27. tutkielma
Teeman ja pääkohtien korostaminen
1–4. Selitä, mitä tarkoitetaan puheen teemalla.
1 Jokainen puhe tarvitsee teeman antamaan sille suunnan ja sitomaan kaikki sen osat yhteen tyydyttävällä tavalla. Mikä tahansa teemasi lieneekin, koko puheesi täytyy olla sen läpitunkema. Se on puheesi ydin; se voitaisiin ehkä ilmaista yhdellä lauseella, ja se voisi kuitenkin sisältää esitetyn aineiston jokaisen puolen. Teeman tulee olla ilmeinen jokaiselle kuulijalle, ja se onkin, jos sitä korostetaan sopivasti.
2 Puheen teema ei ole vain laaja aihe, esimerkiksi ”usko”; se on nimenomainen näkökanta, jolta tuota aihetta tarkastellaan. Teemana saattaisi olla esimerkiksi ”Uskosi – kuinka kauas se ulottuu?” Tai se voisi olla ”Uskoa tarvitaan Jumalan miellyttämiseksi” tai ”Uskosi perustus” tai ”Kasva jatkuvasti uskossa”. Vaikka kaikki nämä teemat keskittyvät uskoon, kukin niistä tarkastelee aihetta eri tavalla ja vaatii kehittelyä täysin eri suuntaan.
3 Eräissä tapauksissa sinun on ehkä koottava aineistoa ennen teemasi valintaa. Mutta teema täytyy olla selvillä, ennen kuin aletaan valmistaa puheen jäsennystä tai ennen kuin pääkohdat valitaan. Esimerkiksi saatat haluta käsitellä jokaisen Raamatun kotitutkistelun jälkeen Jehovan todistajain järjestöä. Se on laaja aihe. Päättääksesi, mitä sanot tästä aiheesta, sinun täytyy ottaa huomioon kuulijasi ja puheesi tarkoitus. Tällä perusteella valitset teeman. Jos yrittäisit saada jonkun uuden aloittamaan palveluksen, saattaisit päättää osoittaa, että Jehovan todistajat noudattavat Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä saarnaamalla talosta taloon. Se olisi teemasi. Kaikki mitä sanot, olisi Jehovan todistajia koskevan laajan aiheen tämän puolen kehittelyä.
4 Miten sitten voit korostaa puheesi teemaa? Ensiksikin sinun täytyy valita sopiva teema, mikä soveltuu tarkoitukseesi. Tämä vaatii valmistautumista etukäteen. Kun teema on valittu ja puheesi kehitelty sen ympärille, se tulee melkein itsestään korostetuksi, jos puhut valmistamasi jäsennyksen mukaan. Mutta varsinaisessa esityksessä teeman avainsanojen eli keskeisen ajatuksen toistaminen aika ajoin varmistaa paremmin sen, että teema jää kuulijoiden mieleen.
5, 6. Miten voit ratkaista, onko teema sopiva?
5 Sopiva teema. Teokraattisessa palveluskoulussa ei useinkaan ole mitään ongelmaa sopivan teeman löytämisessä, koska se monissa tapauksissa varataan sinulle. Mutta tämä ei pidä paikkaansa kaikista puheista, joita sinua pyydetään pitämään. On siksi viisasta harkita huolellisesti teemaa.
6 Mikä ratkaisee, onko teema sopiva? Monet seikat. Sinun on ajateltava kuulijoitasi, tavoitettasi ja käsiteltäväksesi määrättyä aineistoa, jos on kysymys sellaisesta tapauksesta. Jos huomaat pitäväsi puheita, joissa ei korosteta teemaa, et ehkä todellisuudessa rakenna puhettasi minkään keskeisen ajatuksen ympärille. Saatat sisällyttää puheeseen liian monia ydinkohtia, jotka eivät itse asiassa edistä teemaa.
7, 8. Osoita tapoja, joilla voidaan korostaa teemaa.
7 Teeman sanoja tai ajatusta toistettu. Eräs keino, jolla kaikki puheen osat saadaan korostamaan teemaa, on teemassa esiintyvien tärkeitten sanojen tai teeman keskeisen ajatuksen toistaminen. Musiikissa teema on niin usein toistuva melodia, että se luonnehtii koko sävellystä. Todellakin, vain muutamat tahdit riittävät yleensä sen tunnistamiseksi. Melodia ei ilmaannu uudelleen aina samassa muodossa. Toisinaan esiintyy vain säe tai pari melodiasta, joskus käytetään teeman muunnelmaa, mutta säveltäjä punoo melodiansa taitavasti sävellykseen, kunnes koko sävellys on sille tunnusomaisen melodian läpitunkema.
