Abidjanin ahkerat pyykinpesijät
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA NORSUNLUURANNIKOLTA
MATKUSTIMME länteen Norsunluurannikolla sijaitsevasta Abidjanista ja nautimme tämän vilkkaan länsiafrikkalaisen kaupungin näkymistä ja äänistä, kun huomiomme yhtäkkiä kiinnittyi riemunkirjavaan näkyyn. Laajalle ruohoaukealle oli levitetty tuhansia erivärisiä vaatekappaleita. Mistä oli kyse? Paikalliset ystävämme kertoivat sen mielellään. Asialla olivat fanicot.
Fanicot ovat ahkerien pyykinpesijöiden ammattikunta. Auringon noususta sen laskuun sadat miehet ja muutamat sitkeät naiset ansaitsevat elantonsa pesemällä käsin pyykkiä Bancojoella. Nimitys fanico tulee djulankielisistä sanoista fani, joka merkitsee ’kangasta’ tai ’vaatteita’, ja ko, joka merkitsee ’pesemistä’. Niinpä djulaksi sana fanico tarkoittaa ’vaatteiden pesijää’.
Pyykinpesijä työssään
Aikaisin eräänä aamuna kävimme tutustumassa fanicojen kiintoisaan elinkeinoon heidän työpaikallaan. Mikä vilske! Työ oli jo täydessä vauhdissa. Sameahko Banco oli valtavien, kivillä täytettyjen renkaiden peitossa. Jokaisen renkaan vieressä seisoi reiteen tai vyötäröön asti ulottuvassa vedessä pesijä, joka saippuoi, läiski ja hankasi pyykkiä.
Hyvissä ajoin ennen auringonnousua fanico kulkee ovelta ovelle keräämässä päivän pyykit. Jotkut hänen asiakkaistaan asuvat jopa kolmen kilometrin päässä ”pesulasta”. Hän vetää pyykkejä puurattaissa tai kantaa niitä valtavassa mytyssä päänsä päällä. Lopulta fanico suuntaa joelle. Siellä hänet ottaa vastaan erikielisten tervehdysten kuoro, sillä fanicot ovat lähtöisin eri puolilta Afrikkaa. Jotkut ovat olleet täällä vuosikymmeniä, kuten mies nimeltä Brama, yli 60-vuotias jäntevä pyykinpesijä. Työ joella jatkuu päivästä toiseen ympäri vuoden kolmea päivää lukuun ottamatta.
Varsinainen pyykinpesu on suunnaton urakka. Seurasimme, kun eräs mies laski alas pyykkilastin, joka saisi tavallisen perheenemännän epätoivon partaalle. Hän avasi nyytin ja aloitti työn kastelemalla jokaisen vaatekappaleen. Seuraavaksi hän otti suuren palasen palmuöljysaippuaa, vaahdotti sitä ja alkoi läiskiä vaatteita kiveä vasten. Välillä hän käytti vaikeiden tahrojen poistamiseen juuriharjaa. Kuinka paljon vaatteiden pesettäminen sitten maksaa? Viisi senttiä paidalta ja ehkä 10 senttiä lakanalta. Niinpä fanicojen on pestävä todella paljon pyykkiä ansaitakseen elantonsa.
Heidän pesemänsä pyykkivuori panee ihmettelemään, miten he ylipäätään muistavat, mikä on kenenkin vaate. Käyttävätkö he ehkä samantapaista salaista merkkijärjestelmää kuin eräät intialaiset pyykinpesijät? Fanicojen menetelmä on aivan erilainen kuin heidän intialaisilla virkaveljillään mutta joka tapauksessa yhtä toimiva.
Asiaan perehtynyt oppaamme yritti selittää sitä meille. Kerätessään likapyykkejä pesijä panee ensin merkille jokaisen perheenjäsenen koon, jotta hän muistaisi, mikä kuuluu kenellekin. Hän ei lisää vaatteisiin mitään merkkiä tai lappua. Sen sijaan hän tekee kaikkiin saman perheen vaatteisiin solmun samaan kohtaan, esimerkiksi vasempaan tai oikeaan hihaan, kaulukseen tai vyötärönauhaan. Kunkin perheen vaatteet pidetään tarkasti yhdessä pesun aikana. Meistä tämä muistitehtävä tuntui edelleen lannistavan vaikealta. Niinpä kysyimme eräältä fanicolta, oliko hän ikinä kadottanut tai sekoittanut kenenkään vaatteita. Hänen tyrmistynyt ilmeensä paljasti selvästi hänen ajatuksensa: ”En. Fanico ei koskaan kadota vaatetta!”
