JOHANNEKSEN KIRJEET

Nämä kirjeet kuuluvat henkeytetyn Raamatun viimeisinä kirjoitettuihin osiin. Vaikka apostoli Johanneksen nimeä ei esiinnykään näissä kirjeissä, tutkijat ovat yleensä olleet yhtä mieltä sen perinteisen näkemyksen kanssa, että sama henkilö on kirjoittanut Johanneksen evankeliumin ja Johanneksen kolme kirjettä. Näillä kirjeillä ja neljännellä evankeliumilla on monia samankaltaisia piirteitä.

Näiden kirjeiden oikeaperäisyys on lujalla pohjalla. Sisäiset todisteet osoittavat niiden olevan sopusoinnussa muun Raamatun kanssa. Myös monet vanhan ajan kirjailijoista todistavat niiden aitouden puolesta. Polykarpos näyttää lainaavan 1. Johanneksen kirjeen 4:3:a, Eusebios sanoo Papiaan todistaneen ensimmäisen kirjeen puolesta, samoin kuin todistivat Tertullianus ja Cyprianus, ja se on mukana syyrialaisessa Pešittassa. Klemens Aleksandrialainen näyttää tunteneen kaksi muuta kirjettä, Irenaeus lainaa ilmeisesti 2. Johanneksen kirjeen 10, 11:tä, ja Eusebioksen mukaan Dionysios Aleksandrialainen viittaa niihin. Nämä viimeksi mainitut kirjoittajat pitivät myös 1. Johanneksen kirjettä oikeaperäisenä.

Johannes kirjoitti kirjeet hyvin todennäköisesti Efesoksesta noin vuonna 98, suunnilleen samoihin aikoihin kuin evankeliuminsa. Usein toistuva ilmaus ”lapsukaiset” tuntuu ilmaisevan, että hän kirjoitti ne vanhalla iällään.

Ensimmäinen Johanneksen kirje. Kirje on lähinnä tutkielman tapainen, koska siinä ei ole tervehdystä eikä loppusanoja. Toisessa luvussa Johannes kohdistaa sanansa isille, lapsukaisille ja nuorille miehille, mikä ilmaisee, ettei kyseessä ollut jollekulle yksilölle lähetetty henkilökohtainen kirje. Se oli varsin todennäköisesti tarkoitettu jollekin seurakunnalle tai seurakunnille, ja todellisuudessa se soveltuu koko siihen yhteisöön, jonka Kristuksen yhteydessä olevat muodostavat. (1Jo 2:13, 14.)

Johannes oli viimeinen elossa oleva apostoli. Viimeinen Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten muista kirjeistä oli kirjoitettu yli 30 vuotta aiemmin. Pian kaikki apostolit olisivat poissa näyttämöltä. Vuosia aikaisemmin Paavali oli kirjoittanut Timoteukselle, ettei hän olisi tämän seurassa enää kauan (2Ti 4:6). Hän kehotti Timoteusta pitämään jatkuvasti kiinni terveellisten sanojen mallista ja uskomaan uskollisille miehille sen, minkä hän oli kuullut Paavalilta, niin että nämä voisivat vuorostaan opettaa toisia (2Ti 1:13; 2:2).

Apostoli Pietari oli varoittanut vääristä opettajista, joita nousisi seurakunnan sisältä ja jotka toisivat tuhoisia lahkoja (2Pi 2:1–3). Lisäksi Paavali oli sanonut Efesoksen (mistä Johanneksen kirjeet myöhemmin kirjoitettiin) seurakunnan valvojille, että tulisi ”sortavia susia”, jotka eivät kohtelisi laumaa hellästi (Ap 20:29, 30). Hän ennusti suuren luopumuksen ja siihen liittyvän ”laittomuuden ihmisen” (2Te 2:3–12). Vuonna 98 tilanne olikin siksi juuri sellainen kuin Johannes sanoi: ”Lapsukaiset, on viimeinen hetki, ja niin kuin olette kuulleet, että antikristus on tulossa, niin onkin nyt tullut monia antikristuksia; siitä me tiedämme, että on viimeinen hetki.” (1Jo 2:18.) Kirje oli sen vuoksi erittäin ajankohtainen ja hyvin tärkeä. Se vahvisti uskollisia kristittyjä toimimaan suojavarustuksena luopumusta vastaan.

Tarkoitus. Johannes ei kuitenkaan kirjoittanut vain kumotakseen vääriä opetuksia. Hänen päätarkoituksensa oli pikemminkin lujittaa varhaiskristittyjen uskoa niihin totuuksiin, jotka he olivat ottaneet vastaan; usein hän asetti nämä totuudet vastakkain väärien opetusten kanssa. On mahdollista, että 1. Johanneksen kirjettä kierrätettiin kaikissa alueen seurakunnissa. Tätä näkemystä tukee se, että kirjoittaja käyttää toistuvasti te-pronominia vastaavaa kreikkalaista monikkomuotoa.

