MANASSE

(’unohtavaiseksi tekevä; se joka saa unohtamaan’).

1. Joosefin esikoispoika ja Jaakobin pojanpoika. Sen jälkeen kun Joosefista oli tullut Egyptin elintarvikevirkamies, farao antoi hänelle vaimoksi Asenatin, Onin papin Potiferan tyttären, joka synnytti Joosefille kaksi poikaa, Manassen ja Efraimin. Joosef antoi esikoiselleen nimen Manasse, sillä hän sanoi: ”Jumala on saanut minut unohtamaan kaiken vaivani ja koko isäni huoneen.” (1Mo 41:45, 50–52.)

Kun Jaakob siunasi Manassen ja Efraimin, hän halusi ehdottomasti panna oikean kätensä Efraimin päälle ja vasemman Manassen päälle ja asettaa näin nuoremman Efraimin Manassen edelle (1Mo 48:13–20). Tällä tavalla osoitettiin, että Efraimista oli määrä tulla suurempi kuin Manassesta.

Manasse sai poikia syyrialaisesta sivuvaimostaan (1Ai 7:14), ja Joosef eli niin kauan, että hän ehti nähdä Manassen pojan Makirin pojat (1Mo 50:22, 23).

2. Israelin heimo, joka polveutui Joosefin pojasta Manassesta ja johon kuului seitsemän sukua. Noin vuoden kuluttua israelilaisten Egyptistä lähdön jälkeen oli Manassen heimoon kuuluvia 20-vuotiaita ja sitä vanhempia voimakkaita miehiä yhteensä 32200 (4Mo 1:34, 35). Tähän joukkoon sisältyi epäilemättä Gaddi, yksi niistä kymmenestä miehestä, jotka Luvattua maata vakoiltuaan toivat huonon raportin (4Mo 13:1, 2, 11, 25–33). Kun noin 40 vuotta myöhemmin suoritettiin toinen väestönlaskenta, havaittiin heimon luetteloitujen miesten määrän kasvaneen 52700:aan, joten heitä oli 20200 enemmän kuin efraimilaisia (4Mo 26:28–34, 37). Kun Mooses puhui ”Efraimin kymmenistätuhansista” ja ”Manassen tuhansista”, hän viittasi siksi ilmeisesti Manassen vähäisempään rooliin tulevaisuudessa (5Mo 33:17).

Manassen heimo leiriytyi erämaassa johtomiehensä Gamalielin, Pedasurin pojan, ohjauksessa tabernaakkelin länsipuolelle yhdessä Efraimin ja Benjaminin heimojen kanssa. Tämä kolmenheimonosasto oli marssijärjestyksessä kolmantena. (4Mo 1:10, 16; 2:18–24; 7:54; 10:23.)

Valloituksia Jordanin kummallakin puolella. Kun israelilaiset olivat kukistaneet amorilaiskuninkaat Sihonin ja Ogin, Mooses antoi heiltä valloitetun maan ruubenilaisille, gadilaisille ja puolelle Manassen heimoa sillä ehdolla, että nämä heimot osallistuisivat Jordanin länsipuolella olevan alueen valtaamiseen (4Mo 32:20–33; 34:14, 15; 5Mo 29:7, 8). Jordanin itäpuolisen alueen pohjoisosa valloitettiin nähtävästi etupäässä manasselaisvoimin, ja joitakin osia siitä valloittivat Jair, Nobah ja ”Makirin pojat”. Siitä syystä Mooses määräsi tämän seudun heille. (4Mo 32:39–42; 5Mo 3:13–15; 1Ai 2:21, 22.)

