HABAKUKIN KIRJA

Raamatun heprealaisten kirjoitusten kirja; heprealaisissa ja Septuagintan teksteissä sekä suomalaisissa Raamatuissa se on kahdeksas ns. pienten profeettojen kirjoista. Se jakautuu kahteen osaan: 1) kirjoittajan ja Jehovan väliseen vuoropuheluun (luvut 1, 2) ja 2) surulauluina esitettyyn rukoukseen (luku 3).

Kirjoittaja. Kirjoittajan nimi käy ilmi itse kirjasta. Kummankin osan sanotaan olevan ”profeetta Habakukin” laatima (1:1; 3:1; ks. HABAKUK).

Kanonisuus. Raamatun heprealaisten kirjoitusten vanhat luettelot vahvistavat Habakukin kirjan kanonisuuden. Vaikka niissä ei mainita kirjaa nimeltä, niissä viitataan ’kahteentoista pieneen profeettaan’, joten sen katsotaan aivan ilmeisesti kuuluvan tuohon ryhmään, sillä muutoin lukumääräksi ei tule kahtatoista. Kirjaa lainataan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, mikä tukee selvästi sen kanonisuutta. Puhuessaan uskottomille juutalaisille Paavali lainasi Habakukin 1:5:tä (LXX), vaikkakaan hän ei maininnut Habakukia nimeltä (Ap 13:40, 41). Hän lainasi Habakukin 2:4:ää (”Mutta vanhurskas saa jatkuvasti elää olemalla uskollinen”) kannustaessaan kristittyjä ilmaisemaan uskoa (Ro 1:16, 17; Ga 3:11; Hpr 10:38, 39).

Kuolleenmeren kirjakääröjen joukossa on käsikirjoitus, jossa on Habakukin kirjan (lukujen 1 ja 2) esimasoreettinen heprealainen teksti sekä siihen liitetty kommentaari. On huomionarvoista, että tekstissä Jehovan nimi on kirjoitettu vanhoilla heprealaisilla kirjaimilla, mutta kommentaarissa ei käytetä Jumalan nimeä vaan heprealaista sanaa ʼEl (Jumala).

Tutkijat uskovat, että tämä kirjakäärö kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan loppupuolella eaa., joten se on vanhin Habakukin kirjan jäljellä oleva hepreankielinen käsikirjoitus. Habakukin 1:6:ssa on tässä käsikirjoituksessa sana ”kaldealaiset”, mikä vahvistaa oikeaksi masoreettisen tekstin, josta ilmenee, että Jehova nostaisi juuri kaldealaiset (babylonialaiset) toimimaan välikappaleenaan.

Kirjoitusaika ja asetelma. Sanat ”Jehova on pyhässä temppelissään” (Hab 2:20) ja Habakukin 3:19:n jäljessä oleva huomautus (”Johtajalle. Kielisoittimillani”) ilmaisevat, että Habakuk profetoi ennen kun Salomon rakentama Jerusalemin temppeli hävitettiin 607 eaa. Lisäksi Jehovan julistus ”minä nostan kaldealaiset” (1:6) ja profetian yleissävy osoittavat, etteivät kaldealaiset eli babylonialaiset olleet vielä autioittaneet Jerusalemia. Habakukin 1:17 saattaa kuitenkin viitata siihen, että he olivat jo ryhtyneet kukistamaan joitakin kansakuntia. Juudan hyvän kuninkaan Josian hallituskaudella (659–629 eaa.) kaldealaiset ja meedialaiset valtasivat Niniven (632 eaa.), ja Babylonia oli tuolloin tulossa maailmanvallaksi (Na 3:7).

Jotkut ajattelevat rabbiinien perinteen mukaisesti, että Habakuk profetoi aikaisemmin, Juudan kuninkaan Manassen hallituskaudella. He uskovat hänen olleen yksi niistä profeetoista, jotka mainitaan tai joihin viitataan 2. Kuninkaiden kirjan 21:10:ssä ja 2. Aikakirjan 33:10:ssä. Heidän mielestään babylonialaiset eivät olleet vielä uhka, mikä sai Habakukin profetian kuulostamaan Juudan asukkaista entistä uskomattomammalta (ks. Hab 1:5, 6).