8 Samoin tulee olla puheenkin teeman laita. Teeman avainsanojen tai ajatuksen toistaminen on kuin sävellyksen melodian toistamista. Näiden sanojen synonyymit tai toisin sanoin esitetty teeman keskeinen ajatus ovat teeman muunnelmia. Kun tällaisia keinoja käytetään riittävän arvostelukykyisesti, niin etteivät ne käy yksitoikkoisiksi, se tekee aiheen teemasta koko puheen tunnusmerkin ja siitä tulee se pääajatus, joka painuu kuulijoittesi mieleen.
**********
9–13. Selitä, mitkä ovat pääkohtia puheessa. Valaise.
9 Ratkaistuasi puheesi teeman seuraava askel valmistautumisessa on valita pääkohdat, joita aiot käyttää kehitellessäsi sitä. Puheenneuvontalomakkeessasi tätä tarkoittava kohta on ”Pääkohdat pantu erottumaan”.
10 Mitä ovat puheen pääkohdat? Ne eivät ole vain mielenkiintoisia ajatuksia tai kohtia, jotka esitetään lyhyesti puheen kuluessa. Ne ovat puheen pääosia, ajatuksia, joita kehitellään jonkin aikaa. Ne ovat kuin hyllyjen nimilappuja tai valintamyymälän kilpiä, jotka auttavat tietämään, mitä jokin hyllystön osa sisältää, ja ne määräävät, mitä tuohon osaan kuuluu ja mitä pitäisi jättää pois. LEIPÄÄ-lapun alla olisivat hillot ja hyytelöt poissa paikaltaan ja vain hämmentäisivät ihmisiä. Kilven KAHVIA JA TEETÄ alle ei kuuluisi riisi. Jos hyllyjen laput ovat piilossa liiallisen tavarapaljouden takia, on vaikea löytää mitään. Mutta jos kilvet ovat selvästi näkyvissä, henkilö voi havaita nopeasti, mitä hänen edessään on. Samoin on puheesi pääkohtienkin laita. Niin kauan kuin kuulijasi voivat havaita ja pitää ne mielessä, he tarvitsevat vain vähän muistiinpanoja seuratakseen sinua loppuun asti.
11 Toinen tekijä. Pääkohtien valinta ja käyttö vaihtelee kuulijakunnan ja puheen tarkoituksen mukaan. Koulunvalvojan tulee tästä syystä arvioida oppilaan pääkohtien valintaa sen perusteella, miten oppilas käyttää niitä, eikä neuvojan mahdollisesti etukäteen tekemän mielivaltaisen valinnan perusteella.
12 Kun teet valintasi, niin valitse ainoastaan tärkeimmät seikat. Kysy siis: mikä tekee kohdasta tärkeän? Se on tärkeä, ellet voi saavuttaa puheesi tarkoitusta ilman sitä. Jos esimerkiksi puhutaan lunnaista henkilön kanssa, joka ei tunne tätä oppia, niin on tärkeätä tehdä selväksi Jeesuksen ihmisyys maan päällä; muuten olisi mahdotonta osoittaa hänen uhrinsa vastaavaa arvoa. Pitäisit sen tähden tätä yhtenä esityksesi pääkohtana. Mutta jos olisit jo todistanut tälle henkilölle, että kolminaisuus on väärä käsitys, niin keskustelu Jeesuksen asemasta ihmisenä olisi vain toisarvoista, koska hän olisi jo hyväksynyt sen. Tämän vuoksi olisi suhteellisen yksinkertaista todistaa Jeesuksen lunnaitten vastaava arvo. Tässä tapauksessa ei Jeesuksen ihmisyyden tarkastelu olisi tärkeätä.
13 Kysy siis itseltäsi: Mitä kuulijakuntani jo tietää? Mitä minun täytyy todistaa tarkoitukseni toteuttamiseksi? Jos tiedät vastauksen ensimmäiseen kysymykseen, voit vastata toiseen kokoamalla aineistosi, asettamalla tilapäisesti kaikki jo tunnetut asiat sivuun ja järjestämällä jäljelle jäävät kohdat mahdollisimman harvoihin ryhmiin. Näistä ryhmistä tulee sinulle ”kilpiä” osoittamaan, mitä hengellistä ravintoa esität kuulijoille. Näitä nimilappuja eli pääkohtia ei saa koskaan peittää eikä kätkeä. Ne ovat sinun pääkohtiasi, joiden täytyy erottua muusta.
14–17. Esitä syitä, miksi meillä ei tulisi olla liian monta pääkohtaa.