Voiko kuka tahansa tulla Bancolle ja aloittaa vaatteiden pesemisen? Ei todellakaan! Toimintaa säätelevät tarkat säännöt. Fanicoksi haluavan on ensin suoriuduttava kolmen kuukauden koeajasta, jolloin hän on jonkun kokeneen koulittavana. Tänä aikana hänelle opetetaan erityinen muistitekniikka. Jos hän ei opi sitä, hänen on etsittävä töitä muualta. Toisaalta jos uusi fanico on pätevä, hän maksaa pienen korvauksen ja saa ikioman rengastyöpisteen, jota kukaan muu ei saa käyttää.
Palmuöljysaippuaa
Saippua on olennaisen tärkeä pyykinpesijälle. Siksi aloittelijalle opetetaan myös palmuöljysaippuan oikea käyttötapa. Saippuoita on kolmenlaisia, ja ne voidaan tunnistaa väristä. Valkoista ja keltaista saippuaa käytetään kevyesti likaantuneisiin vaatteisiin ja tumminta erittäin likaisiin vaatteisiin. Tumma väri johtuu palmuöljystä, joka on tärkein valmistusaine. Jokainen fanico käyttää päivän mittaan ainakin kymmenen saippuatankoa, joten läheiset valmistajat tuottavat niitä jatkuvasti lisää.
Kävimme tutustumassa vaatimattomiin saippuapajoihin läheisellä mäenrinteellä. Urakointi alkaa kuudelta aamulla. Aineet on ostettu valmiiksi paikalliselta torilta: jähmeää palmuöljyä, kaliumhydroksidia, suolaa, annonamehua, kookosöljyä ja kaakaorasvaa – kaikki biohajoavia aineita. Aineksia keitetään avotulella valtavassa terästynnyrissä. Kun liemi on kiehunut noin kuusi tuntia, se kaadetaan metalliastioihin. Useita tunteja myöhemmin, kun saippua on kovettunut, se leikataan suuriksi tangoiksi.
Sitten saippuanvalmistaja kantaa saavillisen saippuaa päänsä päällä mäkeä alas fanicojen luokse. Miten hän saa jaettua sen pärskeen ja loiskeen keskellä touhuaville pesijöille? Hän yksinkertaisesti astuu jokeen, laittaa muovisaavin kellumaan ja kahlaa vyötäisiin ulottuvassa vedessä kenen tahansa saippuaa tarvitsevan luokse.
Päivä kallistuu iltaan
Kun fanico on pessyt pyykit, hän menee läheiselle mäenrinteelle ja joko levittää vaatteet riveihin nurmikolle tai ripustaa ne improvisoiduille pyykkinaruille. Lopputuloksena on värikäs näkymä, joka alun perin vangitsi huomiomme. Tässä vaiheessa uuttera pyykinpesijä voi pitää pienen hengähdystauon. Myöhään iltapäivällä, kun kaikki pyykki on kuivunut, hän laskostaa huolellisesti jokaisen vaatekappaleen ja käyttää tarvittaessa hiililämmitteistä silitysrautaa. Päivän kallistuessa iltaan hän sitoo puhtaat, silitetyt vaatteet nyytiksi ja toimittaa ne omistajilleen.
Kun aluksi näimme kuivumaan levitettyjen vaatteiden rivit, emme oivaltaneet, kuinka paljon työtä tehtiin kulissien takana. Olemme siksi iloisia, että vierailimme Abidjanin fanicojen luona, sillä nyt ymmärrämme paremmin ja arvostamme enemmän sitä työtä, jota pyykinpesijät kaikkialla maailmassa tekevät.
[Kartta s. 10]
(Ks. painettu julkaisu)
NORSUNLUURANNIKKO
[Kuva s. 12]
Saippuanvalmistaja myymässä saippuatankoja.
[Kuvan lähdemerkintä s. 10]
PhotriMicroStock™/C. Cecil