ARVOITUS

Askarruttava sanallinen esitys. Arvoitusta tarkoittava heprean sana voidaan kääntää myös ilmauksilla ”kaksiselitteinen sanonta” tai ”pulmallinen kysymys” (vrt. Da 8:23, Rbi8, alav.). Arvoitukset esitetään selkeän, helposti ymmärrettävän puheen vastakohtana (4Mo 12:8). Joskus tuota sanaa käytetään rinnakkaisilmauksena ”sananparrelle”, koska arvoitus voi hyvinkin olla sanonta, johon kätkeytyy paljon merkitystä mutta joka on esitetty vaikeaselkoisin sanakääntein (Ps 49:4). Vastineella ”arvoitukset” käännetty heprealainen sana voidaan toisenlaisessa tekstiyhteydessä kääntää myös ilmauksella ”pulmalliset kysymykset” (2Ai 9:1). Arvoituksen laatiminen vaatii terävää ajattelua, koska siihen sisältyy usein vaikeatajuista mutta tarkkaa analogiaa, ja sellaisen arvoituksen ratkaisemiseen tarvitaan kykyä nähdä asiat suhteessa toisiinsa, joten Raamatussa sanotaan arvoituksia viisaiden sanoiksi ja sellaisiksi, joita ymmärtäväinen voi tajuta (San 1:5, 6).

Raamatussa itsessäänkin on arvoituksia, jotka koskevat Jehovan tarkoituksia (Ps 78:2–4). Ne ovat ilmauksia, jotka saattavat aluksi hämmentää lukijaa; ne voivat olla tarkoituksellisen vaikeatajuisia, niin että niissä on merkityksellisiä rinnastuksia, joita ei ollut tarkoitettukaan ymmärrettäväksi siihen aikaan kun ne alun perin kirjoitettiin. Esimerkiksi Jehova viittaa Sakarjan 3:8:ssa profeetallisesti ’palvelijaansa Vesaan’, mutta hän ei siinä selitä, että tämä on Daavidin kuninkaalliseen sukuhaaraan kuuluva vesa eli jälkeläinen ja että kyseessä on todellisuudessa Jumalan oma Poika, joka tuolloin oli taivaissa ja joka syntyisi kuningas Daavidin jälkeläisiin kuuluvalle neitsyelle. Ilmestyksen 13:18:ssa puolestaan sanotaan, että ”pedon luku” on ”kuusisataakuusikymmentäkuusi”, mutta siinä ei selitetä tuon luvun merkitystä.

Aina arvoituksia ei esitetty kuulijoiden hämmentämiseksi vaan toisinaan niiden tarkoitus oli ilmeisesti herättää kiinnostusta ja elävöittää sanomaa. Tällainen oli se arvoitus kahdesta kotkasta ja viiniköynnöksestä, jonka profeetta Hesekiel esitti Israelin huoneelle (Hes 17:1–8). Heti kun Hesekiel oli esittänyt arvoituksen, Jehova käski häntä kysymään ihmisiltä, olivatko he ymmärtäneet sen, ja sitten selittämään sen heille.

Jotkin arvoitukset esitettiin ihmisten ratkaistaviksi, ja ne olivat usein runomuodossa, kuten Simsonin filistealaisille esittämä arvoitus. Kun hän sanoi: ”Lähti syöjästä syötävä, ja lähti väkevästä makea”, hän käytti tahallaan rinnastuksia, joita ei heti tajuttaisi. (Tu 14:12–18.) Hänen arvoituksensa perustui siihen, mitä hän oli itse kokenut hiukan aikaisemmin kaapiessaan hunajaa leijonan raadosta, johon mehiläisparvi oli koonnut sitä (Tu 14:8, 9).