan hurrikaani, joka pani tuulet puhaltamaan yli 80 metriä sekunnissa ja synnytti lähes 90 metriä sekunnissa ujeltavia puuskia.

Aluksi Mitch näytti aikovan iskeä Jamaikaan ja Caymansaariin. Se kääntyi kuitenkin länteen ja rynnisti suoraan päin Belizeä Keski-Amerikan rannikolle. Iskemisen sijasta se kuitenkin jäi uhkaavasti paikoilleen Hondurasin pohjoisrannikon tuntumaan. Sitten yhtäkkiä se teki siirtonsa. 30. lokakuuta se syöksyi Hondurasin kimppuun jättäen jälkeensä kuolemaa ja tuhoa.

Mitch iskee Hondurasiin

Mitch ilmoitti tulostaan kaatosateilla. ”Yhden tienoilla lauantain vastaisena yönä 31. lokakuuta kuulimme äänen, joka muistutti hirvittävää ukkosen jyrähdystä”, muistelee Víctor Avelar, joka toimii kokoaikaisena evankelistana Tegucigalpassa. ”Pikkupuro oli muuttunut kuohuvaksi virraksi! Se vei mukanaan kaksi taloa kirkuvat asukkaat loukussa niiden sisällä.” Eräässä toisessa kaupunginosassa menehtyi mutavyöryn alle 32 ihmistä, muun muassa kahdeksan sellaista, jotka tutkivat Raamattua todistajien kanssa. Kastettuja todistajia ei kuitenkaan kuollut.

Hondurasin viranomaiset reagoivat katastrofiin nopeasti ja järjestivät ihmisille suojia. Myös eräs kansainvälinen kriisiapuryhmä, johon kuului jäseniä yli kymmenestä maasta, ryhtyi heti toimiin. Samoin Jehovan todistajat alkoivat eturintamassa järjestää hätäapua, mikä toi mieleen Raamatun sanat: ”Tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa.” (Galatalaisille 6:10.) Perustettiin hätäapukomiteoita. Tajuttuaan, miten epätoivoinen tilanne oli rannikkokaupungeissa, todistajat järjestivät alueelle avustusmatkan.

Todistaja nimeltä Edgardo Acosta kertoo: ”Lauantaina 31. lokakuuta saimme hankituksi pienen veneen, jolla matkasimme tulva-alueelle. Saimme turvaan kaksi veljeä,a mutta tajusimme, että tarvitsimme suuremman veneen, jos halusimme saada kaikki veljet sieltä pois. Niinpä hankimme valasveneen ja lähdimme matkalle uudestaan varhain sunnuntaiaamuna. Loppujen lopuksi saimme evakuoitua kaikki seurakunnan jäsenet sekä muutamia heidän naapureitaan, yhteensä 189 henkeä.”

Juan Alvarado oli pelastustöissä La Juntan lähistöllä. Hän muistelee: ”Kuulimme ihmisten huutavan: ’Apua! Pelastakaa meidät!’ Se oli hirvittävintä, mitä olen milloinkaan kokenut. Veljet olivat täysin loukussa. Monet olivat nousseet katoille.” Hengissä selvinnyt María Bonilla kertoo: ”Vedet olivat ympärillämme kuin valtameri. Me kaikki itkimme.” Pelastustyö tuotti kuitenkin tulosta. Eloon jäänyt Humberto Alvarado sanoo: ”Veljet eivät ainoastaan pelastaneet meitä, vaan järjestivät meille myös katon päämme päälle sekä ruokaa ja vaatteita.” Hän jatkaa: ”Eräs pelastustyötä seurannut mies kertoi meille, ettei kukaan hänen kirkostaan yrittänyt hakea häntä pois – vain Jehovan todistajat tekivät niin. Hän on nyt varma siitä, että Jehovan todistajilla on tosi uskonto!”

