Liite
Jehovan todistajat – kirurginen ja eettinen haaste
Painettu uudelleen Amerikan lääkäriliiton luvalla sen lehdestä The Journal of the American Medical Association (JAMA) 27.11.1981, 246. vsk, nro 21, sivuilta 2471 ja 2472; ensin englanniksi ja nyt myös suomeksi. (Copyright 1981: American Medical Association.)
Jehovan todistajien hoitaminen on erikoishaaste lääkäreille. Tämän uskonnon jäsenet eivät syvän uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi ota omaa tai toisen ihmisen kokoverta, punasoluja, valkosoluja eivätkä verihiutaleita. Monet sallivat (verettömällä nesteellä käynnistetyn) sydän-keuhkokoneen, keinomunuaisen tai vastaavien laitteiden käytön, kunhan elimistön ulkopuolella kiertävän veren virtaus ei keskeydy. Lääkintähenkilöstöön kuuluvien ei tarvitse kantaa huolta vastuukysymyksistä, sillä todistajat ryhtyvät asianmukaisiin oikeudellisiin toimiin vapauttaakseen heidät vastuusta asiasta perillä ollen tekemänsä verestä kieltäytymisen suhteen. He hyväksyvät verettömät korvausliuokset. Näiden ja muiden huolellisten menetelmien avulla lääkärit tekevät nykyään kaikentyyppisiä suuria leikkauksia aikuisille ja alaikäisille Jehovan todistaja -potilaille. Tällaisia potilaita varten on siten kehittynyt sellainen hoitokäytäntö, joka on sopusoinnussa ”koko ihmisen” hoitamista koskevan periaatteen kanssa. (JAMA 1981;246:2471, 2472)
LÄÄKÄRIT kohtaavat kasvavana haasteena erään tärkeän terveydenhoidollisen kiistakysymyksen. Yhdysvalloissa on yli puoli miljoonaa Jehovan todistajaa [Suomessa yli 17500], jotka eivät hyväksy verensiirtoja. Todistajien ja heidän yhteydessään olevien lukumäärä kasvaa. Vaikka monet lääkärit ja sairaalaviranomaiset pitivätkin verensiirroista kieltäytymistä aiemmin lainopillisena ongelmana ja pyrkivät tuomioistuinten valtuutuksella tekemään niin kuin he uskoivat olevan lääketieteellisesti viisasta, viimeaikaisesta lääketieteellisestä kirjallisuudesta käy ilmi, että asenteet ovat muuttumassa huomattavasti. Se voi johtua siitä, että on saatu enemmän kirurgisia kokemuksia potilaista, joiden hemoglobiiniarvot ovat olleet hyvin alhaisia, ja se voi myös olla osoitus siitä, että asiasta perillä ollen annetun suostumuksen oikeusperiaate tunnetaan paremmin.
Nykyään monia elektiivisiä leikkaus- ja tapaturmapotilaita, sekä aikuisia että alaikäisiä Jehovan todistajia, hoidetaan ilman verensiirtoja. Äskettäin Jehovan todistajien edustajat tapasivat maan [Yhdysvaltain] suurimpien sairaaloiden kirurgeja ja hallintohenkilöstöä. Nämä tilaisuudet lisäsivät ymmärtämystä ja auttoivat ratkaisemaan veren hyödyksikäyttöön, siirrännäisiin sekä lääketieteellisten ja lainopillisten kiistojen välttämiseen liittyviä kysymyksiä.
