Sademetsät – kuka pelastaa ne?

TROOPPISIIN metsiin liittyvien ongelmien ratkaiseminen edellyttää puuttumista niiden taustalla oleviin syihin. Näitä ei ole pelkästään väestön liikakasvusta johtuva paine. Maapallon hedelmälliset alueet pystyisivät helposti elättämään maailman väestön – ja vielä enemmänkin ihmisiä.

Jotkin maat ovat pikemminkin huolissaan maatalouden ylituotannosta, joka painaa hintoja alas. Eräät hallitukset ovat kannustaneet maanviljelijöitä muuttamaan maansa leirintäalueeksi, golfkentäksi, luonnonpuistoksi tai johonkin muuhun virkistyskäyttöön sopivaksi alueeksi.

Miksi maapallon metsät sitten kutistuvat? Syitä on etsittävä vielä syvemmältä.

Metsien hävittämisen perussyyt

Jo kauan ennen nykyistä väestöräjähdystä monet maat ryöstivät metsiä pyrkiessään saamaan lisää valtaa ja rikkauksia. Esimerkiksi kun Brittiläinen imperiumi tarvitsi puuta laivanrakennukseen, tuhottiin ensin Britannian omat tammimetsät ja sitten Burman ja Thaimaan tiikkimetsät. Sama imperiumi kaatoi metsiä Intiassa pitääkseen käynnissä rautavalimonsa ja raivasi niitä muualla kumipuu-, kahvi- ja kaakaoviljelmien tieltä.

Toisen maailmansodan jälkeen moottorisahat ja raivaustraktorit mahdollistivat avohakkuut aivan uudessa mitassa. Herkästi haavoittuvia metsiä käytettiin häikäilemättä yhä enemmän rikastumiseen.

Suuret yritykset ostivat hehtaareittain hedelmällistä maata ja korjasivat kaupaksi käyvän sadon koneilla. Tuhannet maalaiset menettivät työnsä ja muuttivat kaupunkeihin. Toisia neuvottiin muuttamaan sademetsiin, joita mainostettiin joskus iskulauseella ”asumattomia maita maattomille asukkaille”. Ihmiset tajusivat usein vasta liian myöhään, miten vaikeaa noilla alueilla on harjoittaa maanviljelyä. Metsää ehti tuhoutua laajalti.

Monia metsiä on kuollut myös korruption vuoksi. Hakkuulupa merkitsee suuria voittoja. Epärehellisten viranomaisten tiedetään myöntäneen lahjusta vastaan lyhytaikaisia toimilupia yrityksille, jotka käyvät vain ryöstämässä puut ympäristöstä piittaamatta.

Metsien pahin uhka ei silti ole puunhakkuu vaan niiden raivaaminen viljelysmaiksi. Silloin kun maaperä on hedelmällistä, muutos saattaa joissakin tapauksissa olla perusteltavissa. Mutta korruptoituneet tai epäpätevät viranomaiset ovat usein myöntäneet turhia hakkuulupia metsiin, jotka eivät koskaan enää elvy entiselleen.

Rikollisetkin tuhoavat metsiä. Arvokkaita puita kaadetaan luvatta jopa kansallispuistoista. Toisinaan ne sahataan laudoiksi jo metsässä, mikä on epätaloudellista ja laitonta. Sitten paikallisia asukkaita palkataan kuljettamaan ne pyörillä tai jopa kantamaan ne selässään pisteisiin, joista kuorma-autot pimeän tullen vievät ne pois hiljaisia vuoristoteitä pitkin välttääkseen tarkastusasemat.

Metsien tuhoutuminen ei siis ole väestönkasvun väistämätön seuraus. Syynä on usein asioiden huono hoito, ahne liiketoiminta, rikollisuus tai korruptio. Mitä toivoa on näin ollen trooppisten sademetsien valtavan monimuotoisuuden säilymisestä?

Mitä toivoa sademetsillä?

”Vain murto-osaa maapallon trooppisista metsistä hoidetaan hyvin”, väitetään eräässä alan kirjassa ja jatketaan: ”Tätä nykyä vain harvoja (jos mitään) metsiä osataan hoitaa kestävällä tavalla.” (The Cutting Edge: Conserving Wildlife in Logged Tropical Forest.) Kestävä metsätalous on varmasti mahdollista, mutta todellisuutta joka puolella maailmaa on metsien nopea hävittäminen.

On sanottu, että merkittävä poikkeus tässä suhteessa on Bolivia, jonka sademetsistä 25 prosentille on myönnetty kestävän hoidon ja käytön sertifikaatti. Maailmanlaajuisesti määrä on kuitenkin kenties alle prosentin – masentavan vähän. Useimpia tropiikin metsiä riistetään sumeilematta. Itsekkyys ja ahneus ovat todelliset tuhoamisen taustalla vaikuttavat voimat. Kuinka järkevää on toivoa, että liikemiehet ja poliitikot panevat sille pisteen ja alkavat suojella ihmiskunnan korvaamatonta perintöä?

Kirjan Forests of Hope lopussa esitetään ihanteellinen tavoite ihmiskunnalle: ”Löytää ja omaksua elämäntyyli, joka soveltuu ihmisille kaikkialla maailmassa eikä aiheuta tuhoa maapallolle ja sen luonnonvaroille.” Tavoite on vetoava, mutta onko se realistinen?

Mikä oli Luojamme alkuperäinen tarkoitus maan ja ihmiskunnan suhteen? Hän antoi ensimmäisille ihmisille käskyn: ”Täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:28.) Jumala siis sallii ihmisten hyödyntää luomakuntaa. Mutta ”vallitseminen” ei anna lupaa tuhota.

Kysymys kuuluukin, pystyvätkö ihmiset tosiaan muuttamaan elämäntyyliään ympäri maailman sellaiseksi, että se ”ei aiheuta tuhoa maapallolle ja sen luonnonvaroille”. Nämä sanat merkitsevät myös lähimmäisenrakkautta ja Jumalan luomakunnan kunnioittamista sellaisessa mitassa, joka on nykyään harvinaista. On silkkaa haaveilua toivoa, että ihmiskunnan johtajat omaksuisivat tällaisen elämäntyylin ja toimisivat sen puolesta.

Jumalan sanassa ennustetaan kuitenkin sellaisen ajan koittavan, jolloin maa on täynnä ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan ja Luojaansa. Raamatussa sanotaan: ”[He] eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” (Jesaja 11:9; Psalmit 37:29; Matteus 5:5.) Huomaa, että Jumalan kansa ei aiheuta mitään ’vahinkoa eikä turmiota’, koska he ovat oppineet tuntemaan Jehovan, Suuren Luojan, ja rakastamaan häntä. Sellaiset ihmiset eivät varmasti turmelisi maatakaan.

Tämä ei ole pelkkä unelma. Jehova kokoaa jo nyt vilpittömiä ihmisiä ja opettaa heitä. Miljoonat ihmiset joka puolella maailmaa ovat Jumalan sanaa tutkimalla oppineet elämäntyylin, joka perustuu uhrautuvaan rakkauteen toisia kohtaan (Johannes 13:34; 1. Johanneksen kirje 4:21). Tätä lehteä samoin kuin sen sisarlehteä Vartiotornia julkaistaan siksi, että ihmiset voisivat saada enemmän tietoa tuosta elämäntyylistä ja sen noudattamisesta käytännössä. Hanki tätä tietoa lisää. Mikään ei voisi olla palkitsevampaa.

[Kuvat s. 10]

Tulevaisuudessa ihmiset eivät enää turmele maata vaan pitävät siitä hyvää huolta