La Liman kaupungissa ryhmä todistajia jäi loukkuun erääseen taloon. Kun vedet nousivat heidän ympärillään, he tekivät kattoon aukon ja kiipesivät parrujen päälle. Gabi-niminen todistaja kertoo: ”Meillä oli ruokaa muutamaksi päiväksi. Kun se loppui, eräs veli lähti henkensä kaupalla veteen keräämään kookospähkinöitä. Yritimme helpottaa ahdinkoamme laulamalla valtakunnanlauluja.” Juan, joka on avustava palvelija, sanoo: ”Emme uskoneet selviytyvämme, ja siksi päätimme tutkia Raamattuun perustuvaa Vartiotorni-lehteä. Meitä kaikkia alkoi itkettää, koska luulimme, että tutkimme nyt viimeistä kertaa yhdessä. Tutkistelu antoi meille voimaa kestää.” He sinnittelivät kahdeksan päivää, kunnes viranomaiset lopulta pelastivat heidät.

Vaikka tulvasta eloon jääneet olivat turvassa, monet heistä joutuivat kohtaamaan katkeran todellisuuden. Todistaja nimeltä Lilian tunnustaa: ”On hyvin tuskallista menettää henkilökohtaisia tavaroitaan, kuten vaatteita, huonekaluja ja perheen valokuvia. Kun näin kotini mudan peitossa ja joka puolella oli rojua ja jopa käärmeitä, se tuntui aivan hirveältä.” Mutta jälleen kerran kristillinen veljesseura osoittautui korvaamattomaksi. ”Veljet tulivat apuun”, sisar muistelee. ”Mieheni, joka ei ole todistaja, kysyi, miten me oikein korvaisimme heille kaiken sen työn. Eräs sisar vastasi siihen, kun hän sanoi minulle: ’Ei sinun tarvitse minua kiittää. Olen sinun sisaresi!’”

El Salvador saa tuntea Mitchin raivon

Edetessään länteen päin kohti El Salvadoria hirmumyrsky Mitch alkoi menettää rajuinta voimaansa. Se pystyi kuitenkin edelleen tappamaan. Noihin aikoihin Jehovan todistajat olivat El Salvadorissa kovaa vauhtia valmistelemassa ”Jumalan elämäntien” piirikonventtia. Siihen odotettiin saapuvaksi 40000 henkeä. Mitchin lähestyessä näytti hyvin epätodennäköiseltä, että kaikki veljet pääsisivät tulemaan konventtiin. Joet tulvivat ja peittivät alleen sadot, maantiet ja talot. Rinteiltä, jotka olivat hauraita metsien hävittämisen jäljiltä, lähti liikkeelle valtavia mutavyöryjä.

Nelson Flores oli esivalvojana Jehovan todistajien seurakunnassa Chilangueran kaupungissa. Lauantaiaamuna 31. lokakuuta hän havaitsi herättyään, että Chilangueran paikalla joen toisella puolella ei ollut enää mitään! Viisisataa taloa oli pyyhkiytynyt jäljettömiin! Koska Nelson pelkäsi hengellisten veljiensä puolesta, hän – ajattelematta liiaksi omaa turvallisuuttaan – sukelsi paisuneeseen jokeen. ”Päästyäni toiselle puolelle nousin ylös ja koetin selvittää, missä olin”, Nelson kertoo. ”Olin kulkenut siitä ohi päivä toisensa jälkeen saarnaten talosta taloon, mutta en nähnyt ensimmäistäkään tuttua maamerkkiä!”

Chilanguerassa oli kuollut sinä yönä noin 150 ihmistä. Heidän joukossaan oli useita sellaisia, jotka olivat tutkineet Raamattua Jehovan todistajien kanssa, mutta ei kastettuja todistajia.

