Ovatko uudistukset ratkaisu?
PETOLLISUUS liike-elämässä, lakien epäoikeudenmukainen täytäntöönpano, yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, huono terveydenhuolto, koulutuksen kehno taso, uskonnon nimessä kerättyjen varojen väärinkäyttö ja ympäristön saastuttaminen ovat asioita, joiden vuoksi useimmat meistä ovat huokailleet pettyneinä. Ne ovat saaneet myös uudistajat liikkeelle.
Lähes joka yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka edistävät uudistuksia säädetyssä, asianmukaisessa järjestyksessä. He eivät yleensä ole anarkisteja eivätkä vallankumouksellisia, sillä useimmat uudistajat pitävät kiinni laista ja pidättyvät väkivallasta. Joillakin uudistajilla on vaikutusvaltainen asema yhteiskunnassa, ja he ajavat uudistuksia omasta aloitteestaan. Toiset taas yrittävät saada vaikutusvaltaiset ihmiset ryhtymään toimiin harjoittamalla käytäväpolitiikkaa tai esittämällä heille suoria kehotuksia.
Uudistuksia tavoittelevien ihmisten pyrkimyksenä on saada yhteiskunta arvioimaan uudelleen menettelytapojaan. He eivät vain osoita mieltään, vaan heillä on näkemyksiä siitä, miten oloja voidaan parantaa. Saadakseen huomiota asialleen he saattavat kerätä kansalaisadressin, osoittaa mieltään kadulla tai pyrkiä julkisuuteen median välityksellä. Melkeinpä pahinta, mitä heille voi tapahtua, on se, että yhteiskunta ei kiinnitä heihin huomiota.
Uudistusten historiaa
Uudistajia on ollut historiassa tavan takaa. Raamattu kertoo, että parituhatta vuotta sitten muuan puhuja kiitti Felixiä, roomalaisen Juudean provinssin prokuraattoria, seuraavin sanoin: ”Tässä kansakunnassa sinun ennakkoharkintasi ansiosta tapahtuu uudistuksia.” (Apostolien teot 24:2.) Noin 500 vuotta ennen Felixiä kreikkalainen lainsäätäjä Solon ajoi uudistuksia parantaakseen köyhien oloja. Muinaisessa Ateenassa ”hän teki lopun köyhyyden pahimmista kiroista”, selittää The Encyclopædia Britannica.
Myös uskonnon historia on täynnä uudistajia. Esimerkiksi Martti Luther pyrki uudistamaan katolista kirkkoa, ja se, mitä hän pani alulle, tasoitti tietä protestantismille.
Uudistusten laaja-alaisuus
Uudistajat saattavat yrittää muuttaa myös aivan tavallista arkielämää. Jotkut heistä edistävät aivan uudenlaista elämäntapaa. Näin oli esimerkiksi Saksassa 1900-luvun alkupuolella Lebensreform-liikkeen laita. Kun yhteiskunta muuttui yhä teollisemmaksi, monista tuntui, että elämästä oli tullut mekaanista ja persoonatonta. Uudistajat kannustivat ihmisiä palaamaan takaisin luontoon. He puhuivat hyvän kunnon, ulkoilun, luontaishoidon ja vegetarismin puolesta.
Toiset taas paljastavat vääryyksiä ja painostavat hallitusta korjaamaan tilanteen. 1970-luvun alkupuolelta lähtien ympäristöaktivistien ryhmät ovat vastustaneet ympäristön pilaamista. Joistakin tällaisista ryhmistä on kasvanut maailmanlaajuisia järjestöjä. Aktivistit eivät vain osoita mieltään ympäristöuhkien vuoksi. He myös esittävät ehdotuksia siitä, miten tilanne voitaisiin korjata. Heidän myötävaikutuksellaan on esimerkiksi muutettu lainsäädäntöä, joka koskee valaanpyyntiä ja myrkyllisten jätteiden kaatamista mereen.
1960-luvulla pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous pani alulle katolisen kirkon uudistamisen. 1990-luvulla katolisessa kirkossa tavoittelivat uudistuksia maallikkojäsenet. He esimerkiksi ehdottivat muutosta selibaattiin. Englannin kirkossa uudistajat ajoivat läpi muutoksen, joka salli naisten vihkimisen papiksi.
