1 HANOK
Jehovan rohkea palvelija
HANOK jos kuka tiesi, millaista on olla erilainen kuin muut. Raamatussa ei sanota kenestäkään muusta hänen aikanaan eläneestä ihmisestä samalla tavalla kuin hänestä: ”Hanok vaelsi tosi Jumalan kanssa.” Missä mielessä ihmisen on mahdollista vaeltaa Jumalan kanssa? Entä mitä voimme oppia Hanokin rohkeudesta?
Hanok kuului Aadamin ja Eevan jälkeläisten seitsemänteen sukupolveen, ja Aadam oli edelleen elossa, vaikkakin hyvin iäkäs. (Ks. aikajana ”Varhaisia Jehovan palvelijoita”.) Se että Hanok vaelsi Jehovan kanssa, näkyi hänen elämässään kahdella tavalla. Ensinnäkään hän ei toiminut kuten ne, jotka kieltäytyivät palvelemasta Jehovaa. Aadamin ja Eevan kapinallinen asenne oli tarttunut lähes kaikkiin ihmisiin. Heidän poikansa Abel oli ollut poikkeus, koska hän oli palvellut uskollisesti Jehovaa, mutta hänen veljensä Kain oli murhannut hänet. Jotkut Kainin jälkeläiset olivat yhtä lailla pahoja, elleivät jopa pahempia. (1. Moos. 4:23, 24.) Hanok oli kuitenkin rohkeasti erilainen eikä antanut väkivaltaisen ympäristön vaikuttaa itseensä. Hän oli hyvä mies, joka rakasti rauhaa, ja se toi iloa Jehovalle.
Vuosia ennen Hanokin syntymää ihmiset olivat alkaneet ”vedota Jehovan nimeen” (1. Moos. 4:26). Ilmeisesti he kuitenkin tekivät niin tavalla, joka liittyi epäjumalanpalvelukseen ja jota Jehova ei hyväksynyt. Hanok ei lähtenyt siihen mukaan vaan kunnioitti syvästi Jehovan nimeä ja päätti siksi olla erilainen kuin muut.
Jehova suojeli Hanokia, kun hän kohtasi ankaraa vastustusta sanomansa takia
Toinen tapa, jolla Hanok vaelsi Jehovan kanssa, oli se, että hän toimi aktiivisesti Jehovan tahdon mukaan. Jos erilaisuus oli vaatinut Hanokilta rohkeutta, niin nyt hän tarvitsi sitä vielä enemmän, koska Jehova antoi hänelle melkoisen tehtävän. Hänen piti palvella profeettana ja kertoa pahoille ihmisille seuraava sanoma: ”Jehova tuli mukanaan myriadeittain pyhiä enkeleitään panemaan täytäntöön kaikkien tuomion ja todistamaan kaikki jumalattomat syyllisiksi kaikkiin jumalattomiin tekoihinsa, joita he tekivät jumalattomalla tavalla, ja kaikkiin järkyttäviin asioihin, joita jumalattomat syntiset puhuivat häntä vastaan.”
On kiinnostavaa, että Hanok esitti ennustuksen menneessä aikamuodossa, ikään kuin se olisi jo toteutunut. Tämä osoitti, ettei ollut epäilystäkään siitä, että ennustus täyttyisi. Hanok käytti neljä kertaa sanaa ”jumalaton”, ja kyseessä olikin hyvin voimakas tuomiosanoma. Sen kuullessaan ihmiset epäilemättä kiehuivat raivosta. Silti Hanok kertoi heille rohkeasti Jehovan sanoman.
Raamatussa ei kerrota tarkkaan, miten ihmiset kohtelivat Hanokia, mutta selvästikin hän oli vaarassa. Se voidaan päätellä seuraavista sanoista: ”Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet pois.” Mitä ilmeisimmin Hanokia vainottiin, joten Jehova halusi suojella häntä väkivallalta ja raa’alta murhalta. Niinpä Jehova ”otti hänet pois”, toisin sanoen vaivutti rakkaan ystävänsä levolliseen kuoleman uneen. Hanok oli siis turvassa Jehovan muistissa, eikä kukaan voinut enää vahingoittaa häntä.
Ensin Jehova kuitenkin antoi Hanokin kokea jotain aivan erityistä. Raamatussa kerrotaan, että ”ennen kuin hänet siirrettiin pois, hän sai todistuksen siitä, että hän oli miellyttänyt Jumalaa”. Kenties Hanok sai Jehovalta näyn siitä, miten onnellista hänen elämänsä tulisi olemaan, kun maasta olisi tehty jälleen paratiisi. Ennen kuin hän sulki silmänsä viimeisen kerran, hänelle oli täysin selvää, että Jehova rakasti häntä ja arvosti hänen vahvaa uskoaan ja järkkymätöntä rohkeuttaan.
Lue Raamatusta:
Mitä sanoisit?
Millä tavoin Hanok oli rohkea ja luotti Jehovaan?
Tutki tarkemmin
1. Mitä se, että ihmiset alkoivat ”vedota Jehovan nimeen”, saattoi tarkoittaa? (1. Moos. 4:26; w01 15/9 29 kpl 3)
2. Missä tehtävässä Hanok palveli ensimmäisenä ihmisenä? Minkä ansiosta hän onnistui tehtävässään? (w01 15/9 31 kpl 5)
3. Mistä Hanok todennäköisesti tiesi, että hänen tehtävänsä tulisi vaatimaan rohkeutta? (w06 1/10 19 kpl:t 13–14) A
Kuva A
4. Miten voisit perustella, ettei Hanokia otettu taivaaseen, kuten jotkut uskovat? (Joh. 3:13; Hepr. 11:5, 13)
Mieti opetuksia omaan elämään
Milloin hyvän uutisen kertominen voi erityisesti vaatia rohkeutta? Miten Hanokin esimerkki voi silloin auttaa? B
Kuva B
Miltä Jehovasta tuntuu, kun palvelemme häntä rohkeasti? (Sananl. 27:11; Hepr. 11:5)
Miten voisin ottaa mallia Hanokin rohkeudesta?
Mieti kokonaiskuvaa
Mitä tämä kertomus opettaa Jehovasta?
Miten tämä kertomus liittyy Jehovan tahdon toteutumiseen?
Mitä haluaisit kysyä Hanokilta, kun hän saa ylösnousemuksen?
Lisää tietoa
Miten Hanokin esimerkki voi auttaa, jos turvallisuutemme on uhattuna?
Miten Hanok kasvatti uskoa?
”Vaella Jumalan kanssa näinä melskeisinä aikoina” (w05 1/9 13–17)