JEESUS
(lat. muoto kreikk. nimestä I·ē·sousʹ, joka vastaa hepr. nimeä Je·šuʹaʽ tai Jehō·šuʹaʽ ja joka merkitsee ’Jehova on pelastus’).
Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus mainitsee noin 12 tämännimistä henkilöä, muita kuin Raamatun kertomuksessa mainittuja. Nimi esiintyy myös apokryfisissä, ajanlaskumme alkua edeltäviltä vuosisadoilta peräisin olevissa kirjoituksissa. Se ei siis nähtävästi ollut mikään harvinainen nimi tuohon aikaan.
1. Nimi I·ē·sousʹ esiintyy kreikkalaisessa tekstissä Apostolien tekojen 7:45:ssä ja Heprealaiskirjeen 4:8:ssa, ja sillä tarkoitetaan Joosuaa, Israelin johtajaa Mooseksen kuoleman jälkeen (ks. JOOSUA nro 1).
2. Jeesuksen Kristuksen esi-isä ilmeisesti hänen äitinsä puolelta (Lu 3:29). Joissakin vanhoissa käsikirjoituksissa lukee tässä kohdassa ”Jose(s)”. (Ks. SUKULUETTELO, JEESUKSEN KRISTUKSEN.)
3. Jeesus Kristus (ks. JEESUS KRISTUS).
4. Kristitty, ilmeisesti juutalainen, ja Paavalin työtoveri. Häntä kutsuttiin myös Justukseksi (Kol 4:11).