14. luku

On sopimatonta paastota täytäntöön pantujen Jumalan tuomioitten vuoksi

1. Milloin paastoamisen sopivuus, vieläpä menneitten tapahtumien takia paastoamisen sopivuus, on kyseenalaista, ja miten paastoaminen ja murehtiminen vaikuttavat asianomaisen osallistumiseen Jumalan työhön?

ONKO sopivaa paastota hyvinvoinnin aikana? Varsinkaan silloin, kun tuo hyvinvointi tulee taivaan ja maan Luojan kädestä? Jos Jumala, jota palvotaan, on tyytyväinen palvojiinsa ja iloitsee heistä, onko hänen palvojiensa sopivaa murehtia, vieläpä menneisyyttä? Eikö osallistuminen Hänen iloonsa – mieluummin kuin paastoaminen tai murehtiminen – olisi vahvistavampaa ja virkistävämpää hänen palvojilleen, jotta he voisivat jatkaa hänen määräämäänsä työtä? Nehemia, persialaisen Juudan maakunnan käskynhaltija viidenneltä vuosisadalta, sanoi kerran Jerusalemin asukkaille: ”Ilo Herrassa [Jehovan ilo, Um] on teidän väkevyytenne.” – Neh. 8:10.

2. Montako siunattua satoa juutalaisten olisi pitänyt koota niiden lähes kahden vuoden aikana, jotka olivat kuluneet Haggain viimeisestä ennustuksesta, ja miksi?

² Nämä kysymykset heräsivät Persian valtakunnan kuninkaan Dareios I:n neljäntenä hallitusvuotena eli vuonna 518 eaa. Täsmälleen kaksikymmentä päivää vaille kaksi vuotta ennen näiden kysymysten esittämisen aikaa Jehova oli profeettansa Haggain kautta sanonut juutalaisille, jotka olivat juuri ryhtyneet jatkamaan rakentamista Jerusalemin toisen temppelin perustuksella: ”Ottakaa vaari, kuinka käy tästä päivästä lähtien eteenpäin, yhdeksännen kuun kahdennestakymmenennestä neljännestä päivästä, Herran temppelin perustamispäivästä, lähtien. Ottakaa vaari! Onko aitassa enää siementä? Ja viiniköynnös, viikunapuu, granaattiomenapuu ja öljypuu, nekään eivät ole kantaneet hedelmää. Tästä päivästä lähtien minä annan siunauksen.” (Hagg. 2:18, 19) Sen jälkeen maasta olisi pitänyt koota kaksi siunattua satoa.

3. Milloin ja miten Beetelistä tulleitten miesten lähetystö herätti kysymyksen paastoamisen sopivuudesta?

³ Nyt, kun kysymys paastoamisesta ja murehtimisesta on herännyt, Jehova vastaa siihen tällä kerralla profeettansa Sakarjan kautta. Profeetta kertoo meille: ”Kuningas Daarejaveksen neljäntenä vuotena tuli Herran sana Sakarjalle, neljäntenä päivänä yhdeksännessä kuussa, kislev-kuussa. Beetel oli lähettänyt Sareserin ja Regem-Melekin miehinensä etsimään Herran mielisuosiota ja kysymään Herran Sebaotin temppelin papeilta ynnä profeetoilta näin: ’Onko minun viidennessä kuussa itkettävä ja noudatettava pidättyväisyyttä, niin kuin minä olen tehnyt jo kuinka monina vuosina?’” – Sak. 7:1–3.

4. Minkä tapauksen johdosta beeteliläiset ilmeisesti paastosivat kunkin vuoden viidennessä kuussa?

⁴ Beetel oli niitä kaupunkeja, jotka Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat perustaneet uudelleen Israelin maahan. (Esra 2:28; 3:1) Kun sieltä tulleet Sareser ja Regem-Melek kysyivät: ”Onko minun . . . itkettävä?” niin se tarkoitti jokaista Beetelin asukasta henkilökohtaisesti. Beeteliläiset olivat ”jo kuinka monina vuosina” viettäneet paastoa, pidättyneet ruoasta, jokaisen vuoden viidennessä kuussa. Paastoa vietettiin ilmeisesti tuon kuukauden (aabin) kymmenentenä päivänä sen muistoksi, että Nebukadnessarin henkivartioston päällikkö Nebusaradan sinä päivänä, kahden päivän tarkastuksen jälkeen, poltti poroksi Jerusalemin kaupungin ja sen temppelin. (Jer. 52:12, 13; 2. Kun. 25:8, 9) Mutta pitikö beeteliläisten yhä jatkaa tuota paastoamista nyt, kun uskollinen juutalaisten jäännös rakensi uudelleen Jehovan temppeliä Jerusalemissa ja oli saanut sen likimain puolivalmiiksi?

