8. jakso
Jumalan tarkoitus etenee kohti täyttymistään
1, 2. Miten Jumala on tehnyt järjestelyjä kärsimysten poistamiseksi?
KAPINALLISTEN ihmisten ja demonien hallitusvalta on turmellut ihmissukua useiden satojen vuosien ajan. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt kärsimyksiämme huomiotta. Hän on sen sijaan kaikkina noina vuosisatoina tehnyt järjestelyjä ihmisten vapauttamiseksi pahuuden ja kärsimysten otteesta.
2 Eedenin kapinan aikoihin Jumala alkoi paljastaa, että hänen tarkoituksensa olisi muodostaa hallitus, joka tekisi tästä maasta paratiisikodin ihmisille (1. Mooseksen kirja 3:15). Myöhemmin Jeesus Jumalan pääpuhemiehenä otti opetustensa teemaksi tämän tulevan Jumalan hallituksen. Hän sanoi sen olevan ihmiskunnan ainoa toivo. (Daniel 2:44; Matteus 6:9, 10; 12:21.)
3. Mitä nimitystä Jeesus käytti maan tulevasta hallituksesta ja miksi?
3 Jeesus sanoi tuota tulevaa Jumalan hallitusta ”taivasten valtakunnaksi”, koska sen oli määrä hallita taivaasta käsin (Matteus 4:17). Hän sanoi sitä myös ”Jumalan valtakunnaksi”, koska Jumala olisi sen Alkuunpanija (Luukas 17:20). Vuosisatojen varrella Jumala henkeytti kirjurinsa kirjoittamaan muistiin ennustuksia niistä, jotka muodostaisivat tuon hallituksen, sekä siitä, mitä se saisi aikaan.
Maan uusi Kuningas
4, 5. Miten Jumala ilmaisi, että Jeesus oli hänen hyväksymänsä Kuningas?
4 Lähes kaksituhatta vuotta sitten Jeesus täytti monet Jumalan valtakunnan tulevaa Kuningasta koskevat ennustukset. Kävi ilmi, että Jumala oli valinnut juuri hänet Hallitsijaksi tuohon ihmiskunnan taivaalliseen hallitukseen. Jeesuksen kuoleman jälkeen Jumala herätti hänet elämään taivaaseen voimakkaana, kuolemattomana henkiolentona. Hänen ylösnousemuksellaan oli monia todistajia. (Apostolien teot 4:10; 9:1–9; Roomalaisille 1:1–4; 1. Korinttolaisille 15:3–8.)
5 Sitten Jeesus ”istui Jumalan oikealle puolelle” (Heprealaisille 10:12). Siellä hän odotti aikaa, jolloin Jumala valtuuttaisi hänet ryhtymään toimiin Jumalan taivaallisen valtakunnan Kuninkaana. Tämä täytti Psalmissa 110:1 olevan ennustuksen, jossa Jumala sanoo hänelle: ”Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.”
6. Miten Jeesus osoitti olevansa pätevä Jumalan valtakunnan Kuninkaaksi?
6 Maan päällä ollessaan Jeesus osoitti olevansa pätevä tällaiseen asemaan. Vainosta huolimatta hän päätti säilyttää nuhteettomuutensa Jumalaa kohtaan. Siten hän osoitti, että Saatana oli valehdellut väittäessään, ettei kukaan ihminen pysyisi uskollisena Jumalalle joutuessaan koetukselle. Täydellinen ihminen Jeesus, toinen Aadam, osoitti, ettei Jumala ollut erehtynyt luodessaan täydelliset ihmiset. (1. Korinttolaisille 15:22, 45; Matteus 4:1–11.)
7, 8. Mitä hyvää Jeesus teki maan päällä ollessaan, ja mitä hän näytti?
7 Kuka hallitsija on saanut aikaan yhtä paljon hyvää kuin Jeesus sai aikaan niiden muutamien vuosien kuluessa, jotka hänen palveluksensa kesti? Jumalan pyhän hengen avulla Jeesus paransi sairaita, raajarikkoja, sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän herätti jopa kuolleita! Hän näytti pienessä mitassa, mitä hän tekisi ihmiskunnan hyväksi maailmanlaajuisesti, kun hän tulisi Valtakunnan vallassa. (Matteus 15:30, 31; Luukas 7:11–16.)
