14. luku
Elämän lahjan kunnioittaminen
1, 2. Miksi meidän tulee kunnioittaa syvästi elämän lahjaa?
SYVÄ kunnioitus elämän lahjaa kohtaan on tosi rauhan ja turvallisuuden perustus. Tuo kunnioitus puuttuu kuitenkin murheellisella tavalla monien ihmisten keskuudesta. Kuten hyvin tiedetään, ihmiset voivat ottaa pois elämän tappamalla, mutta kukaan ei voi palauttaa elämää, kun se on menetetty.
2 Meidän tulee osoittaa kunnioitusta elämää kohtaan, josta olemme pyhässä kiitollisuudenvelassa. Kenelle? Elämänantajalle, jolle psalmista sanoi: ”Sillä sinun tykönäsi”, nimittäin Jehova Jumalan tykönä, ”on elämän lähde.” (Ps. 36:10) Olemme elämämme velkaa hänelle, ei vain siksi, että hän loi ihmisen, vaan myös siksi, että hän on sallinut ihmiskunnan jatkuvasti lisääntyä tähän asti ja on varannut keinot elämän ylläpitämiseksi. (Apt. 14:16, 17) Mikä vielä enemmän, hän antoi Poikansa tulla ihmissuvun Lunastajaksi, ostamaan sen omalla kalliilla elämänverellään. (Room. 5:6–8; Ef. 1:7) Seuraus on, että hän tarjoaa nyt suurenmoisen toivon elämästä hänen vanhurskaassa uudessa järjestyksessään kaikille, jotka haluavat ottaa sen vastaan. Juuri sitähän me todella haluamme, vai mitä? Kun otamme huomioon tämän kaiken, eikö meidän tulisikin kunnioittaa ja arvostaa syvästi Jumalan tarjoamaa elämän lahjaa? Miten voimme ilmaista sellaista asennetta?
3. Miten se, että joku katselee väkivaltaa huvinaan, vaikuttaa hänen asenteeseensa elämää kohtaan?
3 Jos me haluamme vakavissamme osoittaa kunnioitusta elämää kohtaan, niin me emme ensinnäkään liity niihin, jotka pelkästään huvin vuoksi ruokkivat mieltään väkivaltaa kuvaavilla ohjelmilla. Monet, jotka ovat pitäneet väkivaltaa ”viihteenä”, ovat muuttuneet koviksi ja tunteettomiksi ihmisten kärsimyksiä ja elämän menetystä kohtaan. He oppivat elämään vain nykyhetkeä varten ja osoittavat vain vähän kiinnostusta omaansa tai kenenkään toisen tulevaa hyvinvointia kohtaan. Mutta jos me olemme kiitollisia Jumalan hyvyydestä ja hänen antamastaan toivosta, me vastustamme sellaista henkeä. Me kehitämme arvostusta elämää kohtaan pitäen sitä Jumalan lahjana. Tämä vaikuttaa siihen, miten me käytämme omaa elämäämme ja miten kohtelemme muita ihmisiä, jopa siihenkin, miten me suhtaudumme niihin, jotka eivät ole vielä syntyneet.
SYNTYMÄTTÖMIEN ELÄMÄN KUNNIOITTAMINEN
4. a) Milloin elämä siirtyy jälkeläiselle? b) Mikä osoittaa, onko Jumala kiinnostunut ihmiselämästä ennen syntymää?
4 Kyky siirtää elämä uuteen ihmiseen on suurenmoinen, Jumalan antama etu. Tuota elämää ei siirretä syntymän vaan hedelmöitymisen hetkellä. Kuten Encyclopædia Britannica -tietosanakirja mainitsee, silloin ”alkaa yksilön historiallinen elämä erillisenä ja biologisena kokonaisuutena”.37 Jumalan kiinnostus ihmiselämää kohtaan alkaa samaten ennen syntymää. Psalmista Daavid kirjoitti Jumalasta: ”Sinä pidit minut suojattuna äitini kohdussa. . . . Sinun silmäsi näkivät minut jo alkiona, ja sinun kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat.” – Ps. 139:13–16, Um; Saarn. 11:5.