5. Mitä muita paastoja beeteliläiset viettivät vuosittain ja minkä tapahtumien muistoksi?

⁵ Nuo beeteliläiset viettivät myös kolmea muuta paastopäivää. Yksi näistä oli seitsemännen kuukauden (tisrin) kolmantena päivänä käskynhaltija Gedaljan salamurhan muistoksi, Gedaljan, joka kuului kuningas Daavidin kuninkaalliseen sukuun ja josta Nebukadnessar oli tehnyt maan käskynhaltijan niitä köyhiä juutalaisia varten, joiden sallittiin jäädä maahan Jerusalemin tuhon jälkeen. (2. Kun. 25:22–25; Jer. 40:13–41:10) Toinen paastopäivä oli kymmenennen eli teebetkuun kymmenentenä päivänä sen päivän muistoksi, jolloin Babylonian Nebukadnessar aloitti Jerusalemin pitkäaikaisen piirityksen. (2. Kun. 25:1, 2; Jer. 52:4, 5) Neljättä paastoa vietettiin neljännen kuukauden (tammuksen) yhdeksäntenä päivänä, sillä sinä päivänä vuonna 607 eaa. babylonialaiset mursivat aukon Jerusalemin muureihin ja tunkeutuivat tuomittuun kaupunkiin. – 2. Kun. 25:2–4; Jer. 52:6, 7; Sak. 8:19.

6. Mitä Jehovan ilmauksia olivat kolme ensimmäistä tapahtumaa, joiden muistoa vietettiin, ja mikä kysymys näin ollen herää sopivasti?

⁶ Ne tapahtumat, joiden muistoa vietettiin paastoamalla vuoteen 519 eaa. saakka, nimittäin Jerusalemin piirityksen alku, babylonialaisten murtautuminen Jerusalemin muurien läpi ja Babylonian sotajoukkojen suorittama Jerusalemin ja sen temppelin tuhoaminen, olivat kaikki Jehovan tuomioitten täytäntöönpanoa. Vaikka erään petollisen juutalaisen suorittama käskynhaltija Gedaljan murha ei ollut Jumalan tuomion täytäntöönpano, se johti Juudan maan lopulliseen hylkäämiseen ja autioittamiseen aivan kuten Jehova oli säätänyt. Kaikki nämä olivat murheellisia tapahtumia tottelemattomille juutalaisille. Mutta olivatko Jehovan toimeenpanemat tuomiot asioita, joitten johdosta piti paastota ja murehtia? Pitikö Jumalan tahdon toteutumista vaikeroida? Onko se paha asia, jota tulisi murheella muistaa?

7, 8. a) Kenelle ilmaistiin suoraan Jehovan kanta tässä kysymyksessä? b) Mitä olisi pitänyt tehdä paastoamisen asemesta ja milloin?

⁷ Jumalan kanta tässä asiassa ilmaistiin hänen profeetalleen Sakarjalle, ei papeille, joista Sareser ja Regem-Melek oli Beetelistä lähetetty tiedustelemaan asiaa. Henkeytetty Sakarja sanoo:

⁸ ”Niin minulle tuli tämä Herran Sebaotin sana: ’Sano kaikelle maan kansalle ja papeille näin: Kun te olette paastonneet ja valittaneet viidennessä ja seitsemännessä kuussa, ja jo seitsemänäkymmenenä vuotena, niin minulleko te olette paastonne paastonneet? Ja kun olette syöneet ja juoneet, niin ettekö te ole itsellenne syöneet ja juoneet? Eikö niin: pitäkää ne sanat, jotka Herra on julistanut entisten profeettain kautta, kun Jerusalem vielä oli asuttuna ja levossa, ympärillään alaisensa kaupungit, ja Etelämaa ja Alankomaa olivat asutut?’” – Sak. 7:4–7.

9. Miltä näkökannalta katsoen oli heidän paastoamisensa noiden seitsemänkymmenen vuoden aikana ja sen jälkeen verrattavissa heidän omaan syömiseensä ja juomiseensa, ja mikä olisi ollut parempaa?

