KIRISTYS

Jonkin ottamista tai hankkimista haluttomalta tai vastahakoiselta ihmiseltä laittomasti herättämällä hänessä pelkoa joko voimankäytöllä tai uhkauksilla tai joillakin muilla painostuskeinoilla. ”Kiristäjäksi” käännetyn kreikkalaisen sanan (harʹpaks) perusmerkitys on ’sieppaaja’ (1Ko 5:10, Int). Raamattu varoittaa toistuvasti väärän voiton tavoittelusta varsinkin niitä, jotka ovat vastuuasemissa tai viroissa (2Mo 18:21; San 1:19; 15:27).

Siitä huolimatta juutalaiset veronkantajat syyllistyivät usein kiristykseen Palestiinan ollessa Rooman alaisuudessa. Heidän asemansa soi heille lukuisia tilaisuuksia rikastuttaa itseään (ja epäilemättä myös roomalaisia isäntiään) epäoikeudenmukaisesti kansan kustannuksella. Jeesus saattoi eräässä kuvauksessaan viitata tähän, kun hän puhui omavanhurskaasta fariseuksesta, joka rukoili veronkantajan rinnalla ja kehui itseään Jumalalle sillä perusteella, ettei hän ollut kiristäjä (Lu 18:11). Niitä veronkantajia, jotka tulivat Johannes Kastajan luo kysymään, mitä heidän piti tehdä, neuvottiin: ”Älkää vaatiko yhtään enempää kuin veromäärä on.” (Lu 3:13.)

Kun rikas veronkantajien päämies Sakkeus oli kutsunut Jeesuksen kotiinsa kylään, hän katui, kääntyi pahalta tieltään ja sanoi: ”Jos olen joltakulta kiristänyt jotakin väärällä syytöksellä, sen minä palautan nelinkertaisena.” (Lu 19:2, 8; ks. SYYTÖS.) Tällaisissa tapauksissa, joissa osoitettiin katumusta ja tunnustettiin syyllisyys, Mooseksen laki vaati kuitenkin vain 120 prosentin korvausta petollisen riiston kohteeksi joutuneelle (3Mo 6:2–5).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kiristys luetellaan haureuden, aviorikoksen, epäjumalanpalveluksen, ahneuden, varastamisen, juoppouden, herjaamisen ja homoseksuaalisuuden rinnalla menettelynä, jonka harjoittaminen estää ihmiseltä pääsyn Jumalan valtakuntaan. Kirjoittaessaan Korintin seurakunnalle apostoli Paavali sanoi, että jotkut siihen kuuluvista olivat aiemmin syyllistyneet näihin tekoihin, mutta heidät oli nyt pesty puhtaiksi. Vaikka he eivät voineetkaan välttyä joutumasta jossain määrin kosketuksiin tällä tavoin toimivien maailman ihmisten kanssa, heidän täytyi lakata seurustelemasta jokaisen itseään ”veljeksi” väittävän kanssa, joka toimi siten, ja heidän täytyi poistaa sellaiset seurakunnasta. (1Ko 5:9–11; 6:9–11.)

Sitä, alistuuko kristitty kiristykseen maksamalla lahjuksia, valaisee apostoli Paavalin tapaus. Roomalainen käskynhaltija Felix yritti kiristää Paavalilta rahaa pitkittämällä hänen vankeutensa kahdeksi vuodeksi. Paavali tiesi tämän, mutta hän ei tarjonnut Felixille mitään. Lopulta Felixin seuraajaksi tuli käskynhaltija Festus. (Ap 24:26, 27.)