8 Jeesus teki niin paljon hyvää maan päällä ollessaan, että hänen Johannes-niminen opetuslapsensa sanoi: ”On paljon muutakin, mitä Jeesus teki. Jos se joskus kirjoitettaisiin täysin yksityiskohtaisesti, niin luulen, että kirjoitetut kirjakääröt eivät mahtuisi koko maailmaan.” (Johannes 21:25.)a
9. Miksi rehellissydämiset ihmiset kerääntyivät Jeesuksen luokse?
9 Jeesus oli ystävällinen ja myötätuntoinen, ja hän rakasti ihmisiä hyvin paljon. Hän auttoi köyhiä ja sorrettuja, muttei syrjinyt varakkaita tai korkeassa asemassa oleviakaan. Rehellissydämiset ihmiset suhtautuivat myönteisesti Jeesuksen rakkaudelliseen kutsuun: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja tulkaa minun opetuslapsikseni, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on kevyt.” (Matteus 11:28–30.) Jumalaapelkäävät ihmiset kerääntyivät hänen luokseen ja odottivat kovasti hänen hallitusvaltaansa (Johannes 12:19).
Hallitsijatovereita
10, 11. Ketkä hallitsevat maata Jeesuksen kanssa?
10 Samoin kuin ihmishallituksissa Jumalan taivaallisessa valtakunnassakin on useita jäseniä. Maata hallitsemassa on Jeesuksen lisäksi muitakin, sillä Jeesus lupasi läheisille seuralaisilleen, että he hallitsisivat kuninkaina hänen kanssaan ihmiskuntaa (Johannes 14:2, 3; Ilmestys 5:10; 20:6).
11 Näin ollen Jeesuksen ohella rajallinen määrä ihmisiä saa ylösnousemuksen taivaalliseen elämään. He muodostavat Jumalan valtakunnan, joka tuo ihmiskunnalle ikuisia siunauksia. (2. Korinttolaisille 4:14; Ilmestys 14:1–3.) Kautta aikakausien Jehova on siis pohjustanut hallitusvaltaa, joka tuo tullessaan loputtomia siunauksia ihmissuvulle.
Riippumaton hallinto päättyy
12, 13. Mitä Jumalan valtakunta on nyt valmiina tekemään?
12 Tällä vuosisadalla Jumala on ryhtynyt suoranaisesti hoitamaan maan asioita. Kuten tämän kirjasen yhdeksännessä jaksossa kerrotaan, Raamatun ennustuksen mukaan Kristuksen hallinnassa oleva Jumalan valtakunta perustettiin vuonna 1914, ja se on nyt valmiina murskaamaan Saatanan koko järjestelmän. Tuo Valtakunta on valmis hallitsemaan Kristuksen vihollisten keskellä (Psalmi 110:2).
13 Danielin 2:44:ssä on tähän liittyvä ennustus: ”Niiden kuningasten [tällä hetkellä vallassa olevien] päivinä on taivaan Jumala pystyttävä [taivaaseen] valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta [ihmishallinnolle ei enää koskaan anneta sijaa]. Se [Jumalan valtakunta] on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.”
14. Muun muassa mitä siunauksia koituu ihmishallinnon päättymisestä?
14 Kun kaikki Jumalasta riippumattomat hallitusvallat on raivattu pois tieltä, maa on kokonaan Jumalan valtakunnan hallinnassa. Koska Valtakunta hallitsee taivaasta käsin, ihmiset eivät voi koskaan turmella sitä. Hallitusvalta on siellä, missä se alun alkaen olikin: Jumalan luona taivaassa. Koska koko maa on Jumalan hallinnassa, väärät uskonnot tai epätyydyttävät ihmisfilosofiat ja poliittiset teoriat eivät enää johda ketään harhaan. Mitään niistä ei enää suvaita. (Matteus 7:15–23; Ilmestys, luvut 17–19.)
[Alaviitteet]
a Ks. yksityiskohtia Jeesuksen elämänvaiheista Jehovan todistajien vuonna 1991 julkaisemasta kirjasta Suurin ihminen joka koskaan on elänyt.
[Kuva s. 18]
Maan päällä ollessaan Jeesus paransi sairaita ja herätti kuolleita näyttääkseen, mitä hän tekisi uudessa maailmassa
[Kuva s. 19]
Jumalan taivaallinen valtakunta murskaa olemattomiin kaikenlaiset Jumalasta riippumattomat hallitusmuodot