TINA

Hopeanvalkoinen, pehmeä metalli. Muinaisten metallurgien sulatusuunien kuudesta tuotteesta tinalla oli alhaisin sulamispiste, vain 232 ° C (Hes 22:18, 20). Alkuperäinen heprealainen sana bedilʹ tarkoittaa ’erotettua tai jaettua’, ts. kallisarvoisista metalleista sulattamalla erotettua; se käännetään myös vastineella ”jätetuotteet” (Jes 1:25).

Palestiinassa ei ollut tinakaivoksia. Tina mainitaan ensimmäisen kerran pian Egyptistä lähdön jälkeen midianilaisilta saadun arvokkaan sotasaaliin joukossa (4Mo 31:2, 22). Tyroslaiset hankkivat tinaa Tarsisista (Hes 27:12). Suuri osa raskaasta tummanruskeasta tinaoksidista, ns. kassiteriitista eli tinakivestä, saatiin Espanjan ja Englannin jokihietikoilta. Vaikuttaa siltä, että tinaa käytettiin luotilankojen tekemiseen, sillä Sakarjan 4:10:n (jossa puhutaan ”luotilangasta”) masoreettisessa tekstissä sanotaan: ”kivi [tai: paino], tina”. Aamoksen 7:7, 8:ssa ”luotilangaksi” käännetty heprealainen sana voi tarkoittaa tinaa tai lyijyä. Eniten tinasta oli kuitenkin hyötyä kovuuden lisääjänä; muinaisista pronssiesineistä, jotka ovat kuparin ja tinan seoksia, on löydetty tinaa 2–18 prosenttia.