Lukijoiden kirjeitä

Uskottomuus. Kiitos Herätkää!-lehdessä 22.4.1999 olleesta kirjoitussarjasta ”Kun puoliso on uskoton”. Olin uskottomuuden uhri. Vaikka olen ollut eronneena jo kolme vuotta, tuska on edelleen kova. Kirjoitukset auttoivat minua tajuamaan, että minun täytyy päästä irti vanhoista asioista, koota itseni ja elää elämääni eteenpäin.

V. B., Trinidad

Olen tutkinut tätä aihetta ennenkin, mutta sitä ei ole koskaan selitetty näin hyvin. Siitä hetkestä saakka, kun ensi kertaa kuulin Raamatun sanoman, ymmärsin sen olevan totuus. Nyt Jehova on antanut minulle vielä yhden syyn uskoa siihen.

G. B., Italia

Kärsin avioeroni vuoksi vaikeasta masennuksesta, huonosta itsetunnosta ja kaikenlaisista vaivoista. Vaikka kärsimys jatkuu, uskoni Jehovan lupauksiin ja seurakunnalta saamani rakkaus ja henkinen tuki lohduttavat minua suuresti!

A. B., Kanada

Nyt kun yhdeksän kuukautta on kulunut siitä, kun erosin miehestäni, yksin eläminen on edelleen minulle tuskallista. Kuinka voin kulkea kadulla kenenkään pitämättä kädestäni kiinni? Kuka istuu vieressäni kristillisissä kokouksissa? Kuka tulee mukaani lääkärille? Kiitos, että muistutitte minua siitä, että Jehova ei hylkää viattomia puolisoita.

E. S., Brasilia

Tekstiruutu ”Kuka on syypää” lohdutti minua paljon. Päätin ottaa avioeron, kun mieheni oli ollut uskoton. Jobin tavoin halusin toisinaan kuolla (Job 17:11–13). Mutta perheenjäsenten ja kristittyjen veljien ja sisarten tuki on antanut minulle voimia.

M. O., Argentiina

Olin seitsenvuotias, kun isäni hylkäsi perheemme. Se oli kova isku. Joitakin vuosia myöhemmin isä pyysi meitä ottamaan hänet taas takaisin. Veljeni ja minä vastustimme ajatusta lujasti, mutta äiti vastasi myöntävästi. Luettuani kirjoituksenne alan ymmärtää, miksi hän teki tuon vaikean päätöksen.

A. A., Brasilia

En lukenut kirjoitussarjaa – ahmin sen! Olen käynyt läpi avioeron, ja näissä kirjoituksissa käsiteltiin kaikkia niitä kysymyksiä ja pelkoja, joita se herätti. Kiitos, että välitätte meistä.

E. L., Ranska

Kiitos, kiitos, kiitos tästä kirjoitussarjasta! On lohduttavaa tietää, että omat tunteet ovat samanlaisia kuin muiden, jotka kohtaavat tämän saman tilanteen. Sanoitte kuitenkin: ”Ehkä puoliso ei ole saanut osakseen niin paljon rakkautta, hellyyttä, kiitosta ja kunnioitusta kuin hän tarvitsee.” Tämä toteamus on tuskallinen niille meistä, jotka ovat yrittäneet saada vaikeuksissa olevan avioliiton toimimaan. Kun joku hautoo aviorikosta, hänestä voi tulla hyvin vastenmielinen, ja on vaikea olla hellä tällaiselle ihmiselle.

L. W., Yhdysvallat

Olemme pahoillamme, jos tämä ajatus aiheutti tuskaa joillekin lukijoistamme. Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ollut antaa ymmärtää, että avionrikkoja voi syyttää puolisoaan uskottomuudestaan. Tekstiruudussa ”Kuka on syypää?” painotimme, että riippumatta ”viattoman puolison puutteista” syypää väärintekoon on avionrikkoja. Mainitsemasi ajatus esitettiin kirjoitussarjan osassa, jossa pohdittiin sovinnon tekemistä. Painotimme yksinkertaisesti hyvän viestinnän tarvetta ja rohkaisimme sovinnon tekeviä pariskuntia tunnistamaan avioliittonsa ongelma-alueet, jotka saattaisivat kaivata pikaista huomiota. Myös mahdollisista kätketyistä kaunantunteista täytyy keskustella avoimesti. Useimmiten tällainen keskustelu johtaa siihen, että molemmat puolisot myöntävät joitakin heikkouksia. Joka tapauksessa ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (Jaakobin kirje 3:2). Ja vaikka tuollaiset keskustelut ovat usein hyvin tuskallisia, niillä on ”tärkeä sija luottamuksen palauttamisessa”, kuten kirjoituksessamme todettiin. (Toimitus.)