Pelastustyöt aloitettiin pikimmiten. Niitä järjestämässä ollut Arístedes Estrada kertoo: ”Emme saaneet lupaa mennä Chilangueraan. Vedet nousivat koko ajan. En koskaan unohda näkyä apua huutavista ihmisistä, jotka pelastustyöntekijät jättivät taakseen, koska he joutuivat vetäytymään säästääkseen oman henkensä.” Lopulta kaikki veljet olivat kuitenkin turvassa. Valtakunnansalit palvelivat pakolaiskeskuksina. Lisäksi todistajia sijoitettiin sairaaloihin, kouluihin ja muihin paikkoihin, missä he saattoivat tarkistaa, oliko loukkaantuneiden ja kodittomien listassa todistajien nimiä. Paikalliset seurakunnat järjestivät pikaisesti avustustarvikkeita.

Aina ei kuitenkaan ollut helppoa saada tarvikkeita jakelukeskuksiin. Corinton kaupungista lähti veljiä viemään isoa erää omien peltojensa tuotteita, mutta matka pysähtyi maanvyörymään, joka oli tukkinut tien. Mikä neuvoksi? He kaivoivat itselleen kulkureitin! Aluksi sivustakatsojat seurasivat urakkaa epäilevästi, mutta lopulta he tarttuivat itsekin lapioon ja tulivat mukaan raivaamaan tietä auki. Corinton veljet saapuivat määränpäähänsä mutaisina mutta onnellisina siitä, että saivat antaa oman lahjoituksensa.

Vartiotorni-seuran haaratoimisto palveli yhtenä jakelukeskuksena. Henkilökuntaan kuuluva Gilberto oli jakamassa lahjoituksia ja muistelee: ”Se oli uskomatonta! Autoja tuli niin paljon, että piti määrätä vapaaehtoisia ohjaamaan liikennettä paikoitusalueella ja kadulla haaratoimiston edessä.” Lahjoituksina saatiin arviolta 25 tonnia vaatteita ja 10 tonnia ruokatarvikkeita. Vaatteiden lajittelemiseen ja lähettämiseen kului 15 vapaaehtoiselta kokonainen viikko.

Mitch kulkee Nicaraguan ohi

Mitch kulki sen verran läheltä Nicaraguan rajaa, että tämäkin maa sai osansa rajuista sateista. Tuhansia taloja tuhoutui, ja maanteitä huuhtoutui pois. Posoltegan kaupungin lähellä mutavyöry hautasi alleen kokonaisia kyliä – ja yli 2000 ihmistä.

Kun Nicaraguan todistajat kuulivat murhenäytelmästä, he perustivat laajan hätäapuorganisaation. Vapaaehtoisia lähetettiin uuvuttavalle ja vaaralliselle pelastusmatkalle etsimään veljiään. Kaksi todistajaryhmää lähti kohti Posoltegaa, toinen Leónista (kaupunki Posoltegasta etelään) ja toinen Chichigalpasta (pohjoisempana oleva kaupunki), ja kukin veli kantoi mukanaan raskasta avustuspakettia. Pelastustyöntekijät varoittivat, että tie oli käytännössä poikki, mutta veljet olivat päättäväisiä.

Varhain maanantaiaamuna 2. marraskuuta Leónin veljet lastasivat auton ja ajoivat sillä eräälle vaurioituneelle sillalle saakka. Purettuaan lastin he muodostivat kaksi pyöräryhmää: toinen suuntasi Posoltegaan ja toinen tulvan vallassa olevaan Telican kaupunkiin. Ennen lähtöä esitettiin rukous. Eräs veljistä kertoo: ”Rukouksen jälkeen tunsimme saavamme valtavasti voimaa.” Sitä he tarvitsisivatkin. Heidän oli ylitettävä suuria vajoamia, joskus liukuen mudan yli, joskus polkupyörät olallaan. Tiellä oli usein kaatuneita puita. He joutuivat näkemään myös kuolleita ruumiita, joita kellui vesialtaissa.