Eivät kaikkien mieleen
Joillakin uudistuksilla on saatu aikaan paljon hyvää. Esimerkiksi Raamatussa kerrotaan useista kansanjohtajista ja muista, jotka edistivät toivottavia uudistuksia. Tällaiset pyrkimykset johtivat hengelliseen elpymiseen, yhteiskunnallisiin parannuksiin ja Jumalan hyväksyntään (2. Kuninkaiden kirja 22:3–20; 2. Aikakirja 33:14–17; Nehemia, 8. ja 9. luku). Lähempänä meidän aikaamme on pantu yhä enemmän painoa perusvapauksille, kansalaisten perusoikeuksille ja ihmisoikeuksille, minkä ansiosta on voitu merkittävästi suojella ja puolustaa kovaosaisia vähemmistöjä ja vainottuja yksilöitä.
Uudistukset voivat kuitenkin tuoda mukanaan yllätyksiä. 1900-luvulla elänyt yhdysvaltalainen valtion virkamies John W. Gardner sanoi: ”Yksi historian nurinkurisista piirteistä on se, että uudistajat ovat usein arvioineet väärin uudistustensa seuraukset.” Otetaanpa muutama esimerkki.
Euroopan yhteisö pani alulle 1980-luvun alkupuolella maatalousuudistuksia, joiden oli tarkoitus hyödyttää ruohoalueiden ja nummien muodostamia elinympäristöjä. Maatalouden uusien toimintaperiaatteiden ansiosta yli 300000 hehtaaria viljelykelpoista maata muutettiin Saksassa ja Italiassa ruohoalueiksi. Hyvistä aikeista huolimatta uudistuksiin liittyi ennalta arvaamattomia riskejä. Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma sanoi: ”Vaikka ’syrjään asettamista’ pidettiin aluksi tervetulleena tilaisuutena lisätä tällaisten alueiden ekologista arvoa, sillä voi olla myös kielteisiä vaikutuksia, koska se voi saada ihmiset luopumaan perinteisistä viljelymenetelmistä ja omaksumaan vääriä tapoja hoitaa ja istuttaa metsää.”
Köyhien auttamisesta Kansainvälinen maatalouden kehitysrahasto toteaa: ”Aina kun köyhiä yritetään auttaa laitosten uudistamisen avulla, törmätään vaikeaan ongelmaan. Yleensä laitoksia perustavat ja pitävät toiminnassa omaa etuaan ajavat vaikutusvaltaiset ihmiset. – – ’mahtimiehillä’ on taipumus ylläpitää paikallisia laitoksia omaksi hyödykseen.”
Esimerkistä käy myös naisasialiike, joka muutti länsimaisten naisten elämää hankkimalla heille äänioikeuden ja paremmat mahdollisuudet akateemisen koulutuksen saamiseen ja uran luomiseen. Mutta jotkut naisten vapautusliikkeen kannattajatkin myöntävät, että samalla kun naisliike on ratkaissut joitakin ongelmia, se on pahentanut toisia. Psykologi Susan Van Scoyoc kysyi: ”Olemmeko oikeastaan parantaneet naisten osaa vai olemmeko tehneet heidän elämästään viheliäistä, kun olemme odottaneet heidän olevan tasa-arvoisia työpaikoillaan helpottamatta vastaavasti heidän yksityiselämäänsä?”
Tehottomia uudistuksia
Joitakuita uudistajia on syytetty siitä, että uudistukset ovat heille itsetarkoitus. Koulu-uudistuksia tutkinut Frederick Hess puhuu uudistusten tehottomuudesta ja sanoo: ”Laaja-alaisten uudistuspyrkimysten surkeisiin tuloksiin on syynä itse uudistushankkeiden luonne. Sen sijaan että nämä pyrkimykset ratkaisisivat ongelmia, niistä on tullut huomiota hajottavia häiriötekijöitä, jotka ovat todellisuudessa pahentaneet” niitä ongelmia, joita niiden piti ratkaista. Hän jatkaa: ”Koska jokainen hallitus pyrkii panemaan alulle uudistuksia, koko prosessi alkaa alusta muutaman vuoden välein.”
Uudistukset voivat myös lopulta edistää muita kuin alkuperäisiä tarkoitusperiä, joskus jopa vahingollisia päämääriä. Saksalainen Lebensreform-liike vaikutti osaltaan rotuhygieniaopin kehittymiseen. Rotuhygienia on tutkimusala, joka pyrkii parantamaan ihmisrotua valikoimalla sellaisia vanhempia, jotka synnyttävät vahvempia jälkeläisiä. Ääriainekset käyttivät näitä tietoja kuitenkin väärin kansallissosialistien ideologisessa taistelussa valtiasrodun luomiseksi.
