Aineellisen varallisuuden kristillinen käyttö
KORKEIMMAN palvelukseen pyhittäytyneet ihmiset vievät tänä aikana Luojan Sanan, Raamatun, tuntemusta yli kauniin maapallon, minkä Hän on varannut rakkaudessaan ihmisten siunatuksi kodiksi. Heidän kutsumuksensa ’saarnaamaan Sanaa’ on kunnioitettava tehtävä ja pyhä luottamustoimi, mihin ei voida verrata mitään maan päällä. He tekevät tunnetuksi Jehovan, tosi Jumalan, kunnian, hänen, jonka palvelijoita he ovat.
Sinä voit lukea nämä sanat jossakin korkeasti sivistyneessä maassa. Jos niin on, niin sinä tiedät, että Jehovan todistajat vievät sellaisen maan kansalle Raamatun tietoa, valoa, mikä ei lähde ihmisistä, vaan Herralta Jehovalta, joka on noussut palvelijainsa ylle. (Jes. 60:1, 2) Sinä ymmärrät heidän tekevän tämän muusta syystä kuin rahallisen voiton vuoksi, koska he käyttävät säästämättä aikansa ja kaiken omaisuutensa, sekä aineellisen että henkisen, tähän työhön. Voihan olla, että sinä liityt heidän mukaansa tähän ihanaan tehtävään, ja jos siten on, niin sinä tiedät, että niiden elämässä ei ole mitään puutetta eikä vajausta, jotka ovat yltäkylläisyyteen asti taivaan valtakunnan totuuksien hengellisen rikkauden täyttämiä.
Toisaalta sinä voit asua sellaisessa osassa maapalloa, mikä ei ole kehittynyt ihmisen ylpeän ”sivistyksen” mukaisesti. Kuitenkin saarnaavat Jehovan todistajat kaikissa sellaisissakin paikoissa samaa Jumalan Sanaa. Ajattelehan sitä ihmisten ja seutujen moninaisuutta, mikä vallitsee tällä suurella ’pellolla, joka on maailma’! Siellä on suuret vastakohdat: kaikenlaiset ilmastot, kaikki tavat, erilaiset vaatimukset, toimintamuodot ja katsantokannat. Kaikkialla on ihmisiä, olkootpa he rikkaita, köyhiä, tämän tai tuon värisiä tai näköisiä, puhukootpa mitä kieltä hyvänsä, asukootpa kartanoissa tai hyvin matalissa mökeissä, ja juuri ihmiset kiinnostavat Jehovan todistajia.
Eri kansoilla on nyt jonkin verran varallisuutta, paljonkin monissa suhteissa, mutta se kaikki kuuluu todellisuudessa Luojalle, Jehovalle. Jumalaa rakastavat ihmiset muuttavat sen aineellisen varallisuuden, minkä voivat, Herran ylistykseksi käyttämällä sitä Valtakunnan julistuksen edistämiseksi. Mutta monet eri kansoihin kuuluvat ihmiset, miehet, naiset ja lapset, jotka rakastavat vanhurskautta, ovat hengellisesti tosi arvokkaita, ja he ’julistavat Jehovan ylistystä’ todellisesti palvomalla häntä. Nämä ihmiset ovat kallisarvoisia Jehova Jumalalle ja hänen palvelijoilleen, jotka rakastavat heitä.
Mikä lopultakin muodostaa ihmisen? Vaatteetko, joilla hän verhoaa vartalonsa? Hänen ihonsa värikö? Hänen äitinsä asuinpaikkako hänen syntyessään? Hänen kokonsa, piirteensä, kehon perimät epätäydellisyydet, esi-isiensä tavatko? Ei kerrassaan mitkään näistä! Kaunis, oppinut henkilö, jolla on nykyaikaiset menettelytavat ja aistikas vaatetus, saattaa olla julma ja itsekäs. Mutta hän voi olla myöskin hyvä. Köyhä, sivistymätön ihminen, joka näyttää joistakuista oudolta ja puhuu kummasti, voi rakastaa vanhurskautta, kunnioittaa lähimmäistään, omata hyvän tahdon Jumalaa kohtaan, tai hänen sydämensä saattaa olla näiden hyvien ominaisuuksien vastainenkin. Eikö siis se, mitä sisällämme on, muodosta ihmistä ja vaikuta hänen suhtautumistaan Jumalan Sanan totuuteen? Me emme tarkoita kuviteltua uskonnollista keksintöä, ”kuolematonta sielua”, vaan sitä, minkä Jumala voi nähdä ja näkee, sydäntä. (1. Sam. 16:7) Kaikilla ihmisillä on mieli ja sydän, ja he kiintyvät joko epävanhurskaisiin vanhan maailman asioihin tai vanhurskaisiin periaatteisiin uuden maailman periaatteitten mukaan, jotka Raamattu ilmaisee.
Meistä tuntuu, että sinä haluaisit harkita tätä asiaa tältä näkökannalta. Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miten tärkeää on, että Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura kehoittaa jatkuvasti ja johdonmukaisesti saarnaamaan evankeliumia jokaiselle ihmiselle kaikkialla. Sinua rohkaisee, jos sinäkin osallistut tähän raamatulliseen valistustyöhön. Kun me oivallamme, että olkoonpa ihminen kuka tahansa tai missä hyvänsä, niin hän voi osoittaa tavalla tai toisella vastakaikua Jumalan Sanalle, ja niin me käsitämme, miksi Jehovan todistajia lähetetään kaikkiin seutuihin saarnaamaan ihmisille. Kun sinä luet tästä lehdestä tai toisista Vartiotorni-Seuran julkaisuista, kuten 1950 Jehovan todistajain Vuosikirjasta (engl.), maailmanlaajuisesti suoritetusta työstä, niin sinä tiedät sen vaikuttimen, mikä antaa tälle työlle hengen ja voiman: se on rakkaus Jumalaan ja ihmiseen ja Jehovan epäitsekkäille palvelijoilleen antama siunauksen henki.