Hänen todistelunsa on järjestelmällistä ja vakuuttavaa, mikä käy ilmi seuraavasta kirjeen tarkastelusta. Kirje vetoaa voimakkaasti tunteisiin, ja selvästikin Johanneksen suuri rakkaus totuutta kohtaan ja hänen inhonsa erhettä kohtaan – hänen rakkautensa valoa kohtaan ja vihansa pimeyttä kohtaan – saivat hänet kirjoittamaan sen.

Kolme pääteemaa. Johannes käsitteli ensimmäisessä kirjeessään laajasti kolmea erityistä teemaa: antikristusta, syntiä ja rakkautta.

Antikristuksesta hän puhui hyvin suoraan. Hän sanoi: ”Nämä asiat kirjoitan teille niistä, jotka yrittävät eksyttää teitä.” (1Jo 2:26.) Nämä miehet kielsivät sen, että Jeesus Kristus oli lihaksi tullut Jumalan Poika. Hän selitti, että he olivat kerran olleet seurakunnan yhteydessä mutta olivat lähteneet pois, jotta ilmenisi, etteivät he olleet ”meidän kaltaisiamme” (2:19). He eivät olleet sellaisia uskollisia, rakkaudellisia miehiä, joilla ”on usko sielun elossa säilymiseksi”, vaan sellaisia, ”jotka vetäytyvät pois tuhoon” (Hpr 10:39).

Synnistä esitetään seuraavia pääseikkoja: 1) me kaikki teemme syntiä, ja niillä, jotka sanovat, etteivät he tee syntiä, ei ole totuutta, ja he tekevät Jumalan valehtelijaksi (1Jo 1:8–10); 2) meidän kaikkien on ponnisteltava syntiä vastaan (2:1); 3) Jumala on antanut sovitusuhrin syntien edestä lähettämällä Jeesuksen Kristuksen, joka meillä on auttajana Isän luona (2:1; 4:10); 4) ne jotka ovat tosi kristittyjä, eivät harjoita syntiä; he eivät jatka synnin tekemistä, vaikka he toisinaan saattavatkin tehdä jonkin synnin (2:1; 3:4–10; 5:18); 5) on kahdenlaista syntiä: sellaista, mikä voidaan antaa anteeksi, ja tahallista, harkittua, jota ei anneta anteeksi (5:16, 17).

Rakkaudesta Johannes kirjoittaa laajemmin. Hän toteaa: 1) Jumala on rakkaus (1Jo 4:8, 16); 2) Jumala osoitti rakkautensa antamalla Poikansa kuolla sovitusuhrina meidän syntiemme edestä sekä järjestämällä Kristuksen välityksellä niin, että Jumalan voidelluista tulee Jumalan lapsia (3:1; 4:10); 3) Jumalan ja Kristuksen rakkaus velvoittaa meitä osoittamaan rakkautta veljiämme kohtaan (3:16; 4:11); 4) rakkaus Jumalaan merkitsee hänen käskyjensä noudattamista (5:2, 3); 5) täydellinen rakkaus karkottaa pelon ja poistaa siten esteen, joka ehkäisee puhumasta vapaasti Jumalalle (4:17, 18); 6) rakkaus veljiin ei ilmene vain sanoissa vaan myös teoissa, niin että annamme heille sitä, mitä meillä on, jos he ovat puutteessa (3:17, 18); 7) jokainen, joka vihaa veljeään, on tappaja (3:15); 8) kristittyjen ei tule rakastaa maailmaa eikä sitä, mikä siinä on (2:15).

Toinen Johanneksen kirje. 2. Johanneksen kirje alkaa sanoilla: ”Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsilleen.” (2Jo 1.) Näin Johannes ilmaisee tahdikkaasti itsensä kirjoittajaksi. Hän oli tosiaan ”vanhin” ikänsä puolesta, sillä hän oli tuolloin noin 90- tai 100-vuotias. Hän oli myös vanhin kristittynä kasvamisessa, ja hän oli seurakunnan ’pylväs’ (Ga 2:9).

Jotkut ajattelevat, että tämä ”valitulle rouvalle” osoitettu kirje on kohdistettu jollekin kristilliselle seurakunnalle ja että lapset ovat hengellisiä lapsia, jolloin ”sisaren” lapset (2Jo 13) olisivat jonkin toisen seurakunnan jäseniä. Toisaalta joidenkuiden mielestä se osoitettiin todellakin jollekulle yksilölle, jonka nimi oli kenties Kyria (kreikankielinen ’rouvaa’ merkitsevä sana).