TODISTAJIEN SUHTAUTUMINEN HOITOON
Jehovan todistajat hyväksyvät lääketieteellisen ja kirurgisen hoidon. Monet heistäkin ovat lääkäreitä, jopa kirurgeja. Mutta todistajat ovat syvästi uskonnollisia ihmisiä, jotka uskovat että muiden muassa seuraavat raamatunkohdat kieltävät heiltä verensiirrot: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on” (1. Mooseksen kirja 9:3, 4); ’teidän täytyy vuodattaa sen veri maahan ja peittää multaan’ (3. Mooseksen kirja 17:13, 14) ja ”[karttakaa] – – haureutta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä verta” (Apostolien teot 15:19–21).1
Vaikkei näissä jakeissa käytetäkään lääketieteen termejä, Jehovan todistajien mielestä ne sulkevat pois kokoveren, punasolujen ja plasman siirtämisen sekä valkosolujen ja verihiutaleiden antamisen. Jehovan todistajien uskonnolliset käsitykset eivät kuitenkaan ehdottomasti kiellä sellaisten aineosien kuin albumiinin, immunoglobuliinien ja hyytymistekijävalmisteiden käyttöä; jokaisen todistajan täytyy itse päättää, hyväksyykö hän niiden käytön.2
Todistajat uskovat, että ruumiista poistettu veri tulee hävittää, joten he eivät hyväksy etukäteen talteen otetun oman veren siirtoa. He eivät myöskään hyväksy sellaista veren talteenottoa leikkauksen aikana eivätkä sellaista veren laimentamista, johon liittyy veren varastoiminen. Monet todistajat kuitenkin sallivat keinomunuaisen ja (verettömällä nesteellä käynnistetyn) sydän-keuhkokoneen käytön sekä oman, leikkauksen aikana vuotavan veren hyödyksikäytön, silloin kun elimistön ulkopuolella kiertävän veren virtaus ei keskeydy; lääkärin pitäisi neuvotella potilaan kanssa siitä, mitä tämän omatunto vaatii.2
Todistajien mielestä Raamattu ei puhu suoranaisesti mitään elintensiirroista; siksi jokaisen todistajan on itse päätettävä, miten hän suhtautuu sarveiskalvon, munuaisten tai muiden kudosten siirtoihin.
SUURET LEIKKAUKSET MAHDOLLISIA
Vaikka kirurgit ovat usein kieltäytyneet hoitamasta Jehovan todistajia, koska heidän verivalmisteitten käyttöön omaksumansa kanta on näyttänyt ”sitovan lääkärin kädet”, monet lääkärit ovat nyt alkaneet pitää tilannetta vain yhtenä lisäkomplikaationa ja haasteena taidoilleen. Koska todistajat eivät vastusta kolloidi- tai kiderakenteisia nestemäisiä korvausliuoksia, sähköpolttoa, hypotensiivista anestesiaa3 eivätkä jäähdytystä alilämpöiseksi, niitä on käytetty menestyksellisesti. HES (hydroksietyylitärkkelysliuos) -plasmavolyyminkohottajien,4 suurina annoksina suoneen annettavien rautadekstraaniruiskeiden5,6 ja ”ultraääniveitsien”7 nykyiset ja tulevat sovellutukset ovat lupaavia, eikä niitä vastusteta uskonnollisista syistä. Lisäksi, jos äskettäin kehitetty fluorattu verenkorvike (Fluosol-DA) osoittautuu turvalliseksi ja tehokkaaksi,8 sen käyttö ei ole vastoin todistajien vakaumusta.
Vuonna 1977 Ott ja Cooley9 kertoivat tehneensä Jehovan todistajille 542 sydän-verisuonileikkausta ilman verensiirtoja, ja he totesivat, että tämän menetelmän käyttöön sisältyy ”kohtuullisen pieni riski”. Cooley laati äskettäin pyynnöstämme tilastollisen katsauksen 1026 leikkauksesta, joista 22 % oli tehty alaikäisille, ja hän tuli siihen tulokseen, ”että Jehovan todistajien potilasryhmälle tehdyt leikkaukset eivät ole olleet olennaisesti sen riskialttiimpia kuin muillekaan tehdyt leikkaukset”. Samoin tri Michael E. DeBakey sanoi, ”että suurimmassa osassa [Jehovan todistajia koskevista] tapauksista ilman verensiirtoja leikkaaminen ei ole sen riskialttiimpaa kuin niiden potilaitten leikkaaminen, joille teemme verensiirtoja” (henkilökohtainen tiedonanto maaliskuulta 1981). Kirjallisuus kertoo myös onnistuneista suurista urologisista10 ja ortopedisista leikkauksista.11 Tri G. Dean MacEwen ja tri J. Richard Bowen kirjoittavat, että ”20 alaikäiselle [Jehovan todistajalle] on tehty onnistunut posteriorinen spinaalinen fuusio [jäykistysleikkaus selkärankaan]” (julkistamaton tieto elokuulta 1981). He lisäävät: ”Kirurgin täytyy omaksua sellainen periaate, että hän kunnioittaa potilaan oikeutta kieltäytyä verensiirrosta mutta suorittaa silti kirurgiset toimenpiteet potilaalle turvallisella tavalla.”
Herbsman12 kertoo menestyksellisesti hoidetuista tapauksista, joista jotkin koskivat ”vammojen aiheuttamasta massiivisesta verenhukasta” kärsineitä nuoria. Hän myöntää, että ”todistajat ovat jossain määrin epäedullisessa asemassa, kun verikysymys tulee esille. Joka tapauksessa on myös täysin selvää, että meillä on vaihtoehtoja veren korvaamiseksi.” Todettuaan, että monet kirurgit eivät ole mielestään voineet ottaa Jehovan todistajia potilaikseen ”lainopillisten seurausten pelosta”, hän osoittaa, ettei se ole perusteltu huolenaihe.