⁹ Kun pakkosiirtolaisuudessa olevat juutalaiset paastosivat niiden seitsemänkymmenen vuoden aikana, jotka Juudan maa oli autiona,a sekä myös kaikkien niiden vuosien aikana siitä lähtien, kun jäännös heistä oli palannut kotimaahansa, niin paastosivatko he todella Jehovalle? Oliko se paastoamista, jonka Hän voisi hyväksyä? Oliko hän määrännyt heille tämän paaston? Eikö se ollut paastoamista sellaisten tuhon johdosta, mitkä hän oli tuominnut tuhoon? Nämä ruoasta pidättymiset olivat verrattavissa heidän ylensyömiseensä ja -juomiseensa. He söivät itselleen. Samalla tavalla he paastosivat itselleen niiden onnettomuuksien takia, jotka olivat kohdanneet heitä, koska he eivät olleet totelleet niitä sanoja, jotka heidän Jumalansa oli julistanut Jeremian ja muiden aikaisempien profeettojensa kautta. Miten he saattoivat sellaisessa mielentilassa hyötyä hengellisesti paastoamisestaan? Miten sellainen paastoaminen saattoi tehdä heidät halukkaammiksi tekemään Jumalan tahdon? Ennen kaikkea tottelevaisuus oli parempi kuin paastoaminen niiden onnettomuuksien johdosta, jotka kohtasivat heitä siksi, että he eivät heti alusta alkaen totelleet Jumalaa.

10. Saattoiko paasto selvittää asiat, ja mihin ehkäiseviin toimenpiteisiin asianomaisten olisi pitänyt ryhtyä?

¹⁰ Paastoaminen omien vaikeuksien vuoksi ei selvitä asioita Jumalan kanssa. Sen tekee kääntyminen pois tottelemattomuuden tieltä ja todellisen hyvän tekeminen Jumalan käskyjen mukaan. Huomatkaamme tässä suhteessa, mitä Sakarjan käskettiin edelleen sanoa: ”Ja Sakarjalle tuli tämä Herran sana: ’Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne, leskeä, orpoa, muukalaista ja kurjaa älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeänsä vastaan. Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaaria, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja kovettivat korvansa, etteivät kuulisi. Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt Henkensä voimalla entisten profeettain kautta; ja niin on Herralta Sebaotilta tullut suuri vihastus.

11. Koska asukkaat olivat kieltäytyneet kuulemasta, kun Jehova huusi heille, mitä hän teki heille, ja mikä vaikutus sillä oli maahan?

¹¹ ”’Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuulleet, samoin he huutavat, mutta minä en kuule, sanoo Herra Sebaot. Ja minä myrskynä karkoitan heidät kaikkien pakanakansojen sekaan, joita he eivät tunne, ja maa jää heidän jälkeensä autioksi menijöistä ja tulijoista. Ihanan maan he tekevät autioksi.’” – Sak. 7:8–14.

12. Miten kotimaahansa palanneiden juutalaisten, jotka olivat jääneet maahan, piti nyt menetellä – tuliko paastota vai mitä tuli tehdä?

¹² Se oli suoraa puhetta Sareserille ja Regem-Melekille ja miehille, jotka olivat tulleet heidän kanssaan Beetelistä. Heidän rakas kotimaansa oli jätetty autioksi seitsemäksikymmeneksi vuodeksi pahuuden ja tottelemattomuuden takia sitä Jumalan lakia kohtaan, joka vaati totuudenmukaista tuomiota, laupeutta ja armoa. Heidän paluunsa Babyloniasta oli nyt lopettanut maan autioituksen. He saattoivat jäädä maahan menettelemällä päinvastoin kuin isänsä: olemalla tottelevaisia. Onnettomuuksien takia paastoaminen ei olisi tottelevaisuutta. Samalla kun he olivat tottelevaisia, heidän täytyi jatkaa temppelityötä.

13. Miksi olisi sopimatonta paastota niiden murheellisten tapahtumien johdosta, jotka kohtasivat Jehovan kansaa ensimmäisen maailmansodan aikana, ja miten meidän on näin ollen sopivaa menetellä?

¹³ Onko meidän nykyään murehdittava tai paastottava sellaisina päivinä, jotka ovat Jehovan palvojia ensimmäisen maailmansodan aikana kohdanneitten onnettomuuksien tai murheellisten tapahtumien vuosipäiviä? Jos nuo tapahtumat olivat Hänen toimeenpanemiaan tuomioita Hänen järjestäytyneen kansansa rikkomusten takia, eivätkö näiden Jumalan tuomioitten täytäntöönpanot ole oikeita, sopivia? Murehtiminen tai paastoaminen sellaisten seikkojen johdosta, jotka ilmaisevat Jumalan oikeudenmukaiset tuomiot, on väärin. Meidän ei tulisi murehtia tai paastota siksi, että olemme joutuneet kärsimään niiden tähden. Se olisi itsekeskeistä – ei paastoamista Jehovalle, vaan itsemme säälimistä. Opi menneisyyden läksy ja sovella sitä nyt! Kuivattuamme kyyneleet silmistämme iloitkaamme Jehovan ennallistetussa suosiossa ja menkäämme eteenpäin hänen temppelityössään!

[Alaviitteet]