43. TUTKIELMA
Valmiin aineiston käyttö
RAAMATUSSA kristillistä seurakuntaa verrataan ihmisruumiiseen. Kaikkia jäseniä tarvitaan, mutta ”kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä”. Tämän mukaisesti meidän tulee hoitaa mikä tahansa tehtävä, joka meille uskotaan. Siksi meidän on perehdyttävä kaikkiin saamiimme puhetehtäviin ja huolehdittava niistä hyvin, emmekä saa vähätellä joidenkin aiheiden tärkeyttä siksi, että jokin muu aihe olisi mielestämme kiinnostavampi. (Room. 12:4–8.) Uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan vastuuna on jakaa hengellistä ruokaa ”oikeaan aikaan” (Matt. 24:45). Kun käytämme kykyjämme puheiden tekoon meille annettujen ohjeiden mukaisesti, osoitamme arvostavamme tuota järjestelyä. Tämä edistää koko seurakunnan kitkatonta toimintaa.
Mitä kohtia valita? Kun saat koulussa tarkasteltavaksesi jonkin aiheen, käsittele nimenomaan sitä äläkä mitään muuta aihetta. Useimmiten lähdeaineistokin on merkitty valmiiksi. Muussa tapauksessa saat valita, mistä otat aineistosi. Huolehdi kuitenkin siitä, että rakennat koko esityksen aiheesi ympärille. Kun valitset kohtia, joita aiot käsitellä, sinun on otettava huomioon myös kuulijasi.
Tutustu lähdeaineistoon hyvin ja erittele siinä olevia raamatunkohtia. Harkitse sitten, miten voit käsitellä sitä tavalla, joka hyödyttää kuulijoita eniten. Valitse painetusta aineistosta pari kolme kohtaa puheesi pääkohdiksi samoin kuin raamatunkohdat, jotka aiot lukea ja käsitellä.
Kuinka paljon aineistoa sinun tulisi sisällyttää puheeseen? Vain sen verran kuin pystyt kunnolla käsittelemään. Älä uhraa hyvää opetusta aineiston määrän vuoksi. Jos jokin kohta ei vastaa tavoitteitasi, keskity niihin, jotka vastaavat. Valitse valmiista aineistosta kohtia, jotka ovat kuulijoiden kannalta opettavimpia ja hyödyllisimpiä. Tätä puhetaidon piirrettä harjoitellessasi sinun ei ole tarkoitus kokeilla, kuinka paljon aineistoa kykenet käsittelemään, vaan käyttää sitä aineistoa, joka on valmiiksi määrätty.
Puheen ei ole määrä olla vain tiivistelmä aineistosta. Joitakin kohtia tulisi selittää, laajentaa ja valaista, ja niiden soveltamisesta voisi kenties kertoa esimerkin. Lisäajatusten avulla tulisi kehitellä valmiin aineiston tärkeitä kohtia, mutta lisäajatuksilla ei pidä korvata niitä.
Opetustaidoiltaan riittävän päteville veljille voidaan aikanaan antaa tehtäväksi opettaa seurakuntaa palveluskokouksessa. He ymmärtävät, kuinka tärkeää on hyödyntää valmista aineistoa, sen sijaan että sen korvaisi jollain muulla. Samoin esitelmiä pitäville veljille annetaan valmiit jäsennykset. Ne jättävät jossain määrin liikkumavaraa, mutta niihin on merkitty selvästi pääkohdat, niitä tukevat todisteet sekä raamatunkohdat, joihin puhe perustuu. Se että oppii laatimaan opettavia puheita valmiin aineiston pohjalta, on tärkeä osa valmistautumista muihin puhetehtäviin.
Tämä valmennus auttaa myös johtamaan edistyviä raamatuntutkisteluja. Opit keskittymään tutkittavaan aineistoon sen sijaan että eksyisit aiheesta ja korostaisit muita asioita, jotka saattavat olla mielenkiintoisia mutta eivät välttämättömiä aiheen ymmärtämisen kannalta. Mikäli tavoitat tämän tutkielman hengen, et kuitenkaan tule niin joustamattomaksi, ettet selittäisi laajemmin jotain asiaa, jos oppilas sitä tarvitsee.