Ihme kyllä Leónin ja Chichigalpan pyöräilijät saapuivat Posoltegaan melkein yhtaikaa! Ryhmään kuulunut Nerio López kertoo: ”Pyöräni kumit olivat kuluneet, ja arvelin, että ne kestäisivät kilometrin tai pari.” Jotenkin pyörä kuitenkin pysyi kunnossa, niin että vasta kotimatkalla molemmat kumit puhkesivat. Veljet olivat ensimmäiset pelastustyöntekijät paikkakunnalla. Miten iloisia he olivatkaan, kun he löysivät ryhmän paikallisia kristittyjä veljiä ja sisaria! ”Olen niin kiitollinen Jehovalle ja veljillemme heidän tuestaan ja avustaan”, sanoi eräs sisar. ”Emme olisi ikinä uskoneet, että veljemme tulisivat apuun näin nopeasti.”

Tämä oli vasta ensimmäinen useista pyörämatkoista, joita tulvakaupunkeihin tehtiin, ja monissa tapauksissa veljet olivat paikalla ennen keitään muita pelastustyöntekijöitä. Larreynagan kaupunki sai nähdä 16 veljen saapuvan pyörillä. Se nosti kyyneleet paikallisten veljien silmiin. Joskus pyöräilijöillä oli selässään yli 20 kiloa tavaraa. Kaksi veljeä vei El Guayabon kaupunkiin yli sata kiloa tarvikkeita! Eräs veli, jolla oli pyöränsä selässä niin paljon tavaraa kuin hän vain jaksoi kuljettaa, sai lohtua Jesajan 40:29:ssä olevan raamatunkohdan miettimisestä: ”[Jehova] antaa väsyneelle voimaa, ja sille, jolla ei ole dynaamista energiaa, hän antaa täyden väkevyyden runsaana.”

Tonalán kaupungin todistajat lähettivät veljen viemään vastuullisille veljille viestiä siitä, että heidän ruokatarvikkeensa olivat loppumaisillaan. Kun viestinviejä saapui perille, hän sai yllätyksekseen kuulla, että avustustarvikkeet olivat jo matkalla! Ja palattuaan takaisin ruokaa oli jo jaettu hänen kotiinsa. Marlon Chavarría vei avustustarvikkeita tulva-alueelle Chinandegan ympäristöön ja kertoo: ”Eräässä kaupungissa oli 44 todistajaperhettä. Ruokatarvikkeista hyötyi kuitenkin 80 perhettä, koska veljet jakoivat oman osuutensa muiden kanssa.”

Viranomaisetkin panivat merkille tämän hätäavun. Wamblánin kaupunginjohtaja kirjoitti todistajille: ”Kirjoitamme teille tiedustellaksemme mahdollisuudesta saada apua. – – Olemme nähneet, miten te olette auttaneet veljiänne ja sisarianne täällä Wamblánissa, ja haluaisimme tietää, voisitteko tehdä jotakin myös meidän hyväksemme.” Vastaukseksi Jehovan todistajat lähettivät sinne ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita.

Myrsky riehuu Guatemalassa

Heti Hondurasin ja El Salvadorin jälkeen Mitch oli Guatemalan kimpussa. Pääkaupungissa Guatemalassa asuva todistaja Sara Augustín heräsi möyryävien vesien ääneen. Rotko, jossa hänen kotinsa sijaitsi, oli muuttunut kuohuvaksi joeksi. Hän oli usein koputtanut naapuriensa oveen kertoakseen näille Raamatun totuudesta. Nyt hän juoksi ovelta ovelle yrittäen epätoivoisesti herättää heitä! Myöhemmin vuorelta tuli rymisten alas mutavyöry, joka hukutti alleen monia naapuritaloja. Lapio kädessään Sara alkoi auttaa henkiin jääneitä ja kaivoi seitsemän pikkulasta esiin mudasta. Hän on ammatiltaan kätilö ja oli auttanut yhden näistä lapsista maailmaan. Surullista kyllä kuolleiden joukossa oli eräs teini-ikäinen tyttö, Vilma, jolle Sara oli äskettäin jättänyt raamatullista kirjallisuutta.

