11. luku

Onko helvetti kuuma?

EIKÖ ole totta, että monet raamatunkäännökset puhuvat ”helvetiksi” kutsutusta paikasta? Monet Pyhän Raamatun käännökset todella käyttävät tuota ilmausta, mutta kyseenalaista on se, onko se, mitä papit ovat opettaneet ”helvetiksi” kutsutusta paikasta, peräisin Pyhästä Raamatusta vai jostakin muusta lähteestä.

Oletko tiennyt, että ei ainoastaan kristikunnan kirkkojen jäsenille vaan myös monille ei-kristityille on opetettu uskoa helvetin piinaan? On paljastavaa lukea eri teoksista, mitä niissä on sanottu helvettiin suljettujen tuskista.

Eräs seitsemänneltä vuosisadalta peräisin oleva ei-kristillinen ”pyhä kirja” sanoo:

”Helvetti! – siellä he palavat, – huono vuode (totisesti maattavaksi)! – Niin, sellainen! – Silloin he saavat maistaa sitä – kiehuvaa nestettä ja nestettä, joka on mustaa, synkkää, hirvittävän kylmää! . . . (He tulevat olemaan) keskellä tulista hornan hehkua ja kiehuvassa vedessä ja mustan savun varjossa: mikään ei (siellä) virkistä tai miellytä.”

Buddhalaisuus, joka sai alkunsa noin kuudennella vuosisadalla eaa., esittää seuraavan kuvauksen yhdestä sen ”helveteistä”, joita se opettaa:

”Eivät liekit eivätkä olentojen tuskat keskeydy täällä hetkeksikään.”

Eräs roomalaiskatolinen katekismus sanoo:

”Heiltä on riistetty kyky nähdä Jumalaa, ja he kärsivät hirvittävää piinaa, varsinkin tulen vuoksi, koko iankaikkisuuden. . . . Erossa olemista autuaaksi tekevästä Jumalan näkemisestä sanotaan menetyksen tuskaksi; piinaa, joka aiheutetaan luotujen välikappaleiden kautta sielulle ja ruumiille sen ylösnousemuksen jälkeen, sanotaan aistien tuskaksi.” – Catechism of Christian Doctrine, julk. 1949.

Myös protestanttisten pappien keskuudessa on paikoin niitä, jotka maalaavat eloisia kielikuvia helvetin kauhuista. Heidän kirkonjäsenensäkin väittävät joskus saaneensa näkyjä sen piinasta. Eräs mies kuvaili näkyään seuraavasti: ’Silmänkantamattomiin oli vain palavaa tulta ja ihmisolentoja. Mikä tuska ja kärsimysten määrä! Jotkut ihmiset kirkuivat, toiset vaikeroivat ja anoivat vettä, vettä! Jotkut repivät hiuksiaan, toiset kiristelivät hampaitaan; muutamat taas purivat omia käsivarsiaan ja käsiään.’

Usein väitetään, että helvetin rangaistuksien uhka panee voimakkaasti ihmiset tekemään sitä, mikä on oikein. Mutta tukevatko historian tosiasiat sitä? Eivätkö helvetin tulen oppiin uskovat ole suorittaneet eräät suurimmista julmuuksista? Eivätkö hirvittävä inkvisitio ja kristikunnan veriset ristiretket ole esimerkkejä tästä?

Siksi ei pitäisi tuntua yllättävältä, että yhä useammat ihmiset eivät todellisuudessa usko helvetin piinan olemassaoloon eivätkä pidä sen rangaistuksia esteenä väärintekemiselle. Vaikka he eivät olekaan todistaneet tätä opetusta vääräksi, he eivät vain yksinkertaisesti ole taipuvaisia uskomaan sellaista, mikä ei heistä tunnu järkevältä eikä todelta. Siitä huolimatta he saattavat olla sellaisen kirkon jäseniä, joka opettaa tätä oppia, ja kannattamalla sitä he ovat osavastuussa helvetintuliopin levittämisestä.

Mitä Raamattu sitten sanoo piinasta kuoleman jälkeen? Jos olet lukenut tämän kirjan aikaisemmat luvut, niin tiedät, että monet yleiset uskomukset kuolleista ovat vääriä. Sinä tiedät, että Raamatun mukaan mikään sielu tai henki ei eroa ruumiista sen kuollessa ja jatka tietoista olemassaoloa. Siksi opille kuolemanjälkeisestä iankaikkisesta piinasta ei ole mitään raamatullista perustetta, sillä kuolemassa ei säily mitään, mitä voitaisiin kirjaimellisesti piinata. Mikä sitten on se paikka, jota monet raamatunkäännökset sanovat ”helvetiksi”?

