18. luku
Miksi ihmiset tekevät pahaa
EIKÖ olisi suurenmoista, jos jokainen olisi hyvä? – Silloin ei kukaan koskaan loukkaisi ketään toista.
Mutta onko ketään, joka olisi todella hyvä koko ajan? Mitä luulet? – Raamattu sanoo, että Jehova Jumala on aina hyvä. Ja Jeesus, Suuri Opettaja, tekee aina sitä, mikä on oikein. Mutta kukaan meistä ei ole aina hyvä.
Me voimme yrittää olla hyviä. Mutta eikö olekin aikoja, jolloin ajattelemme pahoja asioita? – Ja toisinaan teemme pahaa. Ensimmäinen ihminen Aadam oli tahallaan tottelematon Jumalalle. Se, mitä hän teki, oli hyvin pahaa. Siitä johtuu, että me kaikki olemme syntyneet epätäydellisinä. Olemme kaikki Aadamin lapsia. Se on yksi syy, miksi ihmiset tekevät pahaa, vaikka he eivät haluakaan olla pahoja.
Jotkut ihmiset tekevät kuitenkin tahallaan pahaa. He vihaavat toisia ihmisiä ja tekevät sellaista, mikä loukkaa heitä. Luuletko sellaisen ihmisen voivan koskaan muuttua ja oppia olemaan hyvä? –
Raamattu kertoo esimerkkejä pahoista ihmisistä, jotka muuttuivat. Kerronpa sinulle eräästä sellaisesta. Katsokaamme sitten yhdessä, voimmeko päätellä, miksi hän oli paha.
Hänen nimensä oli Saulus. Saulus oli hyvin uskonnollinen mies. Hän kuului fariseusten uskonnolliseen ryhmään. Heillä oli Jumalan sana, mutta he kiinnittivät enemmän huomiota eräitten omien johtajiensa opetuksiin. Oliko se mielestäsi viisasta? – Se voi johtaa moniin vaikeuksiin.
Kun Saulus oli eräänä päivänä Jerusalemissa, Stefanus-niminen Jeesuksen opetuslapsi pidätettiin. Hänet vietiin oikeuteen. Jotkut oikeusistuimen tuomarit olivat fariseuksia. Vaikka Stefanuksesta puhuttiin pahaa, hän ei pelännyt. Hän puhui rohkeasti ja antoi tuomareille hyvän todistuksen Jumalasta ja Jeesuksesta.
Tuomarit eivät kuitenkaan pitäneet siitä, mitä he kuulivat. He vihastuivat suuresti. He kävivät käsiksi Stefanukseen ja veivät hänet kaupungin ulkopuolelle. He iskivät hänet maahan ja kivittivät häntä, kunnes olivat tappaneet hänet.
Saulus oli itse paikalla katsomassa, kun Stefanus surmattiin. Hänestä oli hyvä, että Stefanus surmattiin. Mutta miten hän saattoi ajatella niin pahasti? –
Saulus oli näet kasvanut fariseukseksi. Hänelle oli opetettu koko hänen elämänsä ajan, että he olivat oikeassa. Hän piti noita miehiä esikuvinaan. Siksi hän jäljitteli heitä.
Nyt kun Stefanus oli kuollut, Saulus halusi päästä eroon muistakin Jeesuksen opetuslapsista. Hän alkoi mennä suoraan heidän koteihinsa ja raahata ulos sekä miehiä että naisia. Sitten hän heitätti heitä vankilaan. Monet opetuslapset muuttivat pois Jerusalemista päästäkseen eroon Sauluksesta. He eivät kuitenkaan lakanneet saarnaamasta Jeesuksesta. – Apt. 8:1–4.
Tämä sai Sauluksen vihaamaan Jeesuksen opetuslapsia vielä enemmän. Niinpä hän meni ylimmäisen papin luo ja sai luvan vangita Damaskon kaupungissa olevat kristityt. Mutta matkalla Damaskoon tapahtui jotain hämmästyttävää.
Taivaalta leimahti niin kirkas valo, että se teki Sauluksen sokeaksi. Ja ääni sanoi: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Herra Jeesus puhui taivaasta! Niin Saulus talutettiin sokeana Damaskoon.
Kolme päivää myöhemmin Jeesus ilmestyi näyssä Ananias-nimiselle opetuslapselleen. Jeesus käski Ananiasta menemään Sauluksen luo, palauttamaan hänen näkönsä ja puhumaan hänelle. Saulus oli nyt halukas kuuntelemaan. Kun Ananias puhui Saulukselle, hän hyväksyi totuuden Jeesuksesta. Hänen näkönsä palautui. Koko hänen elämäntapansa muuttui. Hänestä tuli Jumalan uskollinen palvelija. – Apt. 9:1–22.
Ymmärrätkö nyt, miksi Saulus oli aikaisemmin niin paha? – Häntä oli opetettu väärin. Hän seurasi ihmisiä, jotka eivät olleet uskollisia Jumalalle. Hän kuului ihmisryhmään, joka asetti ihmisten mielipiteet Jumalan sanan edelle. Mutta Saulus muuttui, koska hän ei todellisuudessa vihannut totuutta.
Nykyään on paljon ihmisiä, jotka ovat Sauluksen kaltaisia. Hekin voivat muuttua, mutta se ei ole helppoa. Yksi syy on se, että eräs tekee kaikkensa saadakseen jokaisen tekemään pahaa. Tiedätkö kuka hän on? – Jeesus mainitsi hänet puhuessaan Saulukselle taivaasta. Hän sanoi Saulukselle: ’Minä lähetän sinut avaamaan ihmisten silmiä, kääntämään heitä pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo.’ – Apt. 26:17, 18.
Saatana on todellakin kaiken pahan opettamisen takana. Hän haluaa ihmisten olevan pahoja. Jos me siis teemme sitä, mikä on pahaa, niin Saatana on tyytyväinen. Mutta emmekö me haluakin miellyttää Jehovaa? – Miten voimme olla varmat, että miellytämme Jehovaa? –
Me miellytämme Jumalaa, jos kiinnitämme aina huomion Raamattuun ja teemme mitä se sanoo. Kun Raamattu osoittaa, että olemme tehneet jotain pahaa, niin meidän tulee lakata tekemästä sitä. Kun opimme Raamatusta tietämään, mitä Jumala haluaa meidän tekevän, niin meidän tulee innokkaasti tehdä se. Kun teemme sitä, mikä miellyttää Jumalaa, niin teemme hyvää, koska Jumala on hyvä.
(Lukekaa yhdessä pahan karttamisesta Sananl. 3:5–7, 12:15, 2:10–14 ja Ps. 119:9–11.)