Vaikka Mitch oli jo laantumaan päin, jatkuvat sateet aiheuttivat paljon tuhoa sadolle, silloille ja taloille. Jehovan todistajien Guatemalan-haaratoimistoon tuli suuret määrät tarvikkeita, ja osalla niistä päätettiin auttaa hondurasilaisia veljiä. Koska monet sillat olivat vaurioituneet ja lentokenttä oli veden vallassa, hätäapu piti lähettää vesiteitse. Haaratoimistossa palveleva Frede Bruun kertoo: ”Vuokrasimme kahdeksanmetrisen lasikuituveneen ja lähdimme matkaan mukanamme tonnin verran lääkkeitä ja ruokaa. Matka oli levottoman merenkäynnin vuoksi pelottava, mutta lopulta pääsimme perille Omoan satamaan, likomärkinä.”

Mitchin jälkimainingit

Mitch näytti olevan valmis tyyntymään Kaakkois-Meksikon yllä. Viimeisillä voimillaan se kuitenkin suuntasi vielä koilliseen ja paiskautui Etelä-Floridan kimppuun. Pian se kuitenkin menetti puhtinsa. Vetäydyttyään Atlantille se alkoi nopeasti hajota, ja 5. marraskuuta kaikki myrskyvaroitukset olivat ohi.

Jotkut asiantuntijat ovat sanoneet Mitchiä ”tuhoisimmaksi hurrikaaniksi, mikä läntisellä pallonpuoliskolla on riehunut kahteensataan vuoteen”! Menehtyneitä saattaa kaiken kaikkiaan olla jopa 11000, sillä kateissa on vielä tuhansia ihmisiä. Yli kolme miljoonaa menetti kotinsa tai ainakin kärsi vakavia vahinkoja. Hondurasin presidentti Carlos Flores Facusse suri: ”Olemme menettäneet sen, minkä olimme rakentaneet vähitellen 50 vuodessa.”

Mitch vei kodin monilta Jehovan todistajiltakin. Valitettavasti joitakin tontteja, joille heidän talonsa oli rakennettu, ei enää ole. Todistajat tekivät kuitenkin järjestelyjä auttaakseen monia korjaamaan talonsa tai rakentamaan sen uudelleen.

Hirmumyrsky Mitchin kaltaiset traagiset onnettomuudet ovat synkkä muistutus siitä, että elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1–5). Niiltä saadaan todellinen suoja vasta sitten, kun Jumalan valtakunta ryhtyy huolehtimaan planeetastamme (Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:3, 4). Jehovan todistajat ovat silti kiitollisia siitä, että kukaan heidän veljistään ei kuollut suoranaisesti Mitchin johdosta.b Paikallisten evakuointimääräysten noudattaminen ja paikallisten seurakuntien hyvä järjestys vaikuttivat siihen, että monet pääsivät myrskyn alta pois.

Muutaman viime kuukauden aikana todistajat ovat näissä maissa tehneet lujasti töitä päästäkseen takaisin päiväjärjestykseen hengellisessä toiminnassaan. Esimerkiksi El Salvadorissa myrskyn uhreja autettiin tulemaan piirikonventtiin vain muutama päivä Mitchin jälkeen. Kuljetusta varten vuokrattiin linja-autoja, ja konventtivieraille järjestettiin yösija. Sairaille annettiin jopa lääkärinhoitoa, jotta hekin olisivat päässeet mukaan. Konventti oli menestys, ja läsnä oli enimmillään 46855 henkeä – paljon enemmän kuin alun perin odotettiin. ”Olimme järkyttyneitä kokemastamme”, myöntää José Rivera, salvadorilainen veli, joka menetti sekä kotinsa että yrityksensä Mitchin takia. ”Olimme kuitenkin konventista lähtiessämme kuin uusia ihmisiä, sillä olimme saaneet tuntea veljien vieraanvaraisuuden.” Jehovan todistajien kokousten läsnäolijamäärät ovat raporttien mukaan nousseet näissä maissa jyrkästi, mikä on suoranainen seuraus siitä, että ulkopuoliset panivat merkille pelastustyömme.