”ŠEOL”

Katolisessa Douay-käännöksessä esiintyy ensimmäinen maininta ”helvetistä” 1. Moos. 37:35:ssä, missä kerrotaan, mitä patriarkka Jaakob sanoi, kun hän luuli Joosefin kuolleen: ”Minä menen alas poikani luo helvettiin murehtien.” On selvää, että Jaakob ei esittänyt tässä sellaista ajatusta, että hän menisi poikansa luo piinan paikkaan. Tämän jakeen alaviite Douay-käännöksessä (julkaissut Douay Bible House, New York, 1941) ei esitä myöskään sellaista selitystä tälle kohdalle. Siinä sanotaan:

”Helvettiin. Toisin sanoen limbukseen, paikkaan, missä vanhurskasten sielut otettiin vastaan ennen Vapahtajamme kuolemaa . . . [Se] merkitsi epäilemättä levon paikkaa, missä hän uskoi hänen sielunsa olevan.”

Kuitenkaan Raamattu itse ei missään puhu sellaisesta paikasta kuin ”limbus”. Eikä se tue käsitystä erikoisesta paikasta, missä jokin ruumiista selvästi erossa oleva sielu saisi levätä. Erään nykyaikaisen katolisen raamatunkäännöksen (The New American Bible, julk. P. J. Kenedy & Sons, New York, 1970) sanastossa myönnetäänkin: ”Sielun ja ruumiin välillä ei ole mitään vastakkaisuutta tai eroa; ne ovat pelkästään eri tapoja kuvailla yhtä, konkreettista todellisuutta.”

Mikä sitten on se ”helvetti”, johon Jaakob ajatteli menevänsä poikansa luo? Oikea vastaus tähän kysymykseen löytyy, kun saamme tietää, mikä on alkukielisen ”helvettiä” vastaavan sanan oikea merkitys. Tämä sana on š^e’ōl eli translitteroituna ”Šeol”. Tämä sana, joka on käännetty myös ”haudaksi”, ”kuopaksi”, ”kuolleitten olinpaikaksi”, ”syvyydeksi” ja ”tuonelaksi”, esiintyy kuusikymmentäkuusi kertaaa (Uuden maailman käännöksessä) Raamatun heprealaisten kirjoitusten (joita yleisesti sanotaan ”Vanhaksi testamentiksi”) kolmessakymmenessäyhdeksässä kirjassa, mutta kertaakaan se ei esiinny elämän, toiminnan tai piinan yhteydessä. Päinvastoin se yhdistetään usein kuolemaan ja toimettomuuteen. Muutamia esimerkkejä:

”Sillä kuolemassa ei sinua [Jehova] muisteta; kuka ylistää sinua tuonelassa [Šeolissa; haudassa, Kuningas Jaakon käännös (KJ); helvetissä, Douay (Dy)]?” – Ps. 6:6.

”Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa [Šeolissa; haudassa, KJ, Vanha kirkkoraamattu (Vk); helvetissä, Dy], jonne olet menevä.” – Saarn. 9:10.

”Sillä ei tuonela [Šeol; hauta, KJ; helvetti, Dy, Vk] sinua [Jehova] kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niinkuin minä tänä päivänä.” – Jes. 38:18, 19.

Šeol on siis ilmeisesti paikka, johon kuolleet menevät. Se ei ole yksityinen hauta vaan yleensä kuolleen ihmiskunnan yhteinen hauta, jossa kaikki tietoinen toiminta päättyy. Tämän myöntää myös Uusi katolinen tietosanakirja olevan Šeolin raamatullinen merkitys, kun se sanoo:

”Raamatussa sillä tarkoitetaan täydellisen toimettomuuden paikkaa, johon ihminen menee kuollessaan, olkoonpa hän vanhurskas tai paha, rikas tai köyhä.” – New Catholic Encyclopedia, 13. osa, s. 170.

Se, että piinaa ei koskaan määrätty rangaistukseksi tottelemattomuudesta, vahvistaa myös sen, ettei tulisen piinan paikkaa ollut olemassa koko Heprealaisten kirjoitusten aikana. Israelin kansan eteen asetettu valinta ei koskenut elämää tai piinaa vaan elämää tai kuolemaa. Mooses sanoi kansalle: ”Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni.” – 5. Moos. 30:19, 20.

Kun Jumala myöhemmin kehotti uskottomia israelilaisia katumaan, niin sen tarkoitus ei ollut, että he olisivat välttäneet piinan vaan ennenaikaisen kuoleman kokemisen. Profeettansa Hesekielin kautta Jehova julisti: ”Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!” – Hes. 33:11.

