GALATIA

Rooman provinssi, joka käsitti nykyisen Vähän-Aasian keskiosan. Se rajoittui muihin Rooman provinsseihin: idässä osaksi Kappadokiaan, pohjoisessa Bithyniaan ja Pontokseen, lännessä Aasiaan ja etelässä Pamfyliaan (1Pi 1:1). Tämä keskinen ylätasanko oli etelässä sijaitsevan Taurusvuoriston ja pohjoisessa sijaitsevien Paflagonian vuorten välissä. Seudun pohjoisosan keskivaiheilla oli Ancyran kaupunki, nykyiseltä nimeltään Ankara, Turkin pääkaupunki. Alueen halki virtasivat Halysjoen (nyk. Kızılırmak) keskijuoksu ja Sangariusjoen (Sakarya) yläjuoksu; molemmat joet laskevat Mustaanmereen. Seudun historia (yli 400 vuoden jakso 200-luvulta eaa. eteenpäin) osoittaa, että tämän strategisesti tärkeän alueen rajat ja poliittiset yhteydet muuttuivat tuhkatiheään.

Näyttää siltä, että suunnilleen 278–277 eaa. suuret joukot keltteinä eli gallialaisina tunnettua, Galliasta lähtöisin olevaa indoeurooppalaista kansaa, jota kreikkalaiset kutsuivat nimellä Ga·laʹtai (josta tämä alue on saanut nimensä), ylitti Bosporin ja asettui sinne asumaan. He toivat mukanaan vaimonsa ja lapsensa ja ilmeisesti karttoivat seka-avioliittoja paikalla jo asuvien ihmisten kanssa ja säilyttivät näin rodulliset tunnuspiirteensä satojen vuosien ajan. Heidän viimeinen kuninkaansa, Amyntas, kuoli vuonna 25 eaa. Hänen ollessaan Rooman imperiumin nukkehallitsijana – sekä sen jälkeen – Galatiaksi kutsuttu alue laajeni käsittämään osia Lykaoniasta, Pisidiasta, Paflagoniasta, Pontoksesta ja Frygiasta. Juuri tässä laajemmassa Galatiassa apostoli Paavali ja muut yleisen ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan kristityt evankelistat kävivät, ja siellä he tapasivat ihmisiä, jotka halusivat hartaasti, että heistä muodostettaisiin kristillisiä seurakuntia (Ap 18:23; 1Ko 16:1).

Sekä Paavali että Pietari osoittivat kirjeen Galatian provinssissa sijainneille kristillisille seurakunnille (Ga 1:1, 2; 1Pi 1:1). Sitä, olivatko nämä ne samat seurakunnat, jotka Paavali ja Barnabas olivat perustaneet, ei kerrota. Kulkiessaan nopeasti Galatian halki Paavali ja Barnabas kävivät sellaisissa Galatian kaupungeissa kuin Pisidian Antiokiassa, Ikonionissa, Lystrassa ja Derbessä (Ap 13:14, 51; 14:1, 5, 6), ja palattuaan Syyrian Antiokian veljien luokse he kertoivat, miten Jumala oli näissä ja muissa paikoissa ”avannut kansakunnille oven uskoon” (Ap 14:27). Lystrassa sattui jotakin erittäin epätavallista. Paavali oli parantanut erään raajarikon, joka ei ollut koskaan elämänsä aikana kävellyt, ja yhtäkkiä ihmisjoukot alkoivat huutaa omalla lykaonian kielellään: ”Jumalat ovat tulleet ihmisten kaltaisiksi ja laskeutuneet meidän luoksemme!” Barnabasta he kutsuivat Zeukseksi, ja Paavalin he ajattelivat olevan Hermes. Paavali ja Barnabas pystyivät töin tuskin estämään kiihtyneitä ihmisjoukkoja uhraamasta heille teurasuhreja ikään kuin he olisivat olleet jumalia. (Ap 14:8–18.)

Galatalaisten keskuuteen kylvetyt kristillisyyden siemenet kantoivat hyvää hedelmää. Heidän joukostaan tulivat opetuslapsiksi mm. Timoteus ja Gaius (Ap 16:1; 20:4). Paavali antoi Galatian seurakunnille ohjeita siitä, miten säästää avustuksia Herran köyhiä ja puutteessa olevia varten (1Ko 16:1, 2; Ga 2:10).