Liian aikaisin vai liian myöhään?
PARHAILLAAN käydään vilkasta keskustelua 2000-luvun ja Jeesuksen Kristuksen syntymän jälkeisen kolmannen vuosituhannen alusta. Newsweek-lehdessä sanottiin, että ”1900-luku, joka alkoi totaalisen sodan vuosisatana ja kehittyi sitten atomiajaksi, tuntuu päättyvän viihteen aikakautena”. Sen 22.1.1997 päivätyssä numerossa kerrottiin: ”Ympäri maailmaa hotellit on jo varattu” uudenvuodenaatoksi 31. joulukuuta 1999.
Jotkut kuitenkin sanovat, että uutta vuosituhatta juhlitaan liian aikaisin. He huomauttavat, että vastoin yleistä käsitystä 2000-luku ei ala 1. tammikuuta 2000, vaan 1. tammikuuta 2001. Koska vuotta 0 ei ole ollut, ensimmäinen vuosisata kesti vuodesta 1 vuoden 100 loppuun, toinen vuosisata vuodesta 101 vuoden 200 loppuun ja niin edelleen. Niinpä 1900-luku, joka alkoi 1. tammikuuta 1901, ja toinen vuosituhat, joka alkoi 1. tammikuuta 1001, eivät pääty ennen kuin 31. joulukuuta 2000.
Huomion arvoinen on eräs toinenkin seikka. Kalenterimme jakaa ajan sen perusteella, onko kyse Kristuksen syntymää edeltävästä vai sen jälkeisestä ajasta. Tutkijat ovat nykyään sillä kannalla, että Jeesus syntyi aiemmin kuin on luultu, joten tuo kalenterin keskeinen ajankohta on epätarkka. Jeesuksen syntymävuodesta on monenlaisia mielipiteitä, mutta Raamatun ajanlasku viittaa vuoteen 2 eaa. Näin laskettuna kolmas vuosituhat Kristuksen syntymästä alkoikin tämän vuoden syksyllä! Lisää aineistoa tästä aiheesta on Herätkää!-lehdissä 22.5.1997 sivulla 28 ja 22.12.1976 sivuilla 16 ja 17.a
On joka tapauksessa viisasta olla väittämättä ehdottomasti, että 2000-luku ja uusi vuosituhat alkavat muutaman viikon päästä. Yleisten näkökantojen johdosta Herätkää!-lehden mielestä on kuitenkin sopivaa käsitellä tässä vaiheessa aihetta ”1900-luku – kriittiset muutoksen vuodet”.
[Alaviite]
a Ks. myös Vartiotorni 1.11.1999.