5. Miksi väitteet, joilla aborttia yritetään puolustaa, ovat perustelemattomia?
5 Nykyaikana miljoonien syntymättömien lasten elämä katkaistaan tahallisesti abortilla. Onko se oikein? Jotkut esittävät vastaväitteen, että syntymätön lapsi ei pysty tietoisesti käsittämään, mitä elämä on, eikä kykene elämään omin avuin kohdun ulkopuolella. Mutta se on pohjimmaltaan totta myös vastasyntyneestä lapsesta. Syntyessään sillä ei ole käsitystä elämän merkityksestä eikä se voisi jatkaa olemassaoloaan ilman vanhempien tai muiden alituista huolenpitoa. Kohtuun muodostuneella elävällä solulla on hedelmöitymisen hetkellä kaikki mahdollisuudet tulla lapseksi, ellei asiaan puututa. Vastasyntyneen lapsen elämän riistämistä pidetään lähes kaikkialla rikoksena. Vaikka lapset syntyvät ennenaikaisestikin, niiden henkiin jäämiseksi ponnistellaan suuresti. Miksi ei sitten tulisi pitää rikoksena myös sitä, jos joku riistää syntymättömän lapsen elämän estääkseen sen edelleen kehittymisen ja syntymisen? Miksi elämää tulisi pitää pyhänä vasta sen erottua kohdusta eikä myös sen ollessa kohdun sisällä?
6. Miten Raamattu ilmaisee, mikä on Jumalan näkemys syntymättömän lapsen elämän tahallisesta riistämisestä?
6 Tärkeää ei ole se, miten ihmiset suhtautuvat asioihin, vaan se, mitä Jumala, Elämänantaja, sanoo. Syntymättömän lapsen elämä on Jehova Jumalasta kallisarvoinen, ei sellainen, johon voi suhtautua kevyesti. Hän antoi muinaiselle Israelille erityisen lain, joka suojeli syntymättömän lapsen elämää. Jos raskaana oleva nainen vahingoittui tai sai keskenmenon kahden miehen välisessä tappelussa, niin lain määräämät rangaistukset olivat ankarat. (2. Moos. 21:22, 23) Syntymättömän lapsen elämän tahallinen riistäminen olisi ilmeisesti vielä vakavampi teko. Jumalan lain mukaan aina, kun ihmiselämä riistettiin tahallisesti, syyllinen oli tuomittava kuolemaan murhaajana. (4. Moos. 35:30, 31) Jumala pitää elämää nykyään yhtä suuressa arvossa.
7. Miltä suojeltaudumme, kun kunnioitamme syntymättömän lapsen elämää koskevaa Jumalan tahtoa?
7 Syvä kunnioitus syntymättömän lapsen elämää koskevaa Jumalan tahtoa kohtaan koituu todella hyödyksi. Tehdessään vanhemmat täysin vastuullisiksi syntymättömän lapsen elämästä Jumala varaa hillikkeen irrallisille sukupuolisuhteille kaikkine huonoine vaikutuksineen, joita ovat sukupuolitaudit, ei-toivotut raskaudet, aviottomat lapset, särkyneet perheet ja syyllisen omantunnon aiheuttama henkinen paine. Tämä voi edistää perheen rauhaa nyt ja on tärkeä tekijä, jotta saisimme osamme tulevista siunauksista.