Myöhemmin ”puoleen Manassen heimoon” kuuluvat miehet, jotka olivat jo saaneet perintöosansa, ylittivät Jordanin ja osallistuivat sen länsipuolella olevan maan valloittamiseen (Jos 1:12–18; 4:12). He olivat myös niiden joukossa, jotka olivat koolla Garisiminvuoren edessä, kun Joosua ”luki ääneen kaikki lain sanat, siunauksen ja kirouksen” (5Mo 27:12; Jos 8:33, 34). Joosuan johdolla israelilaiset mursivat kanaanilaisten vallan ja löivät noin kuuden vuoden aikana 31 kuningasta (Jos 12:7–24). Vaikka valloittamatonta aluetta oli vielä jäljellä, Joosua jakoi yhdessä ylimmäisen papin Eleasarin ja Jumalan asettamien kymmenen heimon edustajien kanssa (joihin sisältyi manasselainen Hanniel, Efodin poika) maan perintöosiin (4Mo 34:17, 23; Jos 13:1–7).

Perintömaa. Puolet Manassen heimosta oli jo tietysti saanut perintöosansa Jordanin itäpuolelta. Siihen sisältyi Basan ja osa Gileadia. (Jos 13:29–31.) Eteläpuolelle jäi Gad, ja rajakaupunkina oli Mahanaim (Jos 13:24–26, 30). Tämä seutu oli enimmäkseen ylätasankoa, jonka keskikorkeus oli n. 610 m. Siellä sijaitsivat Golan, yksi kuudesta turvakaupungista, ja Beestera (Astarot), toinen leeviläiskaupunki. (Jos 20:8, 9; 21:27; 1Ai 6:71.)

Manassen heimon toinen puolikas sai perintöalueensa Jordanin länsipuolelta (Jos 17:2, 5). Se rajoittui etelässä Efraimiin, luoteessa Asseriin, koillisessa Isaskariin ja lännessä Välimereen. Efraimin ja Manassen välinen raja ulottui Mikmetatista Tappuahiin, jatkui sitten Kanaan purolaaksoa pitkin ja päättyi Välimereen. (Vrt. Jos 16:5–8; 17:7–10.) Efraimilaisilla oli erilliskaupunkeja Manassessa, ja manasselaisille puolestaan annettiin erilliskaupunkeja (Bet-Sean, Jibleam, Dor, En-Dor, Taanak ja Megiddo sekä niiden tytärkaupungit) sekä Isaskarista että Asserista (Jos 16:9; 17:11). Manasselaiset eivät ajaneet kanaanilaisia pois näistä erilliskaupungeista vaan alistivat heidät ajan mittaan pakkotyöhön (Jos 17:11–13; Tu 1:27, 28; vrt. 1Ai 7:29). Kaksi näistä erilliskaupungeista, Taanak (Aner?) ja Jibleam (Bileam tai Gat-Rimmon?), määrättiin kehatilaisille leeviläisille (Jos 21:25, 26; 1Ai 6:70).

Historia. Kun maa oli saatu jaettua, Joosua siunasi ruubenilaiset, gadilaiset ja ”Manassen puoli heimoa” (itäpuolisko) ja kehotti heitä jatkamaan Jehovan palvelemista (Jos 22:1–8). He lähtivät Silosta, kulkivat Jordanille ja rakensivat sitten alttarin tuon joen partaalle. Se oli vähällä aiheuttaa sisällissodan, koska muut heimot tulkitsivat sen uskottomuudenteoksi ja kapinaksi. Asia ratkesi kuitenkin rauhanomaisesti, kun selvisi, ettei alttaria ollut pystytetty uhraamista varten vaan muistuttamaan uskollisuudesta Jehovaa kohtaan. (Jos 22:9–31.)

Vuosia myöhemmin Jehova käytti manasselaista tuomari Gideonia vapauttamaan israelilaiset midianilaisten sorrosta (Tu 6:11–16, 33–35; 7:23; 8:22). Myös Jefta oli ilmeisesti Manassen heimoon kuulunut tuomari. Hänen tuomarikaudellaan Israel vapautettiin ammonilaisten ikeestä. (Tu 11:1, 32, 33.)

Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin hallituskaudella saivat ruubenilaiset, gadilaiset ja ”Manassen puoli heimoa” (itäpuolisko) ratkaisevan voiton hagrilaisista ja heidän liittolaisistaan (1Ai 5:10, 18–22). Tuona samana aikakautena oli manasselaisia – joihin kuului poikkeuksellisen urhoollisia miehiä – myös Saulin puolelta Daavidin puolelle siirtyneiden joukossa (1Ai 12:19–21). Sen jälkeen kun Saul ja hänen seuraajansa Is-Boset olivat kuolleet, tuli Hebroniin 18000 manasselaista Jordanin länsipuolelta ja tuhansia Jordanin itäpuolelta tehdäkseen Daavidista koko Israelin kuninkaan (1070 eaa.) (1Ai 12:31, 37, 38).

Vuosia myöhemmin Juudan kuninkaan Asan tekemät laajat uskonnolliset uudistukset saivat monet manasselaiset hylkäämään pohjoisen valtakunnan heidän ”nähtyään, että Jehova, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan” (2Ai 15:8, 9). Asan 15. hallitusvuonna (963 eaa.) pidetyssä suuressa kokouksessa he tekivät muiden kanssa liiton, että he etsisivät Jehovaa (2Ai 15:10, 12). Vaikka monet pilkkasivat Juudan kuninkaan Hiskian hallituskaudella (745–717 eaa.) hänen lähettämiään sanansaattajia, jotka esittivät kutsun tulla Jerusalemiin viettämään pesahia, jotkut manasselaiset halusivat nöyrtyä ja ottivat kutsun vastaan. Sen jälkeen nämä myötämieliset osallistuivat epäjumalanpalvelukseen käytettyjen välineiden tuhoamiseen. (2Ai 30:1, 10, 11, 18; 31:1.)

Tiglat-Pileser (Tilgat-Pilneser) III oli aiemmin (n. 760 eaa.) vienyt Jordanin itäpuolella asuvat manasselaiset pakkosiirtolaisuuteen (1Ai 5:23–26). Samoihin aikoihin Efraimin ja Manassen heimojen välillä oli ilmeisesti selkkauksia, mutta Juudan vastustamisesta ne olivat yksimielisiä (Jes 9:20, 21).

Lähes sata vuotta sen jälkeen kun kymmenen heimon valtakunta oli lakannut olemasta, tuhosi Juudan kuningas Josia väärään palvontaan käytettyjä alttareita, suitsutusjalustoja, pyhiä paaluja ja kuvia aina Manassen hävitettyjä paikkoja ja muita Juudan ulkopuolisia alueita myöten (v:sta 648 eaa. lähtien). Lisäksi tämä Juudan kuningas korjautti temppeliä, ja tuo työ rahoitettiin israelilaisheimoilta, mm. manasselaisilta, saaduilla lahjoituksilla. (2Ai 34:1–11.)

Babylonin pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen (537 eaa.) joitakuita manasselaisia asui Jerusalemissa (1Ai 9:1–3).

Hesekielin näyssä Manassen maa-alue oli Naftalin ja Efraimin välissä (Hes 48:4, 5). Manasse on edustettuna myös hengellisen Israelin heimojen joukossa (Il 7:6).

3. Nimi, joka esiintyy masoreettisessa tekstissä Tuomarien 18:30:ssä kirjurin tekemän muutoksen vuoksi. Kertomus koskee danilaisten luopumusta, ja Uuden maailman käännöksessä sanotaan, että ”Jonatanista, Mooseksen pojan Gersomin pojasta, hänestä ja hänen pojistaan, tuli danilaisten heimolle pappeja” (ks. myös KR-92, Mo, Ro, RS). Kunnioituksesta Moosesta kohtaan juutalaiset kirjurit lisäsivät alkuperäisen hepreankielisen nimen kahden ensimmäisen kirjaimen väliin korotetun heprealaisen nun-kirjaimen (vastaa n-kirjainta), jolloin nimi luetaan ”Manassen” eikä ”Mooseksen”. Kirjurit yrittivät näin peittää sen häpeän, jota Jonatanin toiminta olisi tuottanut Mooseksen nimelle. Muutetun masoreettisen tekstin lisäksi nimi ”Manasse” esiintyy kreikkalaisen Septuagintan Codex Vaticanus -käsikirjoituksessa ja syyrialaisessa Pešittassa. Nimi ”Mooses” on kuitenkin Tuomarien 18:30:ssä kreikkalaisen Septuagintan Codex Alexandrinus -käsikirjoituksessa ja latinalaisessa Vulgatassa.

