29 ELIA
’Jumalani on Jehova’
ELIA mainitaan Raamatussa ensimmäisen kerran ilman sen kummempia esittelyjä, kun hän on kuningas Ahabin edessä. Surullista kyllä Israelin kymmenen heimon valtakunnan historiassa oltiin nähty huonoja kuninkaita toinen toisensa perään. Ahab oli seitsemäs tällainen kuningas, ja Jehovan mielestä hän oli heistä kaikkein pahin. Ahab oli mennyt naimisiin ulkomaalaisen prinsessan, Isebelin, kanssa. Ahab palvoi epäjumalia, mutta Isebel meni vielä pidemmälle. Hän edisti erityisen inhottavaa Baalin palvonnan muotoa, johon todennäköisesti kuuluivat lapsiuhrit. Nyt Jehova oli kuitenkin lähettänyt Elian Ahabin eteen kertomaan tälle tuomiosanoman.
Elia oli kulkenut pitkän matkan vuoristoisesta Gileadin maasta linnoitettuun Samarian kaupunkiin, jossa Ahabin valtava palatsi sijaitsi. Raamatussa sitä sanotaan ”norsunluupalatsiksi” ehkä siksi, että se oli hyvin ylellinen (1. Kun. 22:39). Kuvittele, miten Elia, jolla on päällään vaatimaton karvasta tehty vaate ja leveä nahkavyö, astelee tuohon hulppeaan palatsiin. Sitten hän ilmoittaa kuninkaalle, että Baal, jota tämä palvoo, on pelkkä arvoton epäjumala. Jos Isebel oli kuulemassa Elian välittämän sanoman, hän oli varmasti raivoissaan. Ahab ja Isebel uskoivat, että Baal sai aikaan sateen. Elia kuitenkin kertoi, että Jehova oli päättänyt aiheuttaa maahan kuivuuden, ja antoi rohkeasti ymmärtää, ettei Baal voisi asialle yhtään mitään. Kuivuus kestäisi vuosien ajan aina siihen asti, kunnes Jehova ilmoittaisi Elian välityksellä, että se päättyisi.
Mistä Elia sai rohkeutta välittää näin voimakkaan sanoman? Vastaus löytyy hänen omista sanoistaan. Hän aloitti puheenvuoronsa seuraavasti: ”Niin varmasti kuin Israelin Jumala Jehova elää, hän, jota palvelen.” Heprean ilmaus, joka on käännetty sanoilla ”jota palvelen”, voitaisiin kääntää kirjaimellisesti ”jonka edessä seison”. Elia ymmärsi, että vaikka hän seisoi vaikutusvaltaisen kuninkaan edessä, vielä merkittävämpää oli se, että hän seisoi itse Jehova Jumalan edessä. Niin voimakkailta ja pelottavilta kuin Ahab ja Isebel ehkä vaikuttivatkin, he eivät olleet mitään verrattuna Jehovaan. Tämä näkökulma antoi Elialle varmasti paljon rohkeutta.
Elia oli vastatusten pahan kuningasparin, kapinallisen kansan ja omien pelkojensa kanssa
Tästä eteenpäinkin Elia palveli Jehovaa rohkeasti. Hän esimerkiksi totteli Jehovan ohjetta piiloutua kuivuuden ja nälänhädän aikana syrjäiseen laaksoon, jossa hänen piti luottaa siihen, että hän saisi purosta juotavaa ja että korpit toisivat hänelle ruokaa. Hän oli rohkea myös silloin, kun Jehova lähetti hänet Sidoniin, Isebelin isän hallintoalueelle. Siellä hän auttoi köyhää leskeä, jolla oli vahva usko. Lisäksi Elia oli valmis kohtaamaan 450 Baalin profeettaa Karmelinvuorella. Hän haastoi nuo profeetat ja todisti, että Jehova on ainoa tosi Jumala. Kerta toisensa jälkeen Elia osoitti, että hän eli nimensä mukaan, jonka merkitys on ’Jumalani on Jehova’.