Ehkä suurin vaikutus tällä kaikella on kuitenkin ollut todistajiin itseensä. Hondurasin tulvista eloon jäänyt Carlos sanoo: ”En ole ikinä kokenut mitään tällaista. Olen henkilökohtaisesti saanut osakseni veljien rakkautta ja kiintymystä.” Hirmumyrsky Mitchin tekemät tuhot kuuluvat jonain päivänä menneisyyteen. Jehovan todistajat, joista monet vaaransivat henkensä ja terveytensä auttaakseen veljiään, osoittivat kuitenkin rakkautta, jota ei koskaan unohdeta.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 19]

Naapurimaiden todistajat ojentavat auttavan kätensä

KUN säätiedotuksissa ennustettiin, että hirmumyrsky Mitch iskisi Belizeen, maa valmistautui kohtaamaan sen. Hallitus määräsi kaikki rannikkoalueiden ja alankojen asukkaat evakuoitavaksi, joten Jehovan todistajat vetäytyivät pääkaupunkiin Belmopaniin, joka sijaitsee sisämaassa vajaan 80 kilometrin päässä rannikolta, sekä muihin korkeammalla sijaitseviin kaupunkeihin.

Belize onneksi säästyi Mitchin pahimmalta raivolta. Mutta kuultuaan Hondurasissa, Nicaraguassa ja Guatemalassa asuvien veljiensä ahdingosta Belizen veljet lahjoittivat heille ruokaa, vaatteita, puhdasta juomavettä ja rahaa.

Reaktio oli tyypillinen naapurimaiden veljille. Costa Rican todistajat lähettivät neljä suurta kontillista ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä. Panaman veljet perustivat neljä keskusta lahjoitustavaroiden vastaanottamista, lajittelua ja pakkaamista varten. Muutamassa päivässä oli koottu yli 20000 kiloa avustustarvikkeita. Eräs todistajiin kuulumaton mies sanoi: ”Luulin että armeija olisi eturintamassa hätäavun organisoinnissa, mutta huomaankin, että sen paikan ovat ottaneet Jehovan todistajat.” Todistajat ovat nyt alkaneet käydä säännöllisesti tämän miehen luona kertomassa hänelle Raamatun totuuksista.

Eräs kuljetusalalla työskentelevä veli järjesti puoliperävaunun ja kuljettajan (ei Jehovan todistaja) viemään avustustarvikkeita Nicaraguaan. Sekä Panaman että Costa Rican viranomaiset luopuivat tullivaatimuksista päästäessään auton rajan yli. Eräs bensiiniasema lahjoitti polttoainetta niin paljon, että auton kaksi tankkia tulivat täyteen – määrä riitti edestakaiseen matkaan! Myös Nicaraguassa viranomaiset jättivät paketit tarkastamatta. ”Jos nämä ovat Jehovan todistajilta, meidän ei tarvitse tarkastaa niitä”, he sanoivat. ”Meillä ei ole koskaan ongelmia heidän kanssaan.”

Hondurasiin ei voitu kuljettaa mitään maateitse. Eräs Hondurasin suurlähetystössä työskentelevä kristitty sisar pystyi kuitenkin järjestämään lähetystön kautta asiat niin, että avustustarvikkeita voitiin viedä lentoteitse ilmaiseksi! Tällä tavoin kuljetettiin runsaat 10000 kiloa tavaraa.

On kiinnostavaa, että todistajien kriisiapu kosketti syvästi joitakin ulkopuolisia. Eräät yritykset lahjoittivat pahvilaatikoita, teippauslaitteita ja muovipusseja. Toiset antoivat rahalahjoituksia ja alennuksia. Panamassa lentoaseman työntekijöihin teki vaikutuksen erityisesti se, että yli 20 todistajaa oli vapaaehtoisesti auttamassa Hondurasiin lähetettävän lahjoituskuorman purkamisessa. Seuraavana päivänä jotkut lentoaseman työntekijöistä tulivat tuomaan lahjoituksen, jonka he olivat keränneet keskuudestaan.