Monessa kohdin toista kirjettään Johannes esittää ensimmäisen kirjeensä ajatuksia lyhyemmässä muodossa. Hän puhuu totuudesta, joka pysyy niissä, jotka todella tuntevat sen, sekä Jumalalta tulevasta ansaitsemattomasta hyvyydestä ja rauhasta. Hän iloitsee siitä, että jotkut ’vaeltavat edelleen totuudessa’. He osoittavat rakkautta toisiaan kohtaan ja pitävät Jumalan käskyt. Eksyttäjiä on kuitenkin lähtenyt maailmaan, ja antikristus kieltää sen, että Jumalan Poika tuli lihassa (vrt. 2Jo 7:ää 1Jo 4:3:een). 2. Johanneksen kirjeen 10, 11:ssä hän esittää joitakin lisäohjeita ensimmäiseen kirjeeseen verrattuna ja osoittaa, mihin toimiin seurakunnan jäsenten tulee ryhtyä niiden suhteen, jotka tunkeutuvat Kristuksen opetuksen edelle ja jotka tulevat jokin oma tai ihmisten opetus mukanaan. Johannes kieltää kristittyä tervehtimästä sellaisia ihmisiä tai ottamasta heitä vastaan kotiinsa.

Kolmas Johanneksen kirje. Kolmannen kirjeen sanotaan olevan ”vanhimmalta” Gaiukselle, ja siinä oli myös terveisiä muille seurakuntaan kuuluville. Se on kirjoitettu tavanomaisen kirjeen muotoon. Se on tyyliltään ja sisällöltään niin ensimmäisen ja toisen kirjeen kaltainen, että sen kirjoitti selvästi sama henkilö, nimittäin apostoli Johannes. Sitä, kuka Gaius oli kyseessä, ei tiedetä. Raamatussa mainitaan useita tämännimisiä henkilöitä, mutta tässä on ehkä ollut kyseessä aivan joku muu Gaius, koska kirje kirjoitettiin ainakin 30 vuotta Apostolien tekojen, Roomalaiskirjeen ja 1. Korinttilaiskirjeen jälkeen, joissa nimi Gaius myös esiintyy (Ap 19:29; 20:4; Ro 16:23; 1Ko 1:14).

Johannes kehottaa osoittamaan kristillistä vieraanvaraisuutta ja sanoo, että eräs Diotrefes, joka halusi olla ensi sijalla seurakunnassa, ei ottanut Johannekselta tai muilta vastuullisilta veljiltä tulleita viestejä kunnioittaen vastaan ja että Diotrefes ei ilmaissut lainkaan kunnioitusta muita varhaiskristillisen seurakunnan matkustavia edustajia kohtaan. Hän halusi jopa ajaa ulos seurakunnasta ne, jotka ottivat nämä veljet vieraanvaraisesti vastaan. Sen vuoksi Johannes sanoi, että jos hän toiveensa mukaan itse tulisi, hän oikaisisi tämän asian. (3Jo 9, 10.) Hän suosittelee Gaiukselle uskollista Demetrios-nimistä veljeä, joka on saattanut olla kirjeen tuoja, ja kehottaa Gaiusta ottamaan vieraanvaraisesti vastaan ne, jotka olivat lähteneet rakentamaan kristillisiä seurakuntia.

Kauttaaltaan näissä kolmessa kirjeessä korostetaan kristillistä ykseyttä ja rakkautta Jumalaa kohtaan, mikä ilmenee siten että noudatetaan hänen käskyjään. Lisäksi niissä tähdennetään pimeyden karttamista ja valossa vaeltamista, rakkauden osoittamista veljiä kohtaan ja jatkuvaa totuudessa vaeltamista. Vanhalla iälläänkin tämä ”vanhin” Johannes oli näin ollen suuri rohkaisun ja voiman lähde Vähän-Aasian seurakunnille ja kaikille kristityille, jotka lukivat hänen kirjeitään.

