Valtakunnan Uutiset nro 33
Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?
Maapallo on täynnä monia hämmästyttäviä ja erilaisia eliöitä. Mistä ne kaikki ovat saaneet alkunsa? Mistä me ihmiset olemme saaneet alkumme? Olemmeko me kehittyneet apinan kaltaisista eläimistä vai onko meidät luotu? Ja onko sillä ylipäänsä mitään merkitystä?
Miksi ei ole yhdentekevää mitä uskomme
Miljoonat ihmiset uskovat nykyään kehitysoppiin. Miljoonat muut uskovat luomiseen. Ja miljoonat eivät tiedä, mihin heidän pitäisi uskoa. Jotkut puolestaan ajattelevat, että on yhdentekevää, olemmeko me kehittyneet vai onko meidät luotu.
Sillä voi kuitenkin olla ratkaiseva merkitys. Miksi? Siksi että jos elämä kehittyi itsestään, niin me emme voi odottaa juuri muuta kuin jatkuvaa kamppailua sotia, kärsimystä, sairauksia ja kuolemaa vastaan, joita ihmishistoria on täynnä.
Jos toisaalta on todella olemassa Luoja, joka teki erilliset ja erilaiset eliöt, niin hänellä on täytynyt olla jokin tarkoitus, kun hän on pannut ne maan päälle. Ja siinä tapauksessa myös ihmisten olemassaololla on varmasti jokin tarkoitus. Jos tämä pitää paikkansa, niin tulevaisuutemme ei riipu kehityksestä vaan siitä, mitä varten Luoja on tehnyt meidät. Sen vuoksi on täysin järkevää, että haluamme saada lisätietoja tästä tärkeästä asiasta.
Älä myöskään luule, että tiede on jo ratkaissut tämän asian. Kehitysopin tutkija W. R. Thompson sanoi esipuheessaan Charles Darwinin teoksen Lajien synty erikoispainokseen:
”Biologien keskuudessa on runsaasti erilaisia näkemyksiä sekä evoluution syistä että varsinaisesta kehitysprosessista. Nämä mielipide-erot ovat olemassa, koska todisteet eivät ole tyydyttäviä – –. On sen vuoksi oikein ja paikallaan kiinnittää suuren yleisön huomio näihin evoluutiota koskeviin erimielisyyksiin.”
Jotta voisit itse päätellä, mitä tosiasiat osoittavat ja mitä merkitystä sillä on tulevaisuutesi kannalta, avuksesi on valmistettu kirja Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? Miljoonat ihmiset ovat jo havainneet sen erittäin arvokkaaksi. Muuan lukija sanoikin: ”Se on mestariteos!” Lisää yksityiskohtia löydät seuraavalta sivulta.
Miksi miljoonat pitävät sitä erittäin arvokkaana
Kirjaa Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? lukevat miljoonat ihmiset monissa eri maissa ja monilla kielillä. Monet ovat ilmaisseet arvostavansa sen kauttaaltaan tosiasioihin perustuvaa selvitystä siitä, miten elämä on saanut alkunsa, mikä on ihmisten alkuperä ja mitä merkitystä sillä on tulevaisuutemme kannalta. Kirjassa on 20 kiehtovaa lukua, joista mainittakoon:
● Miksi evoluutiosta kiistellään?
● Onko elämä voinut syntyä sattumalta?
● Fossiilien puheenvuoro
● Mitä olivat ”apinaihmiset”?
● Eliöiden hämmästyttävä rakenne
● Miksi monet hyväksyvät kehitysopin?
● Miksi Jumala sallisi kärsimyksiä?
● Voiko Raamattuun luottaa?
HANKI ITSELLESI tämä 256-sivuinen, suurikokoinen ja kauniisti kuvitettu kirja täyttämällä ja lähettämällä oheinen kuponki sekä lähettämällä korvaukseksi 20 markkaa.
Lähettäkää minulle postimaksutta kirja Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? Olen lähettänyt korvaukseksi 20 mk (Yhdysvalloissa $2.50, Kanadassa $3, Australiassa $3.75 ja Ruotsissa 20 kr). Suomessa olen pannut korvauksen postisiirtotilille 59 70-5, Ruotsissa postisiirtotilille 17 07–9.
[Kuva s. 2]
Mistä nämä LUKUISAT ELÄMÄNMUODOT ovat saaneet alkunsa?
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Valokuvat: U.S. Fish & Wildlife Service, maaorava ja kolibri, Dean Biggins; perhonen, William Hartgroves.