35. luku

”Antamisessa on enemmän onnea”

MINÄ tiedän erään salaisuuden. Haluaisitko kuulla sen? – Se on onnellisuuden salaisuus.

On paljon ihmisiä, jotka eivät ole onnellisia. Jotkut ovat liiaksi riippuvaisia siitä, mitä toiset ihmiset tekevät. Jos joku antaa heille jotain mieluista, niin he ovat onnellisia. Jollei kukaan tee heille mitään erityistä, niin he eivät ole onnellisia.

Salaisuus on juuri tässä. Suuri Opettaja sanoi: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” Onnellisin ei siis ole se, joka saa jotain, vaan se, joka antaa toisille. Oletko tiennyt sen? – – Apt. 20:35, Um.

Ajattelehan mitä se merkitsee. Sanoiko Jeesus, ettei lahjan saanut henkilö ole onnellinen? – Ei. Sinä pidät lahjojen saamisesta, etkö pidäkin? – Niin minäkin pidän. Me olemme onnellisia, kun saamme jotakin mieluista.

Mutta Jeesus sanoi, että vielä onnellisempaa on antaa. Ja Jeesushan oli aina oikeassa, eikö ollutkin? –

Mitähän me voimme antaa muille? Mitä sinä sanoisit? –

Kun joskus haluat antaa lahjan, niin se maksaa rahaa. Ainakin jos se on lahja, jonka hankit kaupasta, sinun on maksettava siitä. Jos sinä siis haluat antaa sellaisen lahjan, niin sinun on ehkä säästettävä rahaa, kunnes saat riittävästi ostaaksesi lahjan.

Mutta kaikki lahjat eivät tule kaupoista. Annahan kun selitän. Kuumana päivänä ei mikään ole niin hyvää kuin lasillinen kylmää raikasta vettä. Sinun ei tarvitse mennä hakemaan sitä kaupasta. Kun sinä annat sen jollekulle janoiselle, niin sinä voit kuitenkin saada antamisesta koituvaa onnea.

Sinä ja äitisi voitte ehkä jonain päivänä paistaa pikkuleipiä. Se voi olla hauskaa. Ja juuri uunista otetut pikkuleivät maistuvat erityisen herkullisilta. Mutta miten me voisimme käyttää osan noista pikkuleivistä tavalla, joka tekisi meidät vielä onnellisemmiksi kuin jos söisimme ne kaikki itse? –

Niin, suurempi onni tulee antamisesta. Me voimme nauttia, kun syömme osan niistä itse. Mutta jos haluamme vielä enemmän onnea, niin voisimme kääriä muutamia niistä paperiin ja lahjoittaa ne jollekulle ystävällemme. Haluaisitko joskus tehdä niin? –

Apostoli Paavali tunsi antamisen onnen. Mitä hän antoi toisille ihmisille? – Hänellä oli maailman parasta annettavaa. Hän tunsi totuuden Jumalasta ja Jeesuksesta. Hän jakeli sitä mielihyvin toisille. Ja hän teki sen sallimatta kenenkään maksaa hänelle rahalla tästä avusta.

Apostoli Paavali ja hänen toverinsa Luukas tapasivat kerran naisen, joka myös halusi saada antamisen onnea. He kohtasivat hänet erään joen rannalla. Paavali ja Luukas olivat menneet sinne, koska he kuulivat sen olevan rukouspaikka. Ja he todella tapasivatkin siellä eräitä naisia.

Paavali alkoi kertoa noille naisille hyviä asioita Jehova Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Lyydia-niminen nainen kuunteli hyvin tarkkaavaisesti. Hän piti kovasti siitä mitä kuuli. Ja hän halusi tehdä jotain osoittaakseen arvostuksensa.

Luukas kertoo: ’Hän pyysi meitä: ”Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.” Ja hän vaati meitä tulemaan.’ – Apt. 16:11–15.

Lyydia oli iloinen saadessaan nämä Jumalan palvelijat kotiinsa. Hän rakasti heitä, koska he olivat auttaneet häntä saamaan tietoa Jumalan varauksesta, jotta ihmiset voisivat elää ikuisesti. Hänet teki onnelliseksi se, että hän voi antaa heille ruokaa syötäväksi ja lepopaikan.

Antaminen teki siis Lyydian onnelliseksi, koska hän halusi todella antaa. Ja tämä meidän pitäisi muistaa. Joku voi käskeä meitä antamaan lahjan. Mutta jollemme todella halua antaa, niin antaminen ei tee meitä onnellisiksi.

Entä jos sinulla olisi esimerkiksi suklaatanko, jonka haluaisit syödä? Jos minä sanoisin sinulle, että sinun pitää antaa se jollekulle toiselle lapselle, niin tekisikö siitä luopuminen sinut onnelliseksi? – Mutta sinulla saattaa olla suklaatanko, kun tapaat ystävän, josta pidät hyvin paljon. Jos mieleesi juolahtaisi, että olisi mukavaa jakaa suklaatanko ystäväsi kanssa, niin etkö olisikin onnellinen siitä? –

Ja tiedätkö, että me rakastamme toisinaan jotakuta niin paljon, että haluamme antaa hänelle kaiken emmekä pidättää mitään itsellämme? Kun rakkautemme kasvaa, niin meidän tulisi tuntea näin Jumalaa kohtaan.

Suuri Opettaja tunsi naisen, joka ajatteli näin. Hän näki naisen Jerusalemin temppelissä. Hänellä oli vain kaksi pientä ropoa; siinä oli kaikki, mitä hänellä oli. Mutta hän pani ne molemmat arkkuun lahjaksi temppelille. Kukaan ei pakottanut häntä tekemään sitä. Hän teki sen, koska hän halusi tehdä niin, koska hän rakasti todella Jumalaa. Se, että hän saattoi antaa, teki hänet onnelliseksi.

Me voimme siis antaa monin tavoin, emmekö voikin? – Ja Suuri Opettaja tietää, että jos me annamme omasta halustamme, niin olemme onnellisia. Siksi hän sanoo meille: ”Harjoittakaa antamista.” Toisin sanoen tehkää toisille antaminen tavaksenne. Jos teemme näin, niin meidän ei tarvitse murehtia siksi, että joutuisimme odottamaan jonkun toisen tekevän meille jotain mieluista. Me ahkeroimme toisten tekemisessä onnellisiksi. Ja kun teemme näin, niin olemme kaikkein onnellisimpia! – Luuk. 6:38, Um.

(Lisää oivallisia ajatuksia sellaisesta antamisesta, joka tuo onnea, on seuraavissa raamatunkohdissa: Matt. 6:1–4; 2. Kor. 9:7; Luuk. 14:12–14.)