Toisinaan uudistusten innokkaimmatkin kannattajat pettyvät tuloksiin. YK:n pääsihteeri Kofi Annan valitti: ”Minusta on turhauttavinta se, että me kaikki tiedämme, mikä on vialla ja mitä pitäisi tehdä, mutta emme useinkaan pysty tekemään mitään asian hyväksi. Toisinaan käy niin, että pääsihteerin johtamalle sihteeristölle annetaan valtuudet tehdä asialle jotain, mutta käytettävissä ei ole riittävästi varoja päätösten toteuttamiseen. Joskus, kun tapahtuu uskomattomia asioita ja me haluamme herätellä maailman omaatuntoa, kukaan ei halua tehdä asialle mitään aiempien huonojen kokemusten vuoksi.”
Uudistajat eivät voi toivoa pääsevänsä ihmisten suosioon, sillä pyrkiessään saamaan huomiota asialleen he tekevät toisten elämän epämukavaksi. ”Uudistaja on ollut aina piikki lihassa”, sanoi Die Zeit -lehdessä nykyhistorian professori Jürgen Reulecke, jonka erikoisalaa uudistukset ovat. Ja vaikka useimmat uudistajat noudattavat lakeja ja pidättyvät väkivallasta, jotkut tulevat kärsimättömiksi, jos asiat etenevät hitaasti. Tällöin uudistusliike voi synnyttää aggressiivisia ihmisiä, jotka turvautuvat lainvastaisiin keinoihin.
Ovatko ihmiset tyytyväisempiä elämäänsä viime aikojen laaja-alaisten uudistusten ansiosta? Nähtävästi eivät. Esimerkiksi Saksassa tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että ihmiset eivät ole nykyään sen tyytymättömämpiä tai tyytyväisempiä kuin noin 35 vuotta sitten. Entä miten on uskontojen laita? Ovatko uskonnolliset uudistukset kasvattaneet kirkkojen jäsenmääriä? Ovatko kirkkojen jäsenet tyytyväisempiä uskontoonsa? Eivät, sillä länsimaailmasta on tullut entistä maallistuneempi ja vakiintuneet uskontokunnat kiinnostavat ihmisiä yhä vähemmän.
Oliko Jeesus Kristus uudistaja?
Joidenkuiden mielestä Jeesus Kristus oli uudistaja. Oliko asia niin? Tällä kysymyksellä on merkitystä jokaiselle, joka haluaa olla Jumalan tosi palvelija, koska Jumalan palvelemiseen sisältyy se, että seuraa tarkoin Kristuksen jalanjäljissä (1. Pietarin kirje 2:21).
Jeesus olisi varmasti kyennyt saamaan aikaan uudistuksia. Täydellisenä ihmisenä hän olisi voinut tehdä uraauurtavaa työtä perinpohjaisilla muutoksilla ja uusilla ideoilla. Kristus ei kuitenkaan käynnistänyt kampanjaa maailman vapauttamiseksi turmeltuneista viranomaisista tai epärehellisistä liikemiehistä. Hän ei johtanut vääryyksiä vastaan kohdistuneita katumielenosoituksia, vaikka hänestä itsestään oli tuleva törkeän epäoikeudenmukaisuuden uhri. Toisinaan hänellä ’ei ollut, mihin päänsä kallistaisi’. Silti hän ei pannut alulle painostusryhmää, joka olisi kiinnittänyt ihmisten huomion kodittomien tarpeisiin. ”Köyhät teillä on aina parissanne”, hän selitti, kun jotkut ilmaisivat olevansa huolissaan raha-asioista. Jeesus pysyi puolueettomana maailman selkkauksiin nähden. (Matteus 8:20; 20:28; 26:11; Luukas 12:13, 14; Johannes 6:14, 15; 18:36.)
Kristus ei tietenkään suhtautunut välinpitämättömästi köyhyyteen, turmelukseen, epäoikeudenmukaisuuteen eikä muihin vastaavanlaisiin ongelmiin. Raamattu osoittaa, että ihmisten säälittävä tila kosketti häntä syvästi (Markus 1:40, 41; 6:33, 34; 8:1, 2; Luukas 7:13). Mutta ratkaisu, jota hän niihin tarjosi, oli ainutlaatuinen. Kristuksella ei ollut mielessään pelkästään vanhan uudistaminen, vaan se, että ihmiskunnan asioita hoidettaisiin täysin uudella tavalla. Tämän muutoksen panee toimeen taivaallinen Valtakunta, jonka on perustanut ihmiskunnan Luoja, Jehova Jumala, ja jonka Kuningas on Jeesus Kristus. Tätä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.