[Tekstiruutu s. 1029]

ENSIMMÄISEN JOHANNEKSEN KIRJEEN KOHOKOHTIA

Voimakas tutkielma, jonka tarkoitus oli varjella kristittyjä luopioiden vaikutukselta

Kirjeen kirjoitti apostoli Johannes noin vuonna 98, Ilmestyskirjan jälkeen ja vain vähän ennen kuolemaansa

Varokaa Jeesuksesta levitettyjä valheita

Jeesuksen tulemisen lihassa vahvistaa se, että häntä on kuultu, hänet on nähty ja häntä on kosketettu (1:1–4)

Jokainen, joka kieltää, että Jeesus on Kristus, on valehtelija, antikristus; voidellut uskovat tuntevat totuuden, eikä heidän tarvitse kuunnella erilaista opetusta (2:18–29)

Henkeytetty ilmaus, joka kieltää Jeesuksen Kristuksen tulleen lihassa, ei ole Jumalasta; monia vääriä profeettoja on lähtenyt (4:1–6)

Jokainen, joka kieltää, että Jeesus on Jumalan Poika, hylkää Isän oman todistuksen Pojastaan (5:5–12)

Kristityt eivät elä syntistä elämää

Jos kartamme pimeyttä ja vaellamme valossa, Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä (1:5–7)

Jos teemme synnin, meidän tulee tunnustaa väärintekomme, ja meidät puhdistetaan Jeesuksen uhrin perusteella (1:8–2:2)

Kristityt eivät harjoita syntiä; synnin harjoittajat ovat Panettelijasta; Jumalan lapset etsivät vanhurskautta ja karttavat syntiä (3:1–12; 5:18, 19)

Kristittyjä kehotetaan rukoilemaan veljensä puolesta, jos tämä lankeaa syntiin, kunhan se ei ole synti, ”joka koituu kuolemaksi” (5:16, 17)

Rakkaus Jumalaan ja toisiin kristittyihin varjelee meitä

Se, joka rakastaa veljeään, vaeltaa valossa eikä kompastu (2:9–11)

Jotta kristityllä olisi rakkaus Isään, hänen täytyy tehdä hänen tahtonsa eikä hän saa rakastaa maailmaa ja sen houkutuksia (2:15–17)

Aito rakkaus veljiä kohtaan osoittaa, että ihminen on siirtynyt kuolemasta elämään; jos emme osoita rakkautta veljiämme kohtaan auttamalla heitä, kun he ovat puutteessa, meissä ei ole rakkautta Jumalaan (3:13–24)

Kristittyjen tulee rakastaa toisiaan, koska Jumala on rakkaus; me rakastamme häntä, koska hän rakasti ensin meitä; jos kristitty väittää rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija (4:7–5:2)

[Tekstiruutu s. 1030]

TOISEN JOHANNEKSEN KIRJEEN KOHOKOHTIA

Kirje, joka on osoitettu ”valitulle rouvalle”, kenties yksilölle tai mahdollisesti seurakunnalle

Kirjeen kirjoitti apostoli Johannes noin vuonna 98

Vaeltakaa jatkuvasti totuudessa (jakeet 1–6)

Johannes ja kaikki muut, jotka tuntevat totuuden, rakastavat ”valittua rouvaa” ja hänen lapsiaan, jotka vaeltavat totuudessa

Johannes kannustaa häntä kehittämään jatkuvasti rakkautta

Rakkaus merkitsee ’hänen käskyjensä mukaan vaeltamista’

Varokaa eksyttäjiä (jakeet 7–13)

Eksyttäjät kieltävät Jeesuksen Kristuksen tulleen lihassa

Uskovien on kartettava jokaista, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa; he eivät saa ottaa sellaista vastaan kotiinsa eivätkä edes sanoa hänelle tervehdystä; muutoin heistä saattaa tulla osallisia hänen pahoihin tekoihinsa

[Tekstiruutu s. 1031]

KOLMANNEN JOHANNEKSEN KIRJEEN KOHOKOHTIA

Gaiukselle osoitettu henkeytetty kirje, joka voi hyödyttää kaikkia kristittyjä

Kirjeen kirjoitti apostoli Johannes vuoden 98 tienoilla, suunnilleen samaan aikaan kuin kaksi muutakin kirjettään

Meillä on velvollisuus olla vieraanvaraisia toisia kristittyjä kohtaan (jakeet 1–8)

Johannes tunsi suurta iloa, kun matkustavat veljet toivat tiedon siitä, että Gaius vaelsi totuudessa, ja kertoivat hänen rakkaudestaan, jota hän ilmeisesti oli ilmaissut ottamalla heidät vieraanvaraisesti vastaan

Me olemme ”työtovereita totuudessa”, jos osoitamme vieraanvaraisuutta veljille, jotka lähtevät matkaan Jumalan nimen puolesta

Älä jäljittele sitä, mikä on pahaa, vaan sitä, mikä on hyvää (jakeet 9–14)

Diotrefes, joka haluaa olla ensi sijalla, kieltäytyy ottamasta Johannekselta mitään kunnioittaen vastaan

Hän ei ota vastaan matkustavia veljiä ja yrittää ajaa pois jokaisen, joka haluaa osoittaa heille vieraanvaraisuutta

Älä jäljittele sitä, mikä on pahaa, vaan sitä, mikä on hyvää