14 Ei liian monia pääkohtia. Kaikissa aiheissa on vain harvoja tärkeitä kohtia. Ne voidaan useimmissa tapauksissa laskea yhden käden sormilla. Tämä pitää paikkansa siitä riippumatta, minkä verran sinulla on aikaa niiden esittämiseksi. Älä lankea siihen yleiseen ansaan, että koetat esittää liian monta kohtaa. Kun valintamyymälä tulee liian suureksi, ja siellä on liian paljon osastoja, saatetaan tarvita opastusta. Kuulijasi voivat käsittää vain rajallisen määrän eri ajatuksia yhdellä kertaa, ja mitä kauemmin puhut, sitä yksinkertaisemmaksi puhe täytyy tehdä ja sitä voimakkaampia ja selväpiirteisempiä ydinkohtiesi täytyy olla. Älä yritä siis saada kuulijoitasi muistamaan monia asioita. Valitse ne kohdat, jotka heidän täytyy mielestäsi ehdottomasti muistaa, ja käytä sitten koko aikasi niiden hyväksi.
15 Mikä ratkaisee, onko näitä kohtia liikaa vai ei? Yksinkertaisesti sanoen, jos jokin ajatus voitaisiin jättää pois ja toteuttaa silti puheen tarkoitus, tuo kohta ei ole ydinkohta. Puhetta viimeistellessäsi voit päättää liittää tuon kohdan mukaan siirtymäksi tai muistuttimeksi, mutta sen ei pidä esiintyä yhtä huomattavana kuin ne, joita ei voitaisi mitenkään hylätä.
16 Eräs toinen seikka: sinulla täytyy olla riittävästi aikaa kehitellä jokainen kohta menestyksellisesti, sitovasti. Jos on sanottava paljon lyhyessä ajassa, niin vähennä kuulijoille jo tutut asiat minimiin. Karsi pois kaikki muu paitsi tuntemattomat seikat ja tee ne niin selviksi, että kuulijoiden on vaikeata unohtaa ne.
17 Ja lopuksi: sinun puheesi täytyy vaikuttaa yksinkertaiselta. Tämä ei riipu aina esitetyn aineiston määrästä. Se saattaa johtua vain siitä, miten olet ryhmitellyt eri kohtasi. Jos sinun olisi esimerkiksi mentävä kauppaan, missä kaikki olisi kasattu keskelle lattiaa, niin se näyttäisi täpö täydeltä ja varsin sekavalta. Sinun olisi vaikea löytää mitään. Mutta kun kaikki on oikein järjestetty ja kaikki samankaltaiset tavarat ryhmitelty yhteen ja ilmaistu osastokilvin, vaikutelma on miellyttävä ja mikä tavara hyvänsä voidaan löytää helposti. Tee puheesi yksinkertaiseksi ryhmittämällä ajatuksesi muutamien harvojen pääajatusten alle.
18. Kuinka pääkohtia tulisi kehitellä?
18 Pääajatukset kehitelty erikseen. Jokaisen pääajatuksen täytyy erottua muista. Jokainen täytyy kehitellä erikseen. Tämä ei estä tärkeimpien otsikkojen lyhyttä jäsentelyä tai yhteenvetoa puheesi johdannossa tai loppusanoissa. Mutta puheesi aiheenkäsittelyssä sinun tulee puhua vain yhdestä pääajatuksesta kerrallaan ja antaa ajatusten mennä limittäin tai palata takaisin vain silloin, kun se saattaa olla tarpeellista yhtenäisyyden tai korostuksen vuoksi. Aihejäsennyksen laatimisen oppiminen auttaa suuresti sen ratkaisemisessa, onko pääkohdat kehitelty erikseen.
19–21. Miten alakohtia tulisi käyttää?
19 Alakohdat keskittyvät pääajatuksiin. Esitettyjen todistusten, raamatunpaikkojen tai muun aineiston tulisi kohdistaa huomio pääajatukseen ja laajentaa sitä.
20 Erittele puhetta valmistaessasi kaikki toisarvoiset kohdat ja säilytä ainoastaan ne, jotka suoranaisesti tukevat pääkohtaa, joko selventävät, todistavat tai laajentavat sitä. Kaikki asiaan kuulumaton tulisi poistaa. Se vain sekoittaisi asiaa.
21 Jokainen pääajatukseen liittyvä kohta tulee yhdistää suoraan tuohon ajatukseen sillä mitä sanot. Älä jätä sitä kuulijoiden sovellettavaksi. Tee yhteys selväksi. Sano, mikä yhteys on. Se, mitä ei puhuta, jää yleensä ymmärtämättä. Tämä voidaan toteuttaa toistamalla avainsanat, jotka ilmaisevat pääajatuksen, tai toistamalla aika ajoin pääkohdan ajatus. Kun hallitset taidon kohdistaa kaikki alakohtasi puheen pääkohtiin ja taidon sitoa jokainen pääkohta teemaan, puheesi tulevat nautittavan yksinkertaisiksi, mikä tekee niistä helppoja esittää ja vaikeita unohtaa.