[Huomioteksti s. 6]
”Yksi historian nurinkurisista piirteistä on se, että uudistajat ovat usein arvioineet väärin uudistustensa seuraukset.” (John W. Gardner)
[Huomioteksti s. 7]
”Minusta on turhauttavinta se, että me kaikki tiedämme, mikä on vialla ja mitä pitäisi tehdä, mutta emme useinkaan pysty tekemään mitään asian hyväksi.” (YK:n pääsihteeri Kofi Annan)
[Tekstiruutu/Kuvat s. 8, 9]
”Suojelin ympäristöä henkeni kaupalla”
Hans oli merillä 48 vuotta. Tästä ajasta hän palveli yli 35 vuotta laivan kapteenina, loppuajat erään ympäristöjärjestön aluksessa. Hän kertoo:
”Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten tulee arvostaa ympäristöä ja kohdella luontoa kunnioittavasti. Niinpä kun minulle tarjottiin kapteenin paikkaa erään ympäristöjärjestön laivasta, otin tarjouksen viipymättä vastaan. Tehtävämme oli paljastaa ympäristöä uhkaavia vaaroja. Heti kun olimme suunnitelleet erään merellä suoritettavan kampanjan, otimme yhteyttä tiedotusvälineisiin vetääksemme yleisön huomion puoleemme. Lähdimme merelle ja yritimme estää radioaktiivisten jätteiden ja myrkkyjen kaatamisen mereen. Erään toisen kampanjan tarkoitus oli estää hylkeiden ja niiden poikasten teurastus.
Tämä työ ei sopinut arkajaloille. Suojelin ympäristöä henkeni kaupalla. Erään kerran kiinnitin itseni käsiraudoilla laivan ankkuriin ja päädyin sen mukana merenpohjaan. Erään toisen kerran kuljin kumisella pikaveneellä suuren laivan vieressä. Joku pudotti raskaan metallitynnyrin kumiveneemme päälle, ja vene keikahti ylösalaisin. Loukkaannuin vakavasti.”
Lopulta Hans tajusi, että järjestön hyvistä tarkoitusperistä huolimatta hän vaaransi elämänsä voimatta kuitenkaan vaikuttaa ympäristöön pysyvästi (Saarnaaja 1:9). Pian sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt ympäristöjärjestöstä, hän alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja hänestä tuli kastettu todistaja. Nykyään hän on kokoaikainen sananpalvelija. ”Raamatun avulla ymmärsin, mikä on ainoa realistinen toivo: ympäristöstä voidaan huolehtia hyvin ainoastaan Jumalan messiaanisen valtakunnan ohjauksessa.”
[Tekstiruutu/Kuva s. 9]
Hän taisteli uudistusten puolesta
Sara (nimi muutettu) syntyi Aasiassa 1960-luvun puolivälissä. Kun hän oli teini-ikäinen, hänen maassaan tapahtui vallankumous ja valtaan tuli uusi hallitus, joka lupasi poliittisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia. Aluksi kansa oli tyytyväinen muutokseen, mutta ennen kuin vuottakaan oli kulunut, uusi hallitus alkoi edellisen hallituksen tapaan vainota vastustajia. Monet olivat pettyneitä, ja Sara liittyi järjestäytyneeseen vastarintaan uutta hallitusta vastaan. Hän kertoo:
”Oppositioryhmämme piti kokouksia, ja me osoitimme mieltä julkisesti. Olin pääkaupungin kaduilla kiinnittämässä julisteita ja jakamassa lentolehtisiä, kun puolisotilaalliset joukot pidättivät minut. He päästivät minut lopulta menemään. Kaikki ryhmäämme kuuluvat eivät olleet yhtä onnekkaita. Kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviäni, pidätettiin ja teloitettiin. Koska henkeni oli vaarassa, isäni kehotti minua lähtemään maasta.”
Sara saapui Eurooppaan, ja hän alkoi tutkia Raamattua ja hänestä tuli kastettu Jehovan todistaja. Nykyään hän on kokoaikainen sananpalvelija. Hän muistelee:
”Kaipasin oikeudenmukaisuutta ja ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiimme. Havaitsin, että maamme uudella hallituksella oli aluksi samat päämäärät mutta se meni äärimmäisyyksiin, niin että se kadotti nämä päämäärät näkyvistään ja alkoi sortaa kansaa. Tajusin myös, ettei sillä oppositioryhmällä, johon kuuluin, ollut vastauksia maamme ongelmiin (Psalmit 146:3, 4). Nyt ymmärrän, että ratkaisu kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin on Jumalan messiaaninen valtakunta.”
[Kuva s. 7]
Berliinin muuri kaatui vuonna 1989
[Kuva s. 8]
Ovatko uskonnolliset muutokset keränneet lisää väkeä kirkkoihin?
[Kuvan lähdemerkintä s. 5]
Yllä oikealla: U.S. Information Agency photo
[Kuvien lähdemerkinnät s. 7]
Kofi Annan: UN/DPI photo by Evan Schneider (Feb97); tausta: WHO/OXFAM