4. Juudan kuningas, joka oli kuningas Hiskian poika ja seuraaja (2Ku 20:21; 2Ai 32:33). Hänen äitinsä oli Hefsibah. Manasse oli 12-vuotias noustessaan valtaistuimelle Juudan 14. kuninkaaksi Daavidin jälkeen, ja hän hallitsi Jerusalemissa 55 vuotta (716–662 eaa.). (2Ku 21:1.) Hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, ja rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä oli tuhonnut, pystytti alttareita Baalille, palvoi ”kaikkea taivaiden armeijaa” sekä rakensi väärän uskonnon alttareita temppelin kahteen esipihaan. Hän pani poikiaan kulkemaan tulen läpi, harjoitti taikuutta ja ennustelua sekä edisti spiritistisiä tapoja. Manasse pani myös tekemänsä pyhän paalun veistetyn kuvan Jehovan huoneeseen. Hän vietteli Juudan ja Jerusalemin ”tekemään pahemmin kuin ne kansakunnat, jotka Jehova oli tuhonnut Israelin poikien edestä”. (2Ku 21:2–9; 2Ai 33:2–9.) Vaikka Jehova lähetti profeettoja, heitä ei kuunneltu. Lisäksi Manasse vuodatti valtavasti viatonta verta (2Ku 21:10–16), juutalaisten rabbiinisen kirjallisuuden mukaan mm. Jesajan veren. Väitetään, että Jesaja sahattiin kappaleiksi Manassen käskystä (vrt. Hpr 11:37).

Koska Manasse ei kiinnittänyt huomiota Jehovan sanomaan, häntä rangaistiin siten, että Assyrian kuningas vei hänet vankina Babyloniin, yhteen Assyrian hallitsijoiden kuninkaankaupungeista (2Ai 33:10, 11). Eräässä Assyrian kuninkaan Assarhaddonin luettelossa ’Juudan kuningas Manasse’ mainitaan 22:n pakkoveroa maksavan ”Hatin, rannikon ja saarten kuninkaan” joukossa. Manassen nimi esiintyy myös niiden kuninkaiden luettelossa, jotka olivat verovelvollisia Assurbanipalille. (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 291, 294.)

Vankeudessa ollessaan Manasse katui, nöyrtyi ja rukoili Jehovaa. Jumala kuuli hänen suosionpyyntönsä ja palautti hänet kuninkaaksi Jerusalemiin. (2Ai 33:12, 13.) Sen jälkeen Manasse ”rakensi Daavidin kaupunkiin ulkomuurin”, asetti sotapäälliköitä Juudan linnoitettuihin kaupunkeihin ja poisti vieraat jumalat ja epäjumalankuvat Jehovan huoneesta sekä alttarit, jotka hän oli rakentanut ”Jehovan huoneen vuorelle ja Jerusalemiin”. Manasse kunnosti Jehovan alttarin ja alkoi uhrata sillä sekä kannusti toisiakin palvelemaan Jehovaa. Kansa uhrasi kuitenkin yhä uhrikukkuloilla, tosin Jehovalle. (2Ai 33:14–17.) Manassen kuoltua kuninkuus siirtyi hänen pojalleen Amonille (2Ai 33:20).

5. ”Pahat-Moabin poikiin” kuulunut israelilainen. Hän oli yksi niistä, jotka ottivat vierasmaisia vaimoja ja lähettivät heidät ”poikineen” pois Esran päivinä. (Esr 10:30, 44.)

6. ”Hasumin poikiin” kuulunut israelilainen. Hänkin oli yksi niistä, jotka lähettivät pois vierasmaiset vaimonsa, koska Esra puolusti innokkaasti puhdasta palvontaa. (Esr 10:33, 44.)