ADRAMYTTION
Satamakaupunki Egeanmeren rannalla Mysiassa Vähän-Aasian luoteisnurkkauksessa Pergamonin pohjoispuolella. Nykyisessä Turkissa sisämaan kaupunki Edremit (sataman itäpuolella) on säilyttänyt tuon aikaisemman nimen.
Adramyttion kuului Rooman hallinnon alaisuudessa Aasian provinssiin, ja se oli ilmeisesti aikanaan melkoisen tärkeä merikaupan keskus, koska se sijaitsi sen roomalaisen tien varrella, joka kulki Pergamonin ja Efesoksen kautta etelään ja Assoksen, Troaksen sekä Hellespontoksen kautta länteen ja pohjoiseen. Paavali kulki todennäköisesti Adramyttionin kautta kolmannella lähetysmatkallaan. Ainoa suoranainen viittaus tähän paikkaan Raamatussa on kuitenkin Apostolien tekojen 27:2:ssa. Kesareassa Paavali, joka oli vankina roomalaisen upseerin Juliuksen valvonnassa, astui Adramyttionista tulleeseen laivaan, joka oli matkalla eri paikkoihin pitkin Vähän-Aasian rannikkoa. Paavalin seurue poistui laivasta Lykian Myrassa ja siirtyi Aleksandriasta tulleeseen viljalaivaan, joka oli purjehtimassa Italiaan. (Ap 27:3–6.)