Tarkkailemme maailmaa
Sudet käyvät kalassa
Vuosia luultiin, että susien ruokavalioon kuuluvat vain maaeläimet, kuten hirvieläimet. Kanadalaisen Vancouver Sun -lehden mukaan Brittiläisen Kolumbian rannikon puolivälissä sijaitsevissa sademetsissä asustaa kuitenkin susia, joiden on nähty syövän simpukoita, siimajalkaisia ja jopa lohia – ”peräti 20 kappaletta tunnissa”. Ne vaanivat kalaa, ja sitten ne ”yhdessä silmänräpäyksessä hyppäävät tasajalkaa veteen ja iskevät kuolettavasti” – ja saalista tulee noin neljällä kymmenestä yrityksestä. Tutkijoita ihmetyttää kuitenkin suden tapa syödä vain lohen pää. Tutkija Chris Darimont arvelee, että lohen pää saattaa sisältää sopivia ravintoaineita tai että lohen ruumiissa voi olla haitallisia loisia. ”Sudet hämmästyttävät meitä jatkuvasti. Tämä saa minut miettimään, kuinkahan paljon muita salaisuuksia sademetsissä mahtaa piillä”, Darimont sanoo.
Kasvatettu pikku tyranneiksi
”Kotejamme hallitsevat lapset!” sanotaan puolalaisessa Wprost-viikkolehdessä. ”Ostamme kalliita vaatteita, kosmetiikkaa ja nykyaikaisia laitteita pääasiassa juuri heille. Matala- ja keskipalkkaisissa perheissä jopa 80 prosenttia talousrahoista käytetään teini-ikäisten hyväksi.” Raportissa kommentoitiin tutkimusta, joka oli tehty Małgorzata Rymkiewiczin johdolla vanhemmille tarkoitetussa yliopistossa Varsovassa, ja kiinnitettiin huomiota joihinkin lasten tyrannimaisen käytöksen oireisiin. Lapset eivät esimerkiksi ole kiitollisia vanhemmilleen, vaan ”he vaativat aina vain enemmän, ovat tyytymättömiä siihen, mitä saavat, käyttäytyvät aggressiivisesti eivätkä ota toisia huomioon”. Rymkiewicz sanoo: ”Teemme hirvittäviä virheitä lastenkasvatuksessa, kun annamme aivan pienten lasten tehdä, mitä he haluavat.” Puolan psykologien yhdistys on samaa mieltä: ”Rajat, jotka teini-ikäinen tunnustaa, riippuvat niistä rajoista, jotka hänelle asetettiin yhdestä neljään vuoden iässä. – – Jos taivumme aina teini-ikäisten vastalauseryöppyjen ja aggressioiden edessä, me yksinkertaisesti kasvatamme tyranneja.”
Muoviraha
Meksiko liittyi lokakuussa 2002 muovista valmistettua rahaa käyttävien maiden joukkoon. Muoviset setelit syrjäyttävät pikku hiljaa paperirahan. Muovirahaa käytetään El Universal -lehden mukaan jo Australiassa, Brasiliassa, Romaniassa ja Uudessa-Seelannissa. Paperirahasta saamme kiittää kiinalaisia, mutta polymeerin, josta nämä uudet setelit valmistetaan, ovat kehittäneet australialaiset, lehdessä kerrotaan. Muoviseteleillä on etunsa paperirahaan nähden. Sen lisäksi että ne ovat puhtaampia, niiden ”käyttöikä on jopa neljä kertaa pitempi kuin paperisetelien, ne kestävät paremmin jokapäiväistä käyttöä – –, niitä on vaikeampi väärentää ja ne voidaan kierrättää, kun ne tulevat käyttökelvottomiksi”.
Avioliiton rikkojia välittäviä toimistoja
Japanissa jotkut onnettomassa avioliitossa olevat maksavat liikeyrityksille siitä, että nämä rikkovat heidän avioliittonsa, kerrotaan tokiolaisessa IHT Asahi Shimbun -lehdessä. Jos mies haluaa päästä eroon vaimostaan mutta avioerolle ei ole perustetta, hän voi maksaa ”parinsärkijätoimistolle” ja pyytää sitä lähettämään komean miehen, joka tapaa ”sattumalta” hänen vaimonsa ja aloittaa tämän kanssa suhteen. Ennen pitkää vaimo suostuu avioeroon. Hoidettuaan tehtävänsä palkattu rakastaja poistuu näyttämöltä. Kun vaimo haluaa eroon miehestään, yritys lähettää viehättävän nuoren naisen viekoittelemaan tämän sänkyyn kanssaan. Eräs 24-vuotias nainen kertoo, että ne miehet, joita hän lähestyy, ”eivät juuri koskaan kieltäydy”. ”Sanoisin, että onnistumisprosenttini on 85–90.” Erään yrityksen toimitusjohtaja erottaa työntekijät, jotka epäonnistuvat kolmessa tapauksessa viidestä, sanotaan lehdessä. ”Heidän täytyy onnistua”, hän sanoi. ”Kyse on liiketoiminnasta.”
Katulapsia – miksi?