[Tekstiruutu s. 20]

Samanlaista kriisiapua Meksikossa

MEKSIKO ei kärsinyt pahoja vahinkoja hirmumyrsky Mitchin kourissa. Mutta vain joitakin viikkoja ennen kuin tuo tuhoisa hurrikaani iski Keski-Amerikkaan, Chiapasin osavaltiossa oli suuria tulvia. Ne vaikuttivat yli 350 paikkakuntaan, ja kokonaisia kaupunkeja katosi maan kamaralta.

Tulvat aiheuttivat tietysti monia vaikeuksia alueen Jehovan todistajille. Paikallisten seurakuntien vanhinten nopea toiminta vähensi kuitenkin usein myrskyn haittoja. Esimerkiksi eräällä pienellä paikkakunnalla vanhimmat kävivät seurakunnan jokaisen jäsenen luona ja kehottivat heitä tulemaan turvaan valtakunnansaliin, mikäli sateet jatkuisivat. Salia pidettiin paikkakunnan lujarakenteisimpana rakennuksena. Aamunkoitteessa kaupunki joutui kahden tulvivan joen valtaan yhtaikaa! Todistajat ja muutama heidän naapureistaan pelastautuivat pakenemalla valtakunnansalin katolle. Yksikään todistaja ei menettänyt henkeään.

Tuhatkunta meksikolaista todistajaa muutti kuitenkin pakon edessä hallituksen järjestämiin suojiin. Heidän taloistaan noin 156 tuhoutui täysin ja 24 vahingoittui. Lisäksi menetettiin kokonaan seitsemän valtakunnansalia.

Tämän johdosta perustettiin kuusi avustuskomiteaa huolehtimaan Jehovan todistajien ja heidän naapuriensa tarpeista. Ruokaa, vaatteita, peittoja ja muita tarvikkeita jaettiin pian tarvitseville. Kun paikalliset viranomaiset saivat tietää heidän kriisiapunsa laajuudesta, he sanoivat: ”Ei edes armeija ole pystynyt siihen noin nopeasti.”

Jehovan todistajilla on jo kauan ollut rehellisten ihmisten maine, ja siitä on monesti ollut heille hyötyä. Esimerkiksi kun eräs ryhmä pyysi apua paikallisilta viranomaisilta, nämä kysyivät, oliko heillä päin Jehovan todistajia. Kun he vastasivat olevan, viranomaiset käskivät: ”Tuokaa sitten joku heistä tänne, niin voimme antaa avustustarvikkeet hänen jaettavakseen!”

Muuan paikallinen seurakunnan vanhin kuvailee tilannetta ytimekkäästi kirjoittaessaan: ”Veljet ovat säilyttäneet myönteisen asenteen katastrofista huolimatta. Lähikylistä tuli monia veljiä oman henkensä kaupalla tuomaan meille ruokaa ja raamatullisia julkaisuja vahvistukseksemme. Meillä on paljon, mistä kiittää Jehovaa.”

[Kartta/Kuva s. 14]

(Ks. painettu julkaisu)

Meksiko

Guatemala

Belize

El Salvador

Honduras

Nicaragua

Costa Rica

[Kuva s. 15]

HONDURAS

◼Guaceriquejoki

[Kuvat s. 16]

EL SALVADOR

◼Chilangueran pääkatu

◼José Lemus tyttärineen säilyi elossa; myös valtakunnansali jäi pystyyn

◼José Santos Hernandez tuhoutuneen kotinsa edessä

[Kuvat s. 17]

NICARAGUA

◼Ensimmäinen pyöräilijöiden ryhmä lähdössä Telicaan

◼El Guayabon todistajat olivat onnellisia saadessaan ruokakasseja

[Kuvat s. 18]

NICARAGUA

◼Vapaaehtoiset rakentavat uudelleen ensimmäistä monista taloista

◼Paikallisten seurakuntien todistajia pakkaamassa ruokapaketteja

[Kuva s. 18]

GUATEMALA

◼Sara pelasti seitsemän lasta mudasta