Toisaalta Juuda oli Jojakimin hallituskauden alkupuolella Egyptin vaikutuspiirissä (2Ku 23:34, 35), ja tuonakin aikana se, että Jumala nostaisi kaldealaiset rankaisemaan tottelemattomia Juudan asukkaita, olisi näistä ’teko, jota he eivät uskoisi, vaikka siitä kerrottaisiin’ (Hab 1:5, 6). Babylonin kuningas Nebukadnessar löi farao Nekon Karkemisissa 625 eaa., kuningas Jojakimin neljäntenä hallitusvuonna (Jer 46:2). Habakuk on siis saattanut profetoida ja kirjoittaa profetian muistiin ennen tuota tapausta; mahdollisesti hän sai sen kirjoittamisen päätökseen Juudassa n. 628 eaa. Futuurin käyttö puhuttaessa kaldealaisten muodostamasta uhasta näyttää viittaavan Jojakimin Babylonian-vasalliutta (620–618 eaa.) edeltävään aikaan (2Ku 24:1).

Tyyli. Kirjoitustyyli on sekä voimakasta että liikuttavaa. Kirjassa käytetään eloisia kuvauksia ja vertauksia (Hab 1:8, 11, 14, 15; 2:5, 11, 14, 16, 17; 3:6, 8–11). S. R. Driver sanoi Habakukin tyylistä: ”Habakukin kirjoitustapa on sangen voimakasta. Vaikka hänen kirjansa on lyhyt, se on täynnä voimaa, hänen kuvauksensa ovat havainnollisia ja voimallisia, ja ajatukset ja niiden ilmaisutapa ovat yhtä lailla runollisia.” Tällaiset ominaisuudet ovat tietysti pääasiassa Jumalan henkeytyksen ansiota.

Habakukin kirjassa korostetaan Jehovan ylimmyyttä kaikkiin kansakuntiin nähden (Hab 2:20; 3:6, 12) ja hänen kaikkeudensuvereeniuttaan. Siinä painotetaan myös sitä, että vanhurskaat elävät uskosta (2:4). Siinä vahvistetaan luottamusta Jehovaan osoittamalla, että hän ei kuole (1:12), että hän pui kansakunnat oikeudenmukaisesti ja että hän lähtee liikkeelle kansansa pelastamiseksi (3:12, 13). Jehovan osoitetaan olevan hänessä riemuitseville pelastuksen Jumala ja elinvoiman Lähde (3:18, 19).

[Tekstiruutu s. 625]

HABAKUKIN KIRJAN KOHOKOHTIA

Vastaus kysymykseen: teloittaako Jumala pahat?

Kirjoitettiin ilmeisesti n. 628 eaa., kun kaldealaiset olivat nousemassa huomattavaan asemaan mutta ennen kuin Jojakimista tuli heidän vasallinsa

Habakuk huutaa apua, kysyy kuinka kauan Jumala antaa jumalattomien jatkaa menettelyään (1:1–2:1)

Kun Jehova vastaa, että hän nostaa kaldealaiset rangaistusvälineekseen, Habakuk ei pysty ymmärtämään, miten Pyhä voisi sietää näin petollista välikappaletta, joka tekee sotakoneistostaan jumalan, jonka nuotta kokoaa ihmisiä kuin kaloja ja joka tappaa ihmisiä armotta

Profeetta odottaa Jehovan vastausta ja tajuaa voivansa saada ojennusta

Jehova vastaa, että hänellä on määräaika, julistaa voi!-huutoja kaldealaiselle välikappaleelle (2:2–20)

Jehova vakuuttaa, että vaikka profeetallinen näky näyttäisi viipyvän, se on ”määräaikaa varten, ja se rientää kiihkeästi kohti loppua”, etenee vääjäämättä kohti täyttymystään

Voi!-huudot ilmaisevat, että kaldealainen välikappale ei jäisi rangaistuksetta, koska se oli ryöstänyt muita kansakuntia, karsinut pois monia kansoja, rakentanut kaupunkeja verenvuodatuksella, pannut toisia juomaan häpeällisen tappion maljan ja harjoittanut epäjumalanpalvelusta

Profeetta pyytää Jehovaa toimimaan ja osoittamaan vielä armoa tulevana ahdingon päivänä (3:1–19)

Profeetta muistelee aikaisempia Jehovan voiman ilmentymiä, ja hänet valtaa pelko ja vavistus, mutta hän päättää odottaa hiljaa ahdingon päivää ja riemuita pelastuksensa Jumalassa

Vaikka keinot elämän ylläpitämiseen pettäisivätkin, Habakuk päättää iloita Jehovassa, joka on pelastuksen Jumala ja se joka vahvistaa häntä