13 JOOSUA
Jehova antoi erikoiselta tuntuvat ohjeet
JOOSUA katseli Jerikon kaupunkia, jonka Jehova oli käskenyt tuhoamaan. Hän muisti elävästi, mitä Jehova oli sanonut hänelle vähän ennen Mooseksen kuolemaa: ”Ole rohkea ja luja.” (5. Moos. 31:23.) Jonkin aikaa myöhemmin Jehova oli sanonut hänelle uudelleen: ”Ole vain rohkea ja hyvin luja.” (Joos. 1:7.) Nyt jos koskaan Joosua tarvitsi rohkeutta.
Jeriko ei ollut kooltaan erityisen suuri, mutta se oli silti merkittävä kaupunki. Se oli vahvasti linnoitettu paikka, jota ympäröivät jyhkeät muurit. Sieltä israelilaiset aloittaisivat Kanaanin eli Luvatun maan valloittamisen. Koko kaupunki oli pahuuden kyllästämä. Jo satoja vuosia aiemmin Jehova oli sanonut Abrahamille, että kun kanaanilaisten pahuus tulisi ”täyteen mittaansa”, hän tuhoaisi heidät (1. Moos. 15:16). Tuo aika oli nyt koittanut. Kanaanissa epäjumalanpalvelus, temppeliprostituutio, homoseksuaalisuus, insesti ja eläimiin sekaantuminen oli yleistä, ja siellä jopa uhrattiin lapsia iljettäville epäjumalille. Tilanne oli niin paha, että Jehova sanoi: ”Maa oksentaa asukkaansa ulos.” (3. Moos. 18:3, 6, 21–27.) Miten tämä toteutuisi?
Jehova käski Joosuaa käyttämään Jerikon valloituksessa strategiaa, jossa ei inhimillisesti ajatellen ollut mitään järkeä
Jehova oli päättänyt langettaa tuomionsa Joosuan ja hänen joukkojensa välityksellä. He olivat valmiita noudattamaan Jehovan ohjeita. Jehova halusi, että Luvatun maan valloittaminen aloitettaisiin nimenomaan Jerikosta. Hän antoi ohjeet, jotka tuntuivat varmasti yllättäviltä. Israelilaiset eivät saaneet hyökätä Jerikoon saman tien tai valmistautua pitkään piiritykseen. Sen sijaan Jehova käski sotilaita marssimaan kaupungin ympäri. Myös pappien tuli marssia heidän mukanaan kantaen liiton arkkua ja puhaltaen torviin. Ensimmäiset kuusi päivää heidän piti tehdä niin kerran päivässä. Seitsemäntenä päivänä koko joukon piti toistaa sama seitsemän kertaa, ja sitten sotilaiden piti huutaa kovaan ääneen.
Joosualla oli kokemusta sotimisesta, joten hän epäilemättä ymmärsi, että inhimillisesti ajatellen tässä strategiassa ei ollut mitään järkeä. Ja mitä kävisi, jos he häviäisivät taistelun? Voisivatko muut kanaanilaiset saada siitä itsevarmuutta ja hyökätä heidän kimppuunsa?
Toisaalta Joosua oli jo saanut paljon todisteita siitä, että Jehovaan voi luottaa. Esimerkiksi kun Joosua oli lähettänyt kaksi vakoojaa Jerikoon, hän oli kuullut, että kaupungin asukkaat olivat kauhusta kankeina israelilaisten takia. Lisäksi Jehova oli tehnyt ihmeen ja pysäyttänyt Jordanin vedet, niin että israelilaiset pystyivät ylittämään sen.
Joosua varmasti mietti tällaisia aiempia kokemuksia, ja se vahvisti hänen luottamustaan Jehovaan. Niinpä hän toimi rohkeasti ohjeiden mukaan. Hän johdatti armeijan ja papit marssimaan Jerikon ympäri, ja samalla papit puhalsivat torviin. Aivan kuten Jehova oli käskenyt, näin tehtiin kerran päivässä kuuden päivän ajan. Jerikon ”portit oli suljettu tiukasti”, ja sen asukkaat pysyttelivät pelokkaina kaupungin muurien suojissa. Mutta sitten koitti seitsemäs päivä.
Joosua ja hänen joukkonsa marssivat tuona päivänä kaupungin ympäri seitsemän kertaa. Viimeisen kierroksen lopussa Joosua kehotti sotilaita: ”Huutakaa, sillä Jehova on antanut kaupungin teille!” Kun sotilaat huusivat ja papit puhalsivat torviin, ”muuri luhistui maan tasalle”.
Israelilaisjoukot marssivat Jerikoon, ja Jehovan käskyn mukaisesti he surmasivat kaupungissa olevat ihmiset ja eläimet. Tästä alkoi voittojen sarja, ja Jehovan avulla he kukistivat kaupungin ja kansakunnan toisensa jälkeen. Oli tosiaan tullut Jehovan aika puhdistaa maa kanaanilaisten pahuudesta.
Jerikon muurissa oli kuitenkin yksi kohta, joka oli vielä pystyssä. Mistä se johtui? Saamme vastauksen seuraavassa luvussa, jossa kerrotaan erään rohkean naisen huomattavasta uskosta.
Lue Raamatusta:
Mitä sanoisit?
Millä tavoin Joosua oli rohkea ja luotti Jehovaan?
Tutki tarkemmin
1. Mitä osia Raamatusta Joosualla oli todennäköisesti käytössään? (w09 1/12 17 kpl 4, alav.) A
Kuva A
2. Mitä Jehova käski Joosuaa tekemään vähän ennen kuin israelilaisten piti marssia Jerikon ympäri? Miksi käskyn noudattaminen saattoi vaikuttaa vaaralliselta? (Joos. 5:2–8; w18.10 23 kpl:t 5–7)
3. Mitä todisteita on siitä, että Jerikon kaupungin piiritys ei kestänyt kauan? (w15 15/11 13) B
Kennedy, Titus (2023). The Bronze Age Destruction of Jericho, Archaeology, and the Book of Joshua. Accessed via researchgate.net. Licensed under CC BY 4.0
Kuva B: Muinaisen Jerikon alueelta löydettyjä ruukkuja, joissa on hiiltynyttä viljaa
4. Miten Joosuan 6:26:ssa oleva Jerikoa koskeva ennustus toteutui? (w98 15/9 21 kpl 8)
Mieti opetuksia omaan elämään
Mikä auttoi Joosuaa luottamaan Jehovan lupauksiin? (Joos. 23:14.) Miten mekin voimme vahvistaa luottamusta niihin?
Miten Joosuan esimerkki voi motivoida meitä noudattamaan Jehovan järjestöltä tulevia ohjeita? C
Kuva C
Miten voisin ottaa mallia Joosuan rohkeudesta?
Mieti kokonaiskuvaa
Mitä tämä kertomus opettaa Jehovasta?
Miten tämä kertomus liittyy Jehovan tahdon toteutumiseen?
Mitä haluaisit kysyä Joosualta, kun hän saa ylösnousemuksen?
Lisää tietoa
Miten Joosuan esimerkki voi kannustaa meitä luottamaan Jehovan lupauksiin, oppimaan iäkkäiltä ystäviltä ja pysymään uskollisina, jos joku veli tai sisar loukkaa meitä?
Auta lastasi saamaan tietoa Joosuan elämän tärkeistä tapahtumista.