Nuoret kysyvät:
Miten kerron hänelle tunteistani?
”Haluaisin tietää, kumman kuuluu kertoa toiselle, että on rakastunut häneen: miehen vai naisen?” (Lauraa)
OLET tavannut hänet äskettäin tai ehkä tuntenut hänet jo jonkin aikaa – ja haluaisit, että hän olisi sinulle enemmän kuin ystävä. Olet aivan varma, että hän tuntee samalla tavalla sinua kohtaan mutta on vain liian epävarma tai ujo sanoakseen mitään. Niinpä mietit, kannattaisiko sinun tehdä ensimmäinen siirto.b
Pohditaanpa ensin, mitä ihmiset ympärilläsi – perheessäsi ja paikkakunnalla yleensä – ajattelevat asiasta. Onko kotiseudullasi esimerkiksi tapana, että vanhemmat etsivät lapsilleen puolison?c Sinusta voi kyllä tuntua siltä, että seurustelu ja avioliitto ovat asioita, joista sinä päätät itse, mutta kristityt pyrkivät silti siihen, etteivät he turhaan loukkaisi toisia. He myös haluavat ottaa huomioon perheenjäsenten ja läheisten tunteet.
Monissa maissa on kuitenkin nykyään täysin normaalia, että naimattomat valitsevat itse seurustelukumppaninsa ja siten myös tulevan puolisonsa. Olisiko naisen väärin ottaa aloite ilmaisemalla miehelle olevansa kiinnostunut tästä? Asiaan vaikuttavat jälleen perheen tunteet ja paikalliset tavat. Tuntuisiko aloitteen tekeminen monista järkyttävältä tai loukkaavalta?
Mitä muita suuntaviivoja Raamattu antaa sen suhteen, voiko nainen ottaa aloitteen? Raamatun aikoina jumalaapelkäävä Ruut lähestyi Boasia avioliittoaikeissa, ja Jehova siunasi hänen ponnistelunsa! (Ruut 3:1–13.) Ruut ei tietenkään ollut enää mikään lapsi. Hän oli leski eli selvästikin tarpeeksi vanha voidakseen mennä naimisiin. Hän ei myöskään flirttaillut Boasin kanssa kevytmielisesti vaan noudatti tarkoin Jumalan avioliittolakeja (5. Mooseksen kirja 25:5–10).
Saatat olla naimaiässä ja kiinnostunut jostain nuorestamiehestä. On kuitenkin arkaluonteista ja riskialtista avautua jollekulle, joka ei ehkä tunne samoin sinua kohtaan. Se on kuin laskisi sydämensä toisen käsiin. Käsitteleekö hän sitä lempeästi, vai pudottaako hän sen maahan? Paras keino välttyä turhilta kiusallisilta tilanteilta ja sydämen särkymiseltä on soveltaa Raamatun periaatteita.
Toimi terävänäköisesti
On helppo antautua romanttisten päiväunien valtaan ja unelmoida jopa hääpäivästä ja elämästä sen jälkeen. Mutta vaikka tällainen haaveilu saattaa olla mukavaa, se on mielikuvituksen tuotetta. Se voi synnyttää voimakkaita haluja, joita ei mitenkään pysty tyydyttämään. Raamattu sanookin: ”Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi.” (Sananlaskut 13:12.) Haaveilu voi myös vääristää arvostelukykyä, kun sitä vastoin Sananlaskujen 14:15 sanoo: ”Terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” Terävänäköisyys merkitsee sitä, että käyttää tervettä järkeä. Miten rakastuneena voi olla terävänäköinen?
