He pääsivät tulvaa pakoon!
Herätkää!-lehden kirjoittajalta Sveitsistä
LOKAKUUSSA 2000 eri puolilla maailmaa kuultiin uutisia tulvista. Runsaat sateet olivat kastelleet vuorenrinteet läpimäriksi ja aiheuttivat maanvyörymiä, jotka kuljettivat mukanaan kaikenlaista irtonaista ja jopa kokonaisia puita!
Tällainen onnettomuus kohtasi Valais’n kantonia Etelä-Sveitsissä. Tämän osan maasta halkaisee pituussuunnassa Rhône, joka virtaa Rhônejäätiköltä Keski-Alpeilta noin 170 kilometrin pituisen matkan länteen Genevenjärveen. Jokeen valuu sen kummallakin puolella kohoavilta vuorilta vettä lukuisista erikokoisista puroista. Normaalisti tällainen vedentulo ei haittaa, mutta kun koko alueella sataa ylen määrin, seuraukset ovat usein katastrofaaliset.
Juuri näin tapahtui Italian rajalla Gondossa. Muta- ja kivivyöry valtasi alleen tämän 150 asukkaan vuoristokylän, joka tuhoutui melkein kokonaan. Rankkasateiden vuoksi muutkin Valais’n osat jäivät pian tulvavesien alle. Tiet ja rautatiet tukkeutuivat, ja talot alkoivat täyttyä mudasta ja kivistä. Joissakin paikoin liejua oli jopa neljä metriä. Muuan nainen katseli, miten yli 30 metriä korkea mutavyöry kuljetti valtavia kiviä ja pystyssä olevia puita suoraan hänen kotikyläänsä kohti!
Aviopari Markus ja Tabitha asui onnettomuuden aikaan Mörelissä. ”Heräsimme vähän kuuden jälkeen kumeaan pamaukseen ja tärinään”, muistaa Markus. ”Otin taskulampun ja menin ulos katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja järkytyin näkemästäni. Kiviröykkiöt olivat vaurioittaneet taloja ja siltoja, ja yhtä naapuritaloa vasten oli paiskautunut auto. Kauempana eräs toinen naapuri vaimoineen oli jäänyt loukkuun kotiinsa. Autoin heidät ulos ikkunan kautta. Kun palasin kotiin, Tabithalla ja minulla oli vain hetki aikaa pakata mukaamme vähän tavaroita.”
Markus ja Tabitha ovat Jehovan todistajia, ja he pääsivät turvaan toisten uskovien luo vaaravyöhykkeen ulkopuolelle. ”Vaikka pelastuimmekin”, Markus sanoo, ”Tabitha oli päiväkausia järkyttynyt tapahtuneesta.” Mikä auttoi häntä kestämään tämän traumaattisen kokemuksen? ”Uskonveljiemme ja -sisartemme seura ja tuki”, vastaa Tabitha ja lisää: ”Lisäksi monien naapureidemme osoittama kiinnostus.”
Markus ja Tabitha muistivat Sananlaskujen 18:24:n, jossa sanotaan, että on olemassa ”ystävä, joka pysyy läheisempänä kuin veli”. Tällaiset ystävät ovat todella arvokkaita onnettomuuden hetkellä!
[Kartta s. 20]
(Ks. painettu julkaisu)
Onnettomuusalue
Gondo
[Kuva s. 20]
Markus ja Tabitha
[Kuvan lähdemerkintä s. 20]
Mise à disposition par www.crealp.ch