Toivo – onko sillä merkitystä?
DANIEL oli vasta kymmenvuotias, mutta hän oli taistellut syöpää vastaan jo vuoden. Lääkärit ja lähipiiri olivat luopuneet toivosta mutta Daniel ei. Hän uskoi, että hänestä tulisi isona tutkija ja hän keksisi aikanaan parannuskeinon syöpään. Erityisen paljon hän odotti lääkäriltä, joka oli erikoistunut hänen sairastamansa syöpätyypin hoitoon ja tulisi katsomaan häntä. Mutta kun tuo päivä koitti, käynti peruuntui huonon sään vuoksi. Danielin mieliala laski. Ensimmäistä kertaa hän vaipui välinpitämättömyyteen, ja parin päivän kuluttua hän kuoli.
Danielin tapauksesta kertoi eräs hoitoalan ammattilainen, joka tutki toivon ja toivottomuuden vaikutusta terveyteen. Olet saattanut kuulla samanlaisia kokemuksia. Esimerkiksi vanhus saattaa tehdä kuolemaa mutta haluaa vielä hartaasti kokea jotain sellaista, mitä hän on pitkään odottanut: läheinen on tulossa vierailulle, tai jonkin tapahtuman vuosipäivä on ovella. Kun päivä on ohi, elämä hiipuu nopeasti pois. Mikä voima tällaisissa tapauksissa vaikuttaa? Voiko toivolla olla tosiaan niin suuri merkitys kuin jotkut uskovat?
Yhä useammat lääketieteen tutkijat pitävät mahdollisena, että optimismi, toivo ja muut myönteiset tunteet vaikuttavat voimakkaasti ihmisen elämään ja terveyteen. Asiasta ei kuitenkaan olla yksimielisiä. Jotkut tutkijat pitävät tällaisia väitteitä pelkkänä epätieteellisenä kansanuskomuksena. Heidän mielestään fyysisillä vaivoilla on aina fyysiset syyt.
Toivon merkitykseen on ennenkin suhtauduttu epäilevästi. Parituhatta vuotta sitten kreikkalaista filosofia Aristotelesta pyydettiin määrittelemään toivo, ja hän vastasi: ”Se on valveunta.” Myöhemmin amerikkalainen valtiomies Benjamin Franklin sanoi kirpeästi: ”Joka toivoen elää, se paastoten kuolee.”
Mitä toivo siis todellisuudessa on? Onko se aina pelkkää toiveajattelua, lohdun hakemista tyhjistä unelmista, vai olisiko syytä suhtautua siihen vakavammin? Voisiko se olla jotain sellaista, mitä me kaikki tarvitsemme voidaksemme olla terveitä ja onnellisia, jotain mikä lepää varmalla perustuksella ja mistä on todellista hyötyä?