BENAJA
(’Jehova on rakentanut’).
1. Leeviläisen ylipapin Jehojadan poika ja ainakin kahden pojan, Ammisabadin ja Jehojadan, isä (1Ai 27:5, 6, 34). Benaja oli väkevä, hyvin urhoollinen ja rohkea soturi, ”vielä huomattavampi kuin ne kolmekymmentä” Daavidin sotajoukkojen väkevää miestä, vaikka ’hän ei vetänytkään vertoja niille kolmelle’ (2Sa 23:20–23).
Benaja osoitti urhoollisuutensa kolmella tavalla: surmaamalla kaksi voimallista moabilaista sankaria, laskeutumalla pelottomasti vesikuoppaan ja tappamalla leijonan sekä surmaamalla vastoin kaikkia odotuksia egyptiläisen jättiläisen tämän omalla keihäällä (1Ai 11:22–24). Daavid asetti tämän rohkean miehen oman henkivartiostonsa päälliköksi (1Ai 11:24, 25). Benajan johtamat keretiläiset ja peletiläiset pysyivät uskollisina kuninkaalle Absalomin ja Adonian kapinoiden aikana (2Sa 8:18; 15:18; 20:23; 1Ku 1:8, 10, 26; 1Ai 18:17). Lisäksi Benaja nimitettiin armeijan kolmannen 24000 miehen vahvuisen vuorottelevan osaston päälliköksi (1Ai 27:5, 6). Daavidin ikäännyttyä Benaja sekä keretiläiset ja peletiläiset kannattivat Salomon kruunaamista kuninkaaksi (1Ku 1:32–40). Myöhemmin, Salomon hallituskaudella, Benaja määrättiin toimeenpanemaan Adonian, Joabin ja Simein teloitukset, ja Salomo asetti hänet myös armeijan päälliköksi (1Ku 2:24, 25, 28–46; 4:4).
2. Yksi Daavidin väkevistä miehistä, armeijan 11:nnen vuorottelevan osaston päällikkö; Efraimin heimoon kuulunut piratonilainen (2Sa 23:30; 1Ai 11:31; 27:14).
3. Leeviläinen muusikko, joka soitti kielisoitintaan saattaessaan liiton arkkua, kun se tuotiin Jerusalemiin ja sijoitettiin Daavidin sitä varten valmistamaan telttaan (1Ai 15:18, 20; 16:1, 5).
4. Pappi, joka soitti trumpettia, kun liiton arkku tuotiin Jerusalemiin Daavidin hallituskaudella (1Ai 15:24; 16:6).
5. Asafin leeviläinen jälkeläinen (2Ai 20:14).
6. Simeonilainen; mahdollisesti kuningas Hiskian aikalainen (1Ai 4:24, 36–43).
7. Leeviläinen, jonka Hiskia nimitti avustamaan Jehovan huoneen runsaista lahjoituksista huolehtimisessa (2Ai 31:12, 13).
8. Pelatjan isä. Pelatja oli yksi niistä jumalattomista ruhtinaista, jotka Hesekiel näki näyssään. (Hes 11:1, 13.)
9, 10, 11, 12. Neljä miestä, jotka Esran kehotuksesta lähettivät pois vierasmaiset vaimonsa ja poikansa. Nämä neljä olivat Parosin, Pahat-Moabin, Banin ja Nebon jälkeläisiä. (Esr 10:25, 30, 34, 35, 43, 44.)