OMAN ELÄMÄSI KUNNIOITTAMINEN
8. Miksi meidän tulee osoittaa kunnioitusta Jumalan tahtoa kohtaan tavalla, jolla kohtelemme omaa ruumistamme?
8 Entä tapa, jolla kohtelet omaa ruumistasi, se, mitä teet omalla elämälläsi? Jotkut sanovat: ’En syntynyt omasta tahdostani. Niinpä se, mitä teen elämälläni, on omassa vallassani. Teen, mitä itse haluan.’ Mutta täytyykö lahjaa pyytää, ennen kuin vastaanottaja voi arvostaa sitä? Elämä itsessään on kieltämättä hyvä; vain ihmisten pahuus ja inhimillinen epätäydellisyys riistävät elämältä paljon sen tuottamaa iloa. Jehova Jumalaa ei tule syyttää tästä; hän lupaa korjata tilanteen Valtakuntansa hallituksen välityksellä. Niinpä meidän tulisi elää elinaikamme tavalla, joka osoittaa kunnioitusta hänen tahtoaan ja tarkoitustaan kohtaan. – Room. 12:1.
9. Mitä Raamattu sanoo ylensyömisestä ja juoppoudesta?
9 Yksi tapa, jolla voimme osoittaa sellaista arvostusta, on ruoan ja juoman kohtuullinen nauttiminen. Jumala tuomitsee ylensyömisen ja juoppouden. (Sananl. 23:20, 21) Samoin kuin kohtuullinen syöminen myös kohtuullinen alkoholijuomien käyttö on sopivaa. Monet raamatunkohdat osoittavat sen. – 5. Moos. 14:26; Jes. 25:6; Luuk. 7:33, 34; 1. Tim. 5:23.
10. a) Miten juoppo osoittaa halveksivansa elämää? b) Miksi on tärkeätä karttaa juoppoutta, kuten 1. Kor. 6:9, 10:ssä on osoitettu?
10 Raamattu ei siis tuomitse juomista vaan juopumisen. Ja syystä. Juoppous turmelee elimistön, saa ihmiset toimimaan typerästi ja voi jopa tehdä heidät toisille vaarallisiksi. (Sananl. 23:29–35; Ef. 5:18) Se voi lyhentää elämää ja johtaa usein maksakirroosiin. On arvioitu, että pelkästään Yhdysvalloissa, jossa on ehkä yhdeksän miljoonaa eriasteista alkoholistia, menetetyt työtunnit, onnettomuudet, lääkärinhoito ja rikokset maksavat joka vuosi yli 750 miljoonaa dollaria (yli 3 miljardia markkaa). Särkyneiden kotien, raunioituneen ihmiselämän ja inhimillisen kärsimyksen hintaa ”ei voida edes arvioida”. (The Pharmacological Basis of Therapeutics, 1970, s. 291) Ei siksi ole hämmästyttävää, että apostoli Paavali sanoo: ”Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, . . . ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” – 1. Kor. 6:9, 10.
11. Onko järkevää yrittää paeta henkilökohtaisia pulmiaan käyttämällä liikaa alkoholia?
11 On totta, että jotkut tuntevat syvästi maailman tilanteen masentavan vaikutuksen. Aikamme sodat, rikollisuus, inflaatio ja köyhyys, sen paine ja painostus osaltaan lisäävät jäytäviä henkilökohtaisia pulmia. Mutta mitään ei voiteta yrittämällä paeta tätä kaikkea vahingollisen juopottelun avulla. Siten ihminen vain luo uusia ongelmia itselleen ja toisille ja ajan mittaan tuhoaa ihmisarvonsa ja elämänsä tarkoituksen.
HUUMAUSAINEIDEN KÄYTTÖ
12. Miksi monet ihmiset alkavat käyttää huumausaineita?
12 Yhä useammat ihmiset turvautuvat huumausaineisiin yrittäessään paeta elämän ongelmia. Monia huumaavia aineita käytetään tietenkin lääkkeinä. Sairaat ihmiset saattavat tarvita niitä toipuakseen taudistaan. Mutta miten on huumaavien aineiden käytön laita silloin, kun kyseessä ei ole sairauden hoito, vaan aineen käyttäjä haluaa vain päästä uneksivaan tunnelmaan tai jopa jonkinlaiseen transsitilaan? Miten se vaikuttaa käyttäjän elämään?