”Pääsyy siihen, että lapset ja nuoret lähtevät kotoa elämään kaduille, on perheväkivalta”, sanotaan brasilialaisessa lehdessä O Estado de S. Paulo. Eräässä tuoreessa tutkimuksessa, joka koski riodejaneirolaisen lasten ja nuorten asioita hoitavan säätiön suojeluksessa olevaa 1000:ta katulasta, kävi ilmi, että 39:ää prosenttia näistä lapsista oli kohdeltu huonosti tai he olivat nähneet ristiriitoja kotonaan. ”Nämä lapset kaipaavat arvonantoa, ja he luulevat löytävänsä sitä kaduilta”, sanoi sosiologi Leni Schmitz. Tutkimuksessa paljastui, että 34 prosenttia lapsista oli paennut kaduille tekemään tilapäistöitä tai kerjäämään, 10 prosenttia oli lähtenyt kotoaan huumeisiin sekaantumisen vuoksi ja 14 prosenttia oli omien sanojensa mukaan vain halunnut lähteä. Tutkijoiden mukaan viimeksi mainittu syy kätkee usein taakseen muita syitä, kuten kotona harjoitetun seksuaalisen hyväksikäytön. Noin 71 prosenttia eli muiden katulasten kanssa, ja he olivat luoneet ”oman perhehierarkiansa, jossa toiset katulapset olivat veljiä, setiä, isiä tai äitejä”, sanoi Schmitz.
Lähetystyöntekijät luopuvat Kristuksesta filantropian hyväksi
”Liian monet lähetystyöntekijät sivuuttavat Jeesuksen.” Tällainen lainaus voitiin hiljattain lukea italialaisesta La Stampa -sanomalehdestä. Sen sijaan että nuo lähetystyöntekijät saarnaisivat Kristusta, heidän kerrotaan panevan pääpainon sosiaalisille ohjelmille, joiden tarkoitus on lievittää köyhyyttä ja kärsimystä. Vatikaanivaltion WWW-sivuston mukaan kardinaali Crescenzio Sepe, Vatikaanissa toimivan Kansojen evankelioimisen kongregaation johtaja, on sanonut katolisista lähetystyöntekijöistä seuraavaa: ”Viime vuosikymmeninä suuri kiusaus – – on ollut laiminlyödä avoin julistus Kristuksesta ja missio ad gentesin [kansoille suuntautuvan lähetystyön] hengellinen ulottuvuus. Tämä on saanut jotkut lähetystyöntekijät kaventamaan työnsä jonkinlaiseksi hengettömäksi filantropiaksi, jonkinlaiseksi sosiaaliseksi toiminnaksi, joka kyllä on hyödyllistä mutta josta puuttuu se apostolinen ulottuvuus, jota Apostolien tekojen kirja kaiuttaa.”
Vain uhanalaisille hylkeille tarkoitettuja rantoja
Välimeren munkkihylje on vuodesta 1996 lähtien ollut maailman kymmenen uhanalaisimman eläimen joukossa, kertoo Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto. Luonnossa elää edelleen 400–600 yksilöä. Munkkihylkeiden määrä laski, kun metsästäjät ryhtyivät pyydystämään niitä ja kalastajat tappoivat niitä vahingossa. Myöhemmin turismi sekä maa- ja vesialueiden tehokkaampi hyödyntäminen tuhosi niiden elinaluetta, selitetään espanjalaisessa El País -lehdessä. Tästä syystä munkkihylkeet etsivät suojaa luolista. Myrskyssä kallioihin paiskautuvat aallot muuttavat luolat kuitenkin hylkeenpoikasten surmanloukuiksi. Espanjan ja Mauritanian hallitukset ovat nyt yhteistyössä muodostamassa rantaan rauhoitusaluetta lähelle luolia ja rantakallioita Cabo Blancoon Länsi-Saharan puoleiselle Atlantin rannalle. Tällä alueella elää suurin munkkihyljeyhdyskunta, 150 yksilöä. Ihmisten puuttuminen niiden elämään tullaan ilmeisesti rajoittamaan mahdollisimman vähiin.
Lisää tupakan vaaroja
”Polttamalla niinkin vähän kuin kolme savuketta päivässä naiset voivat kaksinkertaistaa sydäntautien ja ennenaikaisen kuoleman riskinsä”, sanotaan lontoolaisessa The Daily Telegraph -lehdessä. Eräässä 20 vuotta kestäneessä tutkimuksessa, joka koski 12000:ta tanskalaista miestä ja naista, kävi ensimmäistä kertaa ilmi, että vain muutamankin savukkeen polttaminen päivässä on vaarallista. Myös niillä tupakoitsijoilla, jotka eivät vedä henkisavuja, sairastumisriski kasvaa. Erään tupakoinninvastaisen järjestön (Action on Smoking and Health) edustaja Amanda Sandford sanoi, että tämän tutkimuksen valossa ”tupakoitsijoiden tulisi pyrkiä lopettamaan tupakointi kokonaan”. Toisessa tutkimuksessa, josta kerrottiin lontoolaisessa The Times -lehdessä, Ateenan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääkärit saivat selville, että säännöllinen altistuminen tupakansavulle vain puoli tuntia päivässä (vastaa arviolta yhden savukkeen polttamista) voi tupakoimattomilla miehillä lisätä sydäntautiriskiä 47 prosenttia ja naisilla 56 prosenttia.