Yritä ensinnäkin toimia ”tiedon mukaan” (Sananlaskut 13:16). Eräs nuori nainen sanoi: ”Et voi rakastaa ketään, ellet tunne häntä.” Ennen kuin tarjoat toiselle sydäntäsi, kiinnitä huomiota siihen, miten hän toimii ja mitä hän puhuu. Tarkkaile, millä tavalla hän kohtelee toisia. ”Kysy hänestä hänen ystäviltään ja aikuisilta, jotka tuntevat hänet hyvin”, ehdottaa eräs nuori mies. ’Kerrotaanko hänestä hyvää’ hänen seurakunnassaan? (Apostolien teot 16:2.) Isabel suosittelee: ”Voi olla hyvin valaisevaa käydä ulkona isommalla porukalla ja tutustua hänen perheeseensä.” Ryhmässä voit tarkkailla häntä ilman suuria paineita.
Tutustuminen toiseen tällä tavoin vie aikaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Mutta silloin huomaat asenteita, luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, jotka joko vahvistavat tunteitasi tai muuttavat niitä. Sananlaskujen 20:11 sanoo: ”Jo menettelytavoillaan poika [tai nuorimies] tekee tunnetuksi, onko hänen toimintansa puhdasta ja rehtiä.” Nuorenmiehen toiminta paljastaa ennemmin tai myöhemmin, mikä hän on miehiään.
Ole siis viisas ja vastusta kiusausta edetä asiassa liian nopeasti ja paljastaa tunteesi ennen aikojaan. Jos toimit hätäisesti ja hän osoittaakin vastakaikua, saatat myöhemmin huomata, ettei hänestä olekaan sinulle aviomieheksi.d Jos olet jo ilmaissut tunteesi häntä kohtaan, suhteen katkaiseminen saattaa loukata häntä, kenties syvästikin.
Millaisen vaikutelman annat itsestäsi?
Samainen nuorimies saattaa hyvinkin tarkkailla sinua! Annatko jumalisten ominaisuuksiesi näkyä? ”Olen huomannut, että monet tytöt pukeutuvat sopimattomasti”, sanoo Isabel. ”Jos haluaa hengellisen miehen kiinnostuvan itsestään, pitää pukeutua häveliäästi.” Sanelipa muotimaailma mitä tahansa, ’huoliteltu, häveliäs ja tervemielinen’ pukeutuminen tekee sinusta viehättävän jumalisen miehen silmissä (1. Timoteukselle 2:9).
Raamattu kannustaa nuoria kristittyjä myös tulemaan ”esimerkiksi puhumisessa” (1. Timoteukselle 4:12). Puheesi paljastaa sinusta paljon. Miten sinun kannattaa toimia, kun sinulle avautuu tilaisuuksia keskustella kiinnostuksen kohteesi kanssa? Jos hän on ujo, tilanne saattaa jännittää häntä. Nuori Abbie sanoo: ”Sinun täytyy ehkä aloittaa keskustelu ja katsoa, miten hän reagoi.”
Miten sitten päästä alkuun? Jos puhua pälpätät itsestäsi ilman hetkenkään taukoa, hän saattaa tulla siihen tulokseen, että olet itsekeskeinen ja pinnallinen. Raamatussa suositellaan: ”[Älkää pitäkö] silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitanne, vaan henkilökohtaisesti kiinnostuneina myös toisten asioita.” (Filippiläisille 2:4.) Esittämällä muutaman sopivan kysymyksen hänestä itsestään tai hänen kiinnostuksen kohteistaan voit saada hänet avautumaan.
Näissä tilanteissa ei pidä turvautua ”vilpilliseen kieleen” eikä imarrella ”valheellisin huulin” (Psalmit 120:2). Arvostelukykyinen mies näkee teeskentelyn läpi. Vältä myös sanomasta mitään vain siksi, että arvelet toisen haluavan kuulla jotain sellaista. Tämä pätee varsinkin jos keskustelu kääntyy vakavampiin asioihin ja alatte jutella esimerkiksi omista hengellisistä tavoitteistanne. Ole aina oma itsesi – vilpitön, rehellinen ja aito. Vain sillä tavoin voit saada selville, kuljetteko elämässä samaan suuntaan.