13. Miten jotkin näistä huumausaineista vaikuttavat käyttäjäänsä, ja mitä Raamatun periaatteet näin ollen ilmaisevat niiden käytöstä?
13 Nykyään monet, jotka etsivät tällaisia nautintoja, käyttävät ”kovia” huumausaineita, kuten heroiinia ja kokaiinia, tai he käyttävät niin kutsuttuja ”psykedeelisiä” huumausaineita, kuten LSD:tä. Jotkut ottavat suuria määriä amfetamiini- ja barbituraattipillereitä. Mikä on seuraus? Huumausaineiden käyttö johtaa heidät helposti itsehillinnän menettämiseen ja aikaansaa samanlaisia vaikutuksia kuin juopumus. (1. Kor. 6:9, 10; Sananl. 23:33) Myönnetään yleisesti ja jopa useimmat huumausaineiden käyttäjät myöntävät, että nämä huumausaineet voivat olla vaarallisia. Esimerkiksi New Yorkin kaupungissa heroiinin käyttö on 18–35-vuotiaiden ensisijainen kuolinsyy. Miten räikeää elämän lahjan halveksuntaa!
14, 15. Vaikka marihuanaa ei yleensä pidetä riippuvaisuutta aiheuttavana, niin miksi sitä polttavat eivät todella kunnioita elämän lahjaa?
14 Mutta miten on marihuanan käytön laita? Marihuanaahan ei yleensä pidetä riippuvaisuutta aiheuttavana huumausaineena. Sekin voi olla monella tavalla vaarallinen. Yksi vaara esitetään Yhdysvaltain terveys-, opetus- ja huoltoministeriön julkaisemassa kiertokirjeessä. Siinä selitetään, että ”yhden laittoman huumausaineen käyttäjät voivat saada useita niistä ollessaan yhteydessä huumausaineiden myyjiin ja toisiin käyttäjiin”. Samaten U.S. News & World Report -lehdessä 1.2.1971 julkaistussa selonteossa mainitaan otsikon ”Viimeksi tehtyjä havaintoja marihuanasta” alla, että ”on todisteita siitä, että ihmiset, jotka ovat turvautuneet tähän huumausaineeseen psyykkisistä syistä – uskoen sen vapauttavan jännityksestä ja masennuksesta – siirtyvät todennäköisesti voimakkaampiin huumausaineisiin”.
15 Mutta vaikka näin ei kävisikään, marihuanan polttaminen voi itsessään olla vaarallista. Vaikka näkemykset eroavat jonkin verran, on huomionarvoista, että eräs tutkimus paljasti seuraavaa: ”Riittävän suuret annokset . . . voivat aiheuttaa odottamattomia, äkillisiä – vaikkakin tilapäisiä – mielisairauskohtauksia, jotka ilmenevät harhanäkyinä, vainoharhoina, masentuneisuutena ja pakokauhuna.”38 Sama raportti sanoo myös, että marihuanan jatkuva säännöllinen käyttö voi aiheuttaa ruumiillista vahinkoa, kuten ”maksavaurioita, perinnöllisiä vajavaisuuksia, aivovaurioita ja ylempien hengitysteiden sairauksia”. Kun otetaan huomioon nämä mahdolliset vaarat, osoittaako marihuanaa käyttävä kunnioitusta elämän lahjaa kohtaan?
16. Mille toiselle vakavalle vaaralle huumausaineiden käyttö voi saattaa ihmisen alttiiksi, ja miten tämän tulisi vaikuttaa näkemykseemme asiasta?