Työn jatkamista auttavat jossain määrin painetuista Raamatun oppaista saadut vastalahjat. Mutta suurempi osa rahallista avustusta tulee niistä vapaaehtoisista lahjoituksista, joita tekevät Jehovan todistajat, toiset heidän yhteydessään olevat ja ketkä hyvänsä, jotka tahtovat tukea työtä tällä tavalla. Me iloitsemme ja uskomme sinunkin tekevän niin voidessamme jälleen vakuuttaa, että Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura enempää kuin sen edustajatkaan eivät ole koskaan historiansa aikana pyytäneet rahaa eivätkä ”koonneet kolehtia” eikä kymmenyksiä. Kristityt eivät ’halua kenenkään kultaa’. (Apt. 20:33) Kun tätä Raamatun sääntöä on noudatettu, niin Jehovan siunaus on seurannut hänen järjestöään.
Tänä päivänä tapahtuu se ihme, että Jehovan palvonta laajenee Herran siunaamana ja ohjaamana. Ihminen tekee viisaasti käyttäessään rahansa ja muut aineelliset siunauksensa tämän työn tukemiseksi. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura noudattaa nyt niinkuin kaikkina aikoina Raamatun hyväksymää menettelyä ja ottaa vastaan pyytämättömiä, vapaaehtoisia rahalahjoja. Katso Luukkaan 16:9:ää; 21:1–4; 1. Korinttolaiskirjeen 16:2:ta; 2. Korinttolaiskirjeen 9:7:ää.
Tätä periaatetta on aina noudatettu Jumalan palvelijain keskuudessa maan päällä kaikkina aikoina. Sama etu on meillä nytkin. Tällaiset lahjoitukset ovat auttaneet rakentamaan ja pitämään toimessa päämajan ja haaratoimistot ja laitokset 65 maassa, lähetyskodit (joita on jo nyt 107) mukaanlukien, edistämään työtä joka maassa (tätä kirjoitettaessa 104:ssä), kouluttamaan lähetystyöntekijöitä ja kuljettamaan heitä ulkomaisiin toimipaikkoihinsa, maksamaan evankeliuminpalvelijain paikalliset, kansalliset ja kansainväliset konventit, julkaisemaan Raamattuja ja tutkisteluvälineitä ja lähettämään ja levittämään niitä. Ja työ vain kasvaa.
Me tarkastelemme tätä asiaa joka vuosi Vartiotornissa kaikkien tieten, vastaten täten sitä koskeviin kysymyksiin monille uusille lukijoillemme ja antaen ohjeet ”Hyvien toiveitten” lahjoitusjärjestelylle. Pyydämmekö rahaa? Emme suinkaan! Vaan Herran työn tarkastaminen ja suunnitteleminen etukäteen sen edistämiseksi on siunattu ja ihmeellinen etu tänä aikana. Seura suunnittelee etukäteen, ja niin tekevät monet yksilötkin. Etukäteen suunnitteleminen, mitä voimme järjestää annettavaksi, on sopusoinnussa sen neuvon kanssa, mikä 1. Korinttolaiskirjeen 16:2:sessa on annettu lahjoituksista. Siksi ehdotamme, että sinä saatuasi tämän Vartiotornin numeron lähetät kortin tai kirjeen Seuralle ja säilytät jäljennöksen muistuttamassa itseäsi siitä summasta, minkä toivot voivasi lahjoittaa. Kirjoita vain tähän tapaan:
”Toivon Jumalan armosta voivani lahjoittaa Jehovan valtakunnan julistamistyöhön tulevana vuonna mk ......, minkä summan suoritan sellaisissa erissä ja sellaisina aikoina, mitkä havaitsen sopivimmiksi sitä mukaan kuin Herra suo menestystä.”
[Allekirjoitus] ...................................
Lähetä korttisi tai kirjeesi osoitteella:
Vartiotorni,
Väinämöisenkatu 27,
Helsinki.
Jokainen, joka haluaa tehdä lahjoituksensa edellämainitulla tavalla tulevana vuonna, osoittakoon kirjeensä tai korttinsa maansa haaratoimistoon.
Jotkut eivät halua ehkä ryhtyä edellämainitunlaiseen järjestelyyn, koska he ajattelevat siitä johtuvaa velvoitusta. He lähettävät mieluummin lahjoituksensa Seuralle minä aikana tahansa sen mukaan kuin heillä on menestystä tai mahdollisuutta siihen. Siinä tapauksessa heidän tulisi lähettää kaikki tällaiset lahjoitukset edelläolevalla osoitteella, vaikka eivät olisikaan ilmoittaneet niistä edeltäkäsin.
Sinun ja meidän halumme on, että Jumalan tahto toteutuisi hänen järjestönsä kautta. Esitä siis rukouksessa Hänelle meidän tarvitsevan Hänen johtoaan, jotta kaikki saamamme lahjoitukset tulisivat käytetyiksi parhaimmin Valtakunnan julistamiseksi, kunnes tulee loppu ja uusi maailma saapuu. – Matt. 24:14.