LAINOPILLISET HUOLENAIHEET JA ALAIKÄISET
Jehovan todistajat allekirjoittavat mielellään Amerikan lääkäriliiton lomakkeen, joka vapauttaa lääkärit ja sairaalat vastuusta,13 ja useimmat Jehovan todistajat pitävät mukanaan päivättyä, todistajien allekirjoittamaa Tiedotus lääkäreille -korttia, jonka laadinnassa on kysytty neuvoa lääkintä- ja oikeusviranomaisilta. Nämä asiakirjat sitovat potilasta (tai hänen omaisiaan) ja suojelevat lääkäreitä, sillä tuomari Warren Burger oli sitä mieltä, että hoitovirheestä nostettu kanne ”näyttäisi kestämättömältä” siinä tapauksessa, että sellainen vapauttava asiakirja on allekirjoitettu. Edelleen Paris14 selitti tätä kysymystä eräässä ”pakollisesta lääkärinhoidosta ja uskonnonvapaudesta” tehdyssä tutkimuksessa näin: ”Muuan kirjallisuutta tutkinut kommentaattori mainitsi: ’En ole pystynyt löytämään mitään tukea sille väitteelle, että lääkäri joutuisi – – rikosoikeudelliseen vastuuseen – –, jos hän ei pakottaisi verensiirtoa potilaalle, joka ei sitä halua.’ Tällainen riski näyttää paremminkin kekseliäitten lakimiehenaivojen tuotteelta kuin realistiselta mahdollisuudelta.”
Pulmallisinta on alaikäisten hoito, joka usein johtaa oikeustoimiin vanhempia vastaan lastensuojelulakien nojalla. Kuitenkin monet Jehovan todistajien oikeusjuttuihin perehtyneet lääkärit ja asianajajat, jotka uskovat todistajavanhempien etsivän lapsilleen hyvää lääkärinhoitoa, asettavat tällaiset toimet kyseenalaisiksi. Jehovan todistajat eivät pyri pakoilemaan heille vanhempina kuuluvia vastuita eivätkä siirtämään niitä tuomarille tai kolmannelle osapuolelle; he vain vaativat, että perheen uskonnollisia periaatteita kunnioitetaan. Kanadan lääkäriliiton entinen sihteeri tri A. D. Kelly kirjoitti,15 että ”alaikäisten vanhemmilla ja tajuttomien potilaitten lähiomaisilla on oikeus tulkita potilaan tahtoa. – – Minä en ihaile sellaisen pikatuomioistuimen toimia, joka kokoontuu kello 2.00 yöllä riistämään lapsen vanhempiensa holhouksesta.”
On itsestään selvää, että vanhemmilla on sanansa sanottavana lastensa hoidossa, esimerkiksi punnittaessa leikkauksen, sädetyksen tai kemoterapian riskejä ja etuja. Moraalisista syistä, jotka ovat tärkeämpiä kuin verensiirtojen riskit,16 todistajavanhemmat pyytävät sellaisten hoitomenetelmien käyttöä, joita heidän uskontonsa ei kiellä. Tämä on ”koko ihmisen” hoitamista koskevan lääketieteen periaatteen mukaista, joka ei jätä huomioon ottamatta niitä pysyviä psykososiaalisia vaurioita, joita perheen peruskäsityksiä loukkaava vastentahtoinen toimenpide voi aiheuttaa. Eri puolilla maata [USA] suuret sairaalat, joilla on kokemusta Jehovan todistajien hoidosta, ottavat nykyään usein vastaan potilaita, jopa lapsipotilaita, sairaaloista, jotka eivät halua hoitaa todistajia.
LÄÄKÄRIN HAASTE
On ymmärrettävää, että Jehovan todistajien hoitaminen voi tuntua pulmalliselta lääkäristä, joka on omistautunut elämän ja terveyden säilyttämiseen kaikin käytettävissään olevin keinoin. Jehovan todistajille tehtyjä suuria leikkauksia käsittelevän artikkelisarjan johdannossa Harvey17 myönsi: ”Minua ärsyttävät ne käsitykset, jotka voivat häiritä työtäni.” Kuitenkin hän jatkoi: ”Ehkä me unohdamme liian helposti, että kirurgia on taito, joka riippuu yksilöitten omasta tekniikasta. Tekniikkaa voidaan parantaa.”