Jos vastakaikua ei tule
Entä jos tällaisista hienovaraisista viesteistä huolimatta rakkauden kipinä ei syty? On voinut kulua jo viikkoja tai kuukausia, eikä toinen vieläkään osoita mielenkiintoa sinua kohtaan. Onko se vain ujoutta? Voisit puntaroida seuraavia näkökohtia: Jos hän tosiaan on noin ujo, onko hän valmis avioitumaan? Jos menisit naimisiin hänen kanssaan, kykenisikö hän ottamaan johdon perheenpäänä vai odottaisiko hän sinun tekevän sen? (1. Korinttilaisille 11:3.) Sinun olisi hyvä pohtia sitäkin, onko hän tosiaan ujo vai eikö hän vain yksinkertaisesti ole sinusta kiinnostunut. Tällainen päätelmä tekee kipeää, mutta katsomalla tosiasioita silmiin voit säästyä siltä kiusalliselta tilanteelta, että paljastat tunteesi jotakuta kohtaan, joka ei tunne samalla tavoin sinua kohtaan.
Sinusta voi tuntua, että olet nähnyt toisessa merkkejä kiinnostuksesta. Arvelet, että hän on vain vähän hidas ilmaisemaan sen ja että pienellä rohkaisulla hän kyllä osoittaisi vastakaikua. Ehkä. Mutta jos päätät ottaa aloitteen, sinun täytyy ymmärtää, että siihen liittyy riskejä. Sinun pitäisi miettiä hyvin tarkkaan paitsi sanojasi myös sitä, mikä olisi oikea hetki ottaa asia puheeksi.
Voisit esimerkiksi katsoa paremmaksi viestittää, ettet panisi pahaksesi hänen huomiotaan, kuin sanoa pamauttaa, että olet ”rakastunut” häneen. Voisit jossain sopivassa, leppoisassa tilanteessa vain kertoa, että haluaisit tutustua häneen paremmin. Älä välitä, vaikka asia tulee ilmaistua vähän kömpelösti. Vilpittömät tunteesi sanojen takana saattavat viestiä paljon enemmän kuin pelkät sanat. Ja muista, että olet vain kertomassa halustasi aloittaa seurustelu hänen kanssaan etkä kosimassa. Ehdotus voi silti yllättää hänet, joten anna hänelle aikaa sulatella sitä.
Jos olet oppinut tuntemaan tuon nuorenmiehen kunnolla ja nähnyt itse, että hän on ystävällinen ja huomaavainen, sinun ei tarvitse pelätä ivaa tai nöyryytystä. Mutta mitä jos hän sanoo ystävällisesti mutta selvästi ei? Entä miten nuorenmiehen tulisi käyttäytyä tässä tilanteessa? Palaamme näihin kysymyksiin tämän palstan seuraavassa kirjoituksessa.
[Alaviitteet]
a Jotkin nimet on muutettu.
b Vaikka kirjoitus on suunnattu nuorille naisille, sen raamatullisista neuvoista on hyötyä myös nuorille miehille ja muille, jotka harkitsevat seurustelua.
c Järjestetyt avioliitot eivät välttämättä ole onnettomia. Esimerkiksi Raamatun aikoina Iisak ja Rebekka solmivat tällaisen liiton ja Iisak ”rakastui häneen [Rebekkaan]” (1. Mooseksen kirja 24:67). Mitä tästä voidaan oppia? Älä teilaa suoralta kädeltä paikallisia tapoja, jos ne vain ovat sopusoinnussa Jumalan lain kanssa (Apostolien teot 5:29).
d Luvut 28–31 Jehovan todistajien julkaisemassa kirjassa Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia voivat auttaa sinua päättämään, sopiiko joku aviopuolisoksi.
[Kuva s. 22]
Kun tarkkailet hänen käytöstään, tunteesi saattavat muuttua
[Kuva s. 22]
Jos olet kiinnostunut jostakusta, juttele sellaisten vastuuntuntoisten aikuisten kanssa, jotka tuntevat hänet