SADDUKEUKSET

Huomattava uskonnollinen juutalaisuuden lahko, joka oli yhteydessä papistoon (Ap 5:17). Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen eivätkä enkeleihin (Ap 23:8).

Saddukeusten uskonnollisen lahkon tarkasta syntyajasta ei ole tietoa. Ensimmäisen kerran heidät mainitaan historiassa nimeltä Josefuksen kirjoituksissa, joissa heidän osoitetaan vastustaneen fariseuksia toisen vuosisadan jälkipuoliskolla eaa. (Jewish Antiquities, XIII, 293 [x, 6]). Josefus kertoo myös heidän opetuksistaan. On kuitenkin kyseenalaista, ovatko hänen tietonsa täysin paikkansapitäviä. Josefuksen mukaan saddukeukset – toisin kuin fariseukset – kielsivät kohtalon vaikutuksen ja väittivät, että ihminen oli omien tekojensa kautta ainoastaan itse vastuussa siitä, mitä hänelle tapahtui (Jewish Antiquities, XIII, 172, 173 [v, 9]). He hylkäsivät ne lukuisat suulliset perinteet, joita fariseukset noudattivat, sekä fariseusten uskon sielun kuolemattomuuteen ja kuoleman jälkeisiin rangaistuksiin tai palkintoihin. Saddukeukset kohtelivat toisiaan melko karskisti. Heidän sanottiin olevan väittelynhaluisia. Josefuksen mukaan heidän opetuksensa vetosivat varakkaisiin. (Jewish Antiquities, XIII, 298 [x, 6]; XVIII, 16, 17 [i, 4]; The Jewish War, II, 162–166 [viii, 14].)

Kuten Johannes Kastaja totesi, saddukeusten täytyi tuottaa katumukseen sopivia hedelmiä. Tämä johtui siitä, etteivät he olleet pitäneet Jumalan lakia – kuten eivät fariseuksetkaan olleet. (Mt 3:7, 8.) Kristus Jeesus itse vertasi heidän turmelevaa opetustaan hapatteeseen (Mt 16:6, 11, 12).

Apostolien tekojen 23:8:ssa sanotaan heidän uskonkäsityksistään: ”Saddukeukset sanovat, ettei ole ylösnousemusta eikä enkeliä eikä henkeä, mutta fariseukset julistavat julkisesti niitä kaikkia.” Ryhmä saddukeuksia yritti saada Kristuksen Jeesuksen puhumaan itsensä pussiin nimenomaan ylösnousemusta ja lankousavioliittoa koskeneessa keskustelussa, mutta hän vaiensi heidät. Viittaamalla Mooseksen kirjoituksiin, jotka saddukeukset väittivät hyväksyvänsä, Jeesus kumosi heidän väitteensä, ettei ylösnousemusta ole. (Mt 22:23–34; Mr 12:18–27; Lu 20:27–40.) Kun apostoli Paavali joutui myöhemmin sanhedrinin eteen, hän sai tuon juutalaisten korkeimman tuomioistuimen jakautumaan saattamalla fariseukset ja saddukeukset vastakkain. Tämä oli mahdollista heidän uskonnollisten käsitystensä eroavuuden vuoksi. (Ap 23:6–10.)

Vaikka saddukeusten ja fariseusten uskonnolliset näkemykset poikkesivat toisistaan, he yrittivät yhteistuumin kiusata Jeesusta pyytämällä häneltä tunnusmerkkiä (Mt 16:1), ja nuo molemmat ryhmät vastustivat häntä yhdessä. Raamatun mukaan saddukeukset ottivat johdon Jeesuksen surmaamisyrityksissä. Saddukeukset olivat sanhedrinin jäseniä, ja tämä tuomioistuinhan juonitteli Jeesusta vastaan ja tuomitsi hänet sittemmin kuolemaan. Tähän tuomioistuimeen kuului myös Kaifas, joka oli saddukeus ja ylimmäinen pappi, ja nähtävästi myös muita huomattavia pappeja. (Mt 26:59–66; Joh 11:47–53; Ap 5:17, 21.) Näin ollen saddukeukset olivat ilmeisesti aina mukana niissä toimissa, joihin ylipappien kerrotaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ryhtyneen (Mt 21:45, 46; 26:3, 4, 62–64; 28:11, 12; Joh 7:32). Etupäässä saddukeukset näyttävät pyrkineen estämään kristillisyyden leviämisen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen (Ap 4:1–23; 5:17–42; 9:14).