16 On toinenkin voimakas syy karttaa huumausaineiden käyttöä petollisen hyvinvoinnintunteen saavuttamiseksi. Henkilö voi niiden välityksellä joutua demonien valvontaan. Monet huumausaineiden käyttäjät myöntävät itse, että he käyttävät huumausaineita usein salaoppien harjoittamisen yhteydessä. Huumausaineiden liittäminen salatieteisiin ei ole mitenkään uutta. Noidat käyttivät menneisyydessä huumausaineita. Vinen Expository Dictionary of New Testament Words (Uuden testamentin sanojen selityssanakirja) sanoo: ”Noituudessa huumausaineiden käyttö, joko yksinkertaisten tai tehokkaitten, liittyi yleensä loitsuihin ja salaisille voimille esitettyihin anomuksiin, . . . tarkoituksena oli saada anoja voimakkaasti vakuuttumaan noidan salaperäisistä keinoista ja voimista.” Nämä selitykset liittyvät kreikkalaiseen sanaan, joka englanninkielisessä Uuden maailman käännöksessä on käännetty ”spiritismin harjoittamiseksi” ja suomalaisessa käännöksessä ”noituudeksi” (farmakía, kirjaimellisesti ’lääkeaineiden käyttö’) Gal. 5:20:ssä. (Ks. myös Ilm. 9:21; 18:23.) Samoin kuin menneisyydessä, niin nykyäänkin huumausaineet voivat saattaa ihmisen alttiiksi demonien vaikutukselle. Miten kukaan, joka haluaa olla Jehovan uskollinen palvelija, voisi saattaa itsensä sellaiseen vaaraan pelkästään hetkellisen hilpeyden tunteen tähden?
17, 18. a) Mikä muu huono hedelmä liittyy huumausaineiden käyttöön? b) Miten Jehovan kristityt todistajat siis suhtautuvat huumausaineiden käyttöön?
17 Kuten hyvin tiedetään, huumausaineitten käyttö liittyy erottamattomasti rikollisuuteen ja yhteiskunnan moraalin luhistumiseen. Laiton huumausainekauppa on järjestäytyneen rikollisuuden suurimpia tulolähteitä. Huomattava osa huumausaineiden käyttäjistä suorittaa varkauksia ja ryöstöjä tottumuksensa ylläpitämiseksi. Toiset alkavat harjoittaa prostituutiota. Tuhannet perheet särkyvät, kun jostakusta perheenjäsenestä tulee huumausaineiden orja. Raskaana olevat äidit siirtävät riippuvaisuuden huumausaineista lapsilleen, ja toisinaan nämä kuolevat huumausaineista vieroittamisen yhteydessä esiintyvään kovaan tuskaan. Useimmissa maissa vaarallisten huumausaineiden omistaminen ja käyttö ei-lääketieteellisiin tarkoituksiin on sitä paitsi laitonta. – Matt. 22:17–21.
18 Haluatko olla missään tekemisissä tavan kanssa, johon liittyvät kaikki moiset huonot hedelmät? Jehovan kristityt todistajat eivät halua! He eivät halua millään lailla käyttää huumausaineita saadakseen jännittäviä elämyksiä tai paetakseen todellisuutta. He pitävät elämää suuressa arvossa ja haluavat käyttää elämänsä Jumalan tahdon mukaisella tavalla.
TUPAKAN JA SAMANKALTAISTEN TUOTTEIDEN KÄYTTÖ
19. Miksi elämän lahjan kunnioittaminen vaikuttaa henkilön näkemykseen tupakan, betelpähkinän ja kookakasvin lehtien käytöstä?
19 Vielä yleisempää on nykyään tupakan käyttö ja joissakin maissa betelpähkinän ja kookakasvin lehtien pureskelu. Vaikka niitä käyttävät miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa, jokaisen niistä tiedetään vahingoittavan ruumista ja joissakin tapauksissa mieltäkin. Hallitukset ovat varoittaneet tupakan yhteydestä sellaisiin sairauksiin kuin keuhkosyöpä, sydäntaudit, krooninen keuhkoputkentulehdus ja keuhkonlaajentuma. Onko tällaisten riippuvaisuutta aiheuttavien ja vahingollisten tuotteitten käyttäminen osoitus elämän lahjan kunnioittamisesta?
