NEGEV

(’etelä’).

Heprean sanan neʹgev ajatellaan johtuvan juuresta, joka merkitsee ’olla korventunut’, ja usein sillä tarkoitetaan Juudan vuoriston eteläpuolella sijaitsevaa suhteellisen kuivaa aluetta. Neʹgev alkoi merkitä myös ’etelää’, ja sitä käytetään tarkoitettaessa eteläpuolta (4Mo 35:5), etelärajaa (Jos 15:4) ja eteläporttia (Hes 46:9). Kaikki raamatunkäännökset eivät tee aina eroa maantieteellisen nimityksen ja ilmansuunnan välillä, mistä on ollut tuloksena harhaanjohtavia käännöksiä. Esimerkkinä voidaan mainita 1. Mooseksen kirjan 13:1, jossa sanan neʹgev kääntäminen vastineella ”etelä” (KR-1776, AS, Le) synnyttää sellaisen vaikutelman, että Abraham meni Egyptistä etelään päin, kun hän todellisuudessa kulki kohti pohjoista Negevin kautta Beteliin. Monissa uudemmissa käännöksissä tämä ongelma on kuitenkin ratkaistu (UM, KR-92, JB, RS).

Pinnanmuodostus. Muinainen Negev käsitti nähtävästi alueen, joka ulottui Beerseban seudulta pohjoisesta Kades-Barneaan etelään (1Mo 21:14; 4Mo 13:17, 22; 32:8). Profeetta Jesaja kuvaili tuota seutua vaikeiden olosuhteiden maaksi, leijonien, leopardien ja käärmeiden oleskelupaikaksi (Jes 30:6). Pohjoisosassa on ajoittain lähteitä, kaivoja ja lammikoita, ja tamariski on yksi niistä harvoista puista, jotka menestyvät siellä (1Mo 21:33). Beerseban lounaispuolella on yksi suhteellisen suuri ja kaksi pientä hiekkadyynialuetta. Negev on enimmäkseen ylänköä, joka kohoaa 450–600 m merenpinnan yläpuolelle ja jonka huiput ovat jopa 1050 m:n korkuisia. Beerseban etelä- ja itäpuolella on jylhiä, pääasiassa itä-länsisuuntaisia vuorijonoja.

Historia. Negevistä löydetyt vesisäiliöt, pengermuurit ja lukuisien kaupunkien rauniot osoittavat alueella olleen muinoin melkoisesti asutusta. Patriarkat Abraham ja Iisak löysivät sieltä laidunmaata suurille katrailleen (1Mo 13:1, 2; 20:1; 24:62). Abrahamin aikana Elamin kuningas Kedorlaomer ja hänen kolme liittolaistaan kukistivat Negevin asukkaat (1Mo 14:1–7).

Satoja vuosia myöhemmin Mooseksen lähettämät israelilaisvakoojat tulivat Luvattuun maahan Negevistä, missä asui tuolloin amalekilaisia (4Mo 13:17, 22, 29). Kaikki Negevin asukkaat lyötiin Joosuan johdolla (Jos 10:40; 11:16), ja tämän seudun kaupungit liitettiin Simeonin heimon alueeseen (Jos 19:1–6). Lisäksi Negeviin asettui asumaan keniläispaimentolaisia, jotka olivat avioliiton kautta sukua Moosekselle (Tu 1:16; vrt. 1Sa 15:6, 7). Israelilaiset eivät ilmeisesti pystyneet pitämään tätä aluetta hallussaan. Vuosien varrella he joutuivat toistuvasti selkkauksiin Negevin kanaanilaisten ja varsinkin amalekilaisten kanssa (Tu 1:9; 6:3; 1Sa 15:1–9; 30:1–20). Daavid teki yllätyshyökkäyksiä Negevissä asuvien gesurilaisten, girsiläisten ja amalekilaisten kimppuun Siklagin kaupungista käsin, jonka hän oli saanut filistealaiskuninkaalta Akisilta (1Sa 27:5–8). Israel sai Negevin täysin hallintaansa nähtävästi vasta sitten, kun Daavid hallitsi kuninkaana ja edomilaiset oli saatu lyötyä (2Sa 8:13, 14). Juudaa myöhemmin hallinnut kuningas Ussia rakensi torneja ja hakkasi vesisäiliöitä ilmeisesti juuri tälle seudulle (2Ai 26:10).

Sen jälkeen kun babylonialaiset olivat tuhonneet Jerusalemin, Obadja ennusti, että israelilaiset pääsisivät takaisin omaan maahansa, johon sisältyi myös Negev (Ob 19, 20).