HAADES ON SAMA KUIN ŠEOL

Joku voi kuitenkin kysyä, eikö Jeesuksen Kristuksen tulo maan päälle muuttanut asioita. Ei, Jumala ei muuta persoonallisuuttaan tai vanhurskaita mittapuitaan. Profeettansa Malakian kautta hän julisti: ”Minä, Herra, en muutu.” (Mal. 3:6) Jehova ei ole muuttanut tottelemattomuuden rangaistusta. Hän on pitkämielinen ihmisiä kohtaan, jotta he voisivat välttää, ei piinaa, vaan tuhon. Apostoli Pietari kirjoittikin uskoville tovereilleen: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu [tuhoutuu, Um], vaan että kaikki tulevat parannukseen.” – 2. Piet. 3:9.

Sen tosiasian mukaisesti, että tottelemattomuuden rangaistus on edelleenkin kuolema, paikka, johon Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset (joita tavallisesti sanotaan ”Uudeksi testamentiksi”) kuvailevat kuolleitten menevän, ei eroa Heprealaisten kirjoitusten Šeolista. (Room. 6:23) Tämä ilmenee vertailtaessa Heprealaisia kirjoituksia Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin. Niissä kymmenessä kohdassa, joissa kreikkalainen sana hai’des eli translitteroituna ”Haades” esiintyy, se tarkoittaa pohjimmiltaan samaa kuin heprealainen sana š^e’ōl. (Matt. 11:23; 16:18; Luuk. 10:15; 16:23;b Apt. 2:27, 31; Ilm. 1:18; 6:8; 20:13, 14 [Ellei sinun käyttämässäsi Raamatussa lue näissä kohdissa ”helvetti” tai ”tuonela” eli ”Haades”, huomaat kuitenkin, että niiden asemesta käytetyt sanat eivät pienimmälläkään tavalla vihjaa piinan paikkaan.]) Ajattele seuraavaa esimerkkiä:

Ps. 16:10:stä me luemme: ”Sillä sinä [Jehova] et hylkää minun sieluani tuonelaan [Šeoliin; helvettiin, Vk] etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.” Eräässä apostoli Pietarin puheessa tällä psalmilla osoitettiin olevan profeetallinen sovellutus. Pietari sanoi: ”Koska [Daavid] nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan [Haadekseen; helvettiin, Vk] eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.” (Apt. 2:30, 31) Huomaa, että kreikkalaista sanaa hai’des käytettiin heprealaisen sanan š^e’ōl asemesta. Tästä nähdään, että Šeol ja Haades ovat samaa merkitseviä ilmauksia.

Ranskalaisen raamattuseuran Nouvelle Version -käännöksen sanastossa todetaan kohdassa ”Kuolleitten olinpaikka”:

”Tämä sanonta on käännetty kreikkalaisesta sanasta Haades, joka vastaa heprealaista sanaa Šeol. Se on paikka, jossa kuolleet ovat kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan (Luuk. 16:23; Apt. 2:27, 31; Ilm. 20:13, 14). Eräät käännökset ovat kääntäneet väärin tämän sanan helvetiksi.”

MISTÄ HELVETINTULIOPPI ON LÄHTÖISIN

On selvää, että Raamatussa olevat viittaukset Šeoliin ja Haadekseen eivät tue tulisen helvetin oppia. Katolinen aikakausjulkaisu Commonweal (15.1.1971) myöntää, että se ei ole kristillinen vaan on jopa ristiriidassa kristillisyyden hengen kanssa, sanoen:

”Monille ihmisille, jotkut filosofit mukaan luettuina, helvetti vastaa ihmisen mielikuvituksen tarvetta – eräänlaista joulupukin vastakohtaa. . . . Kuka vanhurskaiden joukossa ei haluaisi nähdä väärien saavan jokseenkin kohtuullista rangaistusta? Ja ellei tässä elämässä, niin miksei sitten seuraavassa? Sellainen näkemys ei ole kuitenkaan sopusoinnussa Uuden testamentin kanssa, joka kutsuu ihmistä elämään ja rakastamaan.”

Sitten tämä lehti osoittaa tämän opin todennäköisen alkuperän, kun se sanoo:

”Toinen perustekijä, joka on voinut vaikuttaa perinteellisen kristillisen helvettikäsitteen omaksumiseen, voidaan löytää roomalaisesta maailmasta. Samoin kuin luontainen kuolemattomuus oli perustana suurimmalle osalle kreikkalaista filosofiaa, roomalaisten tärkein hyve oli juridinen ajattelu etenkin siihen aikaan, kun kristillisyys alkoi kukoistaa. . . . Näiden kahden ajatustavan – filosofisen Kreikan ja juridisen Rooman – avioliitto on hyvinkin voinut synnyttää taivaan ja helvetin teologisen symmetrian: jos hyvä sielu palkitaan, niin paha sielu rangaistaan. Vahvistaakseen uskoaan siihen, että vääriä rangaistaan oikeuden mukaan, roomalaisten tarvitsi vain ottaa käteensä Vergiliuksen Aeneis ja lukea Elysionin siunatuista ja Tartaroksen kirotuista, joita liekit piirittivät ja rangaistuksen kauhu piti vallassaan.”

Tässä siis myönnetään, että oppi tulisesta helvetistä on Jumalasta vieraantuneiden ihmisten uskomus. Sitä voidaan syystä sanoa ’riivaajien [demonien, Um] opiksi’. (1. Tim. 4:1) Näin on, koska se perustuu siihen valheeseen, että ihminen ei todellisuudessa kuole, ja heijastaa demonien synkkää, hyökkäävää ja julmaa asennetta. (Vrt. Mark. 5:2–13.) Eikö tämä oppi ole tarpeettomasti täyttänyt ihmiset pelolla ja kauhulla? Eikö se ole törkeästi väärinesittänyt Jumalaa? Sanassaan Jehova ilmaisee olevansa rakkauden Jumala. (1. Joh. 4:8) Mutta oppi tulisesta helvetistä panettelee häntä syyttäen häntä väärin pahimmista kuviteltavissa olevista julmuuksista.

Ne, jotka opettavat helvetin tulen oppia, puhuvat sen tähden pilkkaavasti Jumalaa vastaan. Vaikka jotkut papit eivät ehkä tunne Raamatun todistuksia, niin heidän pitäisi tuntea ne. He sanovat puhuvansa Jumalan sanomaa, ja siksi heidän velvollisuutensa on tietää, mitä Raamattu sanoo. He tietävät varmasti aivan hyvin, että se, mitä he sanovat ja tekevät, voi vaikuttaa syvästi niiden elämään, jotka etsivät heiltä opetusta. Sen pitäisi saada heidät huolellisesti varmistautumaan opetuksestaan. Jumalan esittäminen jollakin tavalla väärin voi kääntää ihmisiä pois tosi palvonnasta, mistä aiheutuu heille vahinkoa.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Jehova Jumala ei katso suopeasti vääriä opettajia. Muinaisen Israelin uskottomille uskonnollisille johtajille hän julisti seuraavan tuomion; ”Minäkin teen teidät halpana pidetyiksi ja alhaisiksi kaiken kansan edessä, koska te ette ole pitäneet minun teitäni.” (Mal. 2:9) Voimme olla varmat siitä, että samanlainen tuomio kohtaa meidän aikamme vääriä uskonnollisia opettajia. Raamattu osoittaa, että heiltä riistetään pian heidän asemansa ja vaikutusvaltansa tämän maailman poliittisten ainesten toimesta. (Ilm. 17:15–18) Parempaa osaa ei ole niilläkään, jotka jatkavat valheita opettavien uskonnollisten järjestöjen kannattamista. Jeesus Kristus sanoi: ”Jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” – Matt. 15:14.

Koska näin on, haluaisitko edelleenkin kannattaa sellaista uskonnollista järjestöä, joka opettaa tulista helvettiä? Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun isääsi olisi paneteltu pahansuopaisesti? Pitäisitkö yhä panettelijoita ystävinäsi? Etkö pikemminkin katkaisisi kaikkia suhteita heihin? Eikö meidänkin pitäisi samalla tavalla haluta katkaista kaikki yhteydet niihin, jotka ovat panetelleet taivaallista Isäämme?

Piinan pelko ei ole oikea vaikutin Jumalan palvelemiselle. Hän toivoo, että me palvoisimme häntä rakkaudesta. Sen tulisi vedota sydämeemme. Tietoisuus siitä, että kuolleet eivät ole paikassa, missä tuskan huudot kuuluvat roihuavien liekkien keskeltä, vaan ovat tiedottomina kuolleen ihmiskunnan hiljaisessa ja elottomassa yhteisessä haudassa, voi poistaa esteen rakkautemme osoittamiselta sellaista Jumalaa kohtaan.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 88]

Näkymiä buddhalaisten helvettiä esittävistä kuvista

[Kuva s. 89]

Näkymiä katolisen Danten ”infernosta”