20, 21. a) Merkitseekö se, että Raamattu ei tuomitse näitä tapoja nimeltä mainiten, että niiden harjoittaminen on aivan oikein? b) Mitkä Raamatun periaatteet osoittavat, että nämä tavat eivät kuulu lainkaan sellaisen ihmisen elämään, joka haluaa vakavissaan tehdä Jumalan tahdon?
20 Joku saattaisi sanoa, että nämä aineet ovat kaikki osa Jumalan luomakuntaa. Se on totta, mutta niin ovat sienetkin, ja kuitenkin jotkin sienilajit aiheuttavat ihmiselle kuoleman, jos hän syö niitä. Joku toinen saattaisi sanoa, että Raamattu ei nimenomaan mainitse tai tuomitse näitä tapoja. Se on totta, mutta kuten olemme havainneet, on monia seikkoja, joita ei nimenomaan tuomita Raamatussa, mutta jotka ovat selvästi väärin. Raamattu ei missään nimenomaan kiellä roskien heittämistä naapurin takapihalle. Kuitenkin käskyn: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, pitäisi riittää saamaan jokainen meistä ymmärtämään, miten väärin sellainen teko olisi. – Matt. 22:39.
21 Jumalan sana kehottaa meitä 2. Kor. 7:1:ssä: ”Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.” Jotta jokin olisi ”pyhää”, sen täytyy olla ”kirkas, puhdas, tahraton, turmeltumaton”. Jehova Jumala pitää itsensä puhtaana ja vapaana turmeluksesta, eikä hän alennu koskaan toimimaan epäpyhällä tavalla. Syystä Jumala odottaa meidän jatkavan ’pyhityksemme saattamista täydelliseksi’ siinä määrin, kuin se on meille ihmisille mahdollista. (Room. 12:1) Hän odottaa meidän myös ’rakastavan häntä kaikesta sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme’, mutta miten kukaan voi rakastaa siten, jos hän antautuu harjoittamaan tapoja, jotka saastuttavat hänen ruumistaan, vahingoittavat hänen terveyttään ja lyhentävät hänen elämäänsä? – Mark. 12:29, 30.
22. Mikä voi auttaa ihmistä irrottautumaan otteesta, joka sellaisella huonolla tavalla ehkä on häneen?
22 Vaikka saattaa vaikuttaa siltä, että yksi tai useampi näistä tottumuksista pitää jotakuta otteessaan, hän voi voittaa ne ja tulla vapaaksi. Tieto Jumalasta ja hänen suurenmoisista tarkoituksistaan antaa voimakkaan vaikuttimen irrottautua niistä. Ihminen voi ’uudistua mieleensä vaikuttavassa voimassa’. (Ef. 4:23, Um) Se avaa uuden elämäntavan, joka johtaa henkilökohtaiseen tyytyväisyyteen ja tuottaa kunniaa Jumalalle.
VEREN EDUSTAMAN ELÄMÄN KUNNIOITTAMINEN
23. a) Minkä ainoan verenkäyttötavan Jumala hyväksyi Israelille antamassaan laissa? b) Miksi noiden uhrien merkityksen pitäisi saada meidät harkitsemaan huolellisesti tätä asiaa koskevaa Jumalan tahtoa?
23 Myös veremme ansaitsee huomiota puhuessamme elämästä. Jumala on tehnyt sekä ihmisen että eläinten veren, elämän vertauskuvan. Tämä käy ilmi laista, jonka hän antoi Nooalle ja hänen pojilleen, joista me kaikki polveudumme, ja hänen myöhemmästä, Israelin kansalle antamastaan laista. Ainoa Jumalan niissä hyväksymä veren käyttö liittyi alttarilla hänen ohjeittensa mukaan uhrattuihin uhreihin. (1. Moos. 9:3, 4; 3. Moos. 17:10–14) Kaikki nuo uhrit kuvasivat Jumalan oman Pojan yhtä uhria, jossa hän vuodatti elämänverensä ihmiskunnan puolesta. (Hepr. 9:11–14) Jo tämän pitäisi saada meidät kiinnittämään erityistä huomiota tätä asiaa koskevaan Jumalan tahtoon.
24. Mitä Apt. 15:28, 29 sanoo siitä, mikä tulisi olla kristittyjen näkemys veren käytöstä?
24 Onko veren käyttöä koskeva Jumalan rajoitus yhä voimassa tosi kristityille? Kyllä, kuten kristillisen seurakunnan apostolien ja vanhinten ensimmäisellä vuosisadalla antamasta virallisesta lausunnosta käy ilmi. He kirjoittivat Jumalan hengen opastamina: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä [huolellisesti, Um] vältätte, niin teidän käy hyvin.” – Apt. 15:28, 29.
25. Miten maailma osoittaa halveksuntaa verta koskevaa Jumalan tahtoa kohtaan?
25 Monet ihmiset osoittavat kuitenkin nykyään täydellistä välinpitämättömyyttä tätä tärkeää elämän perusainetta koskevaa Jumalan tahtoa kohtaan. He käyttävät verta ilman erotusta ruokaan, lääketieteellisiin tarkoituksiin ja jopa kaupallisten tuotteiden, kuten lannoitteiden, aineosana. Mutta eikö tämä olekin tyypillistä maailmalle, jossa itse elämän lahjaa arvostetaan niin vähän? Jos me kuitenkin arvostamme vilpittömästi elämää ja tilivelvollisuuttamme Jumalalle, me emme jätä huomioon ottamatta hänen tahtoaan tai loukkaa häntä rikkomalla hänen nimenomaisia käskyjään.
26, 27. Miksi yritys säilyttää nykyinen elämä olemalla tottelematon Jumalalle, ei ilmaisisi aitoa kunnioitusta Jumalan tarjoamaa elämän lahjaa kohtaan?
26 Niinpä meidän on tässäkin asiassa otettava huomioon tietyt rajat, vaikka meidän tulee olla kiinnostuneita terveydestämme ja pyrkiä suojelemaan elämäämme, Jumalan lahjaa. Jumalan Poika sanoi asian selvästi: ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” – Joh. 12:25.
27 Mitä se merkitsee? Se merkitsee, että jos on joko kohdattava kuolema Jumalan tottelemisen tähden tai oltava tottelematon hänelle nykyisen elämänsä säilyttämiseksi, Jumalan tosi palvoja valitsisi mieluummin kuoleman kuin tottelemattomuuden. Jeesus Kristuskin olisi voinut välttää paalussa kokemansa kuoleman olemalla tottelematta Jumalaa, mutta hän ei toiminut siten. Myös ennen häntä eläneet ihmiset olivat osoittaneet samaa murtumatonta antaumusta Jumalan tahtoa kohtaan. (Matt. 26:38, 39, 51–54; Hepr. 11:32–38) He eivät sallineet nykyisen elämänsä estää heitä osoittautumasta kelvollisiksi iankaikkiseen elämään.
28. Mihin me valmistaudumme kehittämällä arvostusta elämää koskevaa Raamatun näkemystä kohtaan?
28 Onko tämä myös sinun näkemyksesi elämästä? Ymmärrätkö, että sinun täytyy elää sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, jotta elämälläsi olisi todellista merkitystä? Tämän näkemyksen kehittäminen nyt valmistaa sinua osaltaan elämään Jumalan uudessa järjestyksessä. Miten turvalliseksi ja suojaisaksi voitkaan silloin tuntea olosi aina ja kaikkialla, kun tiedät, että kaikki maan päällä elävät kunnioittavat vilpittömästi Jumalan tarjoamaa elämän lahjaa.