Valtakunnan Uutiset nro 32
Yksimielinen, onnellinen perhe – mikä on sen avain?
ONKO TUTTAVIESI JOUKOSSA TÄLLAISIA?
Yhdysvaltain koillisosassa asuvat Jerry ja Margie olivat kokeilleet avioliittoa – ja epäonnistuneet. Heillä oli kolme lasta
”Jerryn elämään oli tullut lukuisia ongelmia”, kertoi eräs hänen läheinen ystävänsä. ”Hänen vireille pantu avioeronsa astuisi voimaan muutaman kuukauden kuluttua ja hän suunnitteli samalla uutta avioliittoa.”
Monet toivovat Jerryn ja Margien tavoin avioliitoltaan . . .
läheisiä, lämpimiä suhteita
yhteistoimintaa
lasten saamisen iloa
elinikäistä toveruutta
Mutta usein he kokevat . . .
uskottomuutta
huutamista, vihaisia sanoja
lasten kapinallisuutta
perheen hajoamisen
TARVITSEEKO OLLA NÄIN?
Ei, sillä perheen Alkuunpanija tietää paremmin kuin kukaan muu tien onnelliseen perhe-elämään
Ja Hän on antanut käteemme avaimeksi kirjan, jota on saatavissa yleisemmin kuin mitään muuta kirjaa: Raamatun
Katsokaamme, miten Raamattu käy käsiksi tähän asiaan . . .
AVAIN: RAAMATUN OHJEIDEN SOVELTAMINEN PERHEESEESI
Rakasta vaimoasi, osoita hellyyttä
”Miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan” – Efesolaisille 5:28, 29
”– – osoittaen heille kunniaa niin kuin heikommalle astialle” – 1. Pietari 3:7
Kunnioita aviomiestäsi, ole rakastettava
”Vaimolla – – tulee olla syvä kunnioitus miestään kohtaan” – Efesolaisille 5:33
”Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva” – 1. Mooseksen kirja 2:18
Osoittakaa sukupuoliasioissa uskollisuutta toisianne kohtaan, olkaa luottamuksen arvoisia
”Iloitse nuoruutesi vaimosta. – – Miksi – – syleilisit vieraan vaimon povea?” – Sananlaskut 5:18–20
”Mies täyttäköön aviolliset velvollisuutensa vaimoaan kohtaan; samoin vaimo miestään kohtaan” – 1. Korinttolaisille 7:3, Uusi testamentti nykysuomeksi
Kuunnelkaa toisianne, selvittäkää ongelmat nopeasti
”[Ole] nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan” – Jaakob 1:19
”– – älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa” – Efesolaisille 4:26
Anna aikaasi lapsillesi, välitä heistä niin paljon, että kuritat heitä
”[Opeta lapsiasi] kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi” – 5. Mooseksen kirja 11:19
”Isäni on aina työssä”, kirjoitti eräs kolmasluokkalainen. ”Hän antaa minulle rahaa ja paljon leikkikaluja, mutta en näe häntä juuri koskaan.”
”Joka [lastaan] rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa” – Sananlaskut 13:24
”Kuritus on ollut minulle vaikeaa”, sanoi eräs 16-vuotias. ’Mutta se on ollut vielä vaikeampaa vanhemmilleni, jotka ovat yrittäneet saada minut takaisin ojennukseen. Heidän täytyy tosiaan rakastaa minua.’
Palvokaa Jumalaa yhdessä, noudattakaa hänen menettelytapojaan
”Kokoa kansa, miehet, naiset ja lapset – – että he kuulisivat sen ja oppisivat” – 5. Mooseksen kirja 31:12
”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi” – Sananlaskut 3:5, 6
OVATKO NÄMÄ PERIAATTEET TOSIAAN KÄYTÄNNÖLLISIÄ?
Ovat. Muistatko alkukappaleissa kuvailemamme perheen, joka oli hajoamaisillaan?
Se, joka auttoi heitä oppimaan nämä Raamatun periaatteet, kertoo:
”Aluksi Jerry oli vastahakoinen, mutta vihdoin eräänä lauantaiaamuna poikkesin hänen asuntoonsa ja saatoin suositella hänelle raamatuntutkistelua. Siitä lähtien hän edistyi nopeasti.
”Kuvitelkaa iloani, kun Jerry soitti minulle eräänä iltana eikä pyytänytkään minua tulemaan tutkistelua varten omaan asuntoonsa, vaan kotiinsa, jossa hän oli ollut keskustelemassa vaimonsa kanssa. Nyt he yrittivät jälleen saada perheensä kokoon.
”Parin ensimmäisen viikon ajan tutkin vain Jerryn ja hänen kolmen lapsensa kanssa, koska hänen vaimonsa Margie oli vastahakoinen. Kolmannella viikolla hän kuitenkin halusi liittyä joukkoomme. Mutta parasta oli heidän tulevaa avioeroaan koskenut uutinen, nyt kun sen voimaanastumiseen oli vain pari kolme viikkoa. Molemmat olivat tuona päivänä soittaneet asianajajalleen ja peruuttaneet avioeronsa.”
Vuosia myöhemmin he ovat yhä yksimielinen, onnellinen perhe
SINUNKIN PERHEESI VOI HYÖTYÄ
Pyydä ilmaista Raamatun kotitutkistelua, jollainen auttoi Jerryäkin, oppiaksesi soveltamaan näitä periaatteita
Havaitset kauniisti kuvitetun tutkistelukirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä erittäin hyödylliseksi
[ ] Haluaisin saada ilmaisen noin tunnin viikossa kestävän Raamatun kotitutkistelun
[ ] Lähettäkää minulle postimaksutta 256-sivuinen kuvitettu kovakantinen kirja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä.
Olen lähettänyt korvaukseksi 20 mk (Australiassa ja Yhdysvalloissa $2.50, Kanadassa $3 ja Ruotsissa 15 kr). Suomessa olen pannut korvauksen postisiirtotilillenne 59 70-5, Ruotsissa postisiirtotilille 1707–9.