Professori Bolooki18 mainitsi erään levottomuutta herättävän uutisen, jonka mukaan yksi floridalaisen Daden piirikunnan vilkkaimmista tapaturmasairaaloista oli ”yleisesti kieltäytynyt hoitamasta” Jehovan todistajia. Hän kiinnitti huomiota siihen, että ”useimmat kirurgiset toimenpiteet ovat tässä potilasryhmässä tavallista riskittömämpiä”. Hän jatkoi: ”Vaikka kirurgit voivatkin ajatella, että heiltä riistetään yksi nykylääketieteen väline – – olen vakuuttunut siitä, että leikkaamalla näitä potilaita he oppivat paljon.”
Yhä useammat lääkärit ottavat todistajapotilaan aiheuttaman tilanteen vastaan lääketieteellisenä haasteena, sen sijaan että he pitäisivät häntä ongelmana. Vastatessaan haasteeseen he ovat kehittäneet tätä potilasryhmää varten hoitokäytännön, jonka monet sairaalat ovat hyväksyneet eri puolilla maata [USA]. Samalla nämä lääkärit tarjoavat hoitoa, joka on kaikin puolin potilaan parhaaksi. Kuten Gardner ynnä muut19 ovat todenneet: ”Kukapa hyötyisi, jos potilaan ruumiillinen sairaus paranee mutta hengellinen yhteys Jumalaan sellaisena kuin potilas sen näkee vaarantuu, mikä johtaa elämään, joka on tarkoituksetonta ja kenties pahempaa kuin itse kuolema.”
Jehovan todistajat myöntävät, että lääketieteen näkökulmasta heidän luja vakaumuksensa näyttää lisäävän riskejä ja voi hankaloittaa heidän hoitoaan. Niinpä he ovat yleensä poikkeuksellisen kiitollisia saamastaan hoidosta. Syvän uskon ja voimakkaan elämänhalun lisäksi – jotka ovat erittäin tärkeitä – he ovat mielellään yhteistoiminnassa lääkäreiden ja muun lääkintähenkilöstön kanssa. Näin sekä potilas että lääkäri ottavat tämän ainutlaatuisen haasteen yhdessä vastaan.
KIRJALLISUUTTA
1. Jehovan todistajat ja verikysymys, Jehovan todistajat, Vantaa 1977, s. 1–64.
2. Vartiotorni 15.9.1978, s. 29-31.
3. Hypotensive anesthesia facilitates hip surgery, MEDICAL NEWS. JAMA 1978; 239:181.
4. Hetastarch (Hespan)–a new plasma expander. Med. Lett. Drugs Ther. 1981; 23:16.
5. Hamstra RD, Block MH, Schocket AL:Intravenous iron dextran in clinical medicine. JAMA 1980; 243:1726-1731.
6. Lapin R: Major surgery in Jehovah’s Witnesses. Contemp. Orthop. 1980; 2:647-654.
7. Fuerst ML: ‘Sonic scalpel’ spares vessels. Med. Trib. 1981; 22:1,30.
8. Gonzáles ER: The saga of ’artificial blood’: Fluosol a special boon to Jehovah’s Witnesses. JAMA 1980; 243:719-724.
9. Ott DA, Cooley DA: Cardiovascular surgery in Jehovah’s Witnesses. JAMA 1977; 238:1256-1258.
10. Roen PR, Velcek F: Extensive urologic surgery without blood transfusion. NY State J Med. 1972; 72:2524-2527.
11. Nelson CL, Martin K, Lawson N, et al: Total hip replacement without transfusion. Contemp. Orthop. 1980; 2:655-658.
12. Herbsman H: Treating the Jehovah’s Witness. Emerg. Med. 1980; 12:73-76.
13. Medicolegal Forms With Legal Analysis. Chicago, American Medical Association, 1976, s. 83.
14. Paris JJ: Compulsory medical treatment and religious freedom: Whose law shall prevail? Univ. San Francisco Law Rev. 1975; 10:1-35.
15. Kelly AD: Aequanimitas. Can. Med. Assoc. J. 1967; 96:432.
16. Kolins J; Fatalities from blood transfusion. JAMA 1981; 245:1120.
17. Harvey JP: A question of craftsmanship. Contemp. Orthop. 1980; 2:629.
18. Bolooki H: Treatment of Jehovah’s Witnesses: Example of good care. Miami Med. 1981; 51:25-26.
19. Gardner B, Bivona J, Alfonso A, et al: Major surgery in Jehovah’s Witnesses. NY State J Med. 1976; 76:765-766.