Toisaalta Elia oli ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaak. 5:17). Hän tiesi, miltä tuntui olla peloissaan. Karmelinvuoren tapahtumien jälkeen Elian rohkeus petti. Vuorella tapahtuneet ihmeet eivät olleet saaneet Ahabia muuttumaan, ja Isebel vannoi, että hän teloituttaisi Elian. Siksi Elia pakeni henkensä edestä. Epätoivon vallassa hän sanoi Jehovalle, että hän halusi kuolla. Hänestä tuntui, ettei hänestä ollut kenellekään mitään hyötyä sen enempää kuin hänen kauan sitten kuolleista esi-isistäänkään. Jehova kuitenkin kuunteli häntä kärsivällisesti. Myöhemmin Elia purki Jehovalle tunteitaan vielä kahteen otteeseen ja sanoi, että hän oli aivan yksin ja peloissaan. Hän oli varma siitä, että kaikki hänen kova työnsä oli ollut täysin turhaa. Jehova sanoi Elialle, ettei hän ollut yksin vaan että hänen lisäkseen oli monia muitakin uskollisia ihmisiä. Jehova vakuutti, että Elia oli hyvin arvokas ja tulisi saamaan aikaan vielä paljon hyvää. Lisäksi Jehova kertoi, että hän oli valinnut Elisa-nimisen miehen auttamaan Eliaa, ja antoi Elialle tehtäväksi valmentaa Elisaa jatkamaan työtä.
Pian tämän jälkeen Elia lähti etsimään Elisaa. Heistä tuli ystävät, ja yhdessä he palvelivat Jehovaa päättäväisesti noina synkkinä aikoina. Elisa tuki uskollisesti Eliaa ja oppi paljon tältä kokeneemmalta profeetalta. Jehovan avulla Elia sai rohkeutensa takaisin ja säilytti sen koko loppuelämänsä.
Lue Raamatusta:
Mitä sanoisit?
Millä tavoin Elia oli rohkea ja luotti Jehovaan?
Tutki tarkemmin
1. Miksi Jehova valitsi nimenomaan korpit viemään Elialle ruokaa? (it ”Korppi” kpl 5) A
Lior Kislev
Kuva A
2. Mitä ihmeitä Elia teki? (it ”Elia” nro 1 kpl 11)
3. Elia järjesti Karmelinvuorella kokeen, jossa käytettiin niin paljon vettä, että suuri oja täyttyi siitä. Mistä tämä vesi mahdollisesti saatiin kuivuuden aikana? (ba 17 kpl 3) B
Todd Bolen/BiblePlaces.com
Kuva B: Karmelinvuori, jonka takana näkyy Välimeri
4. Mistä Elian profeetanvaate oli merkkinä, ja miksi hän laittoi sen Elisan harteille? (w14 1/2 12 kpl 3)
Mieti opetuksia omaan elämään
Miten Jehova kohteli Eliaa, kun tämä oli lannistunut? Mitä me voimme tehdä, niin että veljien ja sisarten olisi helpompi puhua meille, kun he ovat lannistuneita? (1. Kun. 19:1–18) C
Kuva C
Elia valmensi Elisaa mielellään. Miten voimme ottaa mallia Eliasta, kun valmennamme toisia ja jaamme vastuuta?
Millä muilla tavoilla voisin ottaa mallia Elian rohkeudesta?
Mieti kokonaiskuvaa
Mitä tämä kertomus opettaa Jehovasta?
Miten tämä kertomus liittyy Jehovan tahdon toteutumiseen?
Mitä haluaisit kysyä Elialta, kun hän saa ylösnousemuksen?
Lisää tietoa
Katso, miten Jehova vahvisti Eliaa jatkamaan tehtävässään.
Mitä nuoret voivat oppia siitä, miten